Arto Luukkanen

Mafia Capitale...myös Suomessa?

Katselenpa tässä juuri TV 1:seltä asiallista dokumenttia laittomien siirtolaisten riistämisestä. Jokaisen kannattaisi katsoa se - siirtolaisbisnes on nykyajan orjakauppaa ja kaikki, jotka puolustavat sitä, tahrivat itsensä. Kognitiiinen dissonanssi ja kieltäminen kuitenkin jatkuu.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tästä asiasta mutta vielä kerran: kyseessä on rikollinen toiminta, jonka maksajia me kaikki tavalliset veronmaksajat olemme. Dokumentin mukaan uhreja ovat: tulijat ja rehelliset veronmaksajat, eurooppalaiset. Hyötyjiänä: rikolliset, vokkeja pitävät hämärätahot, paikalliset maanviljelijät, jotka orjuuttavat näitä, ynnäs kaikki muut, jotka rahastavat tällä häpeällisellä sirkuksella.

Samaan aikaan Suomessa fuulaus jatkuu. Kuuntelin tässä radiosta erästä juristia, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti omalla laintulkinnallaan repiä rikki kansallisen itsemääräämisoikeuden ja suvereniteetin kulmakivet. Motiivi oli samantyyppinen kuin monilla muillakin indoktrinäärillä: viis muusta kunhan saamme oman tahtomme lävitse.

Suuret juristit: Lenin ja Robespierre toimivat samalla motivaatiolla.

Pitäisikö Suomessa tehdä tutkinta näistä turvapaikanhakubisneksen pelureista? Kuten Italiassa - ettei meillä ole edessämme: Mafia Capitale Finlandese juttua.

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Katsoin myös ja se oli järkyttävä kuvaus ihmisten hyväksikäytöstä. Pelloilla 12-tuntia työtä kuuman auringon alla ja päiväpalkka 20 euroa!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Tähän tärkeään asiaan ei päde sanonta, että suomenkieli joka on kirjoitettavaksi varsinaista hepreaa, tuottaa täyttä hepreaa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kuinkahan monta politiikkoa tai heidän lähipiiriään kuuluu tällä hetkellä turvapaikanhakubisneksen pelureihin? Pari kertaa itsekin aiheesta viime aikoina kirjoittanut 1) ihmissalakuljetus itsessään on miljardibisnes . Tähän päälle sitten pelurit 2) Lakihenkilöt apureidensa kautta väijyvät vok:eissa jotta saisivat mahdollisimman paljon asiakkaita turvapaikanhakijoista kaikkeen mahdolliseen mitä keksivät

Tämä on esimerkki siitä kun on tarpeeksi röyhkeä kukaan ei uskalla puuttua asiaan, kaikki katsovat sivuun.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Espanjassa, auringon alla on moni Afrikasta tullut orja duunissa. EU ssa, kaikki päättäjät katsovat sormien läpi. Koska tomaatit.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomessa samanlainen mafia kuin Italiassa, maahamuuttajilla tehdään rahaa VOKeissa ja kaikissa lisäpalveluissa, kursseilla yksityisellä terveydenhuollolla, harrastustoiminnassa ja mitä kaikkea ovat keksineet. Onhan Suomessa ollut pitkään tämä 9 euroa vrk pakkotyö eli samanlainen kuin Italiassa, ehkä mafia matki sen meiltä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta hoosianaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen Sanomissa mamuja tehtailleen Ruotsiin.

Kauneimmat tytöt lähtivät tuhansien mukana, me tulimme etelään. Veikko Vennamo lauloi raukat menkööt merten taa. Tänään Timo Soini valvoo että 1700-luvulta peräisin oleva sama "vuorineuvosto" ohjaa maakuntien liikekeskusten päälle kylttejä IKEA, Gigantti, Biltema, Jysk, XXL jne. Syrjäisessäkin marketissa voi ottaa Arlan välipalaa.

Poliitikot veisaavat hoosiaannaa Superviikonloppuna. Suomenkieli joka on kirjoitettavaksi varsinaista hepreaa, siis tuottaa täyttä hepreaa tai ainakin kiviterapiakommunismia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Perheenyhdistämisen kiristämisestä luopumista vaativat ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osasto, Suomen Pakolaisapu, Pakolaisneuvonta, Suomen Punainen Risti, Suomen UNICEF, Plan, Kirkon Ulkomaanapu, Lastensuojelun Keskusliitto, Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, SOS-Lapsikylä, Ensi- ja turvakotien liitto, Trasek ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Seta ry ja Naisasialiitto Unioni.

Miksi vaativat? ”Lakiesitys on lyhytnäköinen ja julma. Perheenyhdistäminen on laillinen ja hallittu reitti turvaan pääsemiseksi. Jos tämä mahdollisuus estetään käytännössä, perheenjäsenet pakotetaan salakuljettajien armoille vaarallisille reiteille”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo.

Mafia Capitale on maan hallitus.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset