*

Arto Luukkanen

Lex Urpilainen - pankkituen myöntäjille rikosoikeudellinen vastuu?

Eilen 9.6. 2012 oli isänmaallemme murheellinen päivä. Espanjan pankit tarvitsivat rahaa ja Suomen valtiovarainministeri lupasi sitä heti. Kyse on nyt Espanjan tarvitsemasta yli 100 miljardista eurosta ja lisääkin tarvitaan, sillä Euroopassa riittää vielä vararikkoisia, hämärämiehiä ja vähävaraisia rikkaita. Historian suurin pyramidihuijaus jatkuu ja varallisuuden pumppaaminen suurille maille jatkuu.

Mutta mitäpä tästä enää voisi sanoa? Hallitus ei kuuntele kansaa eikä sitä kiinnosta tavallisten ihmisten hätä, kun se jakelee suomalaista kansallisomaisuutta lahjaksi etelän lämpöön.

Tärkein kysymys tässä tilanteessa on oikeastaan se, kuka nämä rahat lopulta maksaa ja onko tämän rahan myöntäjillä oikeus luovuttaa tulevien sukupolvien omaisuutta? Kyseessä olevan rahansiirron mittavuuden ja sen ajallisen laajuuden takia tässä asiassa ei saisi käyttää ns. poliittista vastuuta.

Poliittinen vastuuhan tarkoittaa sitä, että poliitikot voivat tehdä mitä tahansa kupruja ja selviävät siitä kuin koira veräjästä. Eduskunta voi antaa hallitukselle epäluottamuslauseen ja kansa voi äänestää tohelon eduskunnan tavallisiksi pulliaisiksi. Ja kun kansan muisti loppuu niin sitten taas eduskuntaan... 

50 vuoden torpparius?

Me emme vielä tiedä paljonko me maksamme mutta näyttää siltä, että Suomen vastuita maksetaan vielä kymmenien vuosien päästä. Rahallisesti koko jupakka saattaa maksaa enemmän kuin II maailmansota ja 1990-luvun pankkikriisi yhteensä. On mahdollista otaksua, että nämä "viulut" tulevat vielä vertautumaan Karjalan menetyksen mittoihin. 

Hallituksen kevytmielinen ja holtiton rahankäyttö ei kuitenkaan vähene vaan se jatkuu yhteisessä eurooppalaisessa projektissa, jonka toiseksi nimeksi voisi antaa: auttakaa Euroopan köyhtyneitä rikkaita!

Tilanteen poikkeuksellisen vakavuuden takia valtakunnan lakimiehien olisi harkittava sitä, että rahaa "puolirikollisesti" ja kevyesti lupailleen poliitikot kantaisivat tässä asiassa ns. rikosoikeudellisen vastuun. Kyseessä olisi varotoimi, joka muistuttaisi nykyisiä rahanjakajia siitä, että tulevaisuudessa kansa vaatisi edustajiensa & oikeuslaitoksensa välityksellä vastuuseen kaikki ne poliitikot ja virkamiehet, jotka ovat jakaneet holtittomasti veronmaksajien rahoja tähän pyramidihuijaukseen.

Rikosoikeudellinen seuraamus - 1-7 vuotta vankeutta?

Kyseessä on tietysti vaikea juridinen ongelma. Sitä olisi kuitenkin hyvä selvittää periaatteellisesti ja myös käytännön kannalta. Esimerkiksi ydinvoimalalupien ja vaikkapa erilaisten kaivoshankkeiden lupien myöntämisessä voidaan hyvällä syyllä kysyä sitä miten pitkälle 4 vuoden mandaatin saanut kansanedustaja voi kantaa vastuunsa, joka todellisuudessa ulottuu satoja sukupolvia eteenpäin.

Entä olisiko lakiesitys, joka kriminalisoisi holtittoman rahanjakamisen tarpeellinen? Estäisikö se tällaisen avoimen luoton antamisen tulevaisuudessa? Entä jos poliitikko tietäisi, että hän kantaisi vastuun annetuista luotoista omalla omaisuudellaan ja henkilökohtaisella vapaudellaan  - ajaisiko tällainen uhka terveellistä pelkoa poliitikkoihin ja estäisi löysät lupaukset veronmaksajien kukkarosta? Kylmentäisikö ajatus 1-7 vuoden "kakusta" poliitikkojen ja virkamiesten tuliset halut tuhlata tulevien sukupolvien varallisuutta?

Tällainen "Lex Urpilainen" olisi hyödyllinen.  

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

36Suosittele

36 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (106 kommenttia)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Olen tuon seuraavan sanonut jo parissa saman aiheen avauksessa, mutta kopioin sen tännekin, koska Arton avauksia saamme perinteisesti lukea myös karusellissa:

Urpilainen on puhunut,- ja mielestäni aivan vähimmäisvaatimusten mukaisesti puhunut.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194747040583/arti......

Helsingin Sanomat puolestaan uutisoi saman asian, kuin kepun puoluetoimisto sen tekisi, eli valehtelee.

http://www.hs.fi/talous/Urpilainen+Tuemme+Espanjaa...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Lyhyt poliittis-juridinen (tai juridis-poliittinen) kommentti tähän:

"Esimerkiksi ydinvoimalalupien ja vaikkapa erilaisten kaivoshankkeiden lupien myöntämisessä voidaan hyvällä syyllä kysyä sitä miten pitkälle 4 vuoden mandaatin saanut kansanedustaja voi kantaa vastuunsa, joka todellisuudessa ulottuu satoja sukupolvia eteenpäin."

Suomen oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen mukaan

a) valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

ja

b) sitä käyttää valtiopäiville koontunut eduskunta.

Tuon 4 vuoden "mandaatin" jälkeen kansa päättää, hyväksyykö se tehdyt toimet. Jos ei, kansa vaihtaa eduskunnan. Jos ei vaihda, kansa on hyväksynyt toimet.

Kun Urpilainen, Katainen jne. valitaan toistuvasti uudelleen eduskuntaan, on kansa heidän hölmöilynsä hyväksynyt. Ei tässä sen kummempaa lakia vaadita, kuin mitä vaalilaki on.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Tärkein kysymys tässä tilanteessa on oikeastaan se, kuka nämä rahat lopulta maksaa ja onko tämän rahan myöntäjillä oikeus luovuttaa tulevien sukupolvien omaisuutta? Kyseessä olevan rahansiirron mittavuuden ja sen ajallisen laajuuden takia tässä asiassa ei saisi käyttää ns. poliittista vastuuta."

Minusta on alkanut tuntua, että näitä ei lopulta maksa kukaan, vaan pöytä putsataan sodalla.
....Eikä millään taloussodalla, vaan ihan ruutiasein käytävällä sodalla...

Verta vuodatetaan niin paljon, että sietokyky sen vuodattamiseen ylittyy.
Varakkaidenkin verta, mutta toki isoimmat veripurot syntyvät perinteisestikin vähävaraisten haavoista.

Rajoja ei tulla niinkään siirtelemään, mutta talousjärjestelmä muutetaan sellaiseksi, että kaikki alkaa ikäänkuin taas, kerran....alusta.

Venäjä katsellee "puolueettomana" sivusta, kun sivistynyt Eurooppa selvittelee sisäisesti välejään.

Kas, rauhanaika näillä maailmankolkilla on kestänyt aivan liian kauan,- ja mennyt täysin överiksi suvaitsevuutensa,- ja kaiken muun kalliiksi tulevien ilmiöiden kanssa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Venäjä katsellee "puolueettomana" sivusta, kun sivistynyt Eurooppa selvittelee sisäisesti välejään"

Venäjä ei katsele sivusta, vaan ainakin ottaa Suomen ja Balttian valtapiiriinsä takaisin, jos tuollainen kriisi tulisi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Venäjän on helppo hoitaa talouttaan, kun siellä on öljyä ja kaasua.

Olli Pusa

Mutta muuten tilanne onkin aika lohduton. Väestön terveydentila kelvoton, alkoholismi räjähtää käsiin, ympäristö paskana, infrastruktuuri romuna, korruptio karannut käsistä.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

10.6.2012 12:39 Pertti Väänänen. Euroopan ongelma on Venäjän ongelma. Kun EU romahtaa lamaan, samalla maailma muutenkin, Venäjältä loppuvat korruptiorahat. Kustannukset myös energiaraaka-aineen osalta ovat kohonneet liian korkeiksi, eikä mahdollisuutta korruption maksamiseen sitten enää Putinilla ole.

Venäjä on hoitanut huonosti etsikkoaikansa. Se ei ole uudistanut teollisuuttaan ja tehostanut sitä, minkä vuoksi kustannustaso on noussut. Siitä maksetaan rankka hinta laman aikana. Yhteiskuntarauha tulee olemaan erittäin kovala koetuksella.

Tapio Vehmaskoski

Hyvin kirjoitettu. Kansalaisena olen samaa mieltä.

kati sinenmaa

Sitä minä vaan, että eikä poliitikoilla ole mitään häpeää;
He kiittivät sydämellisesti Espanjaa siitä, kun se vaatii muilta satoja miljardeja!
http://www.iltalehti.fi/talous/2012060915688814_ta...
(Tuo eka sata miljardia on vasta ensimmäinen erä).

Jukka Kaulanen

Vantaa irtisanoo kolmanneksen koulavustajistaan ( 100 ) ja muut romukunnat seuraavat perässä. Näin pelkästään Suomen 10. 000: sta kouluavustajasta saadaan syksyym mennessä 1000- 3000 uutta työtöntä! Samat julmat säästöt kaikkialla julkisella sektorilla. Suomi toteuttaa alunperin Kreikalle tarkoitettua säästöohjelmaa, mutta heiluu rikkaan Saksan mukana jakamassa lainattua rahaa.

Ei Espanjan 100 miljardia mihinkään riitä,1000 miljardia olisi lähempänä totuutta, sehän on jo nähty.

Suomea myydään vauhdilla venäläisille ja terveydenhoidossa rahastavat Cayman- saarille veronsa piilottavat yritykset.

Uudet vaalit ja velkasyyllisyysoikeudenkäynnit heti pystyyn!

Kalle Kuusivuori

Miten sitä ennen kouluissa pärjättiin, kun ei ollut koulunkäyntiavustajia? Tästä ajasta ei ole kovin montaa vuottakaan.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Lapsilla oli ennen perheitä ja sukulaisia tukena. Nykyään heidät on työnnetty "tehokkuusmyllyyn".

Jukka Kaulanen

Eräs tamperelainen opettaja kertoi lehdessä maahanmuuttajien olevan haluttuja oppilaita, koska se tietää kouluille lisää rahaa ja resursseja. Parhaimmillaan luokassa voi olla viisikin opetushenkilöä: opettajia, kouluavustajia ja vieraan kielen avustajia!

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Parlamentarismi on osoittanut tässä tilanteessa voimattomuutensa, kun miljardiluokan kaappauksia voidaan tehdä puoluekurin voimalla, rangaistusta ja henkilökohtaista vastuuta pelkäämättä.

Ministerien vastuun tulisi olla myös henkilökohtainen. Samalla voitaisiin säätää laki, että puoluekurin käyttämisestä vastoin maamme perustuslakia muodostuu erottamisperuste eduskunnasta sekä seuraa muukin sanktio.

Tuula Hölttä

Markku T :"Urpilainen on puhunut,- ja mielestäni aivan vähimmäisvaatimusten mukaisesti puhunut."

Jos Urpilainen tarkoittaa vakuuksilla Kreikan kaltaisia arvopaperivakuuksia, niin sekin on jo käytännössä koettu, että tiukan paikan tullen niillä ei ole mitään virkaa.

Kannatan Arton ehdottamaa rikosoikeudellista vastuuta mahdollisten realisoituvien luottoriskien osalta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Kaikki ed. painavia kannanottoja. Ei muuta kuin juristit vääntämään lakitekstiä ja kansalaisaloite. Lex Urpilainen eteenpäin!

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Ainoa täyspäinen kysymys kuuluukin siis:
"Ovatko lakimiehet loppupeleissä kansan vaiko
hallituksen itselleen omiman valtion puolella?"

Lakimiestä käteltyään kannattaa laskea sormensa.

susi-zeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™

Jouko Koskinen

Espanjan valtionvelka 80% BKT'stä = konkurssi nykyisellä työttömyysasteella. Tällä tasolla valtion takaukset ovat arvottomia. Vaikka valtavat kiinteistömassat kunnallistekniikoineen ja tuulimyllyineen joku ostaisikin 10% nimellisarvostaan, mutta kun niihin ei saada työllistävää ja veroja maksavaa toimintaa niin avuntarve ei lopu.

Virheinvestointi on virhe eikä se lisärahalla muutu järjelliseksi.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Tarkoittanet Jouko ministeri Urpiaisen
huomioon ottaen takuutuksia?

susi-zeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™

Jukka Kaulanen

Takaus= vakuus = takuutus = kusetus= maanpetos.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jukka! Hirmuista! Otan osaa ja olen surullinen...ihmiset ovat tärkein voimavara!

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Bravo Rolle & Petri! Kansanedustajille ja ministereille vaan postia jossa muistutetaan, että kansa tarkistaa nämä sopimuksen vielä ja tutkii niiden tekijät...

erkki.edustaja@eduskunta.fi

kyllä ne avustajat sitten maanantaina kertovat, että "on tullut näitä viestejä"

Demareille erityinen viesti, jossa voisi sanoa tämän olevan sitä kansanvaltaa...

Vesa Väyrynen
Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Mukana ollaan.
Se käytännön ongelma: lakialoite muistuttaa toki terveellisesti, mutta aloitteen saaminen eteenpäin muodostuu ongelmaksi ainakin nykyisessä parlamentissa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Aamulehdelle 9.6.2012:
"Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) korostaa, että Suomi hyväksyy lainan vain Espanjan valtiolle. Suoraa tukea pankeille ei hyväksytä."

Taidamme jo tietää sen, että Espanjan valtio tunkee suurimman osan saamastaan rahasta tueksi maan pankeille. Mitä siis merkitsee lause: "Tukea pankeille ei hyväksytä"? Ilmeisesti ministeri Urpilaiselle väärän todistuksen antaminen ei merkitse mitään?

Kun (Bloomberg 9.6.2012) Euroopan kriisimaita on jo ennen Espanjaa tuettu 386mrd eurolla, ja Espanjan tulo jaolle merkitsisi 350 mrd€:n lisätukia, tuntuu hassulta, että pääuutiseksi Urpilaisen puoluetoveri ja ulkoministeri Tuomioja yrittää nostaa (vielä kenraali Makarovin älyttömän lausunnon jälkeenkin) KKO:n tuomitsemaa 400 euron sakkotuomiota:)

Se kertoo siitä, missä mittakaavassa SDP hahmottaa maailman todellisia ongelmia.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Nyt lakialoitteelle on vireillepanija.

Vireillepanija nimetköön yhden tai useamman edustajan ja varaedustajan.
Yhdessä nämä voivat kutsua kokoon asiantuntevan komitean valmistelemaan tekstiä.

Toisaalla aloitteen kannattajat voivat organisoida tarvittavien vähintään viidenkymmenentuhannen pätevän allekirjoituksen keruun heti kun aloitteen asiasisällöstä on riittävästi mustaa valkoisella.

Aloitteesta käytävä yleinen keskustelu voi käsittääkseni jatkua julkisella foorumilla.

Näinkö?

Käyttäjän jussijaakkola kuva
Jussi Jaakkola

Pitäisikö perustuslaissa olla kirjattuna jenkkilän tyyliin, paljonko lainaa valtio saa maksimissaan ottaa? Jos tuota rajaa haluaa heti nostaa, niin tarvittaisiin 5/6 osan enemistö.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Se olisikin järkevää talouden rajoittamista,laittaa rajat rahan määrälle.

Keijo Räävi

Minkä takia Espanja pitäisi jättää oman onnensa nojaan? Kun yhteisessä EU-laivassa ollaan niin tokihan heikompia on autettava.

Muistakaa, että joka toinen espanjalaisnuori on työttömänä. Suomen on oltava eturintamassa auttamassa heikommassa asemassa olevia EU-tovereitamme.

Olli Pusa

Suomi ei kyllä ole koskaan noussut tuollaiseen laivaan. Eyurosopimuksissa nimenomaan kiellettiin sitoumukset muiden maiden puolesta, jotta niitä ei edes vaadittaisi.

Ja sitten vaaditaan suomalaisia veronmaksajia maksamaan espanjalaisen kiinteistökeinottelun laskut. Kaikkea sitä kuuleekin.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Kansa voi vaikuttaa asiohin myös painostamalla. Kirjoittakaa kansanedustajallenne sähköposteja. Historiassa muita tapoja on ollut mielenosoitukset, tempaukset ja jopa lakot. Suomessa ei juuri kansalaista kuunnella ja vaikuttavampaa on jonkin järjestön painostus ja median tuki. WWF:ltä ja ympäristönsuojelijoilta voi hakea muita ideoita Suomen suojeluun.

Ongelmana on saada puolueet toteuttamaan myynti- ja vaalilupauksiaan. Ja kansalaisten pitäisi olla riittävän tyytymättömiä.

Periaatteessa poliitikko pelkää vain mediaa ja perkelettä. Ja vähän lakia, mutta sitäkin voi muutella, kuten tapahtui maanpetturuuslaille ja Suomi on EU:n jäsen -perustuslakilisäksessä Kepun tuella. EVM saakin jo syytesuojan. Vaalien läheisyys hillitsee vähän toimintaa. Eiköhän Suomessakin jo haikailla syytesuojalakeja.

Tässä näkyy kreikkalaisen länsimäisen demokratian yksi heikkous. Puolueet voi kaapata kansan vallan kansanvallan nimissä ja ohjata puoluekurilla pienellä harvavaltaisella diktatuurilla kansaa seuraaviin vaaleihin asti. Nyt puolueet vetoavat siihen, että heillä on avoin valtakirja 4 vuotta. Usein isoissa päätöksissä vastuuta paetaan yhteispäätöksiin, salataan asiat jottei voi valittaa, selitetään ettei etukäteen tiennyt mitä tulee tapahtumaan.

Yksi perusongelma on vain 4 vuoden välein pidettävät vaalit. Ehkäpä luottamus pitäisi saada joka vuosi, jotta pysyisi palaute toiminnassa. Maailma on nopeutunut ja muuttunut. Näin muissa organisaatioissa toimitaan.

Käytännössä Suomessa enemmistö päätöksillä voi tehdä mitä vain. Suomessa 25 jäseninen suurivaliokunta voi ottaa eduskunnan vallan ja se on puolueiden puheenjohtajien ohjausnuorassa, ja enemmistön alle 5 ihmistä päättää asiat. Ja enemmistö voi ottaa perustuslaillisuuden tutkinnan ja ohittaa perustuslain perustuslakivaliokunnassa. Näin on toimittu.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

ehdotus suoraan:

jutta.urpilainen@eduskunta.fi

jos SDP ajaa kansanvaltaa niin sen pitäisi olla kiinnostunut tällaisesta laista...

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Viimeiseksi poliitikot säätää itseään rajoittavia lajekeja.

Eihän edes korruptio ja vaalitukilakeja saatu normaaleiksi, jotta niissä olisi määritelty sanktiot.

Siksi me tässä nyt ollaan. Säätiöt ja puolueet ym. pesee yhteisen kanssan kautta avustukset päätöksistä. Ja näin Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maa, koska asiaa ei voi osoittaa.

Ihan hyvin ja laillisesti voi säätiö ostaa ja myydä samaa taloa eri hinnalla. Ihan hyvin voi rakennusliikkeet ym. lahjoitella rahaa kun on hyvät kaavat ja kaupat saatu. Pankit ja firmat voi lahjoitella kun on kerran tukia saatu. Huippupoliitikoille löytyy huippupalkat sitten myöhemminkin.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Keijo. Jos tuettaisiin espanjalaisia nuoria niin se olisi jopa ok. Mutta ei se tuki sinne mene...

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Vaikka k.o. lakialoitteen läpimeno eduskunnassa ei vaikuttaisi todennäköiseltä on se siellä käsiteltävä asianmukaisessa järjestyksessä, mikä tapahtuma nähdäkseni ravistelisi kansaa ja saisi tarpeellista huomiota medialta. Kansalaismielipiteestä se muistuttaa nykyisiä edustajiamme, ja tulevassa eduskunnassa se muistetaan, parhaimmillaan otetaan huomioon.

Tästä syystä kannatan lakialoitetta, ei eleeksi jääviä kansalaisadresseja tai hankalasti hallittavia torikokouksia. Kannatan siinä muodossa kuin Arto Luukkanen on asian alulle pannut ja luotan hänen arvostelukykyynsä asian eteenpäin viemisessä.

Taannehtivuuksia lakiin ei voi ympätä, ja perustuslakiin puuttuminen on järeämpi ja aikaa vievä prosessi. Nyt pitäisi toimia nopeasti. Menetetty on menetettyä, ja lisää tullaan vielä menettämään, mutta jossain vaiheessa nykyiselle menolle tulee joka tapauksessa loppu, kuorma kaatuu. Lakialoitteella ei menoa välttämättä pysty kokonaan pysäyttämään, mutta hillitsevästi se nähdäkseni vaikuttaa jo ensi syksynä, mikä on paljon sekin.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Jan Hurri kirjoitti kaksi vuotta sitten: http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/04/11/ta...

"...Brasiliassa pankin ylin johto, pankin hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan. Näin ei ole asian laita muualla..."

"...Vararikkoa tai viranomaisten haltuunottoa edeltävältä ajalta johdon totaalinen vastuu ulottuu viiden vuoden päähän. Tältä taannehtivalta vastuulta ei suojaa edes työpaikan vaihtaminen ennen pankin kaatumista. Johtopaikan jättämisen jälkeen vastuu on voimassa niin ikään viisi vuotta..."

Brasilian erikoinen pykälä on kiinnostava, sillä siellä veronmaksajat eivät ole vuosikymmeniin joutuneet pankkien toilauksista pelastamaan yhtään mitään.

Jotenkin tuon tapainen säädös pitäisi saada meillekin, joka laittaa päättäjät ja ministerit vastuuseen toimenkuvansa jälkeenkin. Säädös pitää olla hyvin suunniteltu ja määritelty, tämä hillitsisi niitä kiimaisimpia eurorahahulluja. Hillitsisi se myös muunlaisten älyttömien hankkeiden tai säädöksien itsepintaiset yritykset saattaa hyväksytyiksi.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Luova oivallus Brasilialta:)

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Venezuelassa myös:

"...CNBC ei mainitse uutisessaan, että Brasilian ja Venezuelan pankkilakeja pidetään maailman parhaina tallettajan kannalta, ja tästä syystä monet länsimaiset sijoittajat pitävät varojaan em. maiden pankeissa turvassa länsipankkien epäluotettavaksi katsomaltaan toiminnalta.

Venezuelan presidentti Hugo Chávez käytti valtuuksiaan uudistaakseen pankkisektoria.

Artikkeli "Venezuelan National Assembly Passes Law Making Banking a Public Service” kertoo: "Venezuelan kansalliskokous on hyväksynyt lain, joka määrittelee pankkitoiminnan julkiseksi palveluksi. Päätöksen perusteella Venezuelan pankkeja vaaditaan osallistumaan enemmän julkisiin, sosiaalisiin ohjelmiin kuten talojen rakentamiseen. Laki tekee myös hallitukselle helpommaksi sekaantua pankkien toimintaan, jos pankkien toiminta vahingoittaa tai uhkaa vahingoittaa kansallisia etuja..."

"Uusi laki suojaa pankkien asiakkaita, heidän talletuksiaan ja sijoituksiaan siltä varalta, että ´pankkien omistajien taholta toiminnassa ilmenisi jotain poikkeuksellista´. Laki myös määrää pankkien toiminnan valvojia huomioimaan ensisijaisesti pankin asiakkaiden, tallettajien edun -eikä vain osakkeenomistajien- tehdessään pankkitoimintaa koskevia päätöksiä."

Laki määrää myös, että pankkien ennen verotusta lasketusta voitto-osuudesta 5 % täytyy ohjata kunnallisvaltuustojen suosittamiin kohteisiin, ja että 10 % pankin pääomasta täytyy sijoittaa rahastoihin, jotka takaavat, että konkurssin sattuessa työntekijöiden eläkkeet tai palkat eivät jää heiltä saamatta."

Softline Consultoresin vuoden 2009 lukujen mukaan 5 prosenttia pankkien ennakkoverojen voitto-osuudesta Venezuelassa olisi merkinnyt ylimääräisiä 314 miljoonaa bolivaria eli 73.1 miljoonaa US-dollaria käytettäväksi sosiaalisissa ohjelmissa Venezuelan köyhien tarpeisiin.

Wall Street Journal kirjoittaa: "Chávez on uhannut pakkolunastaa isot pankit, jos ne eivät lisää pienyritysten ja potentiaalisten asunnonostajien luototusta. Tällä kertaa hän sanoo sen julkisesti ja lisää näin painetta pankkeja kohtaan osoittaakseen huolensa siitä, että kaikilla Venezuelan 28 miljoonasta kansalaisesta ei ole kunnollista asuntoa." "Olkoot mikä pankki tahansa, Banco Provincial, Banesco tai Banco Nacional de Crédito... minä pakkolunastan ne kaikki, jos ne eivät auta hädässä olevia ihmisiä," ilmoitti Chávez.

CNBC ei kerro myöskään, että moni listatuista maista on suojannut kansallisomaisuutensa vapaakaupalta varmistaakseen sen, että kansallisomaisuus ja sen tuotto pysyy maassa palvelemassa maan kansalaisten tarpeita.

Venezuelassa Chávez on ajanut läpi lakeja, jotka "säätelevät ja kontrolloivat ulkomaailaisten poliittisille ryhmittymille antamaa rahoitusta sekä kieltävät sen kokonaan." Lait ovat eräs tapa, jolla
Chávez voi puolustaa maataan Yhdysvaltain sekaantumiselta Venezuelan sisäisiin asioihin ja suojella Venezuelan suvereniteettia..."

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=1735

Harri Räsänen

Lain nimeksi sopisi Lex Katainen, kun otetaan huomioon kenen aikana rahan mättö aloitettiin.
Urpilaisen toimesta on saatu edes vakuuksia ja niitä tullaan vaatimaan myös Espanjalta.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

10.6.2012 12:29 Harri Räsänen. Niiden vakuuksien, urpilaisittain "takuuksien", merkitys on vain loppupeleissä erittäin vähäinen. Urpilaisen oli pakko ryhtyä tiukentamaan otetta, kun kansa olisi muuten kääntynyt liikaa perussuomalaisiin päin. Nämä urpilais-takuudet eivät tule kattamaan kuin ykkösprosentteja, enintään, kokonaisvastuista.

Olli Pusa

Takuuksien arvo on parhaimmillaankin satoja miljoonia. Siis vain muutama prosentti aiheutetuista kymmenien miljardien vahingoista. Niiden perusteella voisi tietenkin ajatella, että Urpilaisen vankeustuomiosta vähennettäisiin jokunen kuukausi.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Olli, hyvä niin, kunhan ensin saadaan nämä syvän taantuman aiheuttajat tuomiolle. Kuukausi sinne, toinen tänne, ei haitta mitä.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Arto, hyvä kirjoitus sinulta jälleen! Tässä asiassa ei ole kuin yksi ongelma. Vallanpitäjät eivät halua kuunnella, koska he pelkäävät totuutta. On mukavampi olla lihavissa EU-pöydissä isojen päättäjien kanssa kuin kuunnella suomalaisten jaarituksia.

Halitusta on varoitettu lukuisia kertoja ja ajoissa. Korvat ovat tukossa. Tämä tilanne on itse asiassa täysin samanlainen kaikessa vallankäytössä. Ensin vaietaan. Kun se ei ole mahdollista, asiat kanonisoidaan vain hallitusherrain ja -rouvain käsiteteltäviksi. Kun se ei auta, valehdellaan ja puhutaan järjettömiä. Urpilainen ja Katainen ovat nyt tässä viimeisessä vaiheessa.

Pääsyy on suomalaisten äänestäjien. Heille voi luvata mitä tahansa ja lupaukset unohtuvat noin kuukaudessa vaalien jälkeen. Sitten vain "ymmärretään" päättäjiä. Ainoa keino olisi nostaa kansanliike, joka vaatii koko suomalaisvastaisen hallituksen eroamista. Ei hallitus ole korruptoituneita eurooppalaisia valtioita varten, vaan ensisijaisesti suomalaisia varten.

Eikös Urpilainen luvannut heti ensimmäisten rahoituspakettien aikana, että kun tämä satsataan, se riittää pelastamaan Euroopan? Kreikkaan on mennyt noin 300 mrd. euroa, eikä pohjaa näy. Ensimmäinen 100 mrd. euroa menee Espanjaan, eikä missään näy pohjaa. Johtopäätöksiä ei osata tai uskalleta vetää. Kannattaisi lukea Taloussanomien Jan Hurria, hän kirjoittaa asiasta hyvin.

Pankkituki ei vielä ole sotien kustannusten ja Karjalan menetyksen tasolla. Kirjoitan niiden "nykyarvosta" vaikkapa huomenna. Mutta kiivaasti yritetään saada sama aikaiseksi. Tosin ei yhteiskuntakaan ole enää yhä kykenevä kestämään takaiskuja ja rasituksia kuin sotien aikaan.

Kannatan esittämääsi rikosoikeudellista vastuuta. Eikös ministerinvastuu ole nytkin olemassa jonkinlaisena kuolleena kirjaimena? Joku tolkku tähän asiaan on saatava.

Aikaisemmin rahaa jaettiin kepein perustein Neuvostoliittoon ja Venäjälle. Esim. lähialuerahoituksesta on mennyt Venäjälle korruptiolahjoituksina vajaa miljardi. Saimaan kanavan kautta on lahjoitettu miljoonia ja muita esimerkkejä on paljon. Joten kyllä tämä Eurooppa-hulluus ylittää moninkertaisesti - monikymmenkertaisesti? - Venäjä-lahjoitukset.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Voin suositella myös muita kirjoittajia Taloussanomien J. Hurrin lisäksi. Mainittakoon heistä täälläkin kirjoitteleva J. Huopainen. Tässä tyylinäytettä:

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101204-...

Käyttäjän JaniMiettinen kuva
Jani Miettinen

no jos ne haluaa rahaa niin voitais ottaa espanjan yms. muiden maiden kultavarannot tänne pantiksi.

Olli Pusa

Kuvauksesi asian mittasuhteista on Arto oikea. Mutta mitä asialle voi tehdä?

Seurasin tarkkaan vastikään eduskunnan läpi mennyttä lakihanketta, jossa kaapatataan 1,5 miljardia euroa pienyrityksiltä aiheetta perittyjä työkyvyttömyysmaksuja vakuutusyhtiöiden pääomaksi. Suurin osa myös hallituspuolueiden kansanedustajista ymmärsi, mistä on kyse mutta kannattivat puoluekurin nimissä lakia. Vähän pitivät kriittisiä puheita eduskunnassa kasvojaan pelastaakseen.

Syyllisiä tähän politiikkaan löytyy kolmesta tahosta. Yksi on poliitikot, joilla on tässä näytelmässä pelkkä statistin rooli. He ovat juoksupoikia. Toinen ryhmä on poliitikkojen naruja pitelevät tahot. He ovat paljolti samoja tahoja, jotka ovat julkisuudessa ryvettyneet hyvä veli kähminnöissä. Siinä on EK:n silmäätekeviä, jotka pitävät kokoomuksen ruodussa sekä ay-johtoa, joka paimentaa demareita.

Ja sitten on pelissä paljon mukana median edustajia - hekin samojen tahojen juoksupoikina. Heidän tehtävänään on ollut pimittää asiaa. Eihän eurokriisi olisi tässä raadollisuudessa tullut esiin ilman sosiaalista mediaa ja blogimaailmaa, mm. Usarin blogeja. Media on yrittänyt peitellä kriisejä ajoittamalla aina jonkin persuskandaalin niihin hetkiin, kun kriisissä on ratkaiseva käänne (kuten taas nyt). Se on tapahtunut kummallisen saumattomassa yhteistyössä syyttäjä- ja oikeuslaitoksen kanssa.

Viimekädessä asioista vastaavat kansalaiset, jotka ovat kuuliaisina ja passiivisina puolustaneet "oman" puolueensa johdon hölmöilyjä. Hyvä esimerkki on Usarissa ollut Seppo-Juha Pietikäinen, joka pitkään jaksoi väittää, ettei Katainen ole aiheuttamassa suuria riskejä. Hän intti kaikille, että riskit olivat olemattomia. Nyt hän on ilmeisesti ymmärtänyt, missä mennään, koska on harventamut kirjoituksia ja estänyt kommentoinnin niissä. Eikä hän paha ihminen varmaan ole, pelkästään hyväuskoinen kuuliainen puolueen soturi.

Tässä tapauksessa on vain hyvin vaikea nähdä, miten asiat purkaantuisivat järjestäytyneen laillisen viitekehykse kautta. Kun hyvä veli korruptio on jo raivostuttanut kansalaiset, ei näitä miljardihölmöilyjä voida poliittisella retoriikalla hoitaa. Johtajia tullaan vaatimaan vastuuseen, mutta sille ei näytä olevan laillista tietä. Silloin on vaarana laittomuus. Tilanne on äärimmäisen vaarallinen.

Käyttäjän JanneRantanen1 kuva
Janne Rantanen

Arto, 100%:sti ajatuksesi takana.

Ajattelin näin aluksi lähestyä Kataista seuraavalla muistutuksella:

Arvoisa pääministeri Katainen,

Tapasin teidät Tikkurilan Tikkuri-ostoskeskuksessa eduskuntavaalikampanjanne aikana. Tapaamisemme jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että niin teillä kuin edustamallanne puolueella on harhainen käsitys Euroopan ja eurokriisin tilasta ja varsinkin kriisin hoitometodiikan tehokkuudesta. Toin tämän selvällä suomenkielellä ilmi Tikkurissa myös teille, mutta sain vastauksena epämääräistä ”vastuullisuus”-höpinää. Päätinkin toimia niin kuin demokratiassa kuuluu ja kantaa ääneni toisaalle.

Espanjan kaatuessa syliimme on kai teidänkin vihdoin myönnettävä se karmaiseva tosiasia, että tämä kriisi ei tukipaketein oikene. Valitsemanne tie vie rahan painamiseen EKP:n toimesta ja jokaisen suomalaisen ostovoiman romahtamiseen. Tämä kaikki tapahtuu sen jälkeen, kun olemme toimestanne tuhonneet valtion taseen jakamalla rahaa väärin metodein ympäri Eurooppaa.

Miksikö kirjoitan teille? Haluan uskoa, että olette rationaalinen ihminen ja sisimmältänne kansamme edun asialla. On aika lopettaa verorahojemme hassaaminen. Teillä on valta lopettaa Suomen osallistuminen tähän maailman suurimpaan pyramidipeliin. Me suomalaiset veronmaksajat emme halua olla Espanjan asuntokuplan maksumiehinä.

Lopuksi pyydän teitä nöyrästi tutustumaan dosentti Arto Luukkasen ”Lex Urpilainen”-aloitteeseen. Kansa ei unohda.

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1082...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Hyvä esimerkkikirjoitus. Viesti on kohtelias, ja pyrkii rationaalisuuteen. Siinä tuodaan myös esille se, että ääni jäi saamatta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen
Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

Otan osaa suruun "entisen suomen alueella asuvien puolesta".
Onneksi itsenäinen Venäjä elättää tulevaisuudessa pienen "entisen suomen alueen" kansan "peräkamariinsa":)..tosin välillä tukistaen!!

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

10.6.2012 12:42 jaakko palola. Tälläkin ajatusrakennelmalla on ongelmansa. Venäjä itse on aika heikossa hapessa kaikkiaan. 100 miljoonaa ihmistä elää kiikun kaakun. Pieni vähemmistö viettää korruptiorahoilla iloista elämää.

Venäjä on taas turbulenssissa, jossa sen aikaa taas mitataan energiaraaka-aineen hinnan muutoksella. Kun Eurooppaan lankeaa lama, samoin muualle maailmaan, Venäjän talous voi romahtaa, koska järjettömiin mittasuhteisiin kasvaneella korruptiolla ei enää pelasteta yhteiskuntarauhaa. Mitä tahansa voi tapahtua Venäjällä. Näiden Makarovien puheet ovat uhoamista, joka kuuluu venäläiseen luonteeseen.

Mutta ei Euroopan silti pidä itseäänn romahduttaa, kaikkein vähiten Suomen. Jos huonosti käy, itäinen isoveli ehtii istuttaa järjestelmänsä Suomeen, ennen kuin suomalaiset EU:n turvalausekkeisiin uskovat päättäjät huomaavatkaan - ja ennen kuin se itse ehtii romahtaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Olen jossain kommentissani esittänyt Luukkaisen kaltaisia sanktioita, tosin ottamalla leikkimielisesti esille urheiluun ja liiketoimintaan sovellettuja rangaistuksia: jäähy, käytösrangaistus, sakot, pelikielto, erottaminen, ja liiketoimintakielto.

Jäähyä ja käytösrangaistusta käyttävät puolueet joskus ryhmästä syrjään siirtämisenä. Joskus voi tulla ma. pelikieltoa muistuttava erottaminen. Mutta eipä juuri muuta.

Poliitikolle voisi ajatella reippaita sakkoja/vankeutta tuottamuksellisuudesta, tahallisuudesta tai erehdyttämisestä ja velallisen epärehellisyydestä, sekä omaisuuden hukkaamiskielto vastaisten korvauksien maksua varten.

Hieman vahvempana esim. 1-5 vuoden toimintakieltoa päättävissä elimissä. Tarvittaessa olisi doping-puolelta sovellettavissa elinikäinen toimitsija- ja pelikielto politiikassa:)

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

10.6.2012 13:00 Seppo Saari. Rikosioikeudelliseen vastuuseen sisältyvä toimintakieltohan olisi hyvä ajatus. Esim. Kataisen ja Urpilaisen kohdalla sellainen 20 vuoden kypsyttelyaika olisi ihan tervettä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ehkäpä KKO roimaisee 50 päiväsakkoa á 8€, josta tulee 400€:)

Jouko Koskinen

Petri Suomi
10.6.2012 09:17:
""
Paikkakutalaisena ja espanjankielentaitoisena tiedoksi kanssakirjoittajille ja lukijoille.
Espanjan valtio on ottanut 2009 ja 2010 kumpanakin vuonna 60 miljardia velkaa(El Mundo). Eli 2 x 60 miljardia pelkästään valtiohallinnon toimintaan. Espanja ei ole maksanut näistä veloista vielä senttiäkään takaisin.
""

Hetki pieni?
Kun Jurpilainen ottaa syömävelkaa 10 miljardia vuodessa ja Espanja vain 60 miljardia - porukkaa 10 kertainen määrä - kuka tässä oikeasti on avustuksien, tukien ja ilmaisen pääoman tarpeessa?

Olli Pusa

Kaikki. Sitten kun meidän taloutemme on eurooppalaistettu, meillä on velkaa liki 200 miljardia eli ´BKT:hen mitoitettuna suunnilleen saman verran kuin muissakin euromaissa. Siitä 120 miljardia tulee tässä sekoilusa erilaisina takaustappioina ym. Niitä rahoja ei ole köytetty suomalaisten hyväksi vaan ne on lahjoitettu muille Kataisen, Urpilaisen (ja aikaisemmin Kiviniemen toimesta).

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Niin. Onhan sellainenkin asia ollut jo pitkään esillä, että Suomen vastuiden suhteellinen osuus verrattuna maan sijoituksiin tai seikkailuihin po. ongelmamaissa on "kohtuuton". Niinistö sanoi tämän ainakin jo v. 2010, jos oikein muistan. Se on paljon sanottu EKP:n entiseltä varajohtajalta.

Muuten VM:n mukaan otamme lisävelkaa v. 2012 yhteensä 7,1mrd€, ellei sitten jotain ole muutettu. Siitäkin huolimatta se on väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin tuo mainittu Espanjan 60mrd€ lisävelka per vuosi.

Laitamme kiviä omaan reppuumme enmmän kuin Espanja ja vielä tuemme Espanjaa. Samalla nostamme veroja ja leikkaamme lisää kotipuolessa. Tämä vähän yksinkertaistaen.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Alkaa pikku hiljaa itää päässäni sellainen ajatus että koko kuntarakenneuudistus ei tehdä niistä syistä, joita virallisesti esitetään.

Sen sijaan kuntarakenneuudistus, joka tulee väistämättä johtamaan kunnallisten palvelujen kurjistumiseen, tehdään, jotta valtiovarainministeriöllä olisi rahaa erilaisten pankkien ja muiden ahdingossa olevien rahakkaiden pelastamiseen euroalueella.

Tämä rahaa täytyy jostain saada. Se saadaan alentamalla kunnille maksettavia valtionosuuksia. Ja koska kunnat joutuvat näin ollen karsimaan palvelujaan, kun rahaa niihin ei ole, vaan om maksettu pankkitukiaisina ulkomaille, palvelut kurjistuvat.

Onhan palvelujen kurjistumisesta liitoskunnista jo käytännön esimerkkejä. Salon kaupunki on yksi sellainen.

Jouko Koskinen

Salosta kuuluukin kummia: Sekä kokoomuksen että demarien talkooporukka veisaa PS/Soini melodiaa - vielä hieman eri tahdissa. Kyllä se siitä:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv...

Jurpilainen siirtää velvoitteet kunnille - pääsee itse kuiville.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Kuntauudistuksen yksi piilotavoite on rakentaa riittävän suuria "markkina-alueita" ikääntyvän Suomen peruspalveluille, jotta ne saadaan houkutteleviksi kansainvälisille yksityisille palveluntarjoajille.
Siinähän mummoja ja pappoja hoitelevat Firman X, halvimman tarjouksen tehneet firmat, joiden tienaamat rahat ja verot valuvat suoraan ulkomaille.

Julkiset palvelut lakoon ja lihoiksi!
:(

Olli Pusa

Mikähän tuollaisten yritysten rooli esimerkiksi kokoomuksen taustavaikuttajina ja rahoittajina?

Käyttäjän leilamustanoja kuva
Leila Mustanoja-Syysmeri

Erinomaisia ajatuksia ja kommentteja läpi ketjun, Arto Luukkasen tekstistä alkaen. Juridisen vastuun ehdottaminen Kataiselle ja Urpilaiselle houkuttaa kovasti, vaikkakin sen aikaansaanti lienee mahdotonta nykyisellä systeemillä. Silti kannatan asian esillä pitämistä aktiivisti ja kovaäänisesti - ihan pelottelumielessä.

Kannatan lämpimästi - ja aion itse toteuttaa - ehdotusta asiaan liittyvien mailien lähettämisestä K:lle ja U:lle.

Jenkkilässähän äänestäjät kommunikoivat ahkerasti ja herkästi oman kongressiedustajansa kanssa kertoen näkemyksensä hänen toiminnastaan ja ehdottaen muutoksia. Meidän kannattaisi ottaa siitä oppia ja painostaa rohkeasti ja avoimesti kansanedustajia ja ministereitä. Olen tehnyt sitä jonkin verran, mutta aion ryhtyä tekemään sitä tosi aktiivisti ja aloitan pommittamalla Kataista ja Urpilaista viesteillä. Kun viestejä tulisi tuhansia, niin sillä saattaisi olla vaikutusta kuntavaalien alla. Poliitikothan pelkäävät hysteerisesti kannatuksen laskua ja sitä pelkoa pitäisi hyödyntää. Ja kuntavaaleissa pitää äänestää oppositiota, vaikka ei muuten heistä kovin innostunut olisikaan.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kannatan Luukkaisen ehdotuksia rikosoikeudellista vastuista, mutta mitä se auttaa, kun mitään ei tapahdu kuitenkaan. Täällä on kirjoitettu määräenemmistöisistä päätöksistä Eduskunnassa- niinhän siellä tehdään ja vastuussa oleva hallitus voittaa aina, eikä vastaa loppujen lopuksi mistään paitsi vaalituloksesta tulevaisuudessa unohdeusta menneisyydestä.
EHDOTUS: Aivankuin suurissa päätöksissä EU:ssa vaaditaa kaikkien maiden yksimielisyyttä, pitäisi Suomen Eduskunnassa olla sama käytäntö näissä suurissa päätöksissä - ei hallituksen enemmistöäänin voittavaa päätöstä. Näissä vaikeissa olosuhteissa tarvitaan laajaa yksimielisyyttä ehdottomasti opposition kanssa. Ns.demokraria, jos se tarkoittaa nykyistä määräenemmistöpäätöstä, pitää romuttaa ja nopeasti.

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

Veikko Saksi.Kiitos asiallisesta huomautuksesta.
USA,EU ja Venäjä ovat suurvaltoja joilla kaikilla on näennäinen demokratia.Viimekädessä kaikki ajattelevat omaa etuaan,sehän on selvä.
Vuonna-95 äänestin EU:ta vastaan.Totesin olevani "vaarallinen äänestäjä" silloin.Enhän tiennyt äänestänkö 100 prosenttisesti oikein vai väärin.
Koin että jos äänestäisin puolesta,se olisi ikäänkuin "hyppy tuntemattomaan".
Totesin myös silloin:"ne,joiden koti on Eurooppa,äänestävät EU:n puolesta.Ne,joiden koti on Suomi,äänestävät Suomen puolesta."
Nyt näyttää siltä että "Eurooppaa kotinaan pitävien" toive toteutuu karmaisevalla tavalla!?
En ihannoi mitään suurvaltaa,en edes Venäjää.Kuten totesit "Pieni vähemmistö viettää korruptiorahoilla iloista elämää".
Toivotaan että Venäjä ei aiheuta meille ongelmia tulevaisuudessa,eikä ota meiltä pois sitä osaa minkä antoi meille aikoinaan.
Mutta sen uskallan sanoa että kaikesta huolimatta nykyinen Venäjä vielä antaa monelle suomalaiselle yritykselle työtä tavalla tai toisella,vaikka siellä Venäjällä ei kaikki asiat menisikään ihan niinkuin pitäisi.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Tätä asiaa harkittaessa pitää ottaa huomioon perustuslain 30 pykälässä tarkoitettu kansanedustajan koskemattomuus työssään. Kysymykseen tuleekin hänen rikosoikeudellinen vastuullisuutensa kansanedustajakauden jälkeen, jos katsotaan että hän on ollut kansanedustajana osallinen merkittävään kansallisen omaisuuden hävittämiseen.
Samoin ministerien osalta, tässä ottaen huomioon osallisuuden asteen (tehtävä ministerinä) ja teon/tekojen vakavuuden ajatellen kansalliselle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa.
Tärkeää on, että pysyvää syytesuojaa keskeisessä asemassa oleville ministereille ei missään tapauksessa pidä antaa. Työssä ollessaan he ovat immuuneja, sen jälkeen eivät.

Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Mädät tomaatit ja kananmunat käyttöön näitä ministereitä tavattaessa. Menetelmä toimi hyvin esim. Islannissa. Ministereitä ei ole edes valittu demokraattisesti. Tosin demokratialla ei ole nykyään merkitystä muuna kuin sanana. Oikeusvaltio osoittaa nykymenossa "kyntensä". Varkaus ja kavallus ei ole rikos, mikäli sen tekee "oikea" henkilö!

t. piiroinen

Itse aion kuntavaalien alla kiertää ulkomaalaisia pankkiireja suomalaisten varoilla sponsoroivien puolueiden (Sateenkaarihallitus plus Kepu pettää aina) vaalikojuilla ja kertoa kantani:

- Rikosoikeudellinen vastuu, henkilökohtainen

- Korvausvelvollisuus, henkilö- ja puoluekohtainen

Siis rosvot linnaan. Oma ja puoluejärjestöjen varallisuus takavarikkoon.

Jukka Mäkinen

Aikoinaan Neuvostoliitto jätti maksamatta Venäjän velat väittäen ettei se kuulu heille.

Miten olisi jos joku tuleva eduskunta yksinkertaisesti päättää ettei Kataisen ajan velkoja tai velkojen takauksia makseta. Todeta vaan ne laittomiksi. Vähän siihen suuntaan kuin islantilaiset. Perustetaan vaikka Suomen Sosialidemokraattien ja Kokoomuksen Pankki. Pankki lainaa muutama sata miljardia EKP'ltä tai kovalla korolla vapailta markkinoilta ja sitten lainaa sen edelleen valtiolle. Sitten annetaan pankin kaatua.

Sel jälkeen vaan lällätellään muulle Euroopalle, että mitäs uskoitte.

t. piiroinen

Mutta Venäjä maksoi Neuvostoliiton velat, Suomelle jopa etuajassa.
20 vuotta sitten Suomi oli velaton, osat ovat sittemmin vaihtuneet.

Tuula Hölttä

t. piiroinen,

Neuvostoliitto jäi lähinnä yksityisille liikepankeille velkaa suurin piirtein saman summan kuin valtiolle, ja sitä velkaa Venäjä ei maksanut. Se maksatettiin muun laman ohessa mm. suomalaisilla yrityksillä tunnetuin seurauksin.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

10.6.2012 18:31 t. piiroinen. Venäjän velkaisuutta ei mielestäni voi suoraan verrata velan määrällä verrattuna esim. bruttokansantuotteeseen. Se antaa harhaanjohtavan kuvan asiasta.

Venäjän todellista velkaa lisäävät huimasti esim. puuttuvat sosiaaliturva, yhteiskunnan infrastruktuurin jälkeenjääneisyys, ympäristö-ongelmat, korvausinvestointien puuttuminen … Tätä kautta laskettuna velan määrä nousee tuhansiin miljardeihin.

Mihin rahat sitten ovat menneet? Pääasiassa korruptioon. Venäläisen sanonnan mukaan jokaisesssa hankkeessa 70 % menee korruptioon ja loppuosasta vain puolet.

Tero Anttonen

tai: otetaan nyt yksittäisinä eu-valtioina niin paljon lainaa kuin mahdollista (siirretään varat luomillamme systeemeillä omiin taskuihin), sitten päästään lopulta tilanteeseen, etteivät valtiot kykene maksamaan lyhennyksiään. ja sitten vihdoin voidaankin luoda velkavapaa eurooppa-valtio.

en kyllä itse ehdi enää tällaista systeemiä kasata. löytyneeköhän ketään, joka olisi jo tehnyt näin? ;)

Käyttäjän IlkkaKakko kuva
Ilkka Kakko

Eli mitään ei opittu, Espanjassa tehdään kaikki samat virheet kuin Suomen pankkikriisissä 1990-luvulla, pankit pelastettiin, lamavelalliset myytiin velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle pilkkahintaan. Häpellinen teko Siimes, Lipponen, Niinistö, Heinonen jne, voisitte varmaan mennä konsultoimaan espanjalaisia, kuinka osa kansasta pannaan löysään hirteen....Nyt löytyy suomalaisilta päättäjiltä halua lapioida rahaa muiden maiden kriisien hoitamiseen - vuosina 1999-2000 ei löytynyt 600 miljoonaa markkaa 60.000 suomalaisen pelastamiseen. Lue tämä:
http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84064-l...

Lilli Markkanen

Meillä on jo ministerivastuulaki, jolla ministeri tarpeentullen voidaan tuomita. Vaan eipähän ole tapahtunut sitten Juhantalon.

Kuinka lapsellista on luulla, että joku Lex Urpilainen menisi läpi eduskunnassa. Jos oikeusministeri ei edes aloita valmistelua, se on siinä jo torpattu!

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jaha. Tuli naapurit kahville ja en ole ehtinyt kommentoimaan. Hyviä argumentteja melekein kaikki. Niin mitä tehdä? Luulen, että paras strategia on jaksaa muistuttaa päättäjiä siitä, että kansa ei ole tämän "kasinopelin" mukana ja että pahimpia tullaan ehkä laittamaan vastuuseen. Brasilian esimerkki hyvä ja mahdollinen. Demareille voisi yrittää aiheuttaa edes pahaa omaatuntoa vetoamalla kansanvaltaan ja kokoomukselta voisi kysyä: MHOT. Eli "mitä Holkeri olisi tehnyt?". Järki voittaa lopulta...mutta onko silloin jo rahat finito?

Käyttäjän vesakauhajarvi kuva
Vesa Kauhajärvi

Ehdottaisin Suomen valtion omaisuuden jakajille kuolemantuomiota.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

En kannata kuolemantuomiota, se ei vain korjaa yhtään mitään. Päästäisimme vastuulliset liian helpolla vaihtamaan hiippakuntaa mutta sen sijaan heidän pitää elää ja nähdä seuraukset sekä joutua näkemään, kuinka asiat voidaan hoitaa oikein. Kaiken loan kaataminen vastuullisille muistutuksina tunaroinneista olisi riittävän hyvä, jonka joutuvat kärsimään suuren osan elämästään.

EDIT: Niin ja tietysti vankilareissut ja takataskuissa valtiotuomiot.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Vesa...ei kai nyt kuolemantuomiota sentään? Ei olla Neuvostoliitto...

Käyttäjän vesakauhajarvi kuva
Vesa Kauhajärvi

Satojen miljardien eurojen kippaaminen ulkomaille johtaa välttämättä elintason laskuun, välillisesti myös heikentää esim. kansanterveyttä ja terveydenhuoltoa yms. Poliisin voimavarojen vähennys aiheuttaa rikollisuutta. Yms yms.

Olin ehkä vähän tatti otsassa kirjoittaessani aiemmin mutta 10 vuotta linnaa sekä koko omalla henk koht omaisuudella vastaaminen rikollisesta rahanjakelusta olisi vähintäänkin paikallaan.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Jäin pohtimaan Jarmo Kanervan kommenttia (klo 11.58) sekä Olli Pusan kahta kommenttia (klo 12.39 ja 13.03). Niistä huokuu epäluottamus eduskuntaan, puolueisiin, nykyiseen kansanvaltaan, kansanedustajien toimintaan, mediaan, syyttäjä- ja oikeuslaitokseen, suuryritysten johtoon ja ay-liikkeeseen. En keksi mitään missä olisin heidän kanssaan eri mieltä.

Lukevatko kansanedustajat, ylimmät tuomarit ym näitä tekstejä? Jos lukevat niin eivätkö he hätkähdä. Vuosia ovat kehuneet Suomen poliittista vakautta, luottamusta ja yhteishenkeä. Onko näin? Valtioneuvoston kanslian PTT:ltä tilaamassa selvityksessä Globaalitalouden haasteet Suomelle vuoteen 2030 sanotaan:

"Kansalaisten keskinäinen ja talouden instituutioihin kohdistuva luottamus on tärkeä sopeutumista edistävä voimavara, jonka ei pidä antaa rapautua."

Yllä olevista kommenteista kannattaa poimia lista tehdyistä toimintaehdotuksista, tässä muutama: edustajien veto pois eduskunnasta, mielenosoitukset Senaatintorilla, sähköpostiprotestointi, määräenemmistösäädösten palauttaminen eduskuntaan, täysin yksimieliset päätökset, vaalien pitäminen vuosittain, rikosoikeudellinen vastuu poliittisille päättäjille, kansalaisaloite vastuulain säätämiseksi.

Tuula Hölttä

Paavo S :"Itse uskon, ettei näitä velkoja ole ajateltukaan maksettaviksi..."

Milläpä niitä lopulta maksettaisiinkaan, kun raha-niminen kupla on monikymmenkertainen maailman yhteenlaskettuun kokonaistuotantoon verrattuna.

Jouko Piho

Järjestetään suurmielenosoitus senaatintorilla.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Suurmielenosoitus on hyvä ajatus, siinäkin oleellista olisi organisointi, yhteisestä tavoitteesta sopiminen ja sivupolkujen välttäminen. Itse ole käynyt kerran eduskunnassa, karvalakki päässä, yhtenä monista, en organisoijana.

Mutta suurmielenosoituksen pitää olla todella suuri, "veret seisauttava", muuten se sivuutetaan kiinnostavana mutta merkityksettömänä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Ongelmana on tässä myös kansan tahdonvoiman heikkous. Kansa on huono organisoitumaan ja seuraamaan. Vastuu halutaan ulkoistaa poliittisille päättäjille. Suomen tilanteesta on huolissaan vain pieni osuus äänioikeutetuista –– hyvä jos joka kymmenes. Äänestäjät eivät yleensäkään ole kovin perillä asioista.

Ratkaisu on se, että yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta luovutaan ja siirrytään sellaiseen demokratiaan, jossa äänioikeus pitää ansaita tenttimällä kirja tai kirjoja, joissa käydään läpi valtion tilanne ja eri puolueiden ratkaisumallit.

Kari Ahlava

Katainen sanoo YLEn mukaan, että Soini haluaa Espanjan romahtavan. Mutta niiden toisessa uutisessa Soini sanoo vain ettei Suomen tarvitse Espanjan pankkitukia maksaa.

Katainen on epärehellinen lausunnoissaan ja YLE samoin, kun antavat moisen mennä läpi.

Johan Von

Totta kait Soini niin haluaa. Pahinta Soinille ja perussuomalaisille on, että EU ja sen mukana myös Suomi selviäisivät tästä tilanteesta edes kohtalaisesti. Se olisi sama kuin laittaisi köyden kaulaansa ja alkaisi riippumaan. Kataiselle taas huonosti hoidettu pääministeriys on myös kohtalon kysymys joka taatusti koskee hänen tulevaa menestystään. Kuunnelkaaha mitä kumpikin esittävät siinä näkee myös heidän toiveensa. Soinille ei muu merkitse kuin se, että suomi joutuisi kärsimään, ja jos vielä siitä voisi jotenkin "vanhoja" puolueita syyttää olisi se lottovoitto. Perussuomalaisten politiikkakin perustuu pahansuopuuteen ja heikompien sortamiseen. En koskaan ole heidän kuullut ajattelevan miten hyvinvointia voidaan lisätä. Onkohan kukaan muukaan.

Kari Ahlava

Miten voit edes kirjoittaa tuollaista höpinää?

Suomen ei tarvitse maailman pankkiirien ongelmia ratkoa, tämä on varma asia. Ei Suomi pysty siihen. Joe Biden, USAn varapresidentti sanoi Kataiselle, että Suomi on liian pieni kantamaan tälläistä vastuuta.

Ei Suomi putoa pois eurosta, EU:sta, Euroopasta eikä maailmankartalta, vaikkei maksaisikaan näitä sopimusten vastaisia muiden velkoja ja takaisi pankkiirien tekemien mokien aiheuttamia ongelmia Espanjassa.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Todella mielenkiintoinen keskusteluketju, jonka kävin läpi nyt keskellä aamuyötä. Uuden Suomen kirjoittajilla on henkistä potentiaalia ja kirjoituskykyä. Minulla olisi nyt hauskaa ellei asia olisi vakava.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Aamulla suomalaisten lumoaminen jatkuu. Radiosta kuuluu, että .."markkinat reagoineet positivisesti"
Tietenkin ovat kun putkeen on työnnetty rahaa säkkikaupalla ja osa siitä tippuu heidän kasinopeliinsä. Markkinat odottavat seuraavaksi kieli pitkällä "eurobondeja" ja sitä varten tarvitaan Italian pankkien avunpyyntöä. Saksan vastustuksen loppuessa alkaakin sitten sataa "mannaa taivaasta" noin 1000 miljardin verran. Sen kulutuksessa ja "uudelleen sijoituksessa" menee parisen kuukautta hienosti. Sen ajan markkinat ovat tyytyväisiä...ja reagoivat positiivisesti. Kataisen järkeilyn mukaan olemme pelastuneet pahimmasta....mutta miten paha se pahin todella on jos tämä on jo tätä? Isänmaa on vaarassa!

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Niin, eikö tuolla logiikalla olisi kannattanut kirjoittaa Espanjalle 10 000 miljardin tukipaketti? ;) Sekä laittaa Kreikalle, Irlannille ja Portugalille 4000 miljardia kullekin. Italialle varmuuden vuoksi 15 000 miljardia.

Parempi laittaa suoraan rahana, eikä minään takauksina, sitä kun voidaan ruveta muuten epäilemään, ettei Suomi haluakaan kantaa vastuuta. Lipeää vielä rintamasta.

Ehdotan, että Valtiokonttori rupeaakin laskemaan 1000 miljardilla liikkeelle joukkovelkakirjoja.

(Sarkasmivaroitus).

Olli Pusa

Henri. Toistan tässä vanhan ehdotukseni. Valtio ottaa lainaa 270 miljardia, jolloin Suomen valtion velka on n. 350 miljardia. Se on silloin BKT:hen suhteutettuna saman suuruinen kuin Kreikalla ja kaikkihan tiedämme, että Kreikka selviää tiukalla talouskurilla...

Sitten tuo 270 miljardia jaetaan kansalaisille, jokaiselle reilu 50.000 euroa. Nelihenkinen perhe saisi yli 200.000 euroa. Tuolla rahalla pitää ostaa asunto välimereltä, mistä niitä muuten saakin nyt edullisesti...

Lopputulema on siis se, että Suomen velkaantuminen on samaa tasoa kuin Kreikalla ja kaikki suomalaiset omistavat asunnon välimerellä. Sitten Suomi julistautuu kriisimaaksi ja kaataa velkansa EU:n vakausmekanismien maksettavaksi, kuten muutkin...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Pusa, haet nyt oikeudenmukaista ratkaisua (vastaavanlaisen näin kauan sitten myös Torbjörn Liimataisen kirjoittamana viime vuoden loppupuolella).

Oletatko, että tässä tehtäisiin oikeudenmukainen ratkaisu?

...sitähän minäkin.

Olli Pusa

Ei siinä mitään omaperäistä ole. Niinhän esimerkiksi välimeren maissa toimitaan. Toki siellä rahoja ei jaeta tasan, mutta se johtuu paikallisesta kulttuurista. ja toimii hyvin niin kauan, kuin löytyy hölmöjä maksajia.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Olli. Tämä "hölmöjen jujutus" liittyy ilmeisesti siihen kulttuuriin ja heidän omaan selviämisstrategiaansa. Pitäisikö meikäläisille poliitikoille ruveta jakamaan: "Olet hölmö" postikortteja?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Suomen kansalaiset tässä hölmöjä on. Mehän edustajien palkat maksamme. Kuten mm. Kauppisen Ville totesi, että hän ymmärtää Arhinmäen kannan. Sitä kun nostaa viisinumeroisen tilin kuukaudessa (lisät sun muut mukaanluettuna) niin onhan siinä hyvä myötäillä. Mitä siitä sen enempää? Jää enempi aikaa pohtia sitä, pitäisikö mennä vai olla menemättä katsomaan jalkapalloa Ukrainaan/Puolaan.

Asiat tärkeysjärjestykseen, kuten sanotaan.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen
Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

"Venäjän on helppo hoitaa talouttaan, kun siellä on öljyä ja kaasua"

Niinpä, niin, olihan meilläkin kaivosteollisuus ja mineraalivarat sekä yksi maailman vahvimmista metsäklustereista mutta, ne "syötiin" eli poliittinen eliitti myi ne halvalla ulkomaiseen omistukseen. Venäjä ja Norja ovat taas pitäneet omistuksen itselläänja/tai verottavat tuotosta niin että mm. Norjalla on jo 400 miljardin euroa rahastot kerättynä 10 vuodessa.

Noin taloutta pitöä hoitaa, ei niin kuin huutolaispoika ennen!
Suomen perustuslain muutos, jossa määrävähemmistösäädös poistettiin oli valtava virhe ja tulokset ovat nyt nähtävissä ja tuntuvat jokaisen kansalaisen kukkarossa; meillä köyhemmillä veroina, maksuina ja hintojen korotuksina: rikkailla valtavina tuloina ja optioina, pääomatuloina, erorahoina, ym.ym Mutta niinhän se oli tarkoituskin. Kansa vaan ei ymmärtänyt ajoissa mihin se tulee johtamaan.

Jali Raita

Suomi ei selviydy jo otetuista ja takausten kautta maksuun tulevista veloistaan. Korot tulevat nousemaan inflaatioprosentin yli, ja infaatio kiihtyy. Suomen elinkeinoelämä ei pysty verotuksen kautta auttamaan valtiota suoriutumaan velvoitteistaan. Yritysten on pakko muuttaa ulkomaille, koska tuotanto myös velkaantumisen kautta tehdään kannattamattomaksi. Hyvä esimerkki on Nokia, jonka lopullista romahdusta vain odotetaan. Yritykseltä loppuvat kassavarat. Jälelle ei jää muuta myytävää kuin patentit.

Finnairin ylilentolupia Siperian yli on jo parin viikon ajan rajoitettu. Vain Aasian liiketoiminta on ollut Finnairille kannattavaa. Kun tähänkin tulee vaikeuksia, ei ole helppo arvata kuinka firman käy.

Poliitikot tulee laittaa rikosoikeudelliseen vastuuseen nyt ja heti.

Jali Raita

Suomi ei selviydy jo otetuista ja takausten kautta maksuun tulevista veloistaan. Korot tulevat nousemaan inflaatioprosentin yli, ja infaatio kiihtyy. Suomen elinkeinoelämä ei pysty verotuksen kautta auttamaan valtiota suoriutumaan velvoitteistaan. Yritysten on pakko muuttaa ulkomaille, koska tuotanto myös velkaantumisen kautta tehdään kannattamattomaksi. Hyvä esimerkki on Nokia, jonka lopullista romahdusta vain odotetaan. Yritykseltä loppuvat kassavarat. Jälelle ei jää muuta myytävää kuin patentit.

Finnairin ylilentolupia Siperian yli on jo parin viikon ajan rajoitettu. Vain Aasian liiketoiminta on ollut Finnairille kannattavaa. Kun tähänkin tulee vaikeuksia, ei ole helppo arvata kuinka firman käy.

Poliitikot tulee laittaa rikosoikeudelliseen vastuuseen nyt ja heti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset