*

Arto Luukkanen

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

Vaiteliaan piispa Paavalin vierailu Kiovassa vuonna 1957

Joku tuttava tässä äskettäin kysyi, että mitä sinä aikuinen mies siellä arkistoissa oikein venyt? Ja vielä Kiovassa saakka. Ehkä äänessä oli vähän sellaista että ”onkohan se työtä olleenkaan? Eikö se ole veronmaksajien rahojen tuhlaamista?”  

No…tietenkin voisi todeta, että työ on työtä. Monimutkaisessa yhteiskunnassa on monenlaisia töitä.

Mutta miten selittää toiselle, että se työ on ihan samanlaista kuin vaikka autonrenkaiden vaihtaminen? Sekin vaatii harjaannusta ja ahkeruutta. Yhteiskunta tarvitsee meitä kaikkia.

En kuitenkaan ruvennut selittelemään enempää vaan sanoin hänelle vastaukseksi, että kävin siellä tutkimassa KGB:n papereita, joita siellä on massiivisesti. Olen juuri päässyt 1950-luvun loppuun eikä paperien kasoille näy loppua! Työtä riittää. Se organisaatio suolsi papereita!

Menneisyyden tutkiminen on kuitenkin tärkeää ja mielenkiintoista. Laitan tässä hänelle ja teille muillekin Uuden Suomen lukijoille pikkuriikkisen makupalan siitä minkälaisia papereita siellä on. Olkaa hyvä!

**

Suomen evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon ulkomaansuhteita on käsitelty vielä hyvin vähän KGB:n arkistolähteiden valossa.

Syykin on selvä: Neuvostoliiton salaisen poliisin lähteet eivät ole avoinna tutkijoille. Onneksi kuitenkin Ukrainan salaisen poliisin arkisto ts. Kiovan KGB:n arkisto on avoinna tutkimukselle ja sieltä on paljastunut suuri kokoelma dokumentteja näistä vierailuista.

Tutkimusten ollessa vielä kesken kannattaa näin alkupalaksi käsitellä vuonna 1957 heinäkuussa tapahtunutta Suomen ortodoksisen kirkon piispan Paavalin vierailua Kiovaan. Se tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohdan myöhemmälle rehevälle kirkolliselle diplomatialle. Sitä harjoitti 1960-luvulta lähtien Suomen evankelisluterilainen kirkko; leveästi, poliittisesti ja ytimiin mennen.  

Miksi ulkomaiset kirkonmiehet kiinnostivat salaista poliisia?

Salaisen poliisin näkökulmasta ulkomaalaisten kirkonmiesten vierailut olivat tärkeä tiedustelun lähde. Toisaalta neuvostotiedustelu pelkäsi, että näihin delegaatioihin osallistuisi myös ulkomaiden vakoilu organisaatioiden edustajia, joiden tehtävänä oli kerätä arkaluontoista tietoa ja myös mahdollisesti luoda kontakteja omalle tiedustelulle.  

Kirkollisten vierailujen sisältöön, keskustelujen tarkkailuun ja kirjaamiseen käytettiin omia tietolähteitä sekä  myös salakuuntelua. Ulkomaisia kirkonmiesten puheita sekä omien kirkonmiesten keskusteluja äänitettiin ahkerasti ja sen jälkeen näitä keskusteluja litteroitiin kirjalliseen muotoon. Lähtökohtana oli se, että Neuvostoliiton salainen poliisi oli kiinnostunut kaikesta mahdollisesta.

Kirkollisten toimijoiden vakoilun perustana olivat omat tietolähteet ts. agentit, joilla oli omat koodinimensä. Nämä värvättiin yleensä kirkonmiesten itsensä keskuudesta, joita ammattitiedustelijat ohjasivat. Näillä työtä ohjaavilla kaadereilla oli alaisuudessaan yleensä 5-12 hengen tietolähteen verkosto, jolta saatiin tietoa ja säännöllisiä raportteja. Kun tietolähde oli kunnostautunut tai saanut aikaan tuloksia hänet ”ylennettiin” antamalla hänelle varsinainen koodinimi. Urkkijan oikeaa henkilöllisyyttä varjeltiin kaikin keinoin. Se kuului tähän konspiratiivisen työn perusluonteeseen.

Urkkijat - kirkonmiehiä

Kiovan ulkomaisten kirkollisten vieraiden urkkijoiden koodiniminä toimivat yleensä agentit: ”Omega”, ”Fedulin”, ”Svjatoi (Pyhä), ”Grigorjev”, ”Golubeva” (Kiovan nunnaluostarin edustaja). Ulkomaisten vieraiden määrän kasvaessa paikallinen KGB lisäsi omien ”tietolähteittensä” määrää huomattavasti etenkin luostarin väen keskuudessa ja värväsi sieltä uusi agentteja kuten agentit ”Sokolskij”, ”Mihailuk”, ”Teodorovits” ja skiittamunkkien ts. ankarampaa luostarielämää noudattavien keskuudesta ”Vasilin” ja ”Sergein”. Nunnaluostarissakin värvättiin uusi tiedottaja nimellä ”Zagaitskaja” ja luostarin arkistosta ”Petrova”. Paikallinen KGB painotti myös, että ulkomaisten vieraiden tulon myötä on syytä levittää tätä tiedonantajien verkosta joka puolelle kirkkoihin. Urkkijoita tarvittiin lisää.

Tulevista vieraista oli tehty yleensä jo selvitykset Moskovassa ja paikalliselle KGB:lle annettiin hyvissä ajoin tieto siitä suhtautuvatko nämä ”vihamielisesti” neuvostovaltaan. Yleensä näissä tapauksissa paikalliselle KGB:lle annettiin tiukka ohje tarkkailla näiden henkilöiden toimintaa ja keskusteluja Kiovassa.

Esimerkiksi vuoden 1955 joulukuussa tapahtunut kuuden amerikkalaisen kirkonmiehen matka kirjattiin alusta loppuun hyvin tarkasti; vuorokaudet ympäri kestävällä tarkkailulla. Amerikkalaisten yksityiset puheet siitä, että ei ollut todellista yhteyttä eikä keskinäistä rakkautta ollut kirjattiin ”provokaatioiksi” ja toisaalta näiden amerikkalaisten kirkonmiesten tunnustukset kirkon toiminnan vapaudesta kirjattiin Neuvostoliiton voittona.

Piispa Paavalin delegaatio heinäkuussa 1957

Silloisen piispa Paavalin (myöhemmin arkkipiispan) tulo Kiovaan huomioitiin 9 pnä heinäkuuta, jolloin Moskovan KGB:n 4 osasto 4. hallinnon edustajalle tov. Dutoville ilmoitettiin, että agentit ”Omega” ja ”Fedulin” olivat valmiita toimimaan Suomen ortodoksikirkon delegaation tietolähteinä.

Vierailun taustaksi mainittakoon, että Venäjän ortodoksikirkko oli 1945 esittänyt Suomen ortodoksiselle kirkolle paluuta Moskovan patriarkaatin yhteyteen. "Naittaminen" unohdettiin 1950-luvulla ja ilmeisesti yleisistä poliittista syistä Moskovan patriarkaatti jätti asian sikseen. Merkkinä tästä Suomen ortodoksikirkon tunnustamisesta Paavali sai kutsun Venäjälle.

**

Omegan kertomus tämän delegaation tulosta Kiovaan 14 heinäkuuta kertoi aluksi, että Suomen delegaation kokoonpanon: piispa Paavali (Olimari/Olmori-Gusev), rehtori Johannes Suhola ja kirkon hallinnon edustaja Simo Härkönen ja tulkkina Pirkko Kuivala. [1]

Omegan raportissa todettiin aluksi, että 41 vuotiaan Paavalin oikea sukunimi on Olimari (kirjoitusasu vaihtuu koko ajan)ja että hän on syntynyt Leningradissa viisilapsiseen perheeseen. Keskustelujen perusteella hän sai tietää, että vuonna 1921 Paavali siirtyi Suomeen sen tähden että hänen isänsä on suomalainen. Omegan mukaan Paavali puhui venäjää hyvin vaikka puhuikin sitä murtaen.

Omegan harmiksi Paavali oli kuitenkin hyvin vaitonainen. Hän ei puhunut Leningradista mitään mutta oma ”tietolähde” oli kertonut, että hän oli opiskellut Pihkovan oblastissa. Omegan pettymykseksi Paavali pysytteli matkana aikana varsin hiljaa ja vasta Kiovan luostarin Vladimirovin kirkossa piti puheen, jossa kertoi että, apostoli Andrei oli vieraillut Suomessa ja että oli perustanut kirkon siellä. Omegan huomasi myös, että suomalainen delegaatio oli samanlainen kuin sen johtaja eikä puhunut paljoakaan.

Toisen urkkijan - agentti Fedulovin raportti oli samansuuntainen mutta hieman asiantuntevampi. Fedulov huomasi, että Paavalin puheet olivat täysin kirkollisia; ts. vastauspuheissaan hän ilmaisi riemunsa Suomen ja Venäjän kirkkojen suhteista ja näiden kansojen ystävyydestä. Fedulinin raportissa Paavalin puhe apostoli Andrein tulosta Suomeen oli ymmärrettävämpi kuin Omegalla, joka ei nähtävästi ollut niin hyvin perehtynyt kirkolliseen kieleen. Se myös osoittaa, että Omega ei ollut saanut teologista koulutusta.  

Fedulin selitti, että Paavalin mukaan apostoli Andrei oli tullut matkoillaan myös Valamoon.  Fedulinin raportissa kerrotaan, että delegaatio ei tavannut muita ihmisiä. Suomalainen delegaatio kävi myös Odessassa, jossa taaskin huomautettiin, että Paavali puhui ystävällismielisessä hengessä ja esiintyi niin, että vahvisti kansojen ystävyyttä.

Hiljaiset suomalaiset ja puheliaat saksalaiset

Paavalin matkan tulokset neuvostotiedustelulle olivat varsin niukat. Piispa ei turhia höpötellyt eikä provosoinut; hän ilmeisesti ymmärsi, että oli vuorokautisen tarkkailun alaisena. Toisin kävi esimerkiksi protestanttisen Saksan ev. lut. kirkon johdon vierailulla huhtikuun 2-4 pnä 1958, jolloin Ernst Vilm, EKD:n ulkomaansuhteiden johtaja Herman Visman, professorit Ivanda, Schling/Schilik ja Forell vierailivat Kiovassa.

Puheliaat saksalaiset vieraat Kiovassa saivat erityisen tarkkaavaisen valvonnan ja näiden sanomisia esimerkiksi sodan kauheuksista ja rauhan tärkeydestä tutkittiin ahkerasti. Delegaation anteeksipyyntöön sodasta agentti kertoi kirkkokansan vastanneen hyvin: ”Jumala antaa anteeksi”. Agentin mukaan kirkkokansa suhtautui saksalaisten puheisiin ”skeptisesti” ja ”jonkinlaisella epäluottamuksella”. Saksalaisten vihollisuus oli vielä tuoreessa muistissa.

Piispa Paavali matkusti vielä uudelleen vuoden 1958 toukokuun 16-19 pnä Kiovaan yhdessä Puolan ortodoksikirkon delegaation ja uuden suomalaisen valtuuskunnan kanssa. Matka liittyi Moskovan Patriarkaatin uudelleenperustamis-40 vuotisjuhliin.

Nyt mukana oli enemmän suomalaisia: Joensuun seurakunnan johtaja esipappi Aleksandr Ryttyläinen, sekä Kotkan seurakunnan kirkkoherra Mihail Ritamo sekä kirkollishallinnon edustajana ylidiakoni Lev/Leo Kasanko. Suomalaisia vahtimaan laitettu agentti ”Fedulin” raportoi taas hiljaisista suomalaisista. Fedulin joutui lopulta toteamaan yhteenvetonaan, että ”raporttien ja ilmiantojen ja keskustelun perusteella ei ollut mitään ilmoitettavaa”.

Yhteistoimintaan kykenevät luterilaiset?

Näyttää siltä, että Suomen ortodoksikirkon ulkomaanvierailut 1950-luvun lopulla eivät tuoneet NL:n salaiselle poliisille paljoakaan tuloksia.

Toisin oli myöhemmin kun laveammin ja "reheämmin" puhuvat ja poliittisiakin äänenpainoja harjoittaneet luterilaisen kirkonmiehet vierailivat Neuvostoliitossa.

Suomen ortodokseilla näytti olevan selvä kuva Neuvostoliiton todellisuudesta ja salaisen poliisin tarkkailusta. Turhat retostelut ja hurmaantuminen kirkollisesta ulkopolitiikasta jäivät Suomen ortodokseilla minimiin. Puhuttiin Kristuksesta ja ortodoksisen kirkon yhteydestä.

Myöhemmin näillä vierailuilla Suomen luterilaisilla asiat olivat kovin toisella tolalla.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

Arkisto: GDA – SBU, fond 2, opis 20 (1959), No. 9.

 


[1] Nimet on translitteroitu siten kuin ne on alkuperäistekstissä kirjoitettu. Niiden todellinen kirjoitusasu voi olla erilainen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Tunnettu presidenttiainesmies Risto E J Penttilä esittää aiheesta kirjoittamassaan kirjassa oikein ajoitetun takinkäännön Suomen kansallisen pelastumisen reseptiksi pitkässä historian juoksussa.

Muistamme Suomen Turun johdon jalkapalloilleen ystävällisesti arkkipiispa Vikströmin johdolla Leningradin puoluepomo Vladimir Putinin joukkuetta vastaan silloin joskus.

Nyt somessa naureskellaan katolilaisen Jytkyn tulleen harjatuksi ja hierotuksi hallintopuudeliksi.

Samaan aikaan Etelä-Euroopassa uskonnon rooli politiikassa on häipynyt olemattomiin, kun on huomattu etteivät ihmiset mitenkään pysy kirkonmiesten mielten käännöksissä mukana. Esimerkiksi Italiassa on ennen niin mahtava kristillisedemokraattinen puolue hajonnut mafiasyytöksissä pirstaleiksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset