*

Arto Luukkanen

Hillomeri tiedossa? Soini lähtee Brysseliin ensi kesänä?

Helsingin poliittisissa piireissä kiertää sitkeä huhu siitä, että ulkoministeri Timo Soini eroaa hallituksesta ensi kesänä. 

Tämä useasta eri lähteestä peräisin oleva huhu on merkillisen yhdenmukainen. Eri lähteiden mukaan Soinia odottaa ensi kesänä - ei pelkästään hillotolppa - vaan hillo-allas. Ilmeisesti kyseessä olisi lähtö Brysseliin, johonkin "apulais-varakomissaarin"virkaan.

Näihin lounailla ja kahveilla leviäviin huhuihin kannattaa tietysti suhtautua varauksella. Tämä huhu on kuitenkin niin sitkeä ja varmantuntuinen, että se kannattaa nostaa esille. Näinhän kävi esimerkiksi Jyrki Kataisen kohdalla. Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 2013 että hän aikoo siirtyä Brysseliin. Katainen tyrmäsi tämän tiedon (https://yle.fi/uutiset/3-6760218) mutta vuosi sen jälkeen Kataisen pako Brysselin hillomereen oli tosiasia.

Reilun pelin hengessä on syytä antaa tilaa TImo Soinin selitykselle. Mikäli huhu on ankka, hän tyrmää sen yhtä reippaasti kuin Jyrki Katainen aikoinaan.

Mikäli se pitää paikkaansa on hänen annettava medialle yhtä tyrmäävä ja raamatullinen vasta-isku kuin kesäkuussa omalle puolueelleen "Juudas meni ja hirttäytyi".

Jos tieto pitää paikkaansa merkitsee se tyrmäystä uudelle Sininen Tulevaisuus alias Uusi Vaihtoehto klikille. Soinin pako Brysseliin olisi sille lopun alku. Ilman Soinia se demoralisoituisi lopullisesti ja viimeisetkin soiniuskovat saisivat kylmää vettä niskaansa. 

Julkisuudessa se maalaisi kuvan petturista, joka petti omat petturinsa. Hylätyt uuvatit olisivat hukassa. 

Hallituksen kokoonpanossa se merkitsisi epäilemättä sitä, että ulkoministerin pesti siirrettäisiin Kepulle tai Kokoomukselle. Ulkoministerin virka on sen verran tärkeä ja hallituksessa on tarpeeksi kunnianhimoisia kandidaatteja tälle paikalle.

Loikkarit saisivat itselleen jonkin lohdotusministerin paikan.

Soinin pako olisi myös voitto hallitsevan eliitin taistelussa kansan poliittista uskoa vastaan. Monelle ihmiselle se merkitsisi lopullista todistetta siitä, että poliitikkoihin ei voi luottaa. Federalisteille entisen protestipuolueen ilmaantuminen Brysseliin - kuuliaiseksi EU rengiksi - olisi harvinaista herkkua.

Mutta vielä kerran: kuunnellaan mitä TImolla on sanottavaa. Ehkä odotettavissa on rikkaita kielikuvia ja vanhurskasta rintaa lyöntiä yhdistettynä syyllisyydentunteiden täyttämiin kirouksiin. 

Tai sitten - sekin on mahdollista mutta epätodennäköistä - rehellistä puhetta.

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset