Arto Luukkanen

Hallituksemme terminaalivaihe: pullanmurut rinnuksilla

Suomalainen terveydenhoito on ihan jees.

Tämä on tietysti vain omakohtainen kokemus; kivut ja säryt on kuitenkin aina hoidettu ja ilman suomalaisia lääkäreitä tai sairaanhoitajia en kai edes kirjoittaisi tätä.

Eräs pysähdyttävimmistä terveydenhoidon muodoista on ns. terminaalihoito. Pääsin kerran läheisenä sukulaisena tutustumaan erään tällaisen hoitokodin pikkujouluun ja täytyy nostaa hattua hoitohenkilökunnan ammattitaitoisuuden takia.

He hoitivat näitä lähteviä päivästä päivään pieteetillä ja  kunnioituksella. Itse jouluhartaus oli pysäyttävä; veisattiin virsiä, rukoiltiin ja syötiin pipareita tonttuhatut päässä.  Tunnelmassa oli kipeää ja haikeaa sydämellisyyttä; hauskin hetki oli se kun virsistä ja joululauluista virtaa saanut sukulaiseni
totesi: ”olet Arto sitten kalakkonnu” (lihonut).  Siihen ei voinut muuta kuin naurun kyyneleet
silmissä yhtyä.

6-päkki ansaitsee nyt
huolenpitoa

Terminaalivaihe on myös ehkä se oikea sana kun luonnehditaan nykyistä hallitusta.

Se on finaalissa!

Sikspäkki on epäonnistunut kaikessa mihin se on ryhtynyt ja sen onkin menettänyt henkisen oikeutuksensa. Kataisen hallituksen kunnianhimoiset & ulkomaisten lobbareiden markkinoimat ideat jäivät toteuttamatta.

Onneksi. Paljon pahaa ehti kuitenkin tapahtua.

Aika kuitenkin voitti ja on mukava todeta, että maaliskuussa vuonna 2014 Kataisen laahus marssii nyt vääjäämättä kohti unohdusta ja loppuliukua. Sen hullutukset (sote ja kuntauudistus) ollaan ilmeisesti hautaamassa.

Näin retrospektiivisesti voisi todeta, että se oli Suomen historian huonoimpia hallituksia; kouluesimerkki siitä miten hallitusta ei pitäisi muodostaa ja minkälainen se ei saisi olla. Puuttuvan johtajuuden risataudin lisäksi se kärsi myös epälojaalisuuden ähkystä.  

Hyvinä aikoina sikspäkki olisi ehkä vielä selvinnyt jotenkin mutta nyt ongelmaksi tuli se,
että maamme koki näinä vuosina erään historiansa suurimmista taloudellisista putouksista.

Tuhoisinta tässä oli hallituksen ”kokeellisuus” ja kokemattomuus: kansalaisten kannalta oli tuhoisaa odottaa ”sen rintakarvojen kasvua”. Huvittavinta oli taas se, että vaikka tässä 6 puolueen muotopuolessa istui niin äärivasemmistolaisia kuin myös oikeistoa, se ei noudattanut oikein kenenkään politiikkaa.

Kynkkään vaan!

Kuitenkin.

Äskeisen jälkeen on vakavasti todettava, että tämä terminaalivaiheen potilas tarvitsee nyt kansallisen edun vuoksi samanlaista pieteettistä kunnioitusta kuin loppuaan lähestyvä potilas. Maamme tarvitsee jonkinlaisen hallituksen.

Sikspäk ei siksi tarvitse enää yhtään ivasanaa, pilkkaa tai yhtään välikysymystä. Maamme tarvitsee toimitusministeriön ja siksi olisi järkevää, että sitä talutettaisiin vielä muutama kuukausi yhteisvoimin parlamentarismin roskakasalle. Jos se suostuu "kynkkään" ja parlamentarismin teille.  

Vähän niin kuin terminaalikodissa: käveltäisiin käsi kädessä, puhdistettaisiin pullamuruja sen rinnuksilta ja laulettaisiin sille muutamia virrenvärssyjä.

Kansallisen yksimielisyyden ja tulevaisuuden nimissä.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Olisihan se hauskan näköistä jos Kataista talutettaisiin eduskuntaan...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

En uskonut koskaan kirjoittavani tätä, mutta blogistin toteamus "historian huonoimpiin kuuluvasta hallituksesta" on todella tullut mieleen jo useammankin kerran.

Sanotaan, että ihminen voi vanhetessaankin ns. radikalisoitua, kun turhat höntsyilyt ja hilavitkuttmet eivät enää ohjaa hänen elämäänsä, vaan hän toimii: "Back to the basics".

Siispä toivotan six-pack'ille back to the basics. :D

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset