Arto Luukkanen

Vaivaistalo – here we come!

Ihminen on melekonen otus. Se toivoo ja luottaa vaikka järki sanoisi toista.

Minä ainakin toivon hartaasti  – kuten varmaan muutkin  - että voisin olla työelämässä terveenä ja reippaana aina 70-kymppiseksi saakka. Sitten nuorempien kollegojen suureksi riemuksi minut sitten talutettaisiin eläkkeelle, jossa voisin myös tallustella terveenä ja rotevana aina siihen saakka kunnes ehkä vanhuuden takia joutuisi johonkin hoitokotiin.

Auvoisessa hoitokodissa olisi sitten mukavia hoitajia ja päivät menisivät kuin virran juoksu oman vaimon kanssa.  Tanssittaisiin päivätansseissa Jätkänhumppaa niin että tekohampaat helskyisivät!

Iltaisin lukisi ehkä kirjoja ja lojuisi tv:n ääressä väitellen suureen ääneen uutistenlukijan kanssa. Päiväsiestan aikana voisi lasten ja lastenlasten harmiksi soitella niille kännykällä ja oikein sekaantua niiden elämään.

Nykyhallitus -  Komentoora!

Eilen kun katseli A-studiota niin sitä tajusi sen miten hupsu ihminen onkaan.  Tällainen aurinkoinen vanhuus on olemassa vain unelmissa.

Todellisuus on tyly ja armoton.

Jos nyt varattomat vanhukset isketään kellariin, niin mitä sitten 20 vuoden päästä? Silloin edessä on vaivaistalo – paikka, johon laitetaan kaikki vammaiset, hoidettavat, sairaat ja yksinäiset. Vanhuus merkitsisi nälkää, hyväksikäyttöä, hoitajien sadismia ja vanhusten brutaalia kohtelua. 

Eilisen ohjelman perusteella voi todeta, että nykyinen hallituksemme on aloittanut vaivaistalojen muodostamisen vähentämällä vanhusten hoidosta ns. rakennepaketin nimellä ja jatkanee tätä työtä siksi, että nämä vanhukset eivät enää pane vastaan.

Aina toivo on, että joku poliitikko tai poliittinen puolue olisi armollinen kuin se Vaahteramäen Eemeli, joka toi jouluruokia kurjille ja pudotti sen ilkeän Komentooran eli tämän nykyisen hallituksen sudenkuoppaan. Muistaakseni siinä kirjassa Komentoora oppi jotain ja siitä tuli sitten kiltti – eikä syönyt enää vanhusten herkkuja.

Vaahteramäen Eemeli – tule heti Suomeen ja pelasta vanhukset rakennepaketilta ja tältä Komentooralta - nykyhallitukselta.

Pliis!

Arto Luukkanen

Järvenpää

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Eilen kun katseli A-studiota niin sitä tajusi"

Katselin minäkin, ja moni muu, koska ohjelma tuli Yleltä.
Tyhmät katselivat samaan aikaan kaupallisilta kanavilta **skaa.

Ohjelmassa korostettiin muutamaan otteeseen, ongelmapisteiden olevan yksityisiä hoitolaitoksia.

Minusta ei olisi vanhusten hoitajaksi. Se vaatii hyvähermoista ihmistä. usein hän on nainen, ei MIES. MIES sensijaan JOHTAA mainittuja laitoksia.

Minä olisin kuin tuntemattomaksi jäänyt filippiiniläinen hoitaja: Haise kaka. Siksi miesvanhus sai olla paskat housussa aamusta iltaan... Haise kaka.... Ei minusta olisi, mutta potilaaksi minusta voisi olla, kakalle haiseva.

Miksi eilinen ohjelma ei haastatellut tarinan moraalittomia konnia, yksityisen sektorin hoitolaitosten YRITTÄJIÄ?

Yksityinen vanhustenhoito ei ole hoitotoimintaa. Se BISNESTÄ! Vanhusten säilöntää.

Ennen vanhaan todellakin sama asia oli nimeltään vaivaistalo,osittain hullujenhuone.

Nyt kun sitä nimitetään Vanhusten Hoitokoti OY:ksi, tai Ky:ksi, mikään ei ole muuttunut... Onpas muuttunut... Huonompaan, moraalittomampaan suuntaan.

Yksityinen sektori kiduttaa vanhuksiaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ohjelmassa korostettiin muutamaan otteeseen, ongelmapisteiden olevan yksityisiä hoitolaitoksia."

Kuka näitä valvoo ja ketkä ovat päättäneet että yksityiset laitokset saavat käsitellä vanhuksia miten huvittaa? Miksi SDP teki vanhushoitolaista niin leväperäisen ettei sääntöjä ole. Arkkiatri Peltonen juuri YLE aamussa ihmetteli miten surkeita on käytännöt.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

"Se BISNESTÄ! Vanhusten säilöntää."
Juuri näin. Se on myös lakisääteisen julkisen vallan ja velvotteiden siirtoa nurkan taakse.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Arvelen että vanhuspalvelulaki oli ja on kaikkien aikojen huijaus suomalaispolitiikassa. Lain perussääntö on että vanhukset on hoidettava "kotona". Tuolla "kodilla" voidaan tarkoittaa erittäin kalliiksi hinnoiteltua palvelutaloa joiden avulla vanhuksilta viedään kaikki varat ja joissa heitä voidaan kohdella siihen tyyliin mitä eilinen A-studio kertoi. Tai vanhukset heitetään alkuperäisiin koteihinsa yksinäisyyteen, tylsyyteen, kylmän kaurapuuron ääreen.

Myönteisempi vaihtoehto olisi yhteiseen asumiseen ja tekemiseen nojaava iloinen vanhuskulttuuri. Se vaatisi oman kehittelytyönsä. Nyt sellaisesta vaietaan tyystin, sen sijaan vanhukset tyrkitään pois silmistä, kuka mihinkin, "koteihinsa".

Mikä oikeus viranomaisilla, valtiolla ja lainsäätäjällä on määrätä vanhukset "koteihinsa". Eikö perustuslain mukaan kansalainen, myös vanhus saa valita asuinpaikkansa ja kai myös asuintapansa itse, vapaasti! Onko vanhuspalvelulaki perustuslain vastainen.

Vanhuspalvelulaki ja nyt hallituksen niinsanottu "rakennepäätös" ovat tietoisesti laadittua ja toisiinsa liittyvää kokonaisstrategiaa joilla vanhukset heitetään nurkkiin samaan tapaan kuin lyytimummot aikoinaan.

"Työyhteiskunta", sanovat demarit ja kokoomus. Vanhemmilla ihmisillä ei ole käyttöä eikä paikkaa "työyhteiskunnassa".

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Niin. Pitäisikö vanhusten kiduttaminen kieltää lailla - erityisesti??

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Ei tarvitse. Vielä.
Aluksi riittää että taataan vanhuksille samat oikeudet kuin eläimille.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Nykytilanne on Kansallisen Kokoomuksen ministeri Paula Risikon työn tulosta.

Pitää se saada sanoa. Totuus pitää saada aina sanoa.

Tämä on kokoomuksen keissi. Juuri tuo puolue torppasi henkilöstöresulssimitoituksen, samalla kun maksimoi "vaivaistalojen" yritysvoiton.

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Eiköhän se keissi alkanut jo Guzeninan ollessa valassa.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Paulako se oli??? Reijolla oli hyvä - edes eläinten tasolle. Missä ovat ne aktivistit jotka ovat valmiita vaikka mihin vanhusten puolesta??!?!? Peta??? Mites olisi PeVA ? - Pelastakaa vanhukset

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Niin juuri. Näköjään telepatia toimii.
Tuli nimittäin uutinen iltapäivällä klo 16:11
-"Kansalaisaloite vaatii: Vanhusten oikeus ulkoiluun turvattava lailla"
EU driektiivit määräävät että lehmiä on ulkoilutettava.
Ihmisistä ei ole niin väliä, eikä direktiiviä olemassa.
http://yle.fi/uutiset/kansalaisaloite_vaatii_vanhu...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Muuan vanha ystäväni Italiasta kirjoitti nyt päässeensä "kunnioitettavaan 66 vuoden ikään, mutta ongelma on siinä, että kukaan ei enää kunnioita minua!" :-D

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Hyvin moni ei tunnu ottavan vakavasti tosiasioita. Yksityiset hoitopaikat maksavat moninkertaisesti enemmän.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Tulevaisuus on rikkaiden. Wahlroos ei varmaan lymyä kellarissa...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tulevaisuus on rikkaiden."

Ja ns. vasemmisto on hallituksessa turvaamassa rikkaiden tulevaisuuden.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kalleissakin hoitokodeissa on surkeat olosuhteet.

Käyttäjän marjukkakaakkola kuva
Marjukka Kaakkola

Tärkeä avaus blogistilta!

Vanhusten kanssa työskenteleminen on minulle tuttua ja se on kokonaisuutena todella huonolla tolalla. Henkilökuntaa on vähennetty niin, että vain aivan pakollisen hoidon ehtii tehdä.

Tästä seuraa jatkuva kiire ja sen myötä virheen teon mahdollisuus esimerkiksi lääkityksessä lisääntyy ja myös riittämättömyyden tunne kun ei ehdi hoitaa tai tavata ihmistä kunnolla. Tämä taas väsyttää hoitajia, niin että moni matkalla uupuu ja sairaslomat ovat yleisiä. Tästä seuraa puolestaan se, että vaihtuvuus hoitajissa on suuri, eikä hoidettaviin siten synny luottamuksellista pidempää hoitosuhdetta eikä hoitoon jatkuvuutta.

Vanhuspalvelulaki on aivan yhtä tyhjän kanssa, se ei tuo nykytilanteeseen verraten yhtäkään hoitajaa lisää sen paremmin laitoksiin kuin kotihoitoonkaan. Ja on turha kirjata jotain kauniita korulauseita siitä millaista hoidon pitäisi olla, jos ei ole henkilökuntaa joka ne sievät pykälät toteuttaisi.

Hallituksen rakenneuudistuksessa yksi säästökohde tosiaan on "laitoshoidon vähentäminen vanhustenhuollossa". Laitoshoidon vähentäminen on täysin hullu ajatus, koska laitospaikkoja on nytkin liian vähän.
http://valtioneuvosto.fi/etusivu/rakenneuudistus39...

Juuri viime viikollakin erään 95-vuotiaan omaiset olivat epätoivoisia, kun mumma ei nyt enää pärjää kotona, mutta laitospaikkaan on kuukausien jonot, terveyskeskusten vuodeosastoille ei mahdu ja päivystyksen tarkkailuosastolta hänet aina vaan kotiutetaan, vaikka ei pysty kuin makaamaan sängyssä. Kotihoidon käynti neljästi vuorokaudessa ei silloin paljoa auta jos ihminen ei pääse itse sängystä pois ja koko ajan vain odottaa, että joku tulisi auttamaan.

Rahaa lahjoitellaan hulppeasti EU:n pankkiireille ja muille isoille herroille, mutta omille vanhuksillemme sitä ei riitä. Hyvinvointivaltio menee totaalisti väärään suuntaan.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Mutta julkisia palveluita ON leikattava, koska heinäsirkat ja kestävyysvaje!

Presidenttikin on julistanut ideologisen sodan.

http://www.nyysisuomi.fi/?p=621

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Eilistä A-studiota minäkin katselin.

Omaa työmaatani (olin laitosjohtaja 41,5 v) en moisesta tunnistanut, mutta kyllä tulevaisuus pahalta näyttää.

Minä tuuppasin tänne puheenvuoropalstalle tänään kysymyksen kuinka vanhana potilasta ei enää tutkita.

Suututti paitsi eilinen A -studion aihe niin tuo, että peruspaveluministerikin puuhastelee nyt vain alkoholin kanssa. Ei siis vanhusten asioitten, vaikka siihen olis suur tarve!

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

taisi olla vielä niin, että valintaperuste kellarille oli se, ettei näillä vanhuksilla ollut omaisia ?

Cenita Sajaniemi

En katsonut ohjelmaa, puistattaisi varmaan, mutta muistan pääministerin puheen, jossa hän kehotti meitä välittämään toisistamme, naapureistamme ja pitämään huolta.
Pääministeri ilmeisesti on sitä mieltä, että jollei omaishoitajat tms. jaksa, niin sitten on naapureiden vuoro. Pääministeri kuulutti sitä entisajan, ihmisistä välittämistä.

Pääministeri ei ehkä ajatellut että vaikka olisikin kiva ja hyvä hoidella naapureitansa, niin jonkun täytyy käydä töissä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kunnalliset päätäjät ovat vanhuspalvelun järjestämisen keskiössä. Risikolle on aiheellista esittää kysymys, miksi hän ja kokoomus vastusti rajusti henkilöstön vähimmäismäärän liittämistä vanhuspalvelulakiin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Risikolle on aiheellista esittää kysymys, miksi hän ja kokoomus vastusti rajusti henkilöstön vähimmäismäärän liittämistä vanhuspalvelulakiin."

Sdp ja vasemmistoliitto suostuivat tähän joten turha sitä on Risikon syyksi pistää. Hallituksesta erotaan jos ollaan eri mieltä.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Erittäin hyvä ja tärkeä kirjoitus. On melko koomista puhua työntekijöiden motivaatiosta ja yrittää siirtää vastuuta hoitajien niskoille. kuten Tyry kirjoitti " minusta ei olisi vanhusten hoitajaksi ", ei monestakaan ole.

Asia on vielä niin, että hoitajat eivät potkujen pelossa uskalla edes kertoa epäkohdista.

Tänään TV uutisissa oli taas joku "johtajanainen", oliskohan ollu Kustaankartanosta - esittämässä tätä motivaatio ongelmaa jota media myös mielellään jauhaa. Suosittelen jokaiselle yhtä hoitopäivää työntekijänä, sillä puolenpäivänperehdytyksellä minkä hommaan saa. Muistaakseni Raimo Vistbacka kävi kokeilemassa urheasti kotihoidossa ja raskasta ellei mahdotonta totesi olevan.

Motivaatiota alimiehityksellä ja palkalla jolla ei edes kunnolla elä ja jatkuvassa tyvoimapulassa, joka nurkka kusee ... ja tämä on jämpti.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Tiedotusvälineissä on kiertänyt uutinen, että esimerkiksi vanhustenhoidon puutteista työntekijät eivät itse uskalla valittaa tai tuoda puutteita esiin, jottei työpaikka mene saman tien alta. Onko tämä ymmärrettävä siten, että ministeri Päivi Räsäsen viesti on mennyt perille siinä mielessä, ettei säädöksiä ja ohjeita pidä eikä tarvitse noudattaa, jos siltä tuntuu. Vai menikö se sana tarkalleen näin, sitä en muista.

Se mikä tässä huolettaa tai ainakin pitäisi huolettaa, on se, että julkisten palveluiden yksityistäminen tekee virheiden peittelyn vielä yleisemmäksi käytännöksi. Malli voi olla jotenkin sellainen, että 10% tehdään mallikkaasti, jotta sitä voidaan esitellä ja 90% on sitten sutta ja sekundaa, varsinkin, jos todistettavuus on on vaikeaa. Jostain se tulos on tehtävä, työn ja inhimillisen läheisyyden tehostamisellakin on rajansa.

Kirsti Hermunen

EI LISÄÄ VALVOJIA. VALVIRAnhan pitäisi valvoa sosiaali- ja terveydenhoitoa - jos se jatkaa lääkintähallituksen tehtävää. Voisiko joku selvittää, mitä siellä tehdään. Ja ALUssa (tai sinnepäin), jolle pitää terveydenhoidon ammatti-ihmisten toimittaa toimintakertomuksia (kuinka monta potilasta, kuinka monta käyntiä...), ilmoituksia, jne. VALVIRAN vaatimuksesta täytyy 'soveltuvin osin' tehdä omavalvontasuunnitelma (tulostettuna 14 sivua ohjetta) - ja kunnan/kaupungin terveystarkastajan täytyy tarkastaa tilat. Terveydenhoidon ammattilaisten. - Eivätkö määräykset koske vanhustenhoitopaikkoja, kaikkia, kunnallisia ja yksityisiä?.(En ole nähnyt ohjelmaa)?. - Jos oikein ymmärsin Niinistön puheen, niin hänhän sanoi, että julkisella on suhteellisesti liikaa niitä, jotka hallitsevat ja kontrolloivat - ja istuvat seminaareissa. (Niinistön ja hänen vaimonsa äidit ovat työskennelleet sairaanhoitajina?) Siihenhän kaikki organisaatiouudistukset ovat johtaneet. Palvelemaan järjestelmää - tietojärjestelmää? Vanhainkodeista (ja yleensä kodeista), sairaaloista (joilla oli nimi), vastaanotoista 'palvelutaloihin', HYKSiin, HUSiin, 'yksiköihin' 'osaamiskeskuksiin','pooleihin','uriin', jne. Sitä enemmän tuottavuus lisääntyy, mitä vähemmällä rahalla - kunnallisissa. Hoitaminen on ulkoistettu, psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa - ja lasten ja vanhusten hoidossa. Tulevaisuustutkija W:n mukaan "pitäisi satsata ennaltaehkäisyys, ei sinne, kun on jo jotain tapahtunut" (hoitamiseen sairastuneisiin,vammautuneisiin). - Eiköhän Esperi ole Punaisen Ristin hedelmiä.

Käyttäjän timpuri kuva
Timo Uppala

Samaan aikaan valtionhallinnossa uusitaan tietojärjestelmiä 125 MEurilla eikä valmista tule, samaan aikaan ostetaan käytettyjä tankkeja 200 MEurilla. Prioriteetit on aivan kateissa.

Kuntien palveluiden osto-osaaminen pitää olla paljon parempaa. Varmasti saataisiin ostopalveluille parempaa vastinetta ja irtisanottua nopeasti huonot palveluntuottajat. Kuinkas muuten kunnan omana palveluna huonosti tuotetut palvelut mitataan ja irtisanotaan?

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

"Heitteillejättö" vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa johtuu varmaankin resurssien puutteesta. Ihmiset, jotka kouluttautuvat hoitoalalle, haluavat hoitaa. Mutta todellisuus ei vastaa aina odotuksia. Työtä on paljon, on kiire, ja työntekijät ovat sairaita, ja saatat joutua hoitamaan yksin koko osastoa. Tilanne, että harjoittelija on vastuussa koko osastosta,on todellinen: sellaista oikeasti tapahtuu! Säästösyistä ei palkata sijaista(ainakin HUS), jos sellainen olisikin saaatavilla. Jokainen voi mielessään kuvitella, mihin tällainen saattaa johtaa. -Miten haluaisit omaa isääsi tai äitiäsi hoidettavan? Tai miten haluaisit elää oman vanhuutesi?-Saattaa käydä hyvin. Olet paikassa, jossa hoitajat eivät vaihdu ja sinusta pidetään huolta. Mutta se on arpapeliä,ja sitä se ei saisi olla. Hyvinvointiyhteiskunta pitää huolta heikommista: vanhuksista, sairaista, lapsista, köyhistä. Sellainen yhteiskunta, joka ei sitä tee, ei ole hyvinvointiyhteiskunta.-Hoitolaitoksiin pitää saada henkilöstömitoitus hoidontarpeen mukaan, ja omaan kotiin kuskatuille pitää turvata tarpeellinen kotihoito. Kaikki ansaitsevat turvatun vanhuuden. Ja kaikista tulee vanhoja joskus.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

.... kun siihen työhön pitäisi löytyä työn ilo ja tekeminen joka palkitsee mutta sitä ei ole, on vain valvontaa ja raportointia. Koko johto uusiksi ja uudet ajatukset ja tuulet puhaltamaan. Terveydenhuollon maisterit ja hoitotieteilijät luovan, ajattelun koulutukseen - samoin päättäjät. Onko sellaista koulutusta tarjolla, pelkään, että ei ole tai se ei luutuneiden ajatusten taakse pääse kurkistamaan.

Suosittelen peiliä, vaikka vessan peiliä ja kurkistamaan siitä ja katsomaan vaikka sen taakse. Toiset ihmiset, lapset, aikuiset, vanhukset siellä on kipumme siellä on haaveemme sieltä näkyy mahdollisuudet - kenellä on mahdollisuus toteuttaa mitään, kun "mies on jo pudonnut" yli laidan ?

Tämä pelleily on alkanut laatukeskustelsuta, joka on ryöstäytynyt omille teilleen aiheuttamaan lähinnä pahoinvointia, koska laadusta ei ole ymmärrettty mitään ja koska sen takana ja kaapissa on luurankoja, jotka sanelevat kuinka hommat pitää hoitaa "jotta säilytän asemani "

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Hyräilen jo mielessäni ...vaivaistalo here I come ta dam vaisvaistalo here I come... Tulee ajatus tutuksi jo näin edeltä käsin.

Cenita Sajaniemi

Ilmeisesti näillä kauhukuvilla on tarkoitus, että kaikki kynnelle kykenevät muuttavat eläkkeellä "aurinkoon", jotta Suomi voisi säästää menoissa.

Ilpo Martikainen

Kittilän vanhainkoti on hyvä ja inhimillinen paikka. Anoppini oli siellä useita vuosia eikä koskaan ollut ongelmia. Siellä on hyvä johto ja hyvät työntekijät. Asukkaita kunnioigetaan ja kohdellaan ihmisinä. Suosittelen tutustumaan, mitä hyvällä tahdolla ja luovuudella saadaan aikaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset