Arto Luukkanen

Elämää saluuna-Suomessa?

Haluaisitko elää saluuna-Suomessa?

Mitäpä jos esimerkiksi Uudellamaalla palattaisiin vanhoihin hyviin aikoihin? Nyt kun hallitus on aloittanut ensimmäiset kuntien pakkoliitoksensa ja hallinnolliset revolverit ovat jo paukkuneet.  

Mihin tämä kehitys oikein johtaa? Saluuna-Suomeen?

”Jääkylmää olutta” ja hirttoköysiä

Käytetty termi viittaa ”Villiin Länteen” ja tuomari Roy Bean’iin, joka hoiteli 1880-luvulla omassa saluunassaan oikeustointa, kauppaa sekä juotti janoisille miehille olutta ja viskiä.

Tämä mies ja hänen juottolansa - ”Laki Pecosista länteen” muodostui erääksi USA:n populaarihistorian virstanpylvääksi.  Tuomari Bean ja hänen saluunansa ovatkin epäilemättä kunnallisen hallinnon historiassa legendaarisia esimerkkejä: hurja ympäristö oppi kunnioittamaan tätä miestä, joka hoiti järjestystä lakikirjan, revolverin ja elävän karhun kanssa.

Hallituksen ajama kunta-uudistus pyrkii ilmeisesti näihin vanhoihin hyviin aikoihin ja jonkinlaiseen ”Villiin Suomeen”.  Siihen, että luodaan suuria kokonaisuuksia, jossa palvelujen saaminen on matkan takana ja jossa ihmiset ajavat hysteerisinä ympäriinsä saadakseen jälkikasvunsa oikean kokoisiin lukioihin ja kouluihin.

Esimerkiksi Uudellamaalla tarkoituksena on ilmeisesti luoda jonkinlainen megapolis  - ”Henna-Virkkusla”, jossa useat tärkeät ja elinvoimaiset kunnat yhdistettäisiin ja luotaisiin saluunaperiaatteella hallittu monsteri.

Elämä siellä voisi olla mielenkiintoista: ehkäpä hyvinkääläiset laitettaisiin jonottamaan palveluitaan Vantaalle ja mäntsäläläiset taas viemään lapsensa lukioon Tuusulaan? Haluammeko me sitä todella?

Miksi?

Kuntauudistuksen salattu ideologinen motiivi nousee taistelusta hyvinvointivaltiota vastaan ja tämä selittää sen miksi Kokoomus on niin johdonmukainen, vihamielinen ja armoton kuntademokratian ideaa vastaan.

Kuntademokratian alasajo ja palvelujen keskittämisen vimma johtuu siitä, että lama ja suuruuden ideologit löysivät toisensa uudestaan sitten 1990-luvun laman. Laman syövereissä hyvinvointivaltiota on pari vuotta nyt mustattu kätevästi suureksi ideologiseksi viholliseksi, jota pitää lähteä karsimaan ja supistamaan. Kansalaisten on opittava elämään köyhemmin, nöyremmin ja vieraantuneemmin.

Viimeinen 1990-luvun lama kuitenkin opetti sen, että hyvinvointivaltion osoittaminen kansakunnan ongelmia syntipukiksi ei pitänyt paikkaansa. Kyse oli pikemminkin ideologiasta.

Tosiasiat eivät ole nyt kuitenkaan kovaa valuuttaa.

Ultraliberaalien talousmiesten ja näitä sokeasti seuraavien poliitikkojen (hallitus) lauma vänkää nyt epätoivoisesti sillä se tietää, että vuoden 2015 vaaleissa kaikki tämä loppuu. Lama-aikaa on käytettävä suurten saluuna-kuntien luomiseen. 

Uudistajien innon takana on myös aivan konkreettinen motiivi: päämääränä olevat megapolikset vieroittaisivat viimeisetkin kansalaiset lähi-osallistumisesta ja loisivat Uuden Suomen, jossa tasa-arvo olisi vain muisto ja lähipalvelut vain naurettava ennakkoluulo.  Saluuna-Suomessa Kokoomuksen revolveri paukkuisi ja meille tavallisille kansalaisille jäisi vain sen tanssivan karhun osa.

Mitä tehdä?

Jotain on kuitenkin tehtävä sillä kasvavat terveydenhoitokulut ja vanhusten kasvava määrä pakottavat kunnat järkeistämään palvelujaan ja yhdistämään voimiaan. Nämä on hoidettava jämptisti.

Järki on kuitenkin säilytettävä ja megapolikset torjuttava. Suomi on kaikesta huolimatta sen verran rikas maa, että perustuslaissa säädettyä kuntademokratiaa ei kannata tuhota pelkästään ideologisista syistä.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

Hyvä Kirjoitus!

En kumminkaan kannata perussuomalaisia.

-Rauhaa

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Hänhän (Arto Luukkanen) on persu ajatuksiltaan, arvoiltaan ja myös tekstissään. Sinä, arvon Dennis Holm, lienet puhdas persufoobikko, eikö vain. :-)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Toivotaan tässäkin yhteydessä voimia Venäjän demokraateille ettei joku oligarkki ala harrastaa poliittista ajattelemista kehittäen oman teorian enemmistöntyranniasta kaiken pahan alkuna ja juurena. Pian sielläkin presidentin vallanmerkeistä olisi jäljellä vain kaksi virka-asuntoa ja pääministeriä vaihdettaisiin säännönmukaisesti kesken vaalikauden pilliin viheltämällä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tuota. Onhan meilläkin perustuslaki, oma uskottava puolustus ja elävä karhu naapurina. :D

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kunnat ovat erilaisia niin monen muuttujan suhteen ,että tuntuu ihan älyttymältä pyrkiä standaroimaan ne asukasluvun perusteella.
Pitäisi kai joku ylärajakin asetta. Eihän mikään paikallisin demokratian ajatus toteudu jossain megametropolissa.
Yhdistämällä vaikka miten monta muuttotappiokuntaa ongelmat ei ratkea.

Käyttäjän leilamustanoja kuva
Leila Mustanoja-Syysmeri

Taas kerran taitavasti haettu historiallinen vertailu, kiitos siitä.

Hallituksemme megapolis - vimma on kuin kotimainen versio sen halusta muodostaa EU:n liittovaltio. Kyseessä ovat sama järjettömyys ja epärealistinen toiveajattelu siitä, että kansalliset erilaisuudet voidaan lakaista maton alle ja kaikki EU:laiset ovat kuin yhtä onnellista perhettä, tasan samat arvot ja kaikki. Paitsi että liittovaltio -skenaariossa Suomi jäisi pieneksi merkityksettömäksi rajamaaksi, jonka tarpeista ei kenenkään oikeastaan tarvitse välittää.

Kuten Margareta sanoi, megapoliksissa kaiken standardointi vaikkapa asukasluvun perusteella on aivan päätöntä - samoin kuin EU:n liittovaltioajatuksessa. Megapoliksen tuloksena entiset hallintokeskukset kuihtuvat ja elintärkeät palvelut siirretään ties millaisen matkan päähän niitä tarvitsevista. Ja asukkaat kärsivät. Nykyisen teknologian avulla syrjäseudullakin asuminen onnistuu, mutta megapolis -ajattelu lyö tätä kehitystä vastaan. Lyhytnäköistä ja surullista kehitystä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Italiassa, jossa keskustavasemmistolainen Demokraattinen puolue sai eurovaaleissa äänistä 40%, sanotaan hallitukseen pyrkijöistä ensiksi torpattavan ne jotka väittävät pilven reunalla istuvan jonkun tyypin, jolla on ihmisjärkeä parempaa tietoa elävien ihmisten olosuhteiden järjestämisestä.

Moni Saluunasosialisti on ollut alkujaan vasemmistolainen, kuten Il Capo Mussolini. Niin hänkin korosti ulkopolitiikkaa ja sotilaallista voimaa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Pakko on paras muusa, kiteyttää Sanoman isopomo Antti Herlin kansallisen ideologian Kemppisen blogissa julkaistussa, ilmeisen merkittäväksi tarkoitetussa puheessa.

Olemme kuulleet, että olette hyvä yritysjohtaja Antti Herlin, miksi ette keskittyisi siihen?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset