Oikeutta 1990-luvun laman uhreille ja epä-ihmisille!

Flunssa voi olla joskus hyvä stoppi. Arjen stressi-rytmi on pakko pysäyttää. On vain kuunneltava ja levättävä. Toisten ihmisten palaute voi olla toinen samanlainen ”veretseisauttava pysäyttäjä”; on vain pysähdyttävä ja mietittävä.

Sain viime viikolla kovasti palautetta ja pysähdyin hyväksi toviksi.

Asia liittyi viimeistä edelliseen blogikirjoitukseeni Uudessa Suomessa, jossa sivuutin 1990-luvun laman uhrien ikävää asemaa. Haluan tässä kiittää kaikkia niitä, jotka lähettivät omia lamakertomuksiaan; kaikki mitä tiedän siitä lamasta on kuitenkin vain kuivaa kirjatietoa. Nyt on todellista tietoa.

Vielä kerran. Sain sosiaalisessa mediassa ja sähköpostissa iso vyöryn silmät avaavaa ja sydäntäriipaisevaa palautetta. Omakohtaisia kokemuksia, tavallisista ihmisistä, jotka menettivät ihmisarvonsa, omaisuutensa ja terveytensä. Niitä kokemuksia ei ollut varmasti helppo kirjoittaa sillä niihin liittyy henkilökohtaisen elämän haaksirikkoja ja häpeää.

Minun täytyy tunnustaa että järkytyin ja sisuunnuin näiden ihmisten puolesta. Kaiken kaikkiaan minulle selveni ajatus siitä, että nämä kärsineet ihmiset ovat tavallisia kunniallisia suomalaisia, jotka silloiset päättäjät uhrasivat. Luettuani nämä kertomukset ja muutamia asiaa käsitteleviä kirjoja rohkenen todeta seuraavaa:

1990-luvun vaiettu lama ja sen sydämettömät päätökset, joista halutaan olla hiljaa

Silloisen laman suurin virhe oli näin jälkeenpäin tarkastellen päättäjien kokemattomuus ja ymmärtämättömyys. Pankkikriisin pelastukseksi pelattiin peliä nimeltä: ”valtiososialismia ilman sosialisointia”. Suomen kielellä tämä tarkoittaa sitä, että pankit pelastettiin siitä huolimatta, että pankkien johtajat tekivät harkitsemattomia päätöksiä.

Sen aikainen kepu-kokoomus hallitus päätti pelastaa rahansa hupuloineet pankkiherrat yksinkertaisella päätöksellä, joka mursi suomalaisten pk-yritysten selkärangan. Eduskunta rupesi harjoittamaan pankkitoimintaa ilmoittautumalla lopulliseksi takaajaksi ts. hallitus kaasi veronmaksajien syliin koko ongelman. Ilman ylärajaa. Piikki oli nyt auki.

Suuri 1990-luvun teurastus

Tämän ilahduttavan päätöksen jälkeen suuret pankkimme riensivät välittömästi ”suureen lahtivajaan” ja teurastivat usein terveet mutta väliaikaisissa maksuvaikeuksissa olevat pk-yritykset. Ne oli edullista ajaa konkurssiin sillä valtio korvasi luottotappiot kokonaisuudessaan. Joka markan. Pankin olisivat voineet neuvotella joustavista maksuehdoista tai harkita mahdollisuutta elää laman ylitse mutta se ei olisi ollut se edullisin vaihtoehto.

Mielenkiintoiseksi tämän pankkien ahneuden teki se, että pankit oli nyt ulkoisesti pelastettu ja ”sosialisoitu” mutta asiakkaisiin sovellettiin riistokapitalismin jyrkintä kirjainta. Ihmisten kohtelu ei paljoakaan eronnut 30-vuotisen sodan terrorista.

Pankkien voittomarginaalit olivat tämän edullisen lahdin jälkeen erinomaisella kannalla. Ongelmat kaadettiin valtion syliin ja työttömät jätettiin oman onnensa nojaan. Rahakkaiden omistajien kannalta tilanne oli edullinen sillä vaikeuksiin joutuneet yrittäjät joutuivat realisoimaan omaisuuttaan.

Tilanne oli mitä suloisin sille, jolla oli rahaa. Halpaa mammonaa tarjolla!!! Talot ja tavarat vaihtoivat omistajaa. Pankkien hammasrattaisiin raahattiin myös ulkopuolisia; hyväuskoisia takaajia, joiden kimppuun käytiin hanakasti. Takaajien omaisuus oli nyt vapaata riistaa.

Verottajan sydämettömyys

Yrittäjien ahdinko kaksinkertaistui verottajan kynsissä. Kiireesti realisoidusta omaisuudesta piti maksaa veroja täysimääräisesti. Näiden kertomuksien ikävin puoli on juuri tässä. Verottajan armoton ja häikäilemätön toiminta ajoi nämä ihmiset vuosikausiksi ”epäihmisiksi”.

Tässä kohtaa on kysyttävä mitä Keskustan ja Kokoomuksen poliitikot tekivät silloin? Miten nämä suuret puolueet ajoivat ihmisten asiaa? Eivät mitenkään. Keskustan ja Kokoomuksen linja oli silloin yhtä armoton kuin nytkin. Iskelmän sanoin: sydän kylmä kuin jää.

Koiviston konlaavi

Kansan valitsema presidentti sekaantui myös asioihin. Mauno Koivisto kutsui luokseen 6 toukokuuta 1992 tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia. Mukana oli silloisen korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano.

On väitetty, että presidentti painosti häikäilemättä oikeuslaitosta olemaan positiivisempia pankeille velallisten ja pankkien välisissä oikeudenkäynneissä. Presidentti evästi kuulemma oikeuslaitosta loppukaneetilla: ”pankit voittavat aina”. Korkeimman painostuksen tuloksena Korkein oikeus taipui; riippumattoman oikeuslaitoksemme linja muuttui. Tämä tulkinta on erittäin todennäköinen vaihtoehto siitä syystä, että todisteita salataan vieläkin. Näistä keskusteluista on olemassa muistiinpanot, joiden julkistamisen presidentti Tarja Halonen aikoinaan esti.

Mitä pitäisi tehdä? Vetoomusoikeusistuin!

Tässä maassa ei ole tapana korjata historian virheitä. Meillä oikeuden aika koittaa pitkän ajan kuluttua. Tämä pätee myös historiantutkimukseen – näyttää siltä, että ehkä noin 40 vuoden päästä on mahdollista päästä edes tutkimaan näitä asioita.

Siihen on syynsä; eliitti ei mielellään myönnä rahaa tai projekteja sille ikävien asioiden tutkimiseen. Suomessa ei ole tapana antaa oikeutta eläville – ainoastaan kuolleille.

**

Edellä mainitun takia ehdotan kunnioittavasti seuraavaa vuonna 2015 valittavalle eduskunnalle.

1) Sen pitäisi välittömästi tehdä päätös siitä, että lähimenneisyyden dokumentit julkaistaan. Muistiinpanot Koiviston toiminnasta on julkaistava yhdessä ”Tiitisen listan” kanssa. Kansalaisia ei voi enää taluttaa lastenkamariin vaan asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä! Hohouksen aika on ohitse.

2) Eduskunnan olisi tehtävä päätös erityisen 1990-luvun laman asioita käsittelevän vetoomusoikeusistuimen perustamisesta. Sille annettaisiin oikeus nostaa syytteitä, hankkia materiaalia ja tehdä korjaavia päätöksiä näistä asioista, jotka periaatteessa ovat jo vanhentuneita. Kyseiseen oikeusistuimeen olisi mahdollista viedä valituksia pankkien toiminnasta ja verottajan kohtuuttomuudesta.

3) Laman uhrien ääntä on kuultava! Uuden oikeusistuimen tärkein tehtävä olisi antaa ääni epä-ihmisiksi tuomituille ihmisille. Siellä nämä laman uhrit voisivat saada äänensä kuuluville ja oikeutta. Kyse on menneisyyden virheiden korjaamisesta ja siitä, että kansalaiset voisivat kokea elävänsä oikeusvaltiossa. Väärän politiikan harjoittajat jääkööt rauhaan ja eläkööt omantuntonsa kanssa miten kykenevät. He tekevät vielä selkoa omasta toiminnastaan isomman tuomarin edessä.

Jotain konkreettista voisi ehkä tehdä. Anteeksipyyntö voisi olla demokratian uskottavuuden kannalta loistava asia. Nykyiset Keskustan ja Kokoomuksen johtajat Sipilä ja Stubb voisivat pyytää anteeksi puolueensa silloisia virheitä. Se vaatisi rohkeutta. Kyseinen teko voisi kuitenkin antaa meikäläiselle demokratialle ylimääräistä energiaa.

Sipilä ja Stubb – se vaatisi pikkuriikkisen rohkeutta mutta jättäisi teistä valtiomiehen maineen.

**

Tärkeintä on kuitenkin oikeus.

Kuten Hyvä Kirja toteaa: ”…mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niin kuin ehtymätön puro…”

Arto Luukkanen

Järvenpää

Katso vaalisivut: www.artoluukkanen.com

 

ps. Vuoden ensimmäinen radio Ravun "dosentin-iltapäivä" on omistettu laman uhreille!

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

EU-ehdokas. Täysillä Kotiinpäin!
www.artoluukkanen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu