Arto Luukkanen

Porvarit toistensa tukassa - maa pulassa

Suomalainen yleisö saa nyt nauttia harvinaista ja perin typerää tositeeveetä: kahden hallituspuolueen sumopainia.

Keskusta aikoo nyt "lähikasvattaa" ja koulia kokoomusta. Kokoomus taas kokeilee voiko se sanella Sipilälle kaiken mahdollisen.

Suurin häviäjä tässä kaikessa on Suomen kansa, joka nyt joutuu henkeää pidätellen odottamaan Kokoomuksen nöyrtymistä tässä Kepu-Kok sumopainissa.

Tämä arvoton näytelmä osoittaa miten isoista asioista nyt riidellään. Kumpi voima johtaa Suomea? Keskustan maaseudun alueiden pikkuparlamentit vai isot Kokoomuksen haluamat "kantoonit". Näyttää siltä, että maamme jakautuu kaupunkien ja maaseudun alueisiin.

Tämä järjetön riitely osoittaa hyvin sen missä kuljetaan. Kokoomus on hallituksessa saanut läpi kaiken mahdollisen ja aikoi Sotessa ulosmitata viimeisenkin pennin. Keskustan on taas tässä asiassa lujana, sillä saadessaan tahtonsa lävitse se ankkuroi oman asemansa lopullisesti niin, että tätä maata ei voi hallita ilman sitä.

Perussuomalaisille tilanne on ollut tukala. Media on käynyt sitä vastaan tietoista sotaa aina kesästä lähtien. On saatu aikaa rakoilua ja monet ovat myös saatu menettämään toivonsa. Toisaalta, medialla on ollut pyhä agenda, jossa se on reporadion keinoin muiluttanut omaa migraatio-hyvää viestiänsä kansalaisille.

PS:n viesti on kuitenkin ollut sama kuin aikoinaan Kollaa-joella. Täällä ollaan! Eikä lähdetä käpyjä keräämään. 

Loppusaldona tästä kaikesta on se, että kansa odottaa epätoivoisena Sipilästä rintakarvojen kasvamista. Sitä että riitely ja elehtiminen loppuisi ts. sitä että hänestä kasvaisi valtiomies. Maa odottaa toisenlaista hallitustietä...ei sitä mitä tehtiin viimeiset 8 vuotta.

Nyt tarvittaisiin yhteistä pohtimista ja yhteen hiileen puhaltamista. Ei riitelyä tai eripuraa.

Tai hallituksen vaihtumista. Onneksi luulen kuitenkin että..Kokoomus nöyrtyy kauniisti.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Ps. Muuten olen sitä mieltä, että ministeri Orpon pitäisi erota.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"PS:n viesti on kuitenkin ollut sama kuin aikoinaan Kollaa-joella. Täällä ollaan! Eikä lähdetä käpyjä keräämään."

Näin se on nähtävä. Audin takapenkistä pidetään kaksin käsin, kynsin ja hampain kiinni.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juha ja Alex aprikoivat, että vaihdetaanko persut demareihin ja sitten sopivat että vaihdetaan.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Eivät voi vaihtaa valtapoliittisista syistä, koska demarit eivät lähde hallitukseen ilman uusia vaaleja. Eivätkä Keskusta tai Kokoomus halua uusia vaaleja, koska näyttää siltä että demarit ovat vielä tämän vuoden sisällä (ainakin gallupeissa) Suomen suurin puolue. Nyt ovat jo prosentin päässä Keskustasta uusimmassa gallupissa ja suunta on ollut ylöspäin.... Yksikään puolue hallituksessa tuskin haluaa nyt vaaleja, mutta voinhan toki olla väärässäkin.... Perussuomalaisille tietenkin käy nyt lähes mikä tahansa kunhan uusia vaaleja ei tule, koska kannatuksen syöksykierteen oikaisemiseen (mikäli se voidaan oikaista ennen 5% kannatusta) saati kannatuksen parantamiseen tarvitaan vähintään vuosi pari.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Seija. Yritetään pelastaa tätä maata. Ei sitä täällä USarissa voi ainoastaan tehdä)))

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Arto, en antaisi mitään kiitosta persujohdon päättömille päätöksille puolueesta erottamisineen yhdistyslain vastaisesti.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Aimo, katkeruus on paha myrkky.

Aija Lehtoranta

Ei Audin takapenkistä vaan mahdollisuudesta vaikuttaa.Oppositioon joutuneet puolueet eivät ikinä anna anteeksi sitä ettei yksikään niistä olekkaan hallituksessa vaan Perussuomalaiset heidän tilallaan vihamielinen propakanda kaikissa vasemmisto taustaisissa tiedoitus välineissä on jatkuvaa.Ei yhtään uutista tai ajankohtaista ohjelmaa tule Ylestä etteikö jossain muodossa ivata heitä ja nosteta Dem, jotka suomen velkaannuttivat taivaisiin.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen
Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Niin siis Perussuomalaisten tapa vaikuttaa hallituksessa on hyväksyä kaikki ehdotukset, joita muut puolueet ehdottavat. Omia sisältöjä ei juuri tarjota, vaan keskitytään milloin haukkumaan mediaa, milloin edellisiä hallituksia.

Olisi oikeasti hyvä juttu nähdä yksikin kovaa asiapitoista sisältöä oleva teksti tai avaus korkeassa asemassa olevalta PS-poliitikolta, jossa ei uhriuduttaisi tai syyteltäisi. Toisi uskottavuutta välittömästi niin paljon takaisin, ettei riittäisikään.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Hyvä Teppo ja Timo. "Em mää täs syyllisi kaippaa, Lahtista ja konekivääriä mä kaippasi..."

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Timo hyvä. Jos haluat uskoa näin niin ok. 5 kuukautta on työtä tehty ja kädet mudassa sekä media niskassa. On se ihme, että näin pienellä rutinalla on selvitty. Mutta kaikkea tehdään että maa pelastuu.

Käyttäjän Tarsier kuva
Tatu Simanen

Timo kyseli voiko persut tuottaa sisältöä jossa ei syytetä edellistä hallitusta tai mediaa ja Arton vastaus oli: "BYÄÄÄÄÄÄÄÄH!!! Media kiusaa!"
Eiköhän siinä ollut vastausta kerrakseen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Meitin perheessä, jossa oli paljon kakruja, lapset siivosivat itse sotkunsa.
Politiikassa näyttää olevan niin, että ensin voi rauhassa sotkea ja sen jälkeen haukkua niitä eli Suomen Servi Systemsiä (SSS), jotka joutuvat noita muiden sotkuja siivoamaan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Persut tarkentelevat näkemyksiä ( hienosäätöä )

2014 viisi sotealuetta
https://www.perussuomalaiset.fi/news/perussuomalai...

2015 kahdeksantoista sotealuetta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-144669781169...

Eero Mattila

Suomessa on vaan niin totuttu tähän vatulointiin että pelätään tehdä päätöksiä. Kokoomusta, SDP ja Vihreitä hallitsee pelko tehdä päätöksiä. Pelätään että joku suuttuu. Siksi on parempi olla tekemättä mitään - tai tehdään vaan selvityksiä ja suunnitelmia. Niin ja kysellään asiantuntijoilta...
- Nyt ne pelkää puolueita, joissa tehdään päätöksiä. Mitäpä jos joku tulee koputtamaan suojatyöpaikan oveen.. onhan se pelottavaa.
- Muutosvastarinta on valtavaa - ja lehmät juoksee takaisin palavaan navettaan mikäli gallupit pitää paikkansa. Miten SDP ja Vihreiden päätöksentekokyky on parantunut tämän hallituksen aikana?
- Kyse on johtajuudesta ja kyvystä tehdä päätöksiä ja viedä niitä eteenpäin gallupeista huolimatta. SDP ja Vihreät ei kykene, sieltä ei löydy ainuttakaan johtajaa - ja jos ei tämäkään hallitus kykene niin sitten Suomi uppoaa. Mikään kansakoulunopettaja ei tätä maata pelasta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kokoomusta, SDP ja Vihreitä hallitsee pelko tehdä päätöksiä."

Ei tuo pidä alkuunkaan paikkaansa.

Jokainen mainitsemasi puolue olisi viivana tekemässä oman linjansa mukaisia radikaalejakin päätöksiä. Kyse on pelkästään siitä, että oman linjan vastaisia päätöksiä ei haluta tehdä.

Luuletko, että kokoomus ei todellakaan olisi valmis päättämään hallintarekisteristä tai perintöveron poistamisesta? Luuletko, että SDP ei olisi valmis päättämään ammattiyhdistysten vallan lisäämisestä tai vihreät ydinvoimaloiden sulkemisesta?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kokoomus on ainakin viimeiset neljä vuotta väittänyt ex-pääministerin (etenkin Kataisen) suulla olevansa "ratkaisuhakuinen" puolue - niin EU:ssa kun Suomessakin.
Nyt voimme tarkastella molempien - sekä EU:n että Suomen - tilaa ihastellen ja antaa tunnustusta ratkaisujen hakemisesta. Se hakeminen vain kestää ja kestää...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #16

Vihjaat siis, että kokoomus on syönyt sanansa, kun se ei ole ratkaisssut Suomen eikä EU:n ongelmia? Aikamoisia vellihousuja!

Eero Mattila

Joo, viimeksi hyvin valmisteltu vatulaatiomalli oli perustuslain vastainen. Voihan sitä ajella asioita joilla ei ole edellytyksiä toteutua. Siihen ei paljoa vaadita. Voiha sitä vaatia vaikka sähkön katkaisemista toiselta puolelta Suomea.
- Suomeksi sanottuna: Mainitsemani puolueet eivät uskaltaneet tehdä sotesta päätösehdotusta joka olisi mahdollista hyväksyä. Nyt samat vellihousut neuvoo puskista seuraavaa yrittäjää, jolla on ainakin ehdotus. Jos se on sinusta rohkeutta niin ole hyvä vaan!

Eero Mattila

Koko EU-jäsenyys oli malli esimerkki rintamakarkuruudesta. Ei uskallettu tehdä omia päätöksiä itsenäisesti ja nyt ei uskalleta erota, kun ei tiedetä mitä siitä seuraa. Siinäpä sinulle johtajan malleja. Katsotko sinä galluppeja kun teet päätöksiä vai jätätkö päätökset tekemättä ja katsot galluppeja?

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Joo. Toivottavasti Orpo ei ole enää huomenna sisäministeri. Ei mulla muuta.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Poliittisen eliitin maailmankuva on syntynyt Senaatintoria kiertämällä. Blogisti heidän mukanaan myhäilee huomenna partaansa jos rautakansleri Haglund palaa hallitukseen. Tänään on Svenska Dagen, se pysyy.

Harri Immonen

Näin on, koska siltä näyttää. Viittaan nimenomaan mediaan ja sen käytökseen. Mediassa on paljon hyviä tyyppejä, tasapuolisia ja ammattitaitoisia toimittajia jotka ovat säilyttäneet objektiivisuutensa. Lehtitaloissa on kuitenkin huolestuttavan paljon toista äärilaitaa, joilla on agenda. Persuvastainen agenda. Kysy vaikka Johannes Kotkavirralta https://lasilaatikko.wordpress.com/2015/03/03/vaal...
Johannes ei ole mikä tahansa toimittaja, vaan palkittu sellainen. Meiltä Etelä-Savostakin sellaisia löytyy vt. toimituspäällikkö tasolta.

Muuan kauttaaltaan puna-aatteen läpilyömä tampereen mediakasvatuksen professori avautui kesällä näin: 'Perussuomalaiset ovat yhteiskunta- ja mediakritiikissään oikeassa väittäessään, että heitä ei kuunnella, ja että heidän ajatuksiaan kritisoidaan muita jyrkemmin' Harvinaisen selvää tekstiä tulevia toimittajia koulivalta mieheltä.

Ei tässä tarvita salaliittoteorioita. Perussuomalaisilla on konservatiiviset arvot ja esimerkiksi homojen adoptio-oikeutta on vastustettu. Sen sijaan toimituskunnasta löytyy valtaosin ns. maailmaa parantavia tyyppejä, joiden arvomaailmaan taas kuuluu esimerkiksi täydellinen raamatun vastainen tasa-arvoisuus. Tämä ristiriita taas johtaa siihen että persujen nälviminen on mennyt paikoitellen henkilökohtaiseksi.

Mikäli hallitus nyt kaatuu, niin se on kaikille tappio. Se tulee lisäämään katkeruutta demokratiaamme kohtaan ja lisää nukkuvia. Luulen että monet nykyiset ja entiset perussuomalaiset eivät äänestä jatkossa enää kuin korkeintaan Ankkalinnan liideriä. Se on harmi, koska esimerkiksi maanpuolustus on pitkästä aikaa menossa perussuomalaisten vaikutuksesta oikeaan suuntaan. Oppositiopuolueiden ohjelmat siitä, kuinka maatamme tulisi turvata, ovat asteikolla täysin riittämättömät versus järkyttävät.

On totta, että perussuomalaisten kädenjälki työväestön, kuin koko maan asioita ajavana puolueena, on näkynyt huonosti hallituksessa ja tätä kautta ihmisten pettymyksen tunteet ovat oikeutettuja. Olen varma että jatkossa niitä saataisiin paremmin esille, mutta jos hallitus kaatuu, on pakko todeta Timon pelanneen kätensä todella huonosti. Lievennetään sen verran, että tämä mahdoton pakolaiskriisi iski pahimpaan mahdolliseen aikaan ja sekin tuntuu kaatuvan päälle hajoittamalla puoluetta sisältä päin. Tuuria on turha sormella osoittaa, mutta hyvää se ei ainakaan ole ollut. Katsotaan miten käy.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset