*

Arto Luukkanen

Satu Sotesta

Olipa kerran kylä, jossa päätettiin säästää asumismenoissa. Piti rakennutettaman Sote-niminen unelmatalo.  

Kyläläiset asuivat kyllä kansainvälisesti katsoen ihan mukavassa ”Kunnallisessa Talossa”. Siinä oli tietysti omia pikku ongelmia: sen palveluja ei voinut käyttää tarpeeksi nopeasti ja se oli kallis kuten kiinteistöt usein ovat.

Myös kylän byrokraatit ja ”haluan verottaa sinut kuoliaaksi” nimisen uskonnollisen kultin jäsenet halusivat kasvattaa sen menoja.

Muuten se kyllä toimi sutjakkaasti.

Tämä ei ollut kuitenkaan hyvä juttu, sillä kylän ulkopuoliset tahot halusivat paljon rahaa. He iskivät silmänsä tähän syrjäiseen kylää sillä heille oli kerrottu, että kyläläiset olisivat sen verran pöhköjä, että he saisivat koijattua itselleen sieltä jotakin.

Piti vain kokeilla miten höynäytettäviä kylän asukkaat olivat.

Wouhotus alkaa

Ja tapahtuipa sitten niin, että kylän ulkopuoliset käynnistivät hurjan vouhotuksen. He lupasivat kyläläisille kaiken.

Kylän kujilla käveli ulkomaalaisia ja kauniisti puettuja hepsankeikkoja, jotka kuiskuttelivat ihmisille paratiisillista tulevaisuutta.

Useimmiten he laulelivat ihmisille tarttuvaa rallatusta:

entinen ei ole mittään, pitää päästä ytimiin

Ulkopuolisten rallatukset ja laulut olivat vetoavia.

Mikäli Sote-talo rakennettaisiin niin taivas aukenisi. Heidän mukaansa oli mahdollista hillitä kustannuksia yli 3 miljardilla eurolla, kaikki pääsisivät nopeasti sinne asumaan, talon palvelut olisivat asiakaslähtöisiä ja kaikki saisivat yhdenvertaisen kohtelun riippumatta siitä missä päin kylää he asuisivat.

Mummot saisivat suklaata ja jokainen saisi itsellensä skootterin.

MUTTA! Mikäli kyläläiset olisivat impivaaralaisia ja eivät tekisi tätä, niin kylä päätyisi konkurssiin. Kylä ei pääsisi ytimiin ja lopulta saisi haljun lopun.

Oli miltei varma, että kylän naapurissa asuva Iso Iivana keittäisi kylän asukkaat omassa padassaan eikä kukaan tulisi apuun.  

Jussin hanke

Hanke sai vauhtia kun kylän päälliköksi tuli Jussi niminen mies. Hän sopi kaverinsa Otterin kanssa siitä, että Sote rakennetaan mikäli Jussi saisi päällysmiehensä kylän joka kolkkaan.

Näiden päällysmiesten tarkoitus oli toimia ns. kyläkorpraaleina, joiden johdolla asukkaat tanssisivat kansantanhuja. Ihmisistä tulisi tällä tavalla Jussin renkejä. Hän tarvitsi sellaisia omiin pisneksiinsä.

Diili oli loistava: Otteri saisi rahat ja Jussi saisi omat rengit. Kolmantena kaverina tässä sopimuksessa oli Iso-Timppa niminen puolijauhoinen mies. Hän oli onnellinen siitä, että hän sai kavereita. Hän oli ollut yksin 20 vuotta eräässä vajan nurkassa ja kaipasi rakkautta.

Entinen talo pitää polttaa?

Ongelmaksi alkoi kuitenkin tulla se, että kylän ulkopuoliset vaativat kyläläisiä polttamaan entisen rakennuksensa ennen kuin he tulisivat tekemään ”ilmaiseksi” Sote rakennuksen.

Kyläläisiä odotti sen jälkeen suuri ja ihmeellinen tulevaisuus ja siksi se vanha rakennus piti tuhota.

Jussi ja Otteri ihastuivat tästä lupauksesta ja antoivat vapaat kädet ulkopuolisille toimia. Ulkopuoliset unohtivat kuitenkin kertoa, että he eivät aio laittaa killinkiäkään kylän yhteiseen pataan vaan vievät kyläläisten penningit omiin ”Onnen Päivät” nimisiin saariin.

Raha-asia unohtui lopulta sillä yhteisessä kiimassa kylän rikkaimmille luvattiin yhteisistä puurorahoista ilmainen asuminen – asumissetelin avulla. He olivat onnellisia – kerrankin joku tekee jotain heille! Ei ole häpeä olla rikas!

Järjestely oli loistava. Sen pienenä haittapuolena oli eräs pieni ongelma. Köyhät jäisivät sen ulkopuolelle ja saisivat asua havumajoissa.

Mutinoita hiljennettiin toteamalla että kansan pitää olla hiljaa.

Kylän auguurit, kohu-toimittajat, mediavelhot ja mystagogit perustelivat tätä järjestelyä kertomalla että kylässä on ”kestävyysvaje” ja että jos emme polta vanhaa rakennusta niin kyläläisiä uhkaisi rutto, näivetystauti, ödeema ja kihti.

Kyläläiset pelästyivät…no siinä tapauksessa.

Tuhopolton jälkeen alkoi onnen aika

Vanha ”Kunnallinen” rakennus poltettiin yhteisessä riemuriehassa keväällä 2019. Se lämmitti hetken.

Sote-rakennuksen rakentaminen kuitenkin kesti ja vei kaikki rahat kylän yhteisestä puurokassasta. Pata oli lopulta tyhjä. Siksi Jussi ja Otteri lupasivat ulkopuolisille tahoille, että he saavat anastaa ilmaiseksi kyläläisiä omiin hankkeisiinsa. Iso-Timppakin hymyili. Hän katseli hevosia.

Kylän asukkaat eivät kuitenkaan enää pitäneet Jussista ja Otterista tai edes Iso-Timpasta. He suuttuivat.

Asialle ei voinut kuitenkaan enää mitään sillä Jussi ja Otteri olivat luovuttaneet kylän määräysvallan ulkopuolisille tahoille. Asiasta oli tehty sitova paperi joskus 20 vuotta sitten eikä kenelläkään ollut mitään mahdollisuutta protestoida.

Alkoi uusi aika. Kylässä oli sen jälkeen kahdenlaisia ihmisiä. Toiset asuivat kivassa ”Sote-talossa” ja toiset havumajassa.

Kukaan ei kuitenkaan valittanut sillä köyhät elivät sen jälkeen lyhyen ja sairauksia täynnä olevan elämän, jota lohdutettiin halvalla oluella, iltapäivälehdillä ja Pumtsipumilla.

Sen pituinen se.

Arto Luukkanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Joskus totuus on satua ihmeellisempi;

Vauraiden ihmisten Matinkylässä nousin metron kyytiin. En nähnyt merimaisemia tunnelissa.

Ruoholahden asemalla varttunut kansalainen korkkasi viereisellä penkillä Lidl'n kaljatölkin, viereen rojahti kohta nuorimies avoin kossupullo kädessä, sielujen riehakas yhteys syntyi heti.

Nousin ylös Rautatientorille elämän valtavirrasta pudonneiden mielenterveyspotilaiden viinahöyryihin. Tutun näköinen Hesarin toimittaja harppoi Sanomatalolle päin takin kaulukset ylhäällä, vaikka olisi luullut heidän liikkuvan auton takakontissa.

Jan Vapaavuoren ajaman EU:n Lääkeviraston väki ei suin surminkaan halunnut muuttaa Helsinkiin. Edes Ruotsi ei Helsinkiä tukenut. Saatiin viisi ääntä, joista kolme kulttuuriministeri Sampo Terholta!

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen
Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Vaan ei tarina tähän pääty. Osa kyläläisitä oli seurannut tilannetta sillä silmällä, että tästä ei hyvää seuraa. Kapitalismiin perustuva sosialismi ei kivoja tuo. Niinpä he kehittivät pikkuhiljaa, köyhiä kun olivat rinnakkaisen valuutan asukasseteleiden tilalle. Harmaa talous oli ratkaisu.

Toinen kasvatti kanoja ja toinen keitti pontikkaa tai jelppi muuten vain. Asukasetelien, vaikka niitä miten painettiin, arvo laski kun jengi ei ollutkaan niin kipeetä kuin luultiin. Jokainen teki hommia ja autettiin niitä, jotka eivät siihen enää täysipainoisesti kyenneet. Sote rakennuksella ei ollut enää käyttöä kun naapurit auttoivat pikkuvaivoissa.

Ei mennyt aikaakaan kun lääkärit ja dosentit alkoivat tekemään pimeästi töitä kylän asukkaille pelvelu palvelusta periaatteella. Jostainhan se kinkku oli joulupöytään saatava.

No miten kävi asukasseteliä hallinoiville. Se henkilö joka tuli näyttämään sopimusta kyläläisille ja vaatimaan, että paperi on sitova ja asukassetelin arvo oltava kuin sovittu. No ei niin huonosti vaikka joutui syömään sen ja ns. luonnollisen kiertokulun jälkeen sopimuksesta ei enää saanut selvää.....

Käyttäjän MarttiKorpiranta1 kuva
Martti Korpiranta

Nautittavaa satiiria herra Dosentilta. Tämä kirjoitus pitää lukea eduskunnassa seuraavan Sote-keskustelun yhteydessä. 10+ pistettä Artolle. Kiitos!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset