Arto Luukkanen

Lottokansan nöyrät kesäkyyneleet

On kaksi takuuvarmaa tapaa saada kyyneleet silmiinsä.

Ensimmäinen on kuoria sipulia. Toinen on katsoa amerikkalaisia televisioformaatteja, joissa joko rakennetaan onnettomille ihmisille talo tai jossa pomo on piilossa.

Tässä jälkimmäisessä formaatissa menestyvä johtaja tekeytyy työharjoittelijaksi omaan firmaansa ja menee ruohonjuuritasolle ”oikeisiin töihin”. Kokemus on monille telaketjupomoille hämmentävä; he eivät osaakaan kaikkea! Tappava rutiini tai huonot työolosuhteet on kuitenkin osattava piilottaa asiakaspalvelun hymyn taakse. Pomo voi saada myös hyviä ideoita olosuhteiden parantamiseksi.  

Haltijatarpomo

Lopuksi tasapaino palautetaan.

Piilossa ollut suuri toimitusjohtaja kutsuu luokseen ne ihmiset, joiden kanssa hän teki töitä. Suuri pomo rankaisee niitä, jotka eivät noudattaneet firman politiikkaa tai eivät osanneet kohdella asiakkaita (tai ennen kaikkea pomoa) oikein.

Heitä ei kuitenkaan potkita ulos vaan ohjataan ”asiakaspalvelun opiskeluun”. Todellisuudessa tämä tarkoittaa potkuja takavasemmalla. Heistä saatetaan vain todeta, että tämä henkilö ei ole enää tässä firmassa töissä.

**

Sitten palkitaan ne onnelliset työntekijät, jotka olivat kilttejä.

He saavat ylennyksiä, rahaa, autoja ja taloja. Näiden pauperoiden pitää tietenkin puhjeta kyyneliin ja liikuttua pomon hyvyydestä. On osoitettava tunteita ja ennen kaikkea ryömittävä pomon edessä onnesta.

Ja toden totta! Tässä vaiheessa katsojakin saattaa liikuttua.

Raha saattaa pelastaa jonkin perheen, joka tekee kolmea työtä. Uusi asunto, auto tai opiskelustipendi saattaa olla parasta mitä tämä epätoivoinen perhe saattaa toivoa. Pomo on tässä sadussa kuin se kiltti haltijatarkummi, joka täyttää pieniä ja suuria toiveita. Sitten halataan – siivosti.

**

Totta kai tällainen liikuttaa!

Jollei tätä pomoa olisi ollut, niin nämä jotkut kunnolliset ihmiset eivät olisi saaneet taloa, opiskelurahaa, lomaa perheelle tai autoa.  Onhan se hienoa kun nämä onnelliset surkeat sitten filosofoivat siitä, että ”kaikki on mahdollista ja että työn tekeminen kannattaa…”

Järjestelmä on laho

Ohjelman jälkeen tulee kuitenkin kurja olo.

Entä ne kaikki muut työntekijät?  Miksi tässä näytelmässä köyhien on aina seistävä hattu kourassa sekä kiitettävä & muikisteltava soikeina onnesta?

Miksei pelasteta kaikkia, mikseivät tavalliset ihmiset rikastu työtä tekemällä?

**

Ohjelman piilosanoma on armoton; se kertoo yhteiskunnasta, jossa opiskelupaikka maksaa maltaita ja asuntolainat suuria. Kunnollisten ihmisten on pakko raataa kolmea työtä siten, että he eivät pysty edes nukkumaan kunnolla. 

Suomeen myös?

Katsojalle hiipii mieleen inhottava ajatus siitä, että meille yritetään ”pitkin hampain” luoda jollain tasolla tätä samanlaista järjestelmää. 

Onko mahdollista, että joku yrittää rakentaa sellaista Suomea, jossa ei ole tavallisia ihmisiä eikä itseensä uskovaa keskiluokkaa. Haluaako joku todella isänmaata, jossa on vain vippilainoja tai saalistajia? Jossa murhaavalla verotuksella lopetataan yrittäjien elämä...?

Sellaisessa Suomessa pomot olisivat aina piilossa. Niitä ei saisi katsoa silmiin eikä loukata rehellisyydellä. Tavallinen väki vajoaisi kurjuuteen ja siitä tulisi kuten median ammattilaiset ilkeästi määrittelevät: ”lottokansaa”. Sellaisessa maailmassa koulutus olisi maksullista, ruoka kohtuuttoman kallista, terveydenhoito maksaisi maltaita, vanhuuseläke tuntematon käsite, kohtuus kadoksissa ja omatunto hukassa? Se olisi sellainen walhe-Suomi.

Miltähän se näyttäisi televisiossa?

Miltä näyttäisi suomalainen mies, jonka selkä taipuisi notkeasti kuin pajunvarsi? Entä nöyrä pohjalainen kiittelemässä almuista? Olisikohan viihdyttävää katsella kesäiltana järeitä suomalaisia miehiä itkemässä onnenkyyneleitä ja vakuuttamassa alamaisuutta herroille?

Ei tod!

Arto Luukkanen

Järvenpää

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sellainen yhteiskunta on jo ovella jos sen pomoksi pääsee ilmoittamalla soittavansa 500 valitsijalle henkilökohtaisesti ilman että kukaan kysyisi puhelinmyynnin ammattilaisilta onko se muuttamassa päivässä lainkaan mahdollista ellei voi turvautua ns. näkymättömän käden HV-verkostoihin.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Viittaako se Rönkkö meidän kunnioitettuun pääministeriimme??+ Eikai``??

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Hänen tapauksessa se saattaisi onnistua, koska kuultuaan Stubbin aikeesta valitsijat jonottaisivat hänen puhelimeensa "minä, minä! "

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

No...viktoriaanisen ajan kurjuudessa nämä 'From Rugs To Riches' -tarinat olivat hyvin suosittuja. Charles Dickens teki niillä pienen omaisuuden. Tarinat saitureista, jotka ryhtyvät katumaan kauheuttaan ja orvosta, joka adoptoidaan Hyvään Kotiin ovat kohta ajankohtaisia Suomessakin.

Tämä juuri on epäkohta vapaaehtoisessa hyväntekeväisyydessä tai sosiaaliturvassa. Se riippuu varakkaampien oikuista. Suomi olisi edelleen kurjala, jos sosiaaliturvaa ja muita epäkohtia ei olisi aikanaan muutettu.

Lottovoittoon vertaaminen on sikälikin onnistunut, että hyväsydämistä rikasta saa tosiaan odottaa.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Todella hieno kirjoitus, Arto, ja oikea oivallus! Mukavaa lomaa!

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Kiitos Kaija! Yritetään lommaillakin...ainaskin sää on parempi kuin viikko sitten...

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Joo, pomo. Perusongelma lienee siinä, että miten pomo määritellään. Kun ja jos pomolla on oma pomo jne. Tulee mieleen se juttu paperitehtaan johtajan käyttäytymisestä, kun johtajan vaimo ei saanut toivomaansa minkkiturkkia. Kuka kärsi eniten???? No paperitehtaan lähetin koiranpennun niskavillat...

Sijaiskärsijä. Onneksi olen siinä asemassa (eläkkeelä) ja voin kyllä laukoa mitä haluan, melkein... Pomo nukkuu (vaimoni) koiranunta ja se aito koira, osittain pomo nuolee jalkaani ihan kuin se olisi pomo.....

Vakavasti ottaen näen maamme joutuvan kriisiin. Kokoomus ei konsensusta hae kuin omalta kantiltaan ja luottavat kannattajiin, jotka eivät ymmärrä sitä, että puolue on Kataisen puheista huolimatta menettänyt kannatustaan ja paikkojaan ja sitä, että hammastahnahymyllä ei homma toimi. Meitä PS:n kannattajia syytetään ikäänkuin olisimme vihollisia, jollekkin.. Kysyn vain kenelle.

Totta puhut, että noita vippilainan saalistajia on pilvin pimein ja se todistaa jotain lainsäädäntömme jäklkeenjääneisyydestä. Luultavasti nuo lainojen tarjoajat ovat haaskalla mahdollisten perintötulojen takia.

Kysymys lienee samasta asiasta kuin Niinistö ja S-A Siemens aikoinaan myivät syyntakeettomien omaisuutta alle markkinahintojen vain pelastaakseen pankkien taseita. SKOP kun meni konkkaan ja eräs ministeri koitti koplata omia juttujaan, no se oli vielä pientä.

Sama saalistustapa, sellainen miekkavalaiden tyyppinen, lienee nytkin käynnissä. Jännää, että se espanjalainen pankki ja eräs saksalainen tarjoavat jatkuvasti lainaa sähköpostissa. Muutamasta pohjoismaisesta lukien.

Hitto vieköön, jossain vaiheessa tulee eteen valinta siitä. Halvemmat kulutustavaroiden hinnat, autot sun muut mukaan lukien, pienempi palkka ja silti enemmän fyrkkaa ja parempi työllisyysaste. Tehdään itse ne fillarit ja muutama muukin juttu.

Äh lienee toiveajatelua... Kansalaiset on koulutettu, että nyt heti ja pikaisesti mulle ja justiinsa. Tulevasta ei niin väliä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Nuo "totuus"ohjelmat ovat hyvin mielenkiintoisia. Emme me katsojat eikä esiintyjät kukaan huomaa kameraa, joka lähes tunkee suuhun. Emmehän? Työntekijät ovat aivan tietämättömiä tavallisia tyhmyreitä koko ajan ja jne.

Toisaalta tämän blogin suuri oivallus on, että tuon kaltaiseen yhteiskuntaan ollaan Suomea viemässä hyvää vauhtia. Kokoomuksen ja rkp:n viitoittamalla sekä johtamalla tiellä etenemme. Pj. Haglundin viimeaikaiset lausunnot Sote-uudistuksen epäonnistumisesta ovat selvä osoitus siitä. Yksityiset voitontavoittelut eivät vielä onnistuneetkaan siten kuin oli ajateltu. Mutta nou hätä. Kohta ja pian saadaan homma eteenpäin ja rahastus käyntiin.

Tuulimyllyissä rahaa viedään veroparatiiseihin kuin ränneistä ikään. Pian sama tapahtuu terveydenhoidossa ja myös sosiaaliturvassa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tuulimyllyissä rahaa viedään veroparatiiseihin kuin ränneistä ikään. Pian sama tapahtuu terveydenhoidossa ja myös sosiaaliturvassa."

Terveydenhoidon rahat mnenevät jo veroparatiiseihin, juuri saatiin korkeimman oikeuden päätös ettei näiden tarvitse veroja Suomeen maksaa. Osmo Soininvaara kirjoittikin että valtion yhteisäverotulot tulevat tippumaan reippaasti koska verosuunnittelu on helppoa.

"Suomea odottaa yhteisöverokatastrofi, mikäli EU:n tasolla ei saada yhteisesti sovittua yhteisöverokannoista, kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) varoitti Yle Radio 1:n Ykkösaamussa torstaina.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) teki viime viikolla merkittävän päätöksen, kun se ratkaisi verottajan tappioksi yritysten välisen siirtohinnoittelutapauksen."

http://yle.fi/uutiset/soininvaara_ennakoi_suomea_o...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset