Arto Luukkanen

Natsien, EU:n vai kansojen Eurooppa?

Mikä on Euroopan ja Euroopan Unionin tulevaisuus? Onko EU vapaiden valtioiden vapaaehtoinen liitto vai tiukan federalistinen kokonaisuus? Entä mikä on Suomen tie? Pitäisikö meidän rynnätä Natoon kuten Kokoomuksen nuoret haluavat?

Kysymykset Euroopan Unionin tulevaisuudenvisioista ja Suomen tulevaisuudesta ovat sumentuneet tihenevän talouslaman höyryihin. Ajatus syventyvästä eurooppalaisesta federalismista on vähitellen saanut vastaansa skeptisen aallon.

Iso-Britannia aloittaa luopumisen EU:sta?

Epäilijöiden asennetta on vahvistunut Iso-Britannian omaksuma kanta, jonka mukaan se aikoo mahdollisesti tulevaisuudessa viedä EU:n jäsenyyden sen omien kansalaisten eteen äänestettäväksi.

EU:n eliitille ja hallintokoneistolle Iso-Britannian tuleva kansanäänestys merkitsisi lopun alkua. Mahdollinen negatiivinen tulos upottaisi federalistien suosiman ajatuksen siitä, että talouslaman perusteella olisi ehkä mahdollista nopeuttaa unionin maiden talouspoliittisten päätösten harmonisoimista. 

Natsien ajan Eurooppa; yhteinen maanosa vai Saksan alamainen?

Kiista on mielenkiintoinen ja muistuttaa ongelmana kovasti sitä tilannetta, jossa natsi –Saksa hallitsi läntistä Eurooppaa vuosina 1941-1944. Vuonna 1941 alkanut hyökkäys Neuvostoliittoon markkinoitiin aluksi yleiseurooppalaiseksi ristiretkeksi ja Hitleristä leivottiin Saksan propagandassa Euroopan mantereen omaa "nerokasta" sotapäällikköä. 

Saksan johtajasta tuli näissä iskulauseissa Euroopan yhteisen kulttuurin ja sivilisaation vaalija.

Eurooppalaisen tulevaisuuden propaganda lauseista ei kuitenkaan päästy pitkälle; Hitler ei halunnut antaa mitään lupauksia tulevasta Euroopasta sillä hän tunsi vastenmielisyyttä mitä tahansa ylikansallista yhteenliittymää kohtaan. Kun sota olisi voitettu, ei Saksan tarvitsisi ottaa huomioon ystäviä tai vihollisia.

Göbbellsin savuverho vapaaehtoisesta uudesta Euroopasta

Tilanne muuttui kun Saksa kärsi tappiota ja ajatus eurooppalaisesta yhteenliittymästä sai kannatusta. Göbbelsin vuonna 1943 antama haastattelu tanskalaiselle Berlingske Tidende lehdelle oli tässä mielessä mielenkiintoinen.  Hänen mukaansa Saksan kovat toimenpiteet olivat perusteluja sodan aikana mutta uutta Eurooppaa ei tule pitää yhdessä väkisin vaan se on saatava aikaa vapaa-ehtoisuuden tietä. Samoin kansallista yksilöllisyyttä ei pidä tukehduttaa ja että kaikki Euroopan maat on koottava vahvojen suurvaltojen suojiin, niin, että niiden asioihin ei sekaannuta ulkopuolelta.

Göbbelsin ”vapaa Eurooppa” ei kuitenkin ollut sopusoinnussa Hitlerin ajatusten kanssa, jotka vaativat yhtenäisyyttä. Valtakunnankanslerin mukaan ”Saksan on pidettävä langat yksin käsissään”. Mitään vapaaehtoista valtioliittoa ei olisi tiedossa vaan ainoastaan pan-germaaninen tulevaisuus.   Hitlerin haluama tulevaisuudenkuva Euroopasta olisi ollut varsin tyly: se olisi ollut Saksan johtama federaatio, jossa satelliiteilla ei olisi mitään sanomista.

On mahdollista olettaa, että kysymys EU:n federalismin kehityksestä noudattelee tätä samaa dynamiikkaa ja kysymys on lopulta siitä: minkä maan hegemoniaan yhtynyt Eurooppa alistuu. 

Kysymys EU:n tulevaisuudesta tullee seuraamaan teknisesti näitä suuntaviivoja; mikäli EU:n kyky federaation rakentamiseen riittää ja skeptikkojen vastarinta romahtaa me saamme yhden ratkaisun, ”endlösung” Euroopan, jossa satelliiteilla ei olisi paljoakaan sanottavaa.  

On kuvaavaa, että Euroopan Unionin komission varapuheenjohtaja Vivianne Reding vaatii jo nyt tässä vaiheessa ”Euroopan Yhdysvaltojen” luomista.

Tässä tilanteessa Suomen olisi harkittava Iso-Britannian viitoittaman tien seuraamista.

Michael Jonas: Kolmannen valtakunnan lähettiläs - Vipert von Blűcher

Edellämainitut ajatukset nousivat mieleeni kun luin kesällä Michal Jonaksen kirjan natsi-Saksan suurlähettiläästä, Vipert von Blűcherista. (Michael Jonas: Kolmannen valtakunnan lähettiläs. Wipert von Blűcher ja Suomi. Suomentaneet Otto Lappalainen ja Mervi Ovaska. Ajatuskirjat. 2010. Juva. s. 558.). Kirja oli mielenkiintoinen lukuelämys, jota voi suositella kaikille. Se on jo pari vuotta vanha mutta siitä huolimatta se kiinnosti.

Tässä muutamia lisähuomioita kyseistä kirjasta:

Ulkomaalaisten tutkijoiden Suomeen liittyvät teokset on miltei poikkeuksetta suomennettu. Syykin on selvä. Ulkomaalaisten näkökulma Suomeen kiinnostaa kaikkia. Ja vaikkei lopputuloskaan olisi paras mahdollinen – kaikki ulkomaalainen tulkinta maastamme myy.

Toisaalta ulkomaalaisten tutkijoiden näkökulma voi avartaa täällä tehtyjä tulkintoja ja tuoda lisää ilmaa niihin. Mainittakoon vaikka englantilainen Anthony Upton ja hänen teoksensa, jotka pohjaavat vankkoihin arkistolähteisiin ja paikallisten kielten hallintaan. Uptonin tapauksessa kyseessä oli jo ansioitunut tutkija, joka hallitsi aiheensa eikä ollut niin riippuvainen suomalaisista ohjaajistaan. Hänen ei tarvinnut haparoida suomalaisten oppaiden kanssa.

Pelkkä ulkomaalaisuus ei kuitenkaan ratkaise. Väitöskirjaansa tekevät tai kielitaitonsa puolesta heikommassa asemassa olevat ulkomaalaiset tekijät ovat voimakkaasti riippuvaisia suomalaisista ohjaajistaan.  Valitettavasti nämä taas eivät ole häikäilleet oman tulkintaperusteidensa ”importoimisesta” näille innokkaille ulkomaalaisille. Raaka ja suoraviivainen indoktrinointi onkin tuottanut mielenkiintoisia ja samalla pelottavia tuloksia.

Michael Jonaksen kirjoittama kirja kärsii juuri tästä ja se näkyy kaikessa. Kirjoitus käännettiin työläästi kahden suomentajan toimesta ja se ilmestyi meillä vuonna 2010.

Blűcher – natsien Suomen tuntija

Jonaksen tutkimusaihe on äärimmäisen mielenkiintoinen ja kiinnostava. Wipert von Blűcher toimi Suomessa natsi-Saksan diplomaattina vuosina 1935-1944 ja pääsi todella lähelle tarkkailemaan Suomen sodan aikaista valtiojohtoa.  Tutkimusasetelman tekee herkulliseksi se, että Blűcher ei ollut varsinaisesti natsi. Hän edusti pikemminkin Saksan ulkopolitiikan traditiota, joka pyrki kuitenkin mukautumaan parhaansa mukaan kansallissosialistisen Saksan päämääriin.

Jonaksen etuna on ollut virallisen lähdeaineiston hallinta aina Blűcherin omista raporteista epävirallisiin materiaaleihin saakka. Mainittakoon tässä suurlähettilään kirjeenvaihto hänen ystäviensä Rudolf Nadolnyin ja Sven Hedinin kanssa. 

Blűcherin elämästä ja toiminnasta Suomesta rakentuukin mielenkiintoinen kertomus diplomaatista, joka toisaalta ajoi taitavasti oman maansa etua ja käytti surutta hyväkseen rakentamiaan konservatiivisia verkostoja. Toisaalta Blűcher näki parhaaksi harjoittaa tiettyä pidättyvyyttä ja puuttumattomuutta suhteessa Suomeen.  Fasismin erityisessä tukemisessa Suomessa ei ollut mitään järkeä vaikka esimerkiksi länsivaltojen ystävää Rudolf Holstia vastaan Blűcher juonitteli loppuun saakka.

Vanhojen jäärien tulkintojen panttivanki

Kelvollinen historiantutkimus ei voi olla eklektistä ts. valikoivaa; eikä tässä tapauksessa tietenkään pro-natsilaista tai pro-kommunistista. Kielitaidon puute ja suomalaisten ”kummisetien vaikutus” on kuitenkin ilmeistä tässä kirjassa. Esimerkiksi Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen tuotanto leimataan surutta ”antikommunistiseksi ja russofobikseksi”.  Epäilen vahvasti sitä, että Jonas olisi edes pintapuolisesti tutustunut hänen tuotantoonsa.  Jonasta on epäilemättä ”informoitu”. Huvittavinta tässä on se, että lukija on kuulevinaan tässä professori Matti Klingen vienon äänen, joka näin ulkomaalaisen tulokkaan äänellä pääsee tuomitsemaan ampumaan puskista. 

Kummisetien nimet ja motivaatiot voi lukea jälkeenpäin sivullta 553-554. Siellä komeilee edistyksellinen konsortio: Klinge  &  Hentilä. Varmemmaksi vakuudeksi kirjan takakannessa on kustantajan sinne importeeraamia Hentilän ja Klingen kehuja.

Suomalaisten keskinäisten kaunojen ja pikkuisten skismojen jatkaminen ulkomaalaisten äänellä on epäreilua ja ammatillisesti väärin.  Jos tutkimuseettinen toiminta Suomessa toimisi kuten pitää, niin tällaiseen juoni-jussien toimintaan puututtaisiin. Ja jos siitä uskallettaisiin puhua.  Syy siihen miksi tähän suomettumisen ajan surkeuteen ei uskalleta puuttua, löytynee myös samoilta sivuilta; apurahakiitoksista.  Pecunia non olet

Kauneusvirheistä huolimatta Jonaksen tutkimus on erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Se sopii jokaisen Suomen lähihistoriaan harrastavan lektyyriin. Muutama pikkuseikka: kirjan ensimmäisen osan suomennos on puiseva. Jälkipuoliskolla teksti kulkee paremmin.  Samoin, Hella Wuolijoen kuvaaminen pelkäksi kirjailijaksi antaa tästä NL:n agentista väärän kuvan.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto  

Kirjasta: Michael Jonas: Kolmannen valtakunnan lähettiläs. Wipert von Blűcher ja Suomi. Suomentaneet Otto Lappalainen ja Mervi Ovaska. Ajatuskirjat. 2010. Juva. s. 558.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Lainaus. "Iso-Britannia aloittaa luopumisen EU:sta?"
Britit tulevat potkimaan EU:ta arkaan paikkaan jos heidän (brittien) etu sitä vaatii.Eli luopuminen EU:sta voi olla hyvinkin todennäköistä. Lontoon ollessa euroopan finanssikeskuksena ei britit tule hyväksymään taloutensa kurnimista EU.n taholta.
Jo vuosia sitten oli meillä huhuja pankkiverosta, josta silmää tekevät tahot eivät virallisesti tienneet mitään.
Kysyin asiaa Nigel Faragelta ja hän vastasi näin:
Dear Mr Paunonen
"-Anything that leaks - concerning what the EU is talking about doing - is usually a sign that the EU means to do it. This "Robin Hood Tax" (makes it sound heroically good , eh?) is being bruited about by most of the usual bruiters-about. It's just a matter of time, I think - unless we can kick the EU in some very vulnerable spot, before then :-)

Yours sincerely

Nigel Farage

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Britit ovat jo pari kertaa puolustaneet demokratiaa viime vuosisadalla. Miksi nytkin?

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

.."Miksi nytkin?"...
Taitaa suurimpana syynä olla tuo mammona.
Mitä puolustamiseen tulee niin vanha pankkiiri ja talousmies Rothschild oli myös näissä sotataistoissa edellä kävijä.
Informaatio ei tökkinyt kuten meidän ATK aikaan, vaan lähetit vaihtoivat hevosta tiuhaan tahtiin ja niin oikeat kaupat syntyivät aina ennen muita. Brittihallitus oli Waterloon taistelusta ulalla kun "markkinat" tiesivät lopputuloksen jo päivää ennen.
Britit todella puolustavat demokratiaa mutta Rothschild käy hyvin markkinavoimien esimerkistä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kannatan Euroopan yhdysvaltoja sellaisena entiteettinä, jota Jean Monnet hahmotteli Algerin puheessaan vuonna 1943. Britit saavat tulla mukaan tai pysyä poissa, samapa tuo:

http://ucparis.fr/files/6913/4727/4876/PCC115_Habi...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Lienet jo havainnut, että se Jean Monnet'in hahmottelema entiteetti on EU:n omin käytännön poliittisin toimin ja suunnitelmin jo hylätty? Tilalla on pakkomielle.

Siksipä siihen kuulunevat tulevaisuudessa nykyiset ns. euroideologit, jotka pitävät Monnet'in ideaa vanhentuneena ja sen sijaan turvaavat pakolla vääntämäänsä Euroopan Yhdysvaltoihin eli USE:een.

Matkalla liittovaltioon puolustetaan vain EU-rakenteita, euroa, totaalista sentralisointia, läpinäkymättömyyttä ja demokratiavajetta korruptioineen, muttei eurooppalaisia ihmisiä ja kansoja: ne saavat kärsiä, kunhan "suuri peruuttamaton tavoite" (niitä riittää) saavutetaan pakkokeinoin.

Totalitarian Europe is not my piece of cake.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jos nyt luet esimerkiksi Viviane Redingin lausunnon, hän haluaa nimenomaan demokraattisen Euroopan, jossa on nykyisestä poiketen oikea hallitus oikeassa vastuussa oikeata valtaa käyttävälle parlamentille.

Alkuperäinen puhetekstikin on julkaistu:

http://europa.eu/rapid/press-release_SPEECH-14-1_e...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #8

Looginen seuraus: paikalliset parlamentit ja hallituksen olisivat Redingin Euroopassa sekundäärisiä. EU:n parlamentti yli silloin suvereeni. Suomella tässä piirakassa marginaalinen osuus. Ei edes senaatti, jossa vakiopaikat voisi tasapainottaa. Olisimme takala. Sitten: pitäisi lähteä taas etsimään Suomen itsenäisyyttä. Kehä kiertää.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #11

Yksikään stadilaispoliitikko ei ole minun mielestäni osoittanut sellaisia kykyjä, että pitäisi jostain syystä ruveta haikailemaan jotain mennyttä itsenäisyyttä. Tampereen ja Brysselin välissä ei tarvita mitään.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #12

Eli luotat mielummin siihen että nyt miljardikaupalla rahaa mafialle jakaneet eteläeurooppalaispoliitikot ajaisivat suomalaisten etua?

Suomelle tulee euroopan liittovaltiossa käymään samoin, kuin kaikkien aikaisempienkin imperiumien periferioille. Resurssit valuvat keskustaan ja syrjäseudut kurjistuvat entisestään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #13

En oikein usko johonkin "suomalaisten etuun". Onko minulla jotenkin vähemmän yhteisiä intressejä Välimeren rannan työttömän tai toimittajan tai tutkijan tai jazzin ystävän kanssa kuin Björn Wahlroosin tai Pekka Perän?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #14

Liian laajaa hallintoa yrittävät koneistot kaatuvat aina omaan kasvuunsa ja korruptioon, tämä on jo nähtävissä EU:n hallinossa ja Neuvostoliitto on eriomainen esimerkki asiasta.

USA:n umpisolmuinen politiikka ja liittovaltion holtiton taloudenpito eivät myöskään annan kovin hyvää ennustetta USE:n tulevaisuudesta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ongelmana taitaa olla se, että siihen ei tähänastisten EU-näyttöjen (v:sta 1994) luoteta. Etenkin viimeiset 6-7 vuotta ovat syöneet tuota kykyä ja "demokratia-uskottavuutta" EU:lta, ja sitä ovat syöneet myös MEP:ien äänestyskäytöksen ja puheiden väliset erot.
Valitettavasti.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ranska ja Saksa ovat luonnostaan liittolaisia jo Kaare Suuren ajoista lähtien.
Tämän 140 miljoonan asukkaan voimakaksikon varaan tullaan EU-federaatio rakentamaan Saksan johdolla.
Se mihin Hitler ja Napoleon eivät pysytyneet toteutetaan vähitellen rauhanomaisin keinoin.
Lopuksi alkaa sitten hirmuvalta.

Kaarina Piipponen

Varmaan mielenkiintoinen kirja. Historia on kiinnostavaa ja siitä on hyvä tietää ja lukea, koska historia valitettavasti usein toistaa itseään. Aihettahan on tutkittu paljon ja siitä on kirjoitettu myös erilaisia kirjoja. Mutta nämä kirjat ovat tietyllä tavalla kuin palapeli sillä tavalla, että ne yhdessä antavat paremman kokonaiskuvan tapahtumista. Ja varmaan vielä löytyy kätkössä olevaa aineistoa.

Tämänkin neliosaisen sarjan olen ennenkin täällä laittanut. Siinä Jack van Impe valoittaa Euroopan Unionia vähän erilaiselta kannalta. Siinä on neljä osaa ja ne osat löytyvät myös TV7:n arkistosta.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14608

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14774

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14879

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=14425

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Kiitoksia laatuisasta kirjoituksesta, Luukkanen.

Nimi muuten kirjoitetaan kai Goebbels.

Kaksi lisälähdettä on syytä mainita (varmaankin olet ne lukenut):

Tuikka: "Kekkosen takapiru" (Otava 2011)

Jokisipilä - Könänen: "Kolmannen valtakunna vieraat" (Otava 2013)
(näihin liittyen löytyy vielä eräs Kemppisen blogaus vuodelta 2007, jonka linkkiä ei tässä ole käsillä, mutta joka löytyy googlettamalla Y.K. Suominen)

Keskustelin 1960-80-luvuilla lukuisia kertoja (joka kerta tuntikausia) saksalaisen natsin kanssa.
Hänen antamansa kuva 1933-1945 epookista ei ole likikään yksi-yhteen Blücherin kannaottoihin verrattuna.
Keskustelutoverini tunsi Suomen erittäin syvällisesti ja hyvin, mutta keskustelumme kävimme saksankiellä Saksassa.

Olen valmistelemassa käsikirjoitusta tuosta kaudesta (ei dokumentaarinen, pikemminkin fiktio).
1916 - 1957 on työn alla.
Siksi olen kirjoituksestasi sekä kiitollinen että kiinnostunut.
Työnimi on "Pajun talvi" eli "Vorwärs, pojjaat" (viittaa Pajun kartanon taisteluun 1919)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Tieteellisen kirja-arvostelun yhteys EU-aiheiseen otsikkoon jää epäselväksi. 70 vuoden takaa ammuslaatikosta pomppaava irrallinen natsiukko on erityisen epähistoriallinen. Tietysti asioilla on yhteytensä, mutta se yhteys on tarina eikä analogia. Euroopan tarinassa Saksan perustuslaki takaa, että EU on vapaiden valtioiden vapaaehtoinen liitto.

Saksalainen politiikantutkija Dolf Sternberger esitti vuonna 1959 käsitteensä ”Verfassungspatriotismus” – perustuslakipatriotismi. Tarkoituksena oli luoda käsite yhdistämään länsisaksalaisia tilanteessa, jossa poliittinen Saksan kansakuntaan identifioituminen ei ollut enää mahdollista, kun ei enää ollut olemassa edes yhtä Saksan valtiota. Sen sijaan ihmiset voisivat identifioitua perustuslakiin. Käsite torjuttiin aikanaan, koska sen katsottiin uudelleenlämmittävän nationalismia, mistä oli koitunut niin paljon kärsimystä.

Kuitenkin vuosikymmenien kuluessa väliaikaiseksi aiottu, liittoutuneiden asettama Natsi-Saksan poliittisen järjestelmän negaatio ja esto, Saksan Perustuslaki vuodelta 1949, osoittautui poliittiseksi suurtyöksi, vapaamielis-demokraattisen oikeusvaltion ja rauhan perustaksi – ”Doch in den folgenden Jahren erwies sich das Grundgesetz als Großtat, als Fundament für einen freiheitlich-demokratischen Rechtstaat, für den Frieden” (Ateş 2013, 153-154). Näin Liittotasavallassa syntyi Sternbergerin mukaan uusi, järjestysnumeroltaan toinen patriotismi, joka perustui vapaamielis-demokraattiseen perustuslakiin.

Nyt sitten jotkut maahanmuuttajataustaiset ovat Saksassa omaksuneet tämän perustuslakipatriotismin ajatuksen. Seyran Ateş (s. 1963 Istanbulissa, SPD) kutsuu kirjassaan Wahlheimat (2013) kantasaksalaisia perustuslakipatriotismiin ja vaatii tunnustusta maahanmuuttajataustaisten perustuslakipatriotismille:

„Wir Deutschen mit Zuwanderungsgesichte rufen die Deutschen ohne Zuwanderungsgesichte zum Verfassungspatriotismus auf. Gleichzeitig fordern wir von ihnen, uns Verfassungspatrioten sein zu lassen, das heißt, uns als gleichwertige, gleichberechtige Mitglieder der deutschen Gesellschaft anzuerkennen. Noch werden wir Fremde, Ausländer, Deutschländer, Deutsche mit Migrationshintergrund oder mit Migrationsgeschichte genannt. Sobald man uns den Verfassungspatriotismus gönnt, können wir Deutsche sein.“ (Ateş 2013, 172.)

Tämä liittyy oleellisesti EU:hun ja siihen, mikä kehitys EU:ssa on mahdollista. Saksan Perustuslaki ja sen käytännön tulkitsija ja valvoja Perustuslakituomioistuin asettavat rajat EU:n mahdollisille tulevaisuuksille, sikäli kun Saksan halutaan olevan mukana. Tietysti voi olla EU ilman Saksaa, mutta kyllä se reikäiseksi jäisi. Saksassa taas Perustuslakituomioistuin on päättänyt, että EU ei ole mikään liittovaltio, Bundesstaat, vaan se on suvereenien valtioiden välinen erityinen liitto, Staatenverbund. Kyse on suvereniteetin sijainnista ja toimivallan jaosta. Jos näitä haluttaisiin muuttaa, sitten Saksassa tarvittaisiin kansalliskokous laatimaan uutta perustuslakia, josta sitten pitäisi järjestää kansanäänestys. Tähän ei ole pienintäkään halukkuutta, joten EU:ta ei nykyisellä kokoonpanolla voi kehittää nykyisestä enemmän liittovaltion suuntaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset