Arto Luukkanen

SOTE ON RIKOS?

SOTE ON RIKOS?

Korruptio on rahan & vallan kaveri; se viihtyy pimeässä.

Korruptio ja kähmintä syntyy kun yhteiskunnassa on paljon rahaa, heikko kansalaisyhteiskunta, lahjottavat poliitikot, sylissä istuva media, suljettu päätöksentekojärjestelmä ja ostettavat tuomarit.

MOT-ohjelma kertoi tänään naapurimaan yhteiskunnasta, jossa sekurokratia on muuttunut kleptokratiaksi. Korruptiosta on tullut siellä rakenteellista ja sisältää yhteiskunnan kaikki tasot aina alhaalta ylös saakka. Jopa niin, että maan ylin johto on siinä mukana aktiivisesti ja siitä on tullut normaalia; jopa isänmaallista toimintaa.

Valtion etu ja kansan etu on muuttunut tietyn klikin eduksi samalla kun maan kansallisvarallisuus on jaettu hyvin pienelle joukolle ihmisiä.

Tätä ”puhallusta” peittääkseen kyseinen valtio harjoittaa aggressiivista politiikkaan sen naapureita kohtaan ja haluaa pelata suurvaltapeliä Lähi-idässä. Demokratia on ”ohjattua”.

Tämän iltaisen MOT-ohjelman tärkein sanoma liittyi siihen, miten tämän korruption lonkerot ulottuvat Suomeen. Asia on nyt niin vaikea, että siihen ei epäilemättä löydy vastausta. Rahan ja vallan verkot ovat niin vahvoja.

MOT teki kuitenkin hienon journalistisen teon kun otti asian esille.

Tuleeko iso korruptio meille?

Samaan liittyi myös suomalaisten lainlaatijoiden huoli siitä, että SOTE uudistus tuo meille ns. ISON KORRUPTION. On käsittämätöntä, että tästä asiasta ei ole haluttu puhua tätä ennen.

Sen rakenne ja synty on samantyyppinen kuin Venäjällä – siellä yksityistettiin energiavarat ts. vietiin ne pilkkahinnalla oligarkeille ja pian vuoden 2000 jälkeen”uudelleenyksityistettiin” sekurokratialle.

Meillä rahan lähde on SOTE:n vuosittainen yksityistämispotti, joka on ensi alkuun noin kuusi miljardia euroa – kolmannes kaikista Suomen sote-menoista. Virkamiehistöä ei ole eikä kunnon lakeja.

HIrveintä tässä on se, että puolueiden lähettyvillä kärkkyvät hämärämiehet odottavat kieli pitkällä sotatorven merkkiä siitä, että he voivat aloittaa näiden rahojen ”yksityistämisen”, ”kohvoijaamisen” ja siirtämisen veroparatiiseihin. Kansanedustajat siirtyvät nyt liike-elämään! 

Kyse on isosta asiasta. Lainaan tässä Ylen uutista (jota kovin usein en tee) ”Lapin yliopiston rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen puolestaan sanoo, että edessämme on juuri nyt klassinen suuren puhalluksen paikka – jos sellainen on tullakseen.”

Mitä se korruptio oikein tekee?

Korruptio tuhoaa yhteiskunnasta kaiken elinvoimaisen. Se on suunnilleen yhtä viisasta kuin se, että 100 metrin juoksija ampuisi itseään jalkaan ennen kilpailua.

Se on kuin syöpä. Se tuhoaa yhteiskunnan perusrakenteita ja sen perässä matelee yhteiskuntaan aina järjestäytynyt rikollisuus.

Se tuhoaa myös poliittisen järjestelmän ja kansalaisten luottamuksen valtaan.

Asia on kuulkaa nyt näin, että maamme on nyt vaarassa!

On suuren korruption aika

SOTE on pienessä maassa tuhoisa tapa aloittaa ns. SUURI KORRUPTIO. On järjetöntä antaa näin suurta osaa veronmaksajien rahaa hävitettäväksi ilman äärimmäisen tarkkoja valvontamekanismeja.

SOTE:n perusteet olivat perinjuurin populistiset: kansalle kerrottiin, että nyt säästetään 3 miljardia, että voitetaan puolueiden ideapajojen keksimä sana:”kestävyysvaje ja että sen hyväksymisen jälkeen alkaa sitten paratiisillinen valinnanvapaus.

Ihmisille luotiin mielikuva, jossa he voisivat valita ”oma tohtorikseen” yliopistollisen sairaalan erikoiskirurgin sen vanhan tuppukylän terveyskeskuslääkärin sijasta. Palturipopulismi kukki. Oli Arvo ja Pohja.

Raha ja valta löysivät toisensa.

Lopuksi tehtiin lehmänkauppa, jossa Kepu saa itselleen ”Maakuntien Suomen” ja Kokoomus ”Uudenmaa-Helsingin”. Kepulle tämä olisi herkkua: vihdoinkin valtion rinnalle oma rinnakaisorganisaatio!

Kokoomuksen lähipiiri voi merkitä tulopuolelleen yksityistettävät terveydenhoitopalvelut. Se keneltä nämä rahat tulevat jäi ilman mitään – sen ainoana tehtävänä oli nyökkäillä ja lopulta menettää lomarahat.

Hyvät kansalaiset!

Nyt on parasta kertoa päättäjille, että me emme halua korruptiota tänne Suomeen!  

Korruptiolle – ei kiitos! Pidetään sen SOTE:n kanssa tuumaustauko.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Terveystaloon, Mehiläiseen ja lääketeollisuuden kattojärjestöön on jo valmiiksi etukäteen entiset poliitikot asettuneet pelipaikoille, kun veromiljardit tulevat jaettavaksi. Huonosti asiat osaava virkamieskunta joutuu heiltä kyselemään neuvoja.

"Ahneus sokaisee ihmisen" – Rikosoikeuden professorit varoittavat sote-korruptiosta

 https://yle.fi/uutiset/3-10036340

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

juuri näin...onneksi tästä nyt uskalletaan puhua. Viimehetkellä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

On tämä ollut esillä jo viime syksynä :)

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #5

on tietenkin mutta keskustelu jäi vähän kesken....

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

"Yksityistämiseen tähtäävä ilmiö ei tietenkään ole uusi, vaan se alkoi jo paljon ennen nykyistä Sote-uudistusta. Ihan esimerkkinä vaikkapa tämä Terveystalo joka listautui Helsingin pörssiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, mutta hakeutui pörssistä pois jo kahden vuoden päästä. Tuolloin Star Healthcare osti 97,7 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä. Nyt Terveystalo on kuitenkin aivan eri yhtiö. Terveystalo on tehnyt vuoden 2007 jälkeen yli 150 yrityskauppaa ja sitä on useasti syytetty myös verojen maksamisen välttelemisestä ja aggressiivisesta verosuunnittelusta. Omistajapohjaa kannatta myös käydä kurkkaamassa."

http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244201-sot...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Bravo Seppo. Nämä hämäräiset hahmot pitää vaan saada päivänvaloon!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

MOT oli esimerkki suomalaisesta (tutkivasta) "journalismista". Asioista mitään ymmärtämätön toimittaja esitti väitteitä, mutta ei kyennyt tukemaan niitä yhtään millään. Hän kävi koputtamassa sentään sekä Rotenbergin kotiovella että SET Groupin osoitteessa. Toimittajalle ei avattu, ja sehän vahvisti kaiken. Roistoja ovat. Villein heitto oli väittää Sveitsiä "tunnetuksi" veroparatiisiksi, mitä se ei todellakaan ole.

Suomen selvimmät oligarkit ovat tutkimatta. Nalle otti pankin ja Ahlström Capital osti Destian sen kassavarannolla, pari esimerkkiä. Näitä ei jakseta tai uskalleta tutkia. Näistä ei edes puhuta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Suomi on jo myyty. Yksityiset terveys- ja hoiva-alan konsernit ovat nielaisseet jo ennen sote-uudistusta ison siivun julkisista palveluista. Omistajilleen yhtiöt ovat kultakaivoksia, joista on kaivettu muhkeimmillaan kymmenien miljoonien pääomatulot. Terveydenhuollossa pääosin ulkomaiset pääomasijoittajat ja joitakin kotimaisia : Terveystalo, Mehiläinen Attendo muitakin?
Yksityisten terveyspalvelufirmojen rahastusautomaatin muodostavat julkisista varoista maksettavat Kela-korvaukset. Työterveyshuollossa Kelan osuus voi olla jopa kolmasosa yhtiöiden liikevaihdosta. Mikä taho valvoo näitä rahavirtoja?

Suomen sähköverkot ovat kansainvälisten suursijoittajien suosiossa: Caruna meni jo. Elenian ovat ostamassa saksalainen Allianz Capital Partners (ACP) ja australialainen Macquarie Infrastructure and Real Assets (MIRA), kumpikin 45 prosentin osuudella. Valtion Eläkerahasto (VER) tulee näiden suursijoittajien rinnalle 10 prosentin osuudella. Elenian kauppa on arvoltaan yksi Euroopan suurimpia infra-alan yrityskauppoja tänä vuonna.

Mitä seuraavaksi? Maksamme yhä enemmän sähköstä. Ehkä seuraava omistaja tulee idästä. Sehän on jo osin täällä Hahikiven muodossa.

Aiemmin meni Digia, Telakat ja Kaivokset ovat ulkomaisessa omistuksessa.
Pian ei enää ole jäljellä mitään yhtä merkittävää myytävää. Ehkä kiinnostus Suomea kohtaan silloin vähenee.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Irja. Juuri näin. Elämmekö sähkölaskua varten?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Keput miinoittavat itselleen leppoisia virkoja ja Kokoomus taas omille kytkennöilleen lähes 100 % varmoja tulolähteitä ja hyvätuloisia suojatyöpaikkoja yksityissektorilla. No, mitä asialle sitten voiitaisiin tehdä, siis laillisin menetelmin, oppositio ainakaan kun ei tähän asti ole tarjonnut muuta kuin piipitystä.

Tämä sotemaakuntauudistus - paskakasa tullaan raahaamaan maalin, vaikka väkisin tämän vuoden aikana, näin uskon. Jatkossa taas näiden samojen puolueiden selkärangattomat niljakkeet vievät jälleen uusia asioita haluamaansa suuntaan. Omaa etuaan taas jalosti ja uhrautuvasti ajaen. Se tullaan näkemään kyllä seuraavissa vaaleissa. Niissä bileissä lähes jokainen haluaa taas olla niiden voitokkaiden menestyjien joukossa, vaikka se oma asema heikkeneekin.

Hyvin rakennettuun illuusioon muka paremmasta huomisesta kun on niin mukava uskoa, vaikka ne omat sieraimet ovat enää nippanappa vedenpinnan yläpuolella.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Terveydenhuollon yksityistämiselle voitaisiin helposti laittaa rajat, mutta sitä ei haluta. Kapitaatiokorvauksen sijaan sekä yksityinen että julkinen terveydenhuolto voitaisiin maksaa verotuksen kautta. Julkisella siis käyntimaksuja ei olisi, mutta yksityisen maksut saisi vähennyksenä verotettavasta tulosta. Järjestelmä olisi tasapuolinen ja eliminoisi kapitaatiokorvauksella kikkailut.
(tarkemmin: http://ahkalevisalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...)

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Lastenlapsemmekin tulevat vielä makselemaan näitä soten "säästöjä".

Sipilän tulisi erota välittömästi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset