*

Arto Luukkanen

Jääkäreistä Helsingin tolvanaattiin

Miten kaksi erilaista maailmaa!

Mietiskelin tässä eilen 100-vuotisen Suomen tärkeitä kohtaloita. Tänään taas on talvisodan syttymisen päivä ja eilen saatiin tietää, että Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi laittomille tulijoille täydet palvelut.  

Toisaalla on historian havinaa, menneiden sukupolvien isoja unelmia vapaasta Suomesta ja toisaalla on korskea; fiktiivisen ”nousukauden” hypessä elävä pääkaupunkimme. Toisaalta nyt muistellaan 100-vuotta sitten isoa imperiumia vastaan nousseita nuoria ihmisiä, toisaalta nykyhetkessä mämmeltää laulaja, joka kaipaa ”anti-isämaallista meininkiä”. Toisaalta, ihmisille uhoaa palkittu skribentti, joka pilkkaa suomenkielisiä juntteja ja toisaalta jossain täällä elävät päivästä päivään ne tottelevaiset juntit, joiden työn ja rahan takia hän saa meuhkata.

Mitkä vastakohdat!

Laitan tässä Uuden Suomen lukijoille muistin virkistämiseksi ja torstai-illan iloksi jääkärien viimeisistä vuosista Saksassa.

Jääkärien viimeinen vuosi 1917

Taistelu pakkasta, koti-ikävää ja venäläisiä vastaan

Viimeinen vuosi Saksaan vapaaehtoisina lähteneille suomalaisille vapaaehtoisille ts. jääkäreille oli tukala. Venäjän keisarikunnan silmissä he olivat virallisesti valtionpettureita mutta he olivat omasta mielestään kuitenkin oikealla isänmaan asialla.  Koulutus oli ollut kovaa ja nyt jääkärit oli viety rintamalle saamaan kokemusta. Jääkärit oli koulutettu Lockstedtin sotilasleirissä Holsteinissa aina huhtikuuhun 1916 saakka.  Pahin paikka tuli kun vuoden 1917 tammikuussa 7 pnä Kalnzemnin hiekkasärkillä venäläiset kasakat olivat päässeet osittaiseen läpimurtoon ja pyrkivät kiertämään saksalaisen rintaman taakse.

Suomalaisten joukko - kuninkaallinen 27. preussilainen jääkäripataljoona - oli koottu vastarynnäkköön, josta olisi epäilemättä tullut verinen. Suomalaista joukkoa johtava kapteeni Zimmer ei osannut kuitenkaan suunnistaa ja suomalaiset saapuivat hyökkäyspaikalle myöhässä. Pakkanen paukkui ja majoitustilanne oli vaikea. Oli vain telttoja ja muutamia taloja, jotka olivat alttiita vihollisen tulitukselle.

Rintamapalvelus harmitti jääkäreitä, jotka kokivat vuodattavansa verta turhaan; kaatuneita oli tullut ja rintamaelämä oli rasittanut myös henkisesti. Myös venäläiset olivat saaneet tietään joukon olemassaolosta kun kesällä Misse-joella, kolmen yliloikkarin (Tuominen, Wicström, Rissanen) antamien tietojen takia venäläiset olivat kohdistaneet sinne voimakkaan tykistökeskityksen.

Kylmää, pakkasta ja moraalin horjumista

Misse ja Aa-joen taisteluiden jälkeen eli yhteensä noin puolen vuoden mittaisen taistelukokemuksen jälkeen jääkärit siirrettiin lopulta joulukuun 15. pnä Libauhun, jossa joukko-osastoa alettiin kehittämään kotimaahan siirtämistä varten.

Tilanne oli kuitenkin jääkäreille uhkaava, sillä Saksa ja keskusvallat ehdottivat joulukuun 12. pnä 1916 vihollisilleen rauhaa. Nootin mukaan ”keskusvallat ovat todistaneet tuhoutumattoman voimansa sodassa” ja siksi ne olivat valmiita neuvottelemaan ympärysvaltojen kanssa ilman ehtoja tai ennakkovaatimuksia.

Mikäli Venäjä olisi suostunut näihin neuvotteluihin ja vielä olisi päästy rauhaan, niin jääkäreiden poliittinen merkitys oli romahtanut. Heistä olisi tullut vihattuja maanpettureita.

Jääkäriajatus syntyi vuoden 1914 syksyllä

Näiden suomalaiseen unelmaan luottavien nuorten miesten matka Saksaa oli alkanut I maailmansodan alussa. Ajatus aseellisesta vastarinnasta syntyi lokakuun 27. pnä 1914, jolloin pieni joukko ylioppilasjohtajia osakunnista piti Ostrobotnialla kokouksen maisteri Väinö Kokon johdolla. Mukana olivat maisteri Kai Donner, Yrjö Ruutu, Pehr Norrmen, P.J. Hynninen, Väinö Puhakka, K.J. Kalliala sekä V.E. Tiiri.

Kokouksen lopputulemana oli ajatus siitä, että Suomen oli ehdottomasti päästä Venäjästä irti. Oman valtion muodostamisen piti tapahtua aseellisella kansannousulla, jota varten piti saada koulutusta. Ensin ajateltiin koulutuksen antajaksi Ruotsia mutta pian vedottiin Saksaan.  

Ylioppilaiden ajatus sai vastakaikua Saksan sotilasasiamieheltä Tukholmassa ja tammikuussa 1915 suostuttiin siihen, että Saksa tarjoaisi sotilaskoulutuksen 200 miehelle (ns. Pfadfinder-kurssi). Varsinainen jääkärivärväys ja nuorten miesten siirtyminen Saksaan alkoi vähitellen niin, että tähän joukkoon kuului parhaimmillaan 1895 miestä. Liikkeen lopputuloksena oli kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona No. 27. 

Nuoret miehet edustivat vastarinnan ajatusta: Venäjän keisarikunnasta oli päästävä irti, muuten Suomi venäläistettäisiin. Toisella puolella olivat passiivisen vastarinnan kannattajat, joiden mukaan kapinaliike tulisi vahingoittamaan kansaa sekä saattamaan suomalaiset huonoon valoon ulkomaailman silmissä. Venäjälle lojaalien piirien mukaan hanke oli hulluutta ja kapinaa. Heidän mukaansa suomalaisten piti lähettää nuoriso sotaan Venäjän puolelle ja sillä tavalla todistaa uskollisuutensa tsaarille.

Aseellisen vastarinnan puolella oli silloin hyvin harva ja jääkärien ystävät olivat silloin harvassa.

Pettureita vai sankareita?

Erityisesti Venäjää nojaavat talousmiehet vastustivat tätä ”valtiopetoksellista” hanketta parhaansa mukaan. Heille ajatus siitä, että Suomi menettäisi hyvät markkina-alueet idästä ja suuntautuisi Venäjää vastaan oli typeryyttä ja vastoin suomalaisten etua.

Kaiken kaikkiaan jääkärien yritys oli äärimmäisen uskallettu mutta toisaalta nämä miehet edustivat hyvin suomalaista yhteiskuntaa vaikka esimerkiksi ylioppilaat olivatkin hyvin edustettuina. Jääkäreistä 390 oli suorittanut ylioppilastutkinnon, mutta mukana oli myös 370 työmiestä ja 300 maanviljelijää. Tie Saksaan ei ollut sekään helppo, sillä venäläiset viranomaiset saivat nopeasti selville maanpetoksellisen toiminnan mittasuhteet.

Useat näistä jääkäreistä saatiin kiinni ja vangittiin (ns. kalterijääkärit). Värväystä jatkettiin kuitenkin täydellä teholla liikkeen esikunnan (AK – Toimintakomitea) työjaoston kautta ja se toiminta naamioitiin metsäalan yritykseksi. Näennäisesti tämä yritys osti ja myi puutavaraa mutta todellisuudessa sen johtajan Elmo E. Kailan johdolla organisoitiin värväystä ja tulevia suojeluskuntia.   

Jääkärien tie pettureista sankareiksi

Vielä vuonna 1916 hyvin harva suomalainen oli valmis pitämään näitä Saksaa siirtyneitä suomalaisia kansallissankareina. Asia oli pikemminkin päinvastoin. Myös jääkärien omissa riveissä oli levottomuutta. Oliko tarkoitus, että he vuodattaisivat verta Saksan puolesta? Eikö tarkoitus ollut vapauttaa Suomi Venäjän vallasta? Miten pitkään he odottaisivat komennusta Suomeen? Monille jälkijoukoissa tai Saksasta jääkärijoukkoon tulleille ajatus sotilaskoulutuksesta oli vieras.

Myös Saksan ylimmässä johdossa oli vielä epävarmuutta suomalaisten suhteen. Mitä tehdä tälle erikoiselle joukko-osastolle? Erityisesti Preussin sotaministeriö näki suomalaiset ongelmallisina ”venäläisinä kapinoitsijoina” ja olisi halunnut hajottaa joukko-osaston. Toisaalta saksalaiset upseerit panivat merkille suomalaisten jääkärien sotilaalliset kyvyt harjoituksissa. Erityisesti ammuntataidot saivat kiitosta.  

Tämä ristiriita näkyi hyvin kun tammikuun 4. päivänä saksalaiset sotilasviranomaiset siirsivät pois suomalaisten arvostaman majuri Maximilian Bayerin rykmentinkomentajaksi muualle ja komensivat jääkärit venäläisten yllättävän hyökkäyksen torjuntaan Tukkumiin, Aa-joestä itäänpäin olevalle rintamalohkolle.

Kymmenen jääkäriä kieltäytyi tästä retkestä, kun heille oli luvattu koulutusta Suomeen varten tapahtuvaa toimintaa varten.  Myös edellä mainitut taistelut Kalmnzemin hiekkasärkkien luona koetteli jääkärien luonnetta; oli majoituttava telttoihin ja pakkanen ylsi 25-asteeseen saakka. Tämä retki tuntui turhalta ja kulutti jääkärien moraalia.

Niskuroitsijat eroon

Taistelut jatkuivat vielä tammikuussa ja jääkärien joukosta kieltäytyi 60 muuta lähtemästä rintamalle. Niskuroivat jääkärit komennettiin Altona-Bahrenfeldiin erityiseen työkomennuskuntaan, jossa näitä yritettiin murtaa huonolla ravinnolla ja ankaralla kurinpidolla. Kaikkiaan näitä rangaistuskomennuskunnassa olleita miehiä oli yhteensä 224 kappaletta.

Vallankumous pelasti

Helmikuussa 1917 suomalaiset siirrettiin takaisin Mitauhun ja vasta maaliskuun 24. päivänä – kun Venäjän vallankumous oli jo tosiasia - sotaministeriö suostui siihen, että suomalaisia ruvettaisiin kouluttamaan kotimaahan tehtävää operaatiota varten. Maaliskuusta aina seuraavan vuoden jääkärit odottivat ja harjoittelivat joukkojen kouluttamista ja erikoisaselajien hallintaa.

Odottaminen oli myös kuluttavaa ja se näkyi alkoholin kohonneena kulutuksen ja erilaisten sukupuolitautien leviämisenä. Tätä puuduttavaa odotusta vastaan taisteltiin kehittämällä urheilutoimintaa aina jalkapallosta painiin saakka. 

Turhautumista yritettiin myös vähentää komentamalla jääkäreistä erikoisjoukko ns. Polangenin komennuskunta harjoittelemaan sabotaasia ja räjäytyksiä Suomessa. Odottaminen oli kuitenkin äärimmäisen rasittavaa ja koetteli hermoja. Kesällä 1917 koottiin ns. ”Liettuan komennuskunta” jonka uskottiin merkitsevän nopeaa paluuta Suomeen.

Asia kuitenkin viivästyi taas ja vasta tammikuun 6. 1918 jääkärit saivat tietää, että Saksa on tunnustanut Suomen itsenäisyyden ja että heidät tuotaisiin Suomeen.

He eivät olleet enää isänmaattomia tai maanpettureita!

Helmikuun 13. pnä eversti Thesleff otti vastaan jääkärien uskollisuudenvalan uudelle hallitukselle ja pari päivää tämän jälkeen höyrylaivat Arcturus ja Castor ottivat jääkärit mukaansa.

Matka Suomeen sai alkaa.

Edessä oli raskas sisällissota, jossa 10% jääkäreistä kuoli ja 19% haavoittui. Viimeinen näistä, jääkärikenraali Väinö Valve kuoli vuonna 1995 Marian sairaalassa Helsingissä. 

Ps. kaksi maailmaa

Tosiaan. Eilen Helsingin kaupungin äidit ja isät päättivät eilen tehdä maailmanhistoriaa. Helsinkiläiset veronmaksajat sitoutettiin maksamaan laittomien ts. paperittomien maahantulijoiden terveyskulut. Päätös on tuontitavaraa…olisiko peräti tuontitavaraa Saksasta? Se ei kumpua Suomen omista lähtökohdista vaan nyt apinoidaan kaukaisten ulkovaltojen sisäisiä järjestelyjä. Tämä kupla toimii, tieto on kulkenut maailmalle ja me saamme odottaa nyt aivan uusia jännittäviä asioita.

**

Jotenkin näyttää siltä, että olisimme siirtymässä aivan uudenlaiseen aikaan. Kuitenkin aika on niin kovin samanlainen.

Se muistuttaa niitä aikoja kun Suomi päätti näennäisesti omista asioistaa mutta ”kummisedät” naureskelivat takana.

Mieleen juolahti: kun meillä on nämä kaksi maailmaa, niin pitäisikö Helsingin pitäisi erota muusta Suomesta? Pitäisikö Helsingin perustaa alueestaan oma enklaavinsa?

Sen nimeksi voisi laittaa vaikkapa: Helsingin tolvanaatti?

Arto Luukkanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen

Taitaa olla nykyajan oppineille kahta numeroa liian iso tuo jääkärinlakki- Pitäkööt ylioppilaslakkinsa..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomellahan ei tietenkään ollut omaa armeijaa ennen jääkäreitä eikä tsaarin armeijasta ollut monillakaan suomalaisilla kokemusta.

Kun Suomeen alettiin perustaa vakituista armeijaa, esikuva otettiin suoraan Preussin armeijasta, josta jääkäriliike oli ammentanut oppinsa ja jota niin muodoin oli helppo alkaa soveltaa Suomessa.

Nykyinen SA Int on edelleen vain ajan saatossa modifioitu Preussin armeijan mallia noudattava luomus. Se poikkeaa siksi monilta säännöiltään ja periaatteiltaan anglosaksisesta tai latinalaisten maiden armeijasta ja edustaa kenties puhtaimmin maailmassa alkuperäistä esikuvaansa. Saksa itse joutui sodan jälkeen muuttamaan niin paljon puolustusvoimiensa rakennetta, että sielläkin on oma armeija kauempana alkuperästään.

Miltei näihin päiviin asti on Suomen armeijan slangissa säilynyt ilmaisuja, jotka ovat suoria käännöksiä saksan kielen vastaavista ilmaisuista. Esimerkiksi käskytys tyyliin: "Tämä tehdään näin, näin ja näin, MUTTA nopeasti!", tulee suoraan saksan kielessä tyypillisestä "ABER SCHNELL" -ilmaisusta. Vastaavasti kapiaiset ainakin vielä 80-luvulle asti käyttivät sanoja "bordelli" ja "kasino" ilmaisemaan tyytymättömyyttään koulutettavien sisäsiisteyteen tai kuriin. Molemmat ovat sanoja, jotka eivät ole alun alkaen kuuluneet suomalaiseen kulttuuriin lainkaan, mutta joita saksan kielessä käytetään vastaavissa kohdissa. Esimerkkejä löytyisi pilvin pimein.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mutta Suomen kenttätykistön isä on tykistökenraali Nenonen, joka kävi kaikki Tsaarin Venäjän tykistökoulut. Jääkärit olisivat antaneet kenkää myös Nenoselle, mutta eivät voineet. Nenonen oli alan tiedemies, joka oli koulutettu tsaarin Venäjän toimesta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sukujuuriltaan savolaisesta ja kuopiolaisesta Nenosesta hieman enemmän:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilho_Nenonen

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nenonen hallitsi tykkiammunnan ja oli varmasti yksi tärkeimpiä henkilöitä suunnittelemaan tulenjohdon toimintaa, keskiötä j.n.e.

Mutta preussilaisen armeijan mallilla tarkoitin ennen kaikkea koko koulutuksen rakennetta ja kurinpidollisia ohjeita alkaen sänkypeittojen pinkoista aina alempien ja ylempiarvoisten väliseen kommunikaatioon, sulkeisjräjestykseen y.m.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Suomen sotaa edeltävien vuosien ja sodan ajan kenraalikunnassa kilvoittelivat Tsaarin Venäjän ja preussilais-ranskalaisen koulutuksen saaneet upseerit. Oppia haettiin 20- ja 30-luvuilla sieltä, mistä sitä saatiin.

Jääkärikoulutuksen saaneista kenraalikuntaan yleni 49 upseeria. Mannerheim tsaarin vanhana upseerina kuitenkin varmisti, ettei kenraalikunta saksalaistunut vallan täysin.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Juha. Muistan. Kapiaiset nimittivät hidasta järjestäytymistä "mikä bordelli tämä on!" karjumisilla. Nuori mies oli ihmeissään - mikä se on? Oikeasti?

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Aivan totta, Arto, on, että Helsinki nyt apinoi ulkovaltojen systeemiä. Ja parhaillaan kyllä Suomessa koetetaan Saksan vähemmän oikeusvaltiollisesta pakolais- ja ulkomaalaispolitiikasta kopioida kaikki, mitä mahdollista. Mutta juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa että yksittäiset suurkaupungit päättävät ryhtyä valtion virallista linjaa sabotoiden tukemaan laitonta maahanmuuttoa, ei se kopioinninkohde kuitenkaan ole juuri Saksa. Siellä ainakin toistaiseksi kaupungit tunnustavat valtion auktoriteetin. Sen sijaan Yhdysvalloissa lukuisat suurkaupungit ovat julistaneet alueensa ns. sanctuaries, joissa ne valtiolle piut paut antaen tukevat laittomia siirtolaisia. Huippuna on, että nämä kaupungit kieltävät poliisejaan auttamasta liittovaltion poliisia laittomien siirtolaisten etsinnöissä ja palautuksissa. Jännittävää on nähdä, tuleeko Helsingin kaupungin sanottua A (eli erikoistukiohjelma laittomille siirtolaisille) sen perässä myös B eli vastaavanlainen kielto Helsingin poliiseille...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Pekka. Juuri näin. Saksan malliahan tämä on. Ihan kuin joku olisi opiskellut sitä ja sitten soveltaisi tänne.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kylmä-Kalle, joka oli savolainen muonarengin poika, pääsi kartanonisännän avulla kouluun, ja nousi jääkärinä kuuluisuuteen.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Heiskanen

On meinaan joskus vihjailtu esikuvia löytyvän...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Esikuvista piittaamatta olen kirjaillut omaa tarinaa:

Silloin ennen tervattiin ja höyhennettiin kerran patsas Hakaniemessä mutta aiottu Kansanpörssi jäi rakentamatta patsaan paikalle, nyt paljastettiin seulaksi ammuttu Goljat Kasarmintorilla vuorineuvosten ja kenraalien mieliksi päätoimittajien kumarrellessa vierellä, vaikka termiä "vuorineuvos" ei edes esiinny muissa kielissä. Eikä se ole tullut suomenkieleen Talvivaarasta, vaan Ison Kirjan teksteistä joissa puhutaan maankuoren halkeamisista, heinäsirkkojen laumoista ja muista koettelemuksista.

Nyttemmin lännessä (Go West!) luotetaan ihmisjärkeen, omien aistien havaintoihin ja niihin perustavien tieteiden tuloksiin, joten noita koettelemuksia kutsutaan tsunameiksi, maanvyöryiksi sekä muiksi luonnonilmiöiksi.

Sormia syyhyäisi esiintyä historianhoitajana, vaikka titteli on monopolisoitu Erkki Tuomiojalle joka on viime viikkoina luennoinut historian tutkimuksesta mm. Moskovassa, Roomassa ja New Yorkissa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Ottaa se koville päästä tuonne tolvanaattiin. Sen tolvanaatin kaksi ensimmäistä ehdokasta voisivat olla Jan Vapaavuori tolvana n:o 1 ja Jussi Halla-Aho tolvana n:o 2. Toinen jopa edustaa hallituspuoluetta, toinen äkämystynyttä yhdenasianliikettä, Arton persuja.

Asiallisesti ottaen inhimillisyys käveli noiden tolvanoiden ylitse. Kalliimpi tie ja vaihtoehto olisi panna kaikki paperittomat avovankilaan, siellä he elelisivät leveästi kaikkine vankiloiden sosiaalietuuksineen kenenkään kyselemättä mitään.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Vuorineuvos-tittelin herättyä muutaman talven pituisilta uniltaan, palaa mieleen italialaisesta kulttuurihegemoniaa koskeneesta kritiikistä lukemani havainto, että joskus voi kokea oman pienen tekemisensä saaneen "perhosen siiven värähtämään Amazonilla".

Kutsuisin tuota ilmiötä tämän päivän Suomessa "apinaksi selässä", ehkä "kärkiajattelijaksi", tai paljaalla suomella "kateudeksi", ihmisen luonteen kielteiseksi piirteeksi.

Joku onkin sanonut Suomea "pimeäksi maaksi" jonne valon tuoja saapuu viimeksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Näin kaamosaikaan jää tuo valon tuoja saapumatta tyystin, mutta muutoin ymmärsin viestistäsi vain sen, että se oli tarkoitettu minua viisaammille.
(PS: valon tuoja on "luci fer".)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kyllä näissä tapahtumissa onkin ymmärtämistä! Oikein ottaa voimille.

Nyt julkaistun, 1,5 milj. euron Talvisota-muistomerkin on taiteilija Pekka Kauhanen nimennyt "Valon tuojaksi". Sen on lehtitietojen mukaan ideoinut professori Matti Palo. Tuttu mies. Asuin hänen veljensä, opiskelukaverini kauppakorkealta, kanssa professorin kolmiossa Munkkivuoressa muutaman vuoden ajan hänen ollessa työssä USA:ssa 1970-80 lukujen vaihteessa.

Veljensä kautta sain tutustua muutamaan nuoreen naiseen, mm. erääseen Kirkkohallituksen toimistosihteerinä työskennelleeseen pohjoisen kirkkoherran tyttäreen, joka sitten pyytämättä ja yllättäen "kuin apina selässä" järjesti minulle Munkkivuoren lähitalosta yksiön professorin palattua asuntoonsa USA:sta. Läksin jonkin ajan kuluttua kahdeksi vuodeksi työhön Roomaan, jolloin yksiö siirtyi sisarelleni. Mainittakoon, että ministeri Annika Saarikko on hänkin alkuaan kirkkohallituksen toimistoväkeä. Hänen nousunsa vallanportailla alkoi Paavo Väyrysen avustajana.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Alustajalla Artolla ei ole enää kommentoitavaa vai, onko hän itse liittynyt alustuksessa mainittuun tolvanaattiin ?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Heikki hyvä. On pitänyt tehä töitä tässä))))

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset