Arto Luukkanen

Putin oppi ja suomalaisen ”tilulismin” loppu

  • 18.3. 2014 Venäjän duuman ja ylähuoneen yhteisistunnossa maan presidentti määritteli  omassa puheessaan erityisen ”Putinin opin”.

Sen mukaan Nato ei saa tulla Venäjän historialliselle maaperälle. Toisaalta Venäjällä on Putinin mukaan myös oikeus todeta ovatko naapurien hallituksen laillisia vai eivät. Tärkeintä eivät siis olekaan vaalit tai kansan tahto vaan Venäjän kanta: jos vallassa on korruptööri niin se pysyy siellä!

Kolmantena tärkeänä kohtana oli ilmoitus siitä, että näiden Venäjän historiallisen maaperän maiden anneksoiminen vertautuu Kosovon tilanteeseen vuodelta 1999, joten lännellä ei ole oikeutta protestoida.

Puhetta säesti patrioottinen humu ja uho. Venäjän tie näyttää olevan auki taivasta myöten - uusia voittoja on edessä! Puheen viesti lännelle oli se, että me olemme täällä valmiina jos länsi haluaa sotilaallista yhteenottoa.

Tätä puhetta ei olisi ikinä uskonut todeksi vielä olympialaisten aikana; naapurimme lietsoo avoimesti sotaa! Venäläinen televisiopomo Dmitri Kiseljov säesti tätä eilen uhoamalla yleisölleen, että Venäjä voi muuttaa USA:n tuhkaksi.

Meikäläisen vasemmiston pylväspyhimykset ja Nummisuutarin Eskot

Tämän päivän puhetta ei siis pitänyt USA:n presidentti Ronald Reagan, joka aikoinaan piloillaan ilmoitti radiossa Neuvostoliiton pommitusten alkavan 5 minuutin kuluttua.

Kyse oli ihan oikeasta Venäjän ulkopoliittisesta sanomasta. Kylmän sodan aikana lännen älymystö (tahi paremminkin mölymystö) kieritteli Reagania vertauskuvallisesti tervassa ja höyhenissä – mieshän oli sotahullu! Nyt vasemmistomme makaa kuitenkin tyrmistyneenä hiljaa – ei ole helppoa tehdä henkistä käännöstä. Miten tässä näin kävi?

Putinin sotaiset seikkailut ovat kuitenkin herättäneet tavallisen kansan.

Normaalit tervejärkiset vasemmiston kannattajat ovat heräämässä todellisuuteen: naapurimme ei olekaan työläisten rauhaarakastava Neuvostoliitto vaan ahne ja kapitalistinen valtio, joka harjoittaa imperialistista politiikkaa rauhallisia naapureitaan vastaan. Sen viimeinen uroteko oli Krimin anastaminen Ukrainalta.  

Kuilu vasemmiston johtajien ja sen (pian entisten) kannattajien välillä on nyt järkyttävä.  

Vertauskuvallisesti vasemmiston johtajat: arhinmäet, lapintiet ja ynnäs muut vasemmistoylimystön edustajat ovat kuin Nummisuutarin Esko; tälle yksioikoiselle kosijalle ei aikoinaan hevin valjennut todellisuuden oikea tila vaan elämä oli yhtä tiluliitä. Tilulii!!!

Samoin kuin sympaattista Eskoa, ei mikään todellisuuden muutos, mikään reaalielämän vipaus saa näitä urhoja tarkistamaan käsityksiään. Se on kuin intialainen mantra - josta ei voi irtautua eikä nähdä eteensä. Nämä meidän todellisuuspakoiset vasemmiston Don Quijotet voivat vain todeta Ukrainan kriisin pyörteissä että : "…minä siivet selkääni saan ja pyllyyni pitkän pyrstön, ja kohoon korkeuksiin ylös.”

Ulkopuoliselle tarkkailijalle tämä tuntuu herkulliselta paradoksilta.

On hämmästyttävää nähdä miten vasemman siiven ruhtinaiden ajatusten jähmä ei ole liikahtanut edes silloin kun on istuttu käsi kädessä hallituksessa yhdessä Kokoomuksen kanssa ja hyväksyttiin kaikkea sitä mitä omat kannattajat eivät olisi ikinä halunneet. Nyt tilanne on kuin muinaisilla pylväspyhimyksillä, jotka ovat jähmettyneet kymmeniä vuosia sitten omaksuttuun asentoon.  

On myös hieman harmillista todeta, että Vasemmiston johtajien kohtalona on tässä todellisuuden rumputulessa kärsiä mammuttien kohtalo.  Se on ikävää sillä tämä maa tarvitsee jonkin vasemmistopuolueen tai työväen oman poliittisen kodin.

Tavalliset suoraselkäiset ja tervejärkiset vasemmiston naiset ja miehet tulevat epäilemättä hylkäämään johtajansa kuin vanhan kuin risaisen paidan ja etsimään itselleen jonkin toisen kodin.

Vaihtoehtoja on monia: kokoomuskin on ilmoittanut olevansa työväen oma puolue. Mutta ehkä siellä on muitakin, jotka puolustavat suomalaista työtä ja elämäntapaa. Oikeasti.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Ps. Vasemmiston johtajien vertaaminen Nummisuutarin Eskoon on ehkä kuitenkin liian pahasti sanottu. Eskohan nimittäin oli ehdottoman, ehkä liiankin rehellinen ihminen: sillä jos emme "koskaan pidä suden eikä lampaan puolta, niin kukkuupa, kukkuupa viimein lähellä hautaamme kiviaidan turpeella kunnian käki."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Suomen ulkopolitiikka perustuu käsitykseni mukaan vahvasti niin YK:n peruskirjaan kuin ETYK:n periaatteisiin. Jos nyt ollaan maailmassa, jossa ollaan luopumassa noista periaatteista, niin se tarkoittaa siirtymistä maailmaan, jossa vahvat tekevät tahtovat ja heikot kärsivät, mitä heidän on pakko kärsiä.

Huolestuttavinta Venäjän toiminnassa on se, että liittämällä Krimin itseensä Venäjä rikkoo useita sopimuksia, joita se on allekirjoittanut. Näitä ovat edellä mainitut YK:n peruskirja, ETYK:n periaatteet sekä sopimukset, jotka Venäjä on solminut muiden entisen Neuvostoliiton tasavaltojen kanssa.

YK:n peruskirja 1945:

https://www.unric.org/fi/perustietoa-yksta/13

YK:n peruskirjan 1. ja 2. artikla määrittelevät YK:n roolia rauhan ylläpitäjänä. Venäjä on rikkonut näitä artikloja vastaan. YK:n peruskirjan artiklat 33 - 51 käsittelevät sitä, miten rauhaa käytännössä ylläpidetään ja millainen rooli YK:lla on tässä prosessissa. Venäjä ei välittänyt näistä artikloista mitään, vaan lähetti sotilaansa Krimille.

ETYK:n perusperiaatteet 1975:

http://en.wikipedia.org/wiki/Helsinki_Accords

ETYK:n perusperiaatteille perustuu nykyään sen pohjalle tehdyn ETYJ:n toiminta. Näitä perusperiaatteita ovat valtioiden suvereeni tasa-arvoisuus, pidättäytyminen uhkauksien ja voiman käytöstä, valtioiden rajojen koskemattomuus, valtioiden alueellinen koskemattomuus, riitojen rauhanomainen ratkaiseminen, puuttumattomuus toisten maiden sisäisiin asioihin, ihmisoikeuksien kunnioitus, kansojen itsemääräämisoikeus, yhteistyö valtioiden välillä ja valtioiden velvollisuuksien täyttäminen hyvässä tahdossa kansainvälisten lakien mukaan.

Venäjän toiminta Krimillä rikkoi näitä periaatteita raskaasti ja samalla on muistettava, että niin Venäjä kuin Ukraina ovat ETYJ:n jäseninä sitoutuneet kunnioittamaan näitä periaatteita toisia jäsenmaita kohtaan.

Seuraava rikottu sopimus on Alma-Atan protokolla vuodelta 1991:

http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/belarus/by_appnc.html

Yksi Alma-Atan protokollan keskeisiä kohtia on alueellisen koskemattomuuden ja vallitsevien rajojen kunnioitus. Protokollan ensimmäinen artikla korostaa tätä asiaa vahvasti.

Se, että Venäjä ei kunnioita tekemiään sopimuksia tarkoittaa Suomen näkökulmasta, että Venäjää on tarkasteltava Suomelle turvallisuuspoliittisena uhkana. Historia tuntee esimerkkejä johtajista, jotka aloittivat Euroopassa poliittisen uhkapelin ja pääsivät sangen pitkälle ennen kuin joku pisti rajan heidän toimilleen.

Käyttäjän AkiPulli kuva
Aki Pulli

Unohtamatta Budapestin muistiota vuodelta 1994, jossa USA, Venäjä ja Iso-Britannia lupaavat taata Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja suvereniteetin vastineeksi ydinaseista luopumisesta ja ydinsulkusopimukseen liittymisestä.

Venäjä on siis käytännössä haudannut ydinsulkusopimuksen ja taannut että yksikään ydinaseita hankkinut tai niiden hankintaa suunnitteleva maa ei koskaan tule luopumaan niistä.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Pitää paikkansa. Kuinka saatoin unohtaa tuon sopimuksen?

Tuon perusteella voidaan laskea, että Putinin Venäjä on rikkonut Krimin miehityksen ja sen liittämisen suhteen ainakin viittä merkittävää sopimusta: YK:n peruskirjaa, ETYK-sopimusta, Alma-Atan Protokollaa, Budapestin muistiota ja Venäjän ja Ukrainan välistä sopimusta Venäjän laivastotukikohdasta Sevastopolista. Käsitykseni mukaan myös viimeisessä sopimuksessa Venäjä tunnustaa Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja vastaavasti Ukraina vuokraa Sevastopolin sataman Venäjän laivaston käyttöön.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Arto Luukkanen, älä ota tappiota henkilökohtaisesti. Vaikka se sattuukin.

Lännen vauhtisokeus vei "kuskit" törmäyskurssille. EU:n ja Naton laajentuminen tuli tiensä päähän.

Reijo Tossavainen

Onhan se jokseenkin yli ymmärryksen menevä asia, että kotimaan harvat kommarit puolustavat äärinationalistista, imperialistista ja jopa fasistista venäjää. Jotenkin lievästi sanottuna henkisesti pimeää touhua.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #23

Monen muun pienyrittäjäpersun tapaan Rainesto on vanha stalinisti.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kysykääpä Tuomiojalta vieläkö on sitä mieltä, että neuvosto-pommit olivat erilaisia, rauhanpommeja, verrattuna jenkkien vastaaviin?
60-70-luvuillahan ensin mainittujen räjähdyksessä syntyi kaikenmaailman rauhanpuolustajien ja sadankomitealaisten mielestä harmittomia ruusun terälehtiä. Näin koko Suomen höynäytetyn N-liiton myötäjuoksijaporukan mukaan. Eiköhän noissakin kranaatin "terälehti-sirpaleissa" ollut, ja tänäkin päivänä on, melkoisen terävät reunat.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #44

Käsityksesi Sadankomitean ja Rauhanpuolustajien suhteesta on vähän kuin Putinin käsitys Venäjän ja Kiinan suhteesta.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #45

Rauhanpuolustajat oli puhdas neuvostojohdon käsikassara oman "rauhantahtonsa" kuuluttamisessa maailmalle.
Lähes samaan ylsi alkuvaiheessaan myös Sadankomitea. Ei tarvitse kuin tutustua sen jäsenistön silloiseen koostumukseen.
Eli hyvin voitiin niputtaa toiminnallisesti yhteen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #45

Bertrand Russell ja Kalevi Haikara neuvostojohdon käsikassaroina :-)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Yllättävän nopeasti on tapahtunut muutos, joka voi nopealla tempolla eskaloitua sodaksi. Aluksi tosin Ukrainan ja Venäjän välillä.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Ei lopu tilulismi vassareilta;kapitalistinen ja imperialistinen venäjä kelpaa mutta eu taas ei kelpaa,mutta miksi näin on ?
Vassarit liittyvät vaikka itse pirun kanssa kunhan se jotenkin sopisi wanhaan vasemmistoideologiaan,itse epäilen että siellä odotetaan kuin kuuta nousevaa venäjän ilmoitusta;olemme siirtyneet uudelleen sosialismin tielle;voi sitä riemua vanhojen stallareiden ja"älymystön" piireissä ja vetoomuksia rauhan saamiseksi krimin niemimaalle ja"jyrkkä ei lännen imperialismille",,venäjän imperialismi on heidän silmissä rauhan imperialismia,,,!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Pirppu, Putinin puolueella Yhtenäinen Venäjä ja Kansallisella kokoomuksella on veljes-sopimus keskenään.

Viittaukset vasemmistoon tässä blogissa ja Pirpun kommentti menevät kuin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussi no:13 tänään, ojaan.

a-studiossa Arto pärjäsi hyvin, sekä Leonid.

Pentti Järvi

Arto oli itsensä eli hyvä, mutta Leonidin näi 1. kerran. Mahtava persoonallisuus!

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Leonid Laakso on epäilemättä mukava mies, mutta ilman muuta isovenäläisen imperialismin asianajaja.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #21

Varsin joutava , virnistelevä patapää. Olisivat etsineet jonkun pätevämmän heebon, taisi kaivella kirjoituskoneella kirjoitettuja prujuja, löytämättä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #40

Koska 1970-luku on hyvässä muistissa, sanaparia "isovenäläinen imperialismi" saattoi silloin käyttää vain muutama henkilö, jotka leimattiin virallisesti "neulanpistopolitiikan viljelijöiksi, neuvostovastaisiksi tai naapurusten ystävyyspolitiikan vastustajiksi".

Kun ministeri Stubb ei (aamu-uutisten mukaan) näe Venäjän toimissa mitään suunnitelmallisuutta, Suomella ja Kokoomuksella on ollut todella huono ministerionni.
Tässä pari vanhaa linkkiä kaukonäköisen Erkki Toivasen blogeihin, joiden perusteella Stubbin näkemystä Putinin Venäjän "ei suunnitelmallisuudesta" voi arvioida:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4274...
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4242...

Harri Räsänen

Hissukseen on myös Perussuomalaisten pääideologi Timo Soini.
Brysselissä se "pimeyden ydin" edelleen sijaitsee.
Iivisniemestä kuuluu pelkkää tuulen suhinaa.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Putin on ottanut askeleen, josta on vaikea peräytyä. Vaatii äärimmäistä joustavuutta länsimailta hyväksyä moinen pullistelija keskustelupöytään.
Si vis pacem, para bellum- politiikka on siis toteutunut vain Venäjällä, ei rauhaa rakentavassa Euroopassa.
Tilanne on pelottava.

Käyttäjän JormaPallasvirta kuva
Jorma Pallasvirta

Putin&Co:n viimeaikaiset lausunnot ja puheet tekisivät Göbbelsinkin kateelliseksi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Varmaan blogisti Luukkasen tulkinta itse tapahtumista olisi jokseenkin sama kuin ensimmäisenä kommentoineen Luoston, tai minun.

On kuitenkin hiukan noloa, että avaaja keskittyy lähinnä sisäpoliittiseen sumutukseen, kun todellisuudessa suurin osa Venäjän toimien ymmärtäjistä löytyy parlamentaarisesta oppositiosta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jari-Pekka. Luulen, että rehelliset ihmiset näkevät asiat selvästi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Nato ei saa tulla Venäjän historialliselle maaperälle."

Tarkoittaako tuo sitä, että Baltiaa ei sellaisena maaperänä pidetä vai sitä, että NATO pitää ajaa sieltä ulos?

Jukka Laine

Jos Nato tulee, Kiina liittyy tukemaan Venäjää. Sitten voidaan asettaa kunnolla talouspakotteita. Piste.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Onkso kenelläkään tietoa paljonko Kiina on lainannut USAan ja yleensä länsimaihin? Takaisinmaksu vaikeutuu jos USA pommitetaan radioaktiiviseksi tuhkaksi. Seuratkaa rahaa.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Aivan. Kumpaakohan suuntaan Kiinalla on taloudelliset intressit ? Venäjän vai EU:n ja USA:n suuntaan ?

Toisaalta Venäjä ei voi olla vilkuilematta selustaansa Kiinan suuntaan. Kiinassa alkaa olla sen verran ihmisiä, että ne saattavat alkaa valumaan Siperian puolelle. Siperiahan on käytännössä tyhjä.

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa

"Jos Nato tulee, Kiina liittyy tukemaan Venäjää. "

Mistä moinen päätelmä?

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Taattua Artoa mutta loihimpa minäkin sanomahan jotta: - "Tilulilu lii, ennen se oli auki ja nyt se on kii".
Sanomaa ei liene tarvetta juuri suomentaa.
Että sinällään Suomen entisten kommunistien ja sosialistien tavoitehan lienee saavutettu.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Mistä ihmeestä sinä Reijo höyryät?

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Ymmärrät kyllä Markku. On sulla älliä.
Kato vaikka alasajettua puolustus kykyämme.
Eikö sinunkin mielestä pitäisi pyssyjä hommata niin paljon että niitä riittää vasemistolaisillekin.
Voivat puolustaa meitä sitten jos NATO yrittää miehittää Suomen:-D

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Paunonen lienee kommentoinnissaan omalla tasollaan.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Keron,bannatun miehen jorinoita

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ihan tosissaanko dosentti nyt pitää nykyajan vasemmistolaisia Venäjän ihannoitsijoina? Siis mitä v...

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Älä muuta sano, eiväthän SUOMEN nykyiset vasemmistolaiset salli itsensä näkevän mitään muita realiteetteja, kuin ne, jotka heille syöttää toveri Obama ja EU:n "yhteinen ..."!

Tuntuu kuin koko Suomen puolueylimystö olisi tullut yhteen ja ainoaan oikeaan vasemmistouskoon, missä toveri Obamalta saa ainoan oikean synninpäästön synneistään, matkavioistaan ja -virheistään!

Siinä ei sitten kiinnosta realiteetit sen kummemmin.

http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163405-pie...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No jaa..mietitäämpä tarkemmin mistä oikeisto aikanaan haki sen ainoan ja oikean tavan hoitaa asioita. Suomalaisilla poliittisilla suunnilla on siis jokin ihme tarve hakea kaikki aina ulkoa,kun kaikki omasta takaa oleva on jotain huonoa. Se on sääli..ja eikö se jo itsessään ole merkki valtion teennäisyydestä tahi ainakin ideologioiden teennäisyydestä.

Petteri Hiienkoski

Hyvä analyysi Putinin linjapuheesta! Kotimaamme Vasemmiston linjan analyysi ei sen sijaan tainnut ihan osua kohteeseensa.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Elä nyt Petteri. Eikö Markku Kangaspuro löytänyt "rauhan elementtejä" Putinin puheesta?? Kyllä jähmä jatkuu...

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Tässä lisää analyysia. Otteita presidentti Putinin puheesta Venäjän liittokokouksella ja kansalaisyhteiskunnan edustajille.

"Kaikella on olemassa rajansa ja Ukrainan tapauksessa meidän läntiset kumppanimme ovat ylittäneet tämän rajan, toimineet röyhkeästi, vastuuttomasti ja ammattitaidottomasti".

"Ukrainan vallankaappauksen päätoteuttajina olivat nationalistit, uusfasistit, russofobiasta kärsivät ja antisemitistit. Nimenomaan he määrittelevät myös tämänpäiväisen elämän Ukrainassa".

"Ukrainassa ei ole ketään, jonka kanssa voitaisiin käydä vuoropuhelua. On täysin selvää, ettei tähän mennessä Ukrainaan ole muodostettu laillista valtaa, useat valtion virkamiehet ovat nimittäneet itse itsensä ja tämän ohella eivät pysty kuitenkaan valvomaan mitään maassaan. Lisäksi haluan korostaa, että he itse myös usein ovat radikaalien valvonnassa. Jopa muutamien nykyisten ministereiden vastaanotolle voi päästä ainoastaan maidanin taistelijoiden antamalla luvalla, tämä ei ole vitsi, vaan tämänpäiväisen elämän tosiasia".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Putin kiisti painokkaasti, että Venäjällä olisi mitään aikomusta Ukrainan pilkkomiseksi, tarkoittaen maan itäosien miehittämistä.

Nykytilanteessa tämän täytyy tarkoittaa, että tavoitteena on koko Ukraina.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Suomessa asuvat venäläiset ajattelevat viimeaikaisista käänteistä? Miten he ajattelevat suomalaisten suhtautuvan heihin, näkevätkö tsuhnat näitä möliseviä mummoja heristämässä nyrkkiä kameralle, vai mitä? Parhaiten kotoutuvat saavat aiheetta rapaa silmilleen. Eikä siitä oikeastaan voi syyttää suomalaisia, terve, vaistonvarainen varovaisuus on aina kuulunut arkeen yli sadan vuoden ajan.
Ehkä näin on parempi, ei viisumivapautta ja muutokset talo- ja tonttikauppaan mm. 5 vuoden yhtenäinen asuminen jne. Riippuvuus on saatava mahdollisimman pieneksi.
Toisaalta tämä notkahdus nopeuttaa Sote- ja Kuntauudistusta, se on seuraava hallitus tai sitten sen tekee IMF. SAK voi näin unohtaa keksiveron, jessus sentään miten typeriä Lyly ja toinen pelle voikaan olla, saatte kuulla tästä maailman tappiin asti. Selvästi puheenjohtaja-ainesta SDP:en.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Stalin myhäilee piippunsa takaa.
”Te olette sanonut, että Neuvostoliitto ei halua tuumaakaan vierasta maata, mutta ei tule luopumaan vaaksastakaan omaa maata. Miten tämä soveltuu teidän aluevaatimuksiinne?”
Vieressä seisovan valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven nenä punastuu entisestään, silkasta harmista. Stalin on hetken vaiti. Sitten hän nostaa sormensa koulumestarimaisesti.
”Selitän sen teille. Katsokaas, sen mitä otimme Puolalta, se oli meidän, ja mitä nyt on tapahtunut Baltian maiden ja Neuvostoliiton kesken, se on vain lujittanut niiden itsenäisyyttä. Ja mitä tulee siihen, mitä nyt olemme teille ehdottaneet, riippuu kokonaan teistä, hyväksyttekö.”

Mikko Saarinen

> Sen mukaan Nato ei saa tulla Venäjän historialliselle maaperälle.

Miksi Nato ei lähetä Krimille merkitsemöättömiä joukkoja kuten Venäjä?

Ne voisivat olla mustia afrikkalais-amerikkalaisia, jotka puhuvat leveällä jenkkiaksentilla. Ihan vain Putinille keskisormeä näyttääkseen.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Historiallisesti tarkasteltuna Krimi on juutalaisvaltion maaperää. Mustanmeren rannalla vaikuttanut Khazarin kuningaskunta kääntyi juutalaisuuteen joskus 700- tai 800-luvulla. Legendan mukaan enkelit kehottivat toistuvasti kuningas Bulania etsimään todellista uskoa. Toisen kertomuksen mukaan kuningas kutsui kristityn ja islamilaisen uskonoppineen selittämään uskoaan, mutta sitten paikalle osunut rabbi oli vakuuttavin. Kauppapoliittisesti uskonvalinta saattoi johtua halusta olla ärsyttämättä sitä naapuriuskontoa, joka ei tulisi valituksi.

Kievin Rus syntyi vasta myöhemmin pohjoisempana, ja Se valloitti hävitti vanhemman Khazarin juutalaisvaltio. Kievin Rus on yksi alku Venäjän valtiolle. Krimi ei kuitenkaan siihen originaalisti kuulu. Israel ei kuitenkaan esitä mitään alue vaatimuksia Krimin luovuttamiseksi Israelin siirtokunnaksi.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kaikki haluavat tulevaisuudessa elää omakielisen hallinnon kanssa. Italialaiset, ruotsalaiset ja venäläiset, paitsi suomalaiset ruotsinkielisen hallinnon, koska se on ihmistä suurempaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Venäjän tsaarikin saattoi heikkouden tilassa myydä Alaskan Yhdysvalloille ns. alehintaan. Ero on nyt siinä, että Alaskassa Yhdysvallat ei harjoita tilulismia, vaan on vahvasti läsnä.

Nykytilainen Venäjä ja sen presidentti varmaankin ottaisivat mielellään Alaskan takaisin omakseen, mutta ei ole yhtä helppoa järjestää siellä sopivaa kasanäänestystä, jossa palattaisiin takaisin kansojen perheeseen.

Totesihan Putin Suomenkin kaakkoisrajasta, että se oikaistiin vanhan virheen korjaamiseksi. :D
http://blogit.mtv.fi/ahtiainen/2013/03/15/putin-pu...
Putin: "Uskon, että bolshevikit yrittivät korjata virheitä, joita olivat tehneet vuonna 1917.”
Tilulii!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

EU:n syntyperästä liikkuu toki monenlaisia huhuja. Itse luotan italialaisten antifasistiseen vastarintakokemukseen, jonka seurauksena "suojelijan" asema oli sodan jälkeen romahtanut, koska sillä koettiin perustellun natsisaksalaismallista teräsnyrkkipolitiikkaa. Ennen niin mahtava kristillisdemokraattinen puoluekin päätyi romukoppaan. EU:n alkuperäisslangilla puhutaan läheisyysperiaatteesta?

Demari-lehti julkaisi noin vuosi sitten muutaman rivin uutisen, jonka saattoi lukea tueksi väitteelle jonka mukaan tämän päivän Italiassa hallitukseen pyrkijöistä torpataan ensimmäisenä ne, jotka väittävät tuolla pilven reunalla istuvan jonkun, jolla on hallussaan ihmisjärkeä suurempaa tietoa maanpäällisten asioiden hoitamiseksi.

Lehden päätoimittaja sai luonnollisesti potkut, elämmehän Suomessa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Huomiota kiinnittää eräiden vertailujen ja väärinkäsitysten, mutta myös oikeiden käsitysten lähde Putinin puheessa:

"Tässä yhteydessä mieleen nousee tietysti muitakin ajatuksia. Kuulemme puhuttavan jonkinlaisesta venäläisestä interventiosta ja aggressioista Krimillä. Se kuulostaa kovin oudolta. En kyllä muista historiasta yhtäkään tapauksta, jossa interventio olisi tehty ilman yhden yhtä laukausta ja ilman ihmisuhreja."

Minäpä muistan. Kun Hitler liitti Itävallan Saksaan, se tapahtui kansanäänestyksen jälkeen. Enemmistö hurrasi, laukaustakaan ei ammuttu, Bruno Kreiskyn tapaiset nuordemarit pakenivat maasta.

Sudeettialueiden tilannekaan ei poikennut Krimin tapauksesta juuri lainkaan. Mikä oli Tshekkoslovakia? Täysin keinotekoinen konstruktio, joka ei ollut toiminut kahta vuosikymmentäkään keisarikuntien hajottua.

Mikä erottaa Hitlerin toimet Putinin toimista? Ei mikään. Tietenkään en usko, että Putinin motiivina olisi tuleva maailmansota, mutta pakko venäläisille on vähitellen selvitä, miksi tämä vertailu tehdään.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiitos, Mika Perkiömäki. Tämä on kiinnostavaa lukea kokonaisuutena suomeksi.

Käyttäjän HeikkiTunkkari kuva
Heikki Tunkkari

Eikö Putin tässä kuitenkin aja hyvin kansallismielistä politiikkaa, siis lähestyy Krim-kysymystä vain ja ainoastaan Venäjä-kylki edellä, valmiina puolustamaan kaikissa oloushteissa omaa kansallista etuaan.
Tällainen politiikka johtaa helposti kahnauksiin, kuten tässäkin tapauksessa nähdään.
Pitäisikö tässä yhteydessä siis pohtia, onko ahdas kansallismielinen näkökulma järkevä kansainvälisissä yhteyksissä, kun tulokset ovat tällaisia.

Jarmo Skog

Omituisen sitkeässä elää käsitys, että jokainen vasemmistolainen tavaa Dostojevskia alkukielellä ja pitää nyky-Venäjää työläisen paratiisina ja sen aseita rauhan aseina. Muutamaa vanhaa kommunistia lukuunottamatta en tällaisesta ole kuullut. Luukkasen tekstistä saa sellaisen käsityksen, että vasemmisto yhtenä rintamana puolustaisi kaikkia Venäjän Federaation tekemisiä. Itse en muista yhtään tällaista lausuntoa kuulleeni. Olisiko Luukkasella heittää jotain linkkejä?

Sen sijaan muistan perussuomalaisten taholta tulleen kärkästä kritiikkiä, kun vasemmisto tai vihreät (tai näitä lähellä oleva taho) on arvostellut Venäjää. Vrt. Arhinmäen sateenkaarilippu, Hautalan Venäjä-kritiikki, tai Sini Saarelan tempaus.

Poliittisella tasolla Ukrainan tilannetta kommentoivat lähinnä pää- ja ulkoministeri, joille asia kuuluu. Näisät Tuomioja lienee Luukkasen tarkoittamaa vanhaa vasemmistolaisuutta, mutta en muista Tuomiojan kauheasti kehuneen Venäjää. Muuten en muista rivipoliitikkojen kauheasti kommentoineen Ukrainaa, vaikka kirjoituksesta päätellen juuri vasemmiston tulisi olla kaduilla osoittamassa mieltään, koska 40 vuotta sitten osoitettiin mieltä myös USA:a vastaan.

Ymmärrän analyysin Venäjän toiminnasta, samoin kritiikin vasemmistoa kohtaan sinänsä. En vain ymmärrä näiden kahden asiayhteyttä, sillä Luukkaisen pääargumentti tuntuu pohjautuvan 30-40 vuoden takaiseen todellisuuteen ja siitä vaalittaviin mielikuviin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset