*

Arto Luukkanen

Kokoomus - Suomen pakko-uudelleenasuttaja?

Tämän lauantain iltapäivällä radion kuuntelijoille tarjottiin ihmeellinen lause. Piti oikein höristää korvia.

Sisäministeri Paula Risikkoa totesi Yle1 uutisissa seuraavaa: sääntöjä ei ole ja jotkut eivät noudata niitä!

Asia liittyy siihen, että Tallinnassa pidettiin torstaina EU:n sisäasiainministerien kokous, joka epäonnistui. Useat Itä-Euroopan maat eivät halua ottaa Italiaan tulleita maahantulijoita virallisiksi pakolaisiksi. Unkarin, Puolan ja Viron kanta on se, että tulijat voidaan palauttaa lähtömaahan.

Nämä maat eivät halunneet noudattaa sääntöjä – joita ei ole.

Risikon lause ei ole loogisesti ymmärrettävä vaikka ajatus sen takana on selvä. Risikko haluaa että kansallinen itsemääräämisoikeus murennetaan säännöillä – joita ei ole.

Säännöt, joita ei ole

Se, mikä Risikon lauseessa ei toiminut, liittyi siihen, että EU:n periaatteiden mukaisesti Unionin jäsenet päättävät tällaisista asioista itse. Päätökset EU:ssa tehdään yksimielisyysperiaatteen mukaisesti.

Kysymys kuuluu: miksi Risikko haluaa murtaa viimeisen Suomen itsemääräämisoikeuden rippeen ja EU:n yksimielisyysperiaatteen?

Miksi Paula haluaa pakkoasuttaa Suomen? Uudelleen?  Haluaako kodin, uskonnon ja isänmaan puolue liputtaa avoimesti EU:ssa sanellun pakko-uudelleenasuttamisen periaatteen puolesta?

Kannattaa huomata, että kyseinen ministeri on viimeisen kuukauden aikana pohjustanut voimakkaasti uutta tulijoiden aaltoa. Hänen kantansa on se, että meille on ehdottomasti saatava näitä tulijoita. Kuten hän ilmoitti perjantaina:

”Suomeakin voidaan pyytää vastaanottamaan turvapaikanhakijoita Italiasta, jonne heitä on tullut alkuvuonna ennätysmäärä, yhteensä yli 85 000”. (https://yle.fi/uutiset/3-9712190).

Petteri Orpon ”ovet auki” doktriini

Risikon kanta on mielenkiintoinen ja sopii yhteen edellisen sisäasianministerin Petteri Orpon toimintaan vuoden 2015 syys-kesällä.

Vielä vuonna 2015 Suomen EU-ministerivaliokunta linjasi ettei pakolaiskiintiötä kasvateta, vaikka EU päättäisikin tasata turvapaikanhakijoita jäsenmaiden kesken. (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002831372.html).

Päätös jäi kuitenkin Petterin ja Hesarin jyrän alle.

Silloin sisäasianministerinä toimiva Orpo ilmoitti, että oli pahoillansa jos kiintiöpakolaisten määrä väheni.(” http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002833458.html). Lopulta kokoomus pakotti PS:n siihen, että asia jätettiin auki ja lopulta myös siihen, että hallitusohjelman sisältöä ei pantu täytäntöön.

Orpo toimi nyt aktiivisesti ja taitavasti. Hän yksinkertaisesti valjasti Helsingin Sanomat ja ratsasti hallitusohjelman kantojen ylitse. Tämän jälkeen hallitusohjelma jäi kuolleeksi kirjaimeksi.

Hyvä esimerkki Orpon junttauksesta oli ministerin kanta, jota HS veivasi pitkään - Orpo halusi, että asiaan tulisi ”eurooppalainen ratkaisu” (http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002834593.html).

Hesarin ja Orpon yhteinen sävel

Syyskesällä Helsingin Sanomat ja Petteri Orpo toimivat kuin saman orkesterin jäsenet. Kun ministeri vihelsi, niin Hesari taputti.

Orpon ja Hesarin meuhkaus pakolaisista ei kuitenkaan riittänyt vaan ministeri otti jämerän kannan Helsingin Sanomien haastattelussa ja ilmoitti suoraan – ennen kuin mitään tulijoiden tulvaa olikaan – että Suomessa on valmistauduttu 30 000 tulijan aaltoon.

Tämän jälkeen SIpilä ilmoitti että antaa talonsa pakolaisille ja näiden kahden ulostulon takia mopo lähti käsistä! Väkeä lappasi ja Suomen ovet olivat auki.

Lopulta pakolaisista asiallisesti puhuminen tai edes asian epäily oli rasismia (http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3418828-petteri-orpon-mielipide-perussuomalaisten-rasismista-vaihtui-paivassa-pakolaisten-motiivien-arvostelu-on-rasismia).

Orpo myös valjasti kokoomuksen puolueena tämän invaasion taakse. Puolueen kanta oli: ”maahanmuutosta on meille hyötyä” (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002845963.html).

Kuten edellä on mainittu, Helsingin Sanomat liehtaroi tässä projektissa täysillä ja toisteli pääkirjoituksissaan syksy-kesällä 2015 Orpon lauseita (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002837127.html). 

Tämä voimakaksikko oli tehokas mielipiteen kääntäjä.

Asiaa juntattiin ja märehdittiin niin, että se säilyi koko ajan asialistalla ja Ylen uutiskeskiössä. Kaava oli seuraava: Orpo parahti ja sitten Hesari uutisoi ja otti kantaa omissa pääkirjoituksissaan Orpon ilmoittaman asian puolesta. Meuhkaamisen lopuksi Ylekin sai sanasensa sanottua.  

Kolme pointtia

Mitä tästä voisi oppia? Kuten Stubb aikoinaan – tässä on kolme pointtia:

  1. Kokoomus näyttää tehneen sisäasianministerin virasta jonkinlaisen sisäisen vallankumouksen instrumentin. Taktiikka muistuttaa II maailmansodan jälkeen Itä-Euroopassa tapahtunutta kommunistista vyörytystä. Yleensä muutos kansandemokratiaksi tapahtui kommunistisen sisäministerin, kansanmiliisin tai Puna-armeijan suosiollisella avustuksella.
  2. Orpolla on oikeus omiin poliittisiin kantoihinsa, myös omiin poliittisiin arvoihin. On väitetty, että hänen puolisonsa & firmansa hyötyvät näistä tulijoista. Jos näin on, voisi jonkin mielestä olla moraalisesti arveluttavaa, jos maahanmuuttajien parissa työskentely hyödyttää taloudellisesti maahanmuuttoa lobbaavan ministerin lähipiiriä. ”Arvoista” pitää puhua niiden oikeilla nimillä, sillä mitä kukin arvopuheellaan tarkoittaa. Kysymys arvopuheesta kannattaa palauttaa pienimpään mahdolliseen nimittäjään: henkilökohtaiseen rahalliseen hyötyyn. Maahanmuutosta on tullut ansaintakeino monille. He voisivat todeta kuten renessanssipaavin Leo X ajatellaan sanoneen: ”tarina Kristuksesta on tuottanut meille paljon” ts. ”jutut ihmisarvoista ja välittämisestä ovat tuottaneet meille paljon”. Myös talouselämällä on oikeus lobata sen puolesta, että se saa uutta ja halpaa työvoimaa. Mutta älköön kukaan naamioiko tätä taisteluksi arvoista tai ihmisoikeuksista vaan sellaiseksi kuin se on: kylmäksi ahneudeksi.
  3. Vielä kerran: Suomen pakkoasuttaminen merkitsee itsenäisyyden viimeisen hitusen menettämistä. Stalin oli talvisodan aikana sitä mieltä, että suomalaiset pitäisi asuttaa muualle ja Suomeen olisi saatava asukkaita Neuvostoliitosta. Onko näin, että siinä missä Stalin epäonnistui, niin EU aikoo onnistua?

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Hyvänä esimerkkinä tästä käsittämättömästä hyväuskoisuudesta ja epä-kokoomuslaisesta järjettömyydestä on se, että Risikon suurin ongelma on nyt se, että miten Italian vaikea tilanne saadaan ratkaistua. Samaan aikaan meillä on ns. "romanialais kerjäläisten ongelma". Pari vuotta sitten meille saapui romanialaisia ns. kerjäläisiä, joiden kerjäämistä ei voinut laillisesti kieltää. Kieltäminen oli kuulema "eurooppalaisen elämänmuodon", "ihmisoikeuksien" ja "perustuslain" vastaista. Nyt meillä on tilanne, jossa nämä tahot diilaavat päivävalossa huumeita ja ovat sekaantuneet kaikenlaiseen rikollisuuteen. Kyseisiä tahoja johdetaan organisoidusti ja taitavasti. Samaan aikaan suomalaiset höpsöt - "bleeding-hearts" hei-heit järjestävät näille tahoille terveydenhuoltopalveluja ja hössäävät näiden puolesta. Mielenkiintoista on se, että kukaan sen aikaisista virkamiehistä tai sisäasianministereistä ei nosta kättään ja julista "minä otan vastuun, minä mahdollistin sen, että ollaan suossa".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

25Suosittele

25 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Onpa paksua tekstiä. Helteellä kannattaa käytää hattua.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Manu...argumentteja pliis)))) kyllä se siitä

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

"Itä-Euroopassa tapahtunutta kommunistien vyörytystä". Aika noloa sivistyneeltä ihmiseltä.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Manu. Rohkenen muistuttaa mitä Itä-Euroopassa tapahtui vuosina 1944-1949. Stalin loi kansandemokratiat.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #7

Miten tämä liittyy kokoomukseen?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

"kaikille paikkoja on..." sanotaan eräässä laulussa...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eipä näiden punavihreiden argumentit ole tähän mennessä juuri valoa loistaneet.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Sipilän harjoittamaa nepotismia on tutkittu ja se on todettu vääräksi väitteeksi vaikka muulta näyttääkin.

Nyt olisi Orpon lähipiirin vuoro puhdistuttaa maineensa.

Ehkä aina ei olekaan niin kuin miltä näyttää. Ajat kun näyttävät muuttavan vanhat totuudetkin kateellisten kansalaisten levittämiksi valheiksi.

Verstaalla kun höylätään niin kyllähän siiinä lastuja syntyy.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kaimaltani kysyisin, haluaisitko Suomen liittyvän Unkarin ja Puolan, ihmisvihamielistä politiikkaa toteuttavien maiden rinnalle, pois sivistysvaltioiden joukosta. Suomea ei "pakko-asuteta" ja Suomen itsenäisyyttä parhaiten puolustavat he jotka ymmärtävät Suomen aseman kansainvälisissä ympyröissä, ei Luukkaisen tapaisissa, menneessä maailmassa elävien tutkijoiden. Pyydän anteeksi suorasukeituuteni, mutta näin se vaan on,

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Kaima hyvä...onko sinulla mitään väitteittesi tueksi? Muuta kuin se, että uskot näin olevan?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Pitääkö meilleGranlundin mielestä ottaa elintaso "pakolaisia" velalla elätettäväksi. Samaan aikaan kaiken maailman graanlundit unohtavat omat köyhät ja laittavat vanhukset heitteelle, nämä vanhukset joiden ansiosta meillä on tämä elintaso jota kylläkin velalla ylläpidetään. Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta näin se vain on.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#16. PV. Hyvin lohkaistu! Naulan kantaan sanottua näille ylivelkaannuttaville politikoijille faktarealiteetteja. Kieroutunutta ja epäisänmaallista valhe-empatiaa näillä "talousnero-graanlundeilla". Heidän lapsenlapsensa varmaankin kiittävät isänmaansa ylivelkakuormaperinnöstä. Mihin he oikein pyrkivät moisilla sammakoilla? "Erittäin edistyksellistä politikointia!"

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arto G. Oletkos eri mieltä edustamasi puolueen puhnjohtja Antti Rinteen kanssakin? Hän kun on sitä mieltä vankasti ettei komission tule sanella jäsenvaltioille mitään vaan kunkin tulee itse päättää talouteensa liittyvistä asioista, johon ilman muuta kuuluu myös maahanmuuttopolitiikkakin. Rinteen mukaan komissio elää kuplassa.

"SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo Euroopan unionin harrastaman ylhäältä sanelun aiheuttavan jännitteitä EU-maiden sisällä sekä valtioiden välillä.
Rinteen mukaan komission toiminta vaarantaa EU:n yhtenäisyyden."
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707072200247...

Tuo siis koskee myös komission vaatimia siirtolaisten pakkohajauttamista jäsenmaihin.

Rinne on sanonut myös "Heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin iskeviä kovia leikkauksia on perusteltu sillä, että julkisen talouden velkaantuminen on saatava loppumaan, ja samaan aikaan on tehty lähes puolella miljardilla eurolla veronkevennyksiä rikkaille."

Tottahan tuohon on pakko mennä jokaisen hallituksen velkataakan hillitsemiseksi,nimittäin köyhimmältä kansanosalta tapahtuviin sosiaalitukien leikkauksiin. Aina kun jakajien määrä lisääntyy, niin leikkaukset ovat edessä. Tämän näyttäisi nyt jopa demarit puhenejohtaja oivaltaneen. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707072200247...

Kysymys vain kuuluukin, hyväksyykö kansalaiset jatkuvan siirtolaisten muuttovirran tänne? Ilmeisesti kokoomus ainakin Risikon mukaan on ajamssa edelleen lisääntyvää siirtolaistulvaa pakollisena taakanjakona.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kannattaapa lukea Parkkosen juttu loppuun asti. Rinne vastustaa ylhäältä johdettua talouskurivaatimusta, mutta hänen positiiviset mielipiteensä, joita kannatan itsekin, käyvät ilmi väliotsikon "Syvempää EU-yhteistyötä" jälkeen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #26

""Syvempää EU-yhteistyötä""
Joo, kyllä turvallusuupolitiikassa. Tapansa mukaan Rinne ei oikein selitä mitä hän sanoillaan oikein tarkoittaa suomalaista silmällä pitäen. On siis luettava paljolti rivien (sanojen) välistä.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

Aika maahantulokriittinen on myös Itävalta, Saksankin työvoimareservi alkaa olla tyydytetty. Se, että joku länsimaa on ajoittain imaissut maahantulijoita, on yleensä heijastellut aika arkisia tarpeita. Ei siinä ole kysymys sivistysvaltioudesta. Poikkeuksena ihan joku hörhölandia, joka
paimentaa suurta katrasta partasuulapsia.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Unkari ja Puola ovat vanhoja sivistysvaltioita, Suomi taas lähinnä nousukasvaltio, joka hakee epätoivoisesti muiden hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä - omaksi haitakseen asti.

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

"Unkarin ja Puolan, ihmisvihamielistä politiikkaa toteuttavien maiden rinnalle, pois sivistysvaltioiden joukosta"

Haiskahtaa rasismilta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

kyllä Marko ilmiantaminen on ainoa mahdollisuus

Jyrki Tikkakoski

Yksi mikä on varmaa, niin mitään ihmisvihamielistä politiikkaa ei ole. Kun omaa mielipidettä kirjoittaa, niin sitä ei ole hyvä aloittaa mielikuvituksellisella valheella. Siinä ropsahtaa loppuviestikin trollauksen tasolle.
Nämä esimerkki maat eivät "pode" mitään, vaan tietävät tasan tarkkaan mitä siitä seuraa kun antaa "paholaiselle pikkusormen".
Anteeksi vaan suorasukaisuuteni, mutta olen jokseenkin varma, että Luukkanen tietää sinua paremmin miten tällä hetkellä suomen itsenäisyyttä puolustetaan kansainvälisissä ympyröissä.
Eu:n liittovaltiona oleminen ei ole millään tavoin suomen itsenäisyydelle eduksi. Se on varmaa.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"On väitetty, että hänen puolisonsa & firmansa hyötyvät näistä tulijoista."
Onko ketään, joka voisi penkoa tätä väitettä?
MOT -ohjelma on saanut jutunjuurta pienemmistäkin asioista, miksei tästä, joka voi olla kansantaloudellisesti kymmenin miljardien asia?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Niina Kanniainen-Orpo: http://www.lakiverstas.fi/Lakiverstas/Yhteystiedot...

"Autamme arjen ongelmissa ja asioiden hoitamisessa, mm. perheen perheen tai yrityksen veroasioissa, hallintovalitusten ja oikaisupyyntöjen laatimisessa,..."

Linked-Inissä oli aiemmin yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta nyt Kanniainen-Orvon profiili siellä on siivottu:
https://www.linkedin.com/in/niina-kanniainen-81a3a...

Käyttäjän atsoeerikainen kuva
Atso Eerikäinen

Onhan se tosiasia, että Suomeen "mahtuu" maahanmuuttajia (kiintiöpakolaisia, turvapaikkaturisteja ja laillisia muuttajia). Suomi voi ottaa vastaan kaikki maailman 80 miljoonaa pakolaista, ja tillaa riittää kymmenille miljoonille lisäpakolaisillekin. Nimittäin Suomen kokoisessa Japanissa asuu 125 miljoonaa ihmistä. Pinta-alasta asumiseen kelpaavaa maata on 40 % ja vuoristoa 60 %.

Ero Suomen ja Japanin välillä on se, että Japanin asukkaista vain pari prosenttia on ulkomaalaisia, loput ovat japanilaisia. Jos Suomeen muuttaisi 80 miljoonaa ihmistä, asukkaita olisi noin 85 miljoonaa. Heistä kantasuomalaisia olisi noin 6 %.

Vaikka YK ja EU rahoittaisivat operaation ja sen jälkeiset kustannukset vuosikymmeniksi kokonaan, suomalaisten luomaa kulttuuri-Suomea, jossa virallinen kieli on suomi, ei enää olisi, vain "Suomi" niminen maa, jossa puhutaan pääasiassa arabiaa, farsia, afrikkalaisia kieliä jne.

Vaikka kantasuomalaiset olisivat kaikki samassa poliittisessa puolueessa, missä tahansa vaaleissa maahanmuuttaneet voittaisivat. Eduskuntaan pääsisi ehkä muutama suomalainen, mutta hallitukseen ei yhtään. Päämisteri ja muut ministerit voisivat olla kaikki muslimeja, ja nykyinen perustuslaki vaihtuisi sharialakiin. Myös presidentti, "arvojohtaja", olisi muslimi: joku uskonnollinen imaami.

Tosiasia on myös se, että näin tulee auttamatta tapahtumaan, koska ihmiset pakenevat sotia, kuivuutta jne. Sahara leviää vauhdilla kohti etelää, mutta myös pohjoista. Välimeren maat muuttuvat Saharaksi. Mittaamattomat kansainvaellukset ovat oven takana. Näin on ollut ja näin tulee olemaan.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2398...

Toisaalta Sahara on myös valtavien luonnonrikkauksien
aarreaitta, ja eräitä strategisia mineraaleja on siellä hyvin saatavilla. Rajaton aurinkoenergian saanti takaa mahdollisuudet puhtaan veden
tuottamiseen ja viihtyisiä kaupunkeja voi Australian tapaan louhia myös osin maan alle.

Käyttäjän atsoeerikainen kuva
Atso Eerikäinen

Siis, afrikkalaiset maan alle elämään, ja hiekka-autiomaa täyteen aurinkopaneeleja!

Aurinko pelastaa, kunnes se välillä huilaa, seuraavan kerran 2030-40, jolloin tulee olemaan "pikkujääkausi", joka tulee vähentämään ylikansoittuvaa maapalloa miljoonilla.

Maapallokin osallistuu liikaväestön harventamiseen. Jos (kun) tulivuoret aktivoituvat maapallolla, yhden kalderin räjähdys harventaa väkeä miljardeja...Päästään jo aika lähelle optimaalista ihmiskuntaa, jonka maapallo pystyy elättämään, Pentti Linkolan ennustamaa 500 miljoonaa.

Nyt olisi korkea aika rakentaa ympäri maapalloa viljavarastoja ja täyttää ne hyvän sään aikaan. Egyptin kulttuurikin säilyi tuhansia vuosia tällä konstilla, kuten Isokirja kertoo ja arkeologia todistaa.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

Lähi-itä on viimeisen 50. vuoden aikana kokenut todella hurjan väestökasvun. Arabimaissa ei ole koskaan asunut niin paljon ihmisiä kuin nyt. Taustalla on toisaalta vanhakantainen islam, jonka moniavioisuus ja naisen heikko asema on tehnyt naisista lapsensaantiin ja äitiyteen keskittyneitä, toisaalta arabisosialistit ja panarabistit näkivät korkean syntyvyyden kansan ja valtion voiman osoituksena. Avain järkevään perhesuunnitteluun olisi naisten koulutus ja monogamia. Yksiavioisuus on demokraattisin avioliiton malli, silloin on toiveita, että kaikille nuorille miehille riittää vaimoja edes teoriassa.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

Nykyinen globaali väestönsiirtopolitikka vapaine likkuvuuksineen johtaa valitettavasti siihen, että ekologisten syiden tai väestönkasvun vuoksi kriisiytyneeltä alueelta siirrytään kriisiyttämään seuraava alue.
Ekologisesti kestävää kehitystä on ratkoa ongelmia paikan päällä ja lähialueilla.

Terroristijärjestöt kuten talebanit, janjaweedit, Al Shabaab ja Boko haram
näyttävät suoraan pyrkivän karkottamaan väestöä pois, jotta luonnonvarat ja maa voidaan ottaa haltuun. Ei ole oikeudenmukaista, että Eurooppa katsoo sivusta ja jopa edesauttaa prosessia ottamalla siirtolaistulvan vastaan.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Dosentti Luukkasella on paha trauma. Ilmeisesti absoluuttinen nerokkuus tekee vaikeaksi ymmärtää ja hyväksyä muiden vajavaisuutta. Kaikki puolueet Halla-ahon perussuomalaisia lukuunottamatta ovat vähintäänkin epäilyttäviä ellei suorastaan vihollisia.

Silloin on vaikeaa löytää mitään myönteistä muiden tekemisestä. Risikko on ihan kohtuullisen terävä ämmä, joten kyllä hän teki ihan oikean analyysin. Itä-Euroopan kansallisvaltiot haluavat noukkia rusinat EU:n pullasta mutta eivät halua otta vastuuta ikävistä yhteisistä asioista. Sillä ei ole mitään tekemistä Suomen uudellenasuttamisen kanssa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ei EU:lla ole mitään sellaista pullaa, josta rusinoita voisi poimia. On vain itse aiheutettuja ja jäsenten rahoilla kustannettuja ongelmavyyhtejä, joihin kaikkien pitäisi solidaarisuussyistä hirttää itsensä.
EU:n leipomiksi nimitetään niitäkin 'pullia', joista eurooppalaiset nauttivat jo ennen EU:a (siis EEC:n aikoina) itäblokki pois lukien (esim. työ, opiskelu, liikkuminen, vapaakauppa jne.)

On erikoinen tapa käyttää 'yhteistä pullaa' ihmisiin kohdistuvaan mielikuvamarkkinointiin isoista ongelmista, kuten esim. EU:n konkurssiklaaniavut (PIGS), taakanjako (Schengen-katastrofi ja hallitsematon kansainvaellus), velkavastuut (mm. Kreikka, Kypros) ja tulonsiirrot (erilaiset rahastot) sekä jättimäiset nettomaksuosuudet (nettomaksajat ja -saajat).

Kun sanotaan, että "EU jakaa rahaa", se vain ottaa sitä jäseniltään ja jakaa sitä korruptoivalla tavalla (joka betonoi jäseniä yhä lujemmin kiinni Brysselin hallintaan j/tai euroon), piittaamatta siitä onko se järkevää vai ei kunkin jäsenen kannalta.

Kyytiä on saanut subsidiariteettiperiaate, joka korostaa kunkin jäsenmaan paikallisten ratkaisujen tärkeyttä eri maiden olosuhteet huomoiden.
Omien lupausten, arvojen ja periaatteiden halveksunta on EU:ssa yhtä arkista kuin Topinojan kaatopaikan päivittäisliikenne.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Innollapa nämä Itä-Euroopan valtiotkin olivat EU:n jäsenanomuksia tekemessä ja esittämässä, että täyttävät liittymisen ehdot. Enkä ole yhdenkään kuullut suunnittelevan eroa. Joten jotain niiden on pakko saada.

Mutta todennäköisesti Eurooppa tulee tosiaan saamaan pahasti turpiinsa tässä touhussa, niin eripuraisia me osaamme olla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #38

Juho, ajattelen syitä Itä-Euroopan valtioiden jäsenhalukkudelle olevan yksinkertaisesti siinä kun EU:lta oli saatavissa suuria maksuosuuksia erilaisiin investointeihin ja maan kehittämiseen ylipäänsä. Nuo maat eivät olleet alunperinkään halukkaita luovuttamaan komissiolle määräämisoikeutta ilman maiden omaa päätösvaltaansa. Tästä on kysymys myös komission alulle panemassa taakanjaossakin.

Kaiketi itsenäisten päätösvaltaisten jäsenmaiden pitää saada päättää näinkin suuresta asiasta itsenäisesti, ei komission pakottamalla ja muodollisesti joidenkin jäsenmaiden hyväksymisellä pakottamistoimet. Tämä siirtolaisten maahanmutto, jota suurin osa maahanmuuttajista on, aiheuttaa aivan kohtuuttomat kustannukset veronmaksajille myös Suomessa. Aivan tarpeettomasti, sillä kyllä siirtolaisten tulee itse maksaa kaikki kustannuksensa myös kansainvälisten sopimusten mukaan. EU:n olisi tullut jo alunperin panna ulkorajavalvonta kuntoon, niin Kreikassa kuin Italiassa, eikä hyväksyä siirtolaisten vapaata pääsyä EU:n alueelle. Pakolaiset taas olisi pitänyt päättää ottaa suoraan pakolaisleireiltä.

Lisäys; EU:n budjetista 2015 näkyy miten paljon nuo po. jäsenmaat ovat olleet nettosaajina.
Puola 12,815 mrd euroa (Liittyi EU:n jäseneksi: 1.5.2004), Tsekki 6,841 mrd euroa (Liittyi EU:n jäseneksi: 1.5.2004) ja Unkari 5,495 mrd euroa (Liittyi EU:n jäseneksi: 1.5.2004).
https://europa.eu/european-union/about-eu/countrie...

Ei kai kukaan enää epäile jäsenhalukkuutta? Miten monta vuotta vielä nuo maat pysyvät nettosaajina?

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Orpon kiihkeyden ottaa lisää maahantulijoita ymmärtää, sillä vaimolle pitää saada lisää töitä.

Onko sitten asiassa jäävi jos perheelle hankkii työtehtäviä?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ihan loogista, että kokoomus puoltaa paarian Suomeen kantamista. Toiminta luo pöhinää, halpatyövoimaa jos joku sellaista tarvitsee, suomalaisten väkimäärä kun ei kasva ja muutenkin kaikenlainen puuhastelu kouluja käymättömien, kieli- ja ammattitaidottomien tulijoiden ympärillä on ihan eri sfääreissä. Tarvitsee rakenta asuntoja, kouluttaa ja voi rahastaa lähes miten vain, vain mielikuvitus on rajana. Kaikki valuu kuitenkin lopulta julkisen sektorin maksettavaksi mutta ei se mitään Suomella on yhä moneen muuhun nähden velkaa vähän ja kuka nykyään nyt muutenkaan ajattelee pitkälle tulevaan, kun pointti on lyhyen tähtäimen rahastuksessa.

Pelottavinta on Risikon kaltaiset tyypit jotka eivät ilmeisesti puhu politiikka, lue valehtele 'oikeista' motiiveista, vaan katsovat eteenpäin puhtaasti idealistisesti oli touhu sitten kuinka järjetöntä tahansa isoa kuvaa katsoessa. "Meidän tulee auttaa!" tms. emotionaaliset motiivit saavat järjettömiä lopputuloksia aikaan jotka voi ilmeisesti sivuuttaa tarraamalla kahta kertaa kovemmin primus motoriinsa, narsistiseen hyvän ihmisen kukkahattu tunnelatauksen eetokseen.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

EU n Saksavetoinen maahanmuuttopolitiikka ei saa olla muille jäsenmaille mikään pakkopulla. Se mikä sopii Saksalle ei välttämättä sovi muille maille, vieläkään. Suomessa ei siitä työvoimapulasta ole horisontin sisäpuolella näköhavaintoja. Ei se työllisyys ihmisten määrää lisäämällä parane. Varsinkaan näiden kielitaidottomien elätettävien. Kunhan nyt Risikko ja Orpo ihan ensimmäiseksi perkaisivat jo sen hullun kutsuhuudon aiheuttaman sotkun, tai järkkäisivät vaikka niitä tuottavia duunimestoja muuallekin kuin julkiselle sektorille.

Yli 5.000 kulkijaa on tällä hetkellä ( Yle ) kateissa ja kulkijoiden palauttamistoimet muistuttavat helvetin kallista saippuaoopperaa. Tilanne ei siis ole millään tavalla hallinnassa. Ruotsin puolelta lapppaa väkeä Suomeen edelleen. Suomi kun on kovin haluttu paikka asustella ja elellä, koska Suomessa jokainen tulija majoitetaan, ruokitaan jne. vastikkeetta Balttian maat ja itäinen Eurooppa ei samaan miinaan mene ja siellä kansan näkemyksiä selvästi myös kuunnellaan.

Humaanisuuden nimissä tehtävä kusetus on pahinta lajia kusetusta, raha haisee Kokoomuksen ministerien touhun takana.

Kansallinen Kokoomus ?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Jumala loi suuressa viisaudessaan aikanaan Saharan, mutta sitten tuli ihminen, joka keksi laivan ja lentokoneen. Tulos on nyt nähtävissä myös maahanmuutonkin saralla. Välimeren yli tuli viime vuonna noin 250 000 ihmistä ja tänä vuonna on tullut toukokuun loppuun mennessä jo yli 100 000 ihmistä. Viimeksi mainittu luku käy ilmi Hesarin tämän päivän jutusta, jossa on haastateltu mm. Palermon pormestaria. Hänellä tuntuu olevan haastattelusta päätellen ”seinät leveällä ja katto korkealla.”
Sana ”kansainvaellus” ei ole liioittelua, jos puhutaan satojen tuhansien ihmisten siirtymisestä vuosittain mantereelta toiselle.

Kokoomuksen toimia julkisuudessa seuranneena minulle on tullut sellainen käsitys, että puolue on suhtautunut ja suhtautuu edelleen erittäin myönteisesti maahanmuuttoon. Vuonna 2008 Katainen totesi haastattelussa, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä, mikäli työvoimapula pyrittäisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla työvoimalla. Vuonna 2015 Suomeen tuli 32 476 turvapaikanhakijaa Migrin tilaston mukaan. Orpo jatkoi Kataisen linjalla. Käsitykseni mukaan tätä invaasiota olisi saatu hillittyä Tornion rajalla, jos siihen olisi ollut aitoa halua. Päähuomio kiintyi tulijoiden vastaanottotiloihin ym., joita käytiin ihastelemassa jopa maan rajojen ulkopuolelta.
Sisäministeri Paula Risikon toimia julkisuudessa seuranneena minulle on tullut sellainen käsitys, että hän suhtautuu myös erittäin myönteisesti maahanmuuttoon. Olenko väärässä?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kun lastu ilmestyi yläjuoksulta puroon, pappi haki saksalaisen leinakirveen

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

Missä nyt on vapaan liikkuvuuden periaatteet, jos ihmisiä pakotetaan muuttamaan tietyille alueille?!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Yksin EU:n rahoittama Pasilan uusi asema tarvitsee työvoimaa enemmän kuin Suomen osuus taakanjaossa.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Pakkoasutus, pakkopalautus, eihän tästä puutu enää kuin pakkopaita.
Ja se paitahan on jo vanha keksintö ja kovasti ollut käytössäkin.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Kokoomus pelkää liberaalien joukkopakoa vihreisiin.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Pakolaisongelmaa pohditaan ja aika kuluu, kymmenessä vuodessa on ratkaistava määrä kymmenkertainen.
Olisi käytettävä oikeita lukuja kun ongelmaa pohditaan.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Veikko Vennamo oli ASUTUShallituksen (ministeriön asutusosaston) pääjohtaja, siis Suomen asuttamisen päätoimija.

Nyt artoluukkaset, jussihalla-ahot ja vilhelmjunnilat pilkkaavat omaa perintöään.

Myös minun vanhempani saivat rakennettua puitteet elämälleen ASUTUSlakien ansiosta. Te pilkkaatte siis myös minun perintöäni. Tunnen yhteenkuuluvuutta tämän päivän 'asutettaviin'.

On järkyttävää että akateemisesta maailmasta ajaudutaan Luukkasen tapaiseen ajatteluun.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Perustelehan edes muutamalla sanalla miten tämä Luukkasen kirjoitus pilkkaa sinun perintöäsi? Muutoin kommenttisi jää epätoivoiseen yritykseen yhdistää jollain tapaa oman maan sisäiset suomalaiset evakot muualta kaukaa tulleisiin siirtolaisiin ja pakolaisiin. Näillä kun ei pitäisi olla minkäänlaista vertailukohtaa keskenään. Jotain rotia sentään kaipaisi, sillä olenpas itsekin evakkojen perillinen, eikä mieleeni ole mitenkään päässyt moinen ajattelutapa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ainakin minulle tulee mieleen sellainen vertailukohta, että sodan jaloista pakenevien ihmisten pitäisi päästä jonnekin asumaan.

Ymmärrän kyllä, että on vaikea pitää valittuun kansaan kuulumattomia ihmisinä, mutta tästä ei nyt liene kysymys. Vai?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #53

Kommenttisi vastauksena kommenttiini on suorastaan surkuhupaisa (oikeastaan olen jo tuohon tottunut, mutta vastaan kuitenkin), sillä sanomisellasi ei ole mitään tekemistä suomalaisten evakkojen sijoittamiseen oman maansa sisälle sotaa pakoon. Pakoon oli sitä paitsi pakotettu lähtemään. Ei evakot menneet meritse vieraisiin mahin, jopa monien turavllisten maiden läpi, etsien jotakin. Siis ne evakot, jotka V. Vennamo sijoitti maassamme uusille asuinsijoille.

Kyllä ensin pitäisi mm. vasemmistolaistenkin ajatella oman maan kansalaisten etua ja vasta toissijaisesti muualta maahan pyrkivien.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #54

#54

Et oikein tunne Suomen historiaa tai jos tunnet niin sitten väität tietoisesti paikkaansapitämättömiä asioita.
Lounaisrannikon kalastajathan salakuljettivat paljon Neuvostoliittoon pakkopalautettavia kansalaisia meren yli Ruotsiin sodan jälkeen.

Mielestäni nuo ammattimiehet toimivat oikein, kunnioittivat ihmisarvoa tilanteessa missä hallinto alkoi käyttää mielivaltaisia keinoja. Moni noihin pakkopalautuksiin osallistunut kulkee vieläkin joukossamme vaikka vähintään oikeudenmukaista olisi aloittaa tutkinta.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

"Asuttamisen" kysymystä ei pidä rajata ja pelkistää yksittäisiin ryhmiin (evakot, siirtolaiset, pakolaiset). Kyse on enemmänkin yhteiskunnan yleisestä pohjavireestä. Juuri tänään HS:ssa mainittiin Acemoglun kirja Miksi maat kaatuvat (linkkejä alla). Sen mukaan maa, valtio, yhteiskunta, kulttuuri, sivilisaatio pysyy hengissä riippuen siitä ovatko sen instituutiot sisäänottavia vai ulossulkevia. Rajat kiinni -ajattelu on vihoviimeistä sulkeutuvuutta. Rajojen sulkija itse tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin.

Sotienjälkeinen "asuttamispolitiikka" oli omalla tavallaan ja silloisissa oloissa mukaanottavuutta (vaikka siihen liittyi varmaan myös piilopyrkimyksiä). Silloisen "asuttamispolitiikan" jo loputtua nyky-yhteiskuntaan on pesiytynyt erittäin paljon institutionaalista ulossulkevuutta (sivullisuutta, syrjäytyneisyyttä, voimattomuutta, näköalattomuutta, köyhyyttä, ylenkatsetta, työnantajavaltaa, ns. tulosohjausta, ns.uusliberalismia). Tästä kaikesta kumpuaa erittäin voimakas yhteisyyden ja samanlaisen kohtalon tunne näitä ulosajettavia siirtolaisia ja vastaavia kohtaan. Meillä on yhteinen kohtalo.

Kun nämä luukkaset herjaavat ns. siirtolaisia ja vastaavia, he herjaavat myös minua, meitä.

Tämä on niin laaja aihepiiri että pitää ehkä yrittää kirjoittaa aiheesta erillinen kirjoitus.

Kirja Miksi maat kaatuvat
http://www.terracognita.fi/tc/product/miksi-maat-k...

Juha-Antti Lamberg Rooman tuhosta
http://www.hs.fi/talous/art-2000005284314.html

Jyrki Tikkakoski Vastaus kommenttiin #57

Juhani Kahelin, mistähän näköalattomuutesi johtuu...vääristä kirjoistako? Vai oletko käsittänyt "rajat kiinni" termin väärin vaikka se on moneen kertaan kyllä selitetty.
Ilman hallitsematonta siirtolaisuutta olisi pohja-, pinta- ja kaikki siltä väliltä olevat -vireet mainiossa kunnossa ja instituutiot, mihin ilmeisesti suomikin lasketaan, olisi sisäänottava.
Nämä Orpot ja Risikot ovat eturintamassa vetämässä vireitä mollivoittoisiksi ja kaiketi joltain osin ulossulkevaksikin.

Ja tuo kotimaan asukkaiden asutus on luonnollisesti aivan eria asia kuin tämä hallitsematon siirtolaisuus. Silloin kun evakko suomalaisia asutettiin, niin he tekivät itse asuntonsa ja ilmaiseksi ei saanut mitään. Osittaista avustusta kyllä saatiin. Mutta he toivat mukanaan kovaan työhön tottuneita naisia ja myöhemmin rintamalta palaavia miehiä.
Yhteiskunnan vireet olivat kunnossa.
Vaan entäs nyt? Juhlapaikanhakijaa valuu koko ajan länsi rajan yli, eikä heillä ole mitään muuta mielessä kuin integroitua suomalaiseen sosiaalituen piiriin. Oikeat pakolaiset ovat määrältään yhden numeron prosenteissa koko siirtolaisjoukossa.

Kysymys, mihin olisi hyvä saada rehellinen vastaus, mutta riittääkö rohkeus? Eli, oletko sitä mieltä, että niitä ketkä tulevat varmasti väärin perustein suomeen turvapaikkaa hakemaan tulisi ottaa kyselemättä vastaan ja annettava täysi ilmainen ylöspito? Täsmennetään vielä, että se "rajat kiinni" termi tarkoittaa vain ja ainoastaan näitä huijareita.
Tämä ko. porukka on mitä orpot ja risikot tänne jollain käsittämättömällä perusteella suomeen suorastaan pyytävät ja he yhdessä luovat suomen pohjavireen.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #57

Juhani. Kukaan ei herjaa siirtolaisia. Se on sinun tulkintasi ja sinun käsityksesi.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

vasemmistolaiset Saksan-kävijät eivät muuten ole aktiivisesti katuneet osallistumistaan mellakoihin...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Maahanmuuttokeskusteluissa on tullut usein esille varsinkin nuoremman väen keskuudessa ymmärryksen puute kahden sanan ”pakolainen” ja ”evakko” välillä. Pakolainen tulee maan rajojen ulkopuolelta, mutta evakko (suomen kansalainen) tulee maan rajojen sisäpuolelta.

Isäni ja hänen kaksi veljeään osallistuivat ensimmäisestä päivästä lähtien Talvisotaan 3. Rajakomppaniassa. Isäukko oli sen verran hyvä aseenkäyttäjä, että ampui Suomi-konepistoolilla venäläisen hävittäjän alas 11.1.1940. Näin on kirjoitettu 2. Divisioonan sotapäiväkirjaan: ”Ala-Kuusaassa ammuttu alas yksi vihollisen hävittäjä ja haavoittunut ohjaaja otettu vangiksi.” Muuta hän ei sodasta juuri kertonutkaan. Ehkä tämä esimerkki kertoo eron pakolaisen ja evakon välillä. Isästäni tuli sodan loputtua evakko.

Suosittelen Unto Seppäsen kirjaa nimeltä ”Evakko” (1954). Samasta kirjasta on tehty myös Ville Salmisen ohjaama hyvä elokuva Evakko (1956). Itsekin olen evakon jälkeläinen. Isoisältäni jäi iso maatila (Ala-Hovi) Karjalan kannakselle Voipialan kylään Kivennavalle.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kun nyt suosittelemaan ruvetaan, niin suosittelen Johannes Linnankosken romaania Pakolaiset. Siinä muutetaan Hämeestä Savoon. Itse muuttamista Hämeestä Savoon en suosittelisi, Savosta Hämeeseen kylläkin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Juuri näin. Savon kulttuurin viehätysvoimalla ei ole hätää niin kauan kuin Hämeeseen menneiden sijalle on muualta tulijoita. Ihmisten vapaa liikkumisoikeus toki on tuottamassa ongelmia laajemmissa yhteyksissä, myönnetään.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Gallup kertoo vammautuneiden persupuolueiden jäävän kahdestaan vastustamaan EU-jäsenyyttä.

Myös suomalaiset haluavat naapuriepäsovun levittelyn sijaan enemmän avoimuutta ja yhteistyötä.

Mitä Italiassa tapahtuu edellä, sitä muualla perässä. Paikalliskulttuurien arvostamista, elämän keveyttä nautittaessa vähän kiirehtienkin tästä ainoasta elettävässä olevasta elämästä. Vain se on varmaa.

Voisi kysyä minkä saunanpenkille Arto Luukkasen paavilliset opettajat, Lipponen, Claes Andersson, Väyrynen jne. oli His Master's Voice ohjannut istumaan silloin kun olisi pitänyt seurata sotien jälkeisen ajattelen kehitystä Etelä-Euroopan eurokommunistien erottua Moskovan komennosta? Istuivat Tamminiemen saunassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset