Arto Luukkanen

The Lying Finn?

Suomalaisten kestävyysjuoksijoiden Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen sanotaan juosseen Suomen maailmankartalle. Paavo sai vuoden 1925 USA:n kiertueen mukana nimen: ”The Flying Finn”.

Suomi on päässyt uudelleen maailmankartalle.Kääntämällä kantansa päinvastaiseksi.

Asia koskee EU:n budjettia. Politico niminen verkkojulkaisu kuvasi hieman ennen uuden EU-budjetin julkaisua Suomen asennetta sanalla ”frugal” (säästäväinen).

Hallituksen Kollaa-kestää!

Eräs ministerimme oli todennut että pienempi EU merkitsee pienempää budjettia. (https://www.politico.eu/article/politico-pro-budget-briefing-final-count...). Suomen virallinen kanta oli vielä tässä vaiheessa se, että budjettia ei saa kasvattaa. Asia oli päätetty ja Suomen kanta oli lukkoonlyöty. Tämä oli hallituksen ”Kollaa Kestää” linja – tästä ei mennä yli!

Suomen nuuka kanta pyöräytettiin päinvastaiseksi EU-budjetin julkistuksen jälkeen. Nyt pääministeri Juha Sipilä totesi että ”Suomen keskeisiä prioriteetteja on huomioitu” (http://vnk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/paaministeri-sipila-suomen-kes...).

Kollaa ei kestänyt?

Samaan aikaan Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan johtajat ovat suoralta kädeltä tyrmänneet budjetin. Lyhyesti: Kollaa ei kestänyt, ei vaikka liittolaisten rintamat pitivät, ja Suomen kantaa piti pukertaa päinvastaiseksi. Vaikka Iso-Britannia lähtee, niin budjettia ei supisteta vaan menoja kasvatetaan.

Suomen kannalta ainoat merkittävät supistukset koskevat ns. ”koheesiorahastoja” ts. maataloustuet ja köyhien alueiden tuet laskevat 7 %. Nämä tuet ovat juuri niitä, joiden perustella esimerkiksi Keskusta hyväksyi aikoinaan pitkin hampain koko EU:n.

Tässä voisi käyttää purjehdukseen liittyvää kielikuvaa: myrskyn riepotteleman mammuttimaisen purjelaivan yksi masto on katkennut. Siitä huolimatta laivan äveriäs päällystö päätti korjata vajeen vahingon riisumalla pelastusköydet köyhien merimiesten ympäriltä. Nyt kurjat merimiehet voivat täydessä vapaudessa huuhtoutua mereen.

Sukkelat käännökset MIksi?

Sipilän joustava kanta on herättänyt hämmästystä. Miten joku voi muuttaa kantansa näin sukkelasti? Eivätkö suomalaiset reagoi tähän? Jopa hallitusta alttiisti palveleva Yle huomioi tämän kummallisen muutoksen (https://yle.fi/uutiset/3-10187987) - ilman kommentointia tietenkin.

Eihän tässä vain makseta jotain penninkejä Kataisen komissaaritien vauhdittamiseksi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

25Suosittele

25 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kun Suomi on EU:n nettomaksaja, niin on vähän vaikea nähdä, miten lisää maksamalla saisimme itsellemme enemmän kuin vähemmän maksamalla. On siis vaikea nähdä, kun en ole mikään talousviisas.

Mielenkiintoinen kontrasti Sampo Terhon ja Juha Sipilän näkemyksissä. Edellinen lienee oikeampi, jälkimmäinen lienee se, mikä toteutuu. Jääkö Terholle muuta sanottavaa kuin: "Olin oikeassa, mutta muut päättivät toisin"?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

lisää maksamalla rikastuu)))

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Meillähän on EU-kriittinen ulkoministeri. :-D

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hollanti, Itävalta, Tanska eikä Ruotsikaan hyväksy järjetöntä maksujen nostamista. Suomi ei ole tässä ’yhteisrintamassa’ mukana protestoimassa ja osaltaan vesittää näin myös muiden toimet EU n hulluutta vastaan.

Koska Sipilä. Tältä se nyt vaan sivusta katsoen näyttää.

https://www.svt.se/nyheter/ekonomi/magdalena-ander...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Istumalla kahden kesken 100-v. juhlaistunnon Suomen ja Ruotsin diplomaattisuhteiden kunniaksi maiden ulkoministerit viestittivät eilen pääkaupungeissa jokaista kuunneltavan; ettei ketään jätetä vaan kaikki pidetään mukana, että jokaiselle on pohjoismaisen hyvinvointivaltion palveluksessa paikka, ja että kaikki hakkapeliitat tuodaan vastaisuudessakin isänmaan multaan jos palvelus on uhrauksen vaatinut, eikä kasakalle mitään jätetä.

Eikö mitään ole opittu?, tuskailisi Jean-Paul Sartre näitä lukiessaan.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Tämä osoittaa taas kerran että Suomi on Sipilän johdolla EU-politiikassaan täysin rähmällään Saksan edessä. Nykyjuttu on paitsi turmiollinen, myös sikahäpeällinen Suomelle: ryhmittäydyttyään ensin maksujen hylkäysrintamaan, se karkaa rintamasta heti paikalla kun näkee vihollisen tulevan -eikä siis edes paniikissa oikean kovan paikan tullen.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Pekan mainitsema Saksan peesaaminen on isompi poliittinen asia, josta ei oikein kyetä puhumaan. Harmillista. "Alkorytmit" ovat sitä vastaan)))

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Hollanti, Itävalta, Tanska eikä Ruotsi eivät hyväksy ainakaan näin ennalta ilmoitettuna jäsenmaksunsa korottamista brexitistä johtuen, mutta Sipilä todellakin näyttää (Orpo myös) muuttavan kantaansa mielialan mukaan. Entäpä jos tämä komission esitys jäsenmaksujen korotuksesta nettomaksajamaille toteuttu lukuunottamatta noita alussa mainittuja, niin mitä ilmeisimmin Sipilän hallitus tullee hyväksymään ko. maiden osittaisen maksuosuuden Suomen maksettavaksi. Aivan kuten hyväksyttiin Britannian maksuosuudestakin.

On tämä maamme poliittisen johdon rahan tuhlaaminen jotain käsittämätöntä. Oman maan kansalaisilta ja varsinkin pienempituloisilta leikataan ja sitten EU:n kautta annetaan muille jäsenmaille jaettavaksi suurempana maksuosuutena. Kohta muuten alkaa nauramaan naurismaan aidatkin. Kansalaisten ymmärrys päättäjiemme holtittomasta hoitamisesta eu-politiikan suhteen näyttää olevan täysin tuuliajolla tai jopa ymmärrystä vailla. Suomi-poika leikkaa köyhemmiltä ja ottaa lisää velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi samalla jakamalla keski- ja eteläisten nettosaajamaille mitä moninaisempiin tarkoituksiin.

Miksi eu:n budjettia ei voi eikä saa leikata, kun jäsenmäärä pienenee? ¨Tarkoittanee käytännössä sitä, että tällä tavalla eu:lle ja komissiolle jäsenmaat luovuttavat päätösvaltaansa. Se tästä vielä puuttuu, että tässä uudessa monivuotisessa rahoituskehyksessä Suomikin hyväksyy luovuttamaan EU:n omiksi varoiksi 3 prosenttia yhteisöverotuotoista vuosittain. Laskekaanhan paljonko kokonaisjäsenmaksumme onkaan tuon kaiken sohelluksen jälkeen. On lisäksi varmaa, että tuotakin vero-osuutta hilataan ylöspäin vuosien saatossa.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

En oikeastaan enää ylläty mistään mitä Sipilä tekee - mutta taas hän pystyi yllättämään minut. Sipilä ei ole tehnyt yhtään suomalaisille hyvää päätöstä, vain sukulaisilleen ja kavereilleen hyviä - minusta maaseudun ihmistenkin olisi syytä ymmärtää tämä. Arton blogi pitäisi ehkä julkaista Maaseudun Tulevaisuudessa... -Chempolistakin oli taas uutinen, miten sitä on tuettu miljoonilla ja miljoonilla vaikka on ollut tappiollinen alusta lähtien.

http://www.iltalehti.fi/talous/201805022200915385_...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Juuri näin Kaija. Mutta itsekriittisyys on vaikeaa. Ja journalismi - kuten USARIN "alkorytmi" osoittaa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

No jos budjetti menee suurinpiirtein tällaisenä läpi niin mitataan taas Juhan ja Keskustan kannattajien todellista Arvo Pohjaa, maataloustuet tippuvat (taas) ja tilalle rahaa kotouttamiseen, noh, Juhakin tätä harkitsi, ajatteli hillotella turvapaikanhakijoilla, mutta jostain syystä perui idean, eikä päästänytkään heitä kotiinsa. No, mutta jos tämä on se suomalainen keksintö, torjuntavoitto, luulivat että leikkausehdotus olisi ollut vieläkin suurempi joten kyllä tämä maaseudun tulevaisuus tämänkin parhain päin selittää?

Muutoin on politiikan klassisin esimerkki numeropelleillä vertaamalla ihan vääriä lukuja keskenään. Tässä kohtaa koitetaan kertoa, että jos puhutaan koko EU - alueen bruttokansantuotteesta, niin viedäänkö siitä nyt sitten tasan se 1% vaiko ehdotettu 1.11% niin ihan samahan tuo. No ei ole vai kuka tulee sanomaan, että 1135 miljardia vuosille 2021-2027 pn taskurahaa, kahvikuppi vain, summalla saisi niitä aika monta. Jo itse Junkkarin motto on taas suomaaiselle aika vieras "he new budget is an opportunity to shape our future as a new, ambitious Union of 27 bound together by solidarity. " Kyllä, ollaan tosi solidaarisia, johon tullee siis lisäys "solidarity by force" jossei solidaariseksi hyvällä niin sitten pahalla jossa kurittomat valtiot voivat menettää eu - rahansa jos alkavat vastustamaan kurkkujen käyryyttä tai muuta vastaavaa.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Mikko. Juuri näin: näen mielessäni miten Maaseudun Tulevaisuudessa sanaselittäjät, eksegeetit, maatalouslomittajat, lainoppineet, spintohtorit (kaikki ne kaksi kappaletta) ettäs kreetit ja pleetit miettivät sitä miten tämä asia käännetään päinvastoin)))

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Rajavalvonta nielee lisärahaa" - eikö tämä nyt sovikaan persuille?

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805022200917...

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Budjettia ei pitänyt kasvattaa vaan leikata Iso - Britannian aiheuttama lovi eli budjetti pysyisi nykyisellään. Budjetin sisällä tietysti tulee priorisoida ja kohdetaan rahoja mm. rajavalvontaan. Kaikki muut maat paitsi Suomi ovat pöyristyneet suunnitelmista kasvattaa budjettia silti. Comprende?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tämä on populistien piirileikki, jossa ensin kiljutaan medialle suureen ääneen ja sitten tehdään normaalit päätökset - katso linkki. Kun liittovaltioon ollaan matkalla, niin ei olisi mitään järkeä siinä, että budjetti pienenisi.

https://www.uusisuomi.fi/raha/247725-jasenmaista-t...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kun liittovaltioon ollaan matkalla"

Onko suomalaisille kerrottu että tarkoituksena on lopettaa Suomi valtiona? Ei tämä ainakaan veteraanien päivänä tullut esille.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jouni. Oletko sinuä menossa sinne. Valtiojohto ei ole vielä virallisesti sanonut mitään)))) Älä Jouni ole liian innokas)))

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ei tässä iässä enää innostuta mistään. Katso itse, Brysseliä ei vastusta Suomessa kuin yksi puolue ja senkin johtaja on Brysselin palkkalistoilla ; )

P.S. Eikä kuulemma ole käynyt armeijaa, siinä on veteraaneille miettimistä...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tämä uusin budjettivääntö osoittaa kuinka lammasmaisia Suomen poliitikot EU:ssa ovat, siinä missä muut katsovat oman maansa etua Suomen poliitikot alistuvat mihin tahansa kunhan saavat olla päättävän pöydän alla.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

juurikin näin. Hämmästyttävän lepsua...kyllä Sipilä on niin kaikille hyvä

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Suomen entinen pääministeri ja nykyinen Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb (kok.) nousee ainoana suomalaisena esiin listauksessa, jonka Politico laati vaikutusvaltaisimmista EU-budjettipelureista."

https://www.uusisuomi.fi/raha/247749-alexander-stu...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ylen nettisivun mukaan Sipilä on erityisen iloissaan EU: lisätessä panosta puolustusvalmiuteen.

Mielellään kuulisi onko yliopiston tutkijoilla tietoa mitä Hartwallin rahoille Krimillä kuuluu? Heille näytti maallikon silmin käyvän köpelösti pienten vihreitten miesten tullessa sotkemaan Suomen kaljatehtaansa myyneen sukuyhtiön uusia viinitiloja.

Olli Rehn meinasi viime kesäisessä Päämaja puheessaan suomalaisten lähtevän vapauden ja vaurauden asialle vaikka yksinään.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Kun tässä katselee eduskunnan valehtelutuntia ei voi kuin miettiä kuka ihme äänestää Sipilän johtoista Keskustaa joka vain toteaa, että näin se vain menee, EU:n budjetti kasvaa (maahanmuuttomenot rajavalvonnan kera, brexit vaikutus, euro armeija ...) joten Suomen maksuosuus kasvaa 200 miljoonaa vuodessa ja se kasvaisi vielä paljon enemmän jossei leikattaisi ja leikattaisi maataloustuista ja vaikeiden alueiden tuista.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Olli Rehnin kunniaksi on tarkkavaisen kuulijan myönnettävä hänen vihjanneen kaapista saattavan löytyä luurankoja. Hän toimi ennen Ukrainan kriiisiytymistä EU:n laajentumiskomisaarina.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomi maksaa oman ulkorajansa valvonnan ja uuden sopimuksen mukaan saa maksaa valvonnan muillakin ulkorajoilla.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Dosentti Luukkanen ja hänen myötäilijät.

Satuitteko katsomaan Ylen tänään suorana lähettämän eduskunnan kyselytunnin. Ilmeisesti ette koska ainuttakaan kommenttia ei ole tullut ellei huomioon oteta Mikko Engrenin jo klo 15.32 kirjoittamaa. Engren on ilmeisesti selvännäkijä, kun on jo etukäteen katsonut jostakin tuutista tullutta eduskunnan valehtelutuntia. Voisiko Engren paljastaa, miltä kanavalta hän valehtelutunnin katsoi.

Luukkanen, oliko teillä aikaa katsoa joko Engrenin kertoma eduskunnan valehtelutunti vai Ylen klo 16.00 alkanut eduskunnan kyselytunti, jossa EU:n tulevasta rahoituksesta keskusteltiin. Jos oli, tuliko teille selväksi, mikä Sipilän johtaman hallituksen kanta on rahoitukseen. Kiitos etukäteen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kylläpä tuli katseltua ja kuunneltua. Kovin hämäräksi jäi niin Sipilän kuin Orponkin kanta EU:n uuden monivuotisen budjetin kehyksistä joita Suomen hallituspuolueet vievät tarmokkaasti eteenpäin. Sinisten Sampo Terhon näkemykset näyttivät olevan ristiriidassa keskustan ja kokoomuksen kanssa. Näin ainakin mitä tulee tv:ssä nähtyihin Orpon ja Sipilän kehonkieliin Terhon puhuessa.

Eduskunnassa puhemies Risikon mukaan käydään lähi päivinä yleiskeskustelua samasta aiheesta, joten sitten uudelleen kuunteluoppilaaksi Areenaan kaikki kynnelle kykenevät.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Katsos aika hassu aikaleima edes minä en ajassa liiku tulevaan joten joku bugi. Jälleen kerran sinisiltä ei oltu kysytty ja Terho jotain uhosi näihin Sipilän 'olisivat ne voineet suurempaakin budjettia ehdottaa' järjettömyyksiin, pitääkö erikseen että Suomessa sote ja koulutus vievät valtaosan menoista, EU:ssa maatalous ja kooheesio tuet, mutta ei tästä mistään seuraa, että tällöin vain ne ovat automaattisesti leikkauskohteina, eu - rahaa on nyt vaan pakko lapioida esim. kotouttamiseen?

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Kiitos Engren tosi sekavasta kommentoinnista. Taitaa mennä edellisen kirjoituksen aikaleimaan tämäkin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei tätä hallituksen leväperäistä veeovarojen käyttöä mitkään aikaleimat selitä. Siinä missä Ruotsi ja monet muut EU maat ajavat kansallisia etuja Suomi jakaa rahaa verovaroja täysin suruttomasti.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Suomi haluaa epätoivoisesti kuulua länteen. Siksi Suomi maksaa mitä vain. Uskokaa pois.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

https://areena.yle.fi/1-4259921?autoplay=true

Eduskunnan kyselytunti
to 3.5.2018
kohta 24:35

Sipilä:"Jossei mistään leikattaisi nousisi summa 1.2%" joten siitä vaan kertomaan, että leikataan maataloustukia ja koheesiotukia harvaanasutuille seuduille jottei summa nousisi vielä korkeammalle kun samalla kun rahaa on toki johonkin eu - armeijaan* ja ties mihin muuhun tärkeämpään. Noh toki neuvottelut vasta alkavat mutta kovin lupaavalta ei näytä kun Orpo ja Sipilä ovat jo valmiiksi antautuneet ja antavat tassua samalla kun Terho naama punaisena räksyttää ja herrat Orpo ja Sipilä luovat toisiinsa merkitseviä katseita.

*Ota tästäkin selvää tai siis se on selvää, että Suomi maksaa, mutta mistä ja miksi?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005666504.html

Soini Macronin kaavailemista sotilasjoukoista: ”Mitään yhteistä EU-armeijaa ei olla tekemässä”

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Ruotsi, Tanska, Britannia, Hollanti, Saksa ym. maat, ovat hakeneet, ja saaneet jäsenmaksupalautusta. Suomi ei, eikä se kiinnosta nytkään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pystyykö sdp tuhlaamaan enemmän verovaroja kuin kokoomus/keskusta?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Kepu, Deemot ja Kokkarit: kalliita puolueita isänmaalle)))

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

The Lying Finn - Timo Soinin perillinen

-Jotakin ihan muuta kuin mitä peilistänsä näkyy. Huutaa hätäänsä Mannerheimin patsalla ja Suomen Pankin edessä niin että kuuluu taivaaseen asti. Uskoo yhteen dosenttiin, vaikka maa on täynnä kaiken maailman dosentteja ja huutokauppakeisareita.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoitasi
kuten auringonsäteet ja näytät aina ihanalta. "Roald Dahl

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Muistosanat Liike Nytille:

Näyttäytymällä Kuopiossa Harkimo-Jungner viestittivät pääkaupungissa jokaista kuunneltavan; ettei ketään jätetä vaan kaikki pidetään mukana, että jokaiselle on yhteiskunnan palveluksessa paikka, ja että kaikki tuodaan isänmaan multaan jos palvelus on uhrauksen vaatinut, eikä kasakalle mitään jätetä.

Eikö mitään ole opittu?, tuskailisi Jean-Paul Sartre näitä lukiessaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset