Arto Luukkanen

Hyvis-Suomi ja Pennasen vääristynyt empatia

”Suomi on hyvä oblasti”.

Näin mutisi vanhuudenheikko Leonid Brežnev tullessaan kerran vierailulle Suomeen. Brežnevin horinoissa oli kuitenkin vankka perusta sillä suomettuneisuuden aikana me olimme kiltti ja avulias ja serviili osa Neuvostoliiton valtapiiriä.

Tämä Suomen hyvyys on välittynyt myös EU-historiaamme. Me olemme EU:n mallioppilaita ja panemme toimeen EU:n antamia määräyksiä ja ukaaseja kuuliaisesti. Emme etsi omaamme emmekä valita. Muut etsivät.

Saksa vaatii ja Ruotsi lähettää laskun – Suomi ei

Hyvyys näkyy myös siinä, että me emme ole virallisesti ilmoittaneet haluavamme hätäapua kuivuuden takia. Toisin on muualla. Esimerkiksi Saksan maatalousministeri Julia Klöckner katsoo välittömän hätäavun olevan tarpeen karjankasvattajille. Hänen mukaansa osavaltioiden pitää heti laatia omat tukisuunnitelmat, joita sitten liittovaltio tulee omalta osaltaan sivutoimenpitein tukemaan.

Saksassa todetaan ja vaaditaan, että viljan suhteen on välttämättä annettava katotukea, mutta tässä suhteessa odotettava elokuun loppupuolta, jolloin tarkka satotilanne saadaan tilanne tarkemmin selville. Yleisessä keskustelussa puhutaan miljardin tukipaketista.

Asia on myös hyväksytty viralliselle hallituksen agendalle - 22.8 liittohallitus alkaa käsitellä asiaa. Saksassa on yleinen konsensus sille, että EU maksakoon. Esimerkiksi CDU CSU:n yhtenäisen parlamenttiryhmän pj. Volker Kauder sanoo että rahallista apua määritellessä "ei saa olla pikkumainen".

Merkillistä kyllä vihreät Saksassa ovat puolustaneet maanviljelijöitä (siellä yllyttäminen lakien noudattamattomuuteen ei kävisi). Saksan vihreät vaativat myös välitöntä hätäapua, joskin massatuotantoa dumping-päämääriin ei pidä tukea.

Todettakoon, että viininviljelijöille on tulossa erittäin hyvä sato. Aurinko on hellinyt rypäleitä ja viiniköynnöksen juuret ovat syvällä. Vuosikerrasta 2018 tulee mainio!

Ruotsissa puolestaan ei ole vain jo ehditty tehdä päätöstä omasta tukipaketista vaan on jo ehditty pyytää myös EU:lta apua!

Mitä Suomi on tehnyt?

On kummallista, että ”hyvis-Suomi” ei ole tehnyt mainittavaa elettä hätäavun saamiseksi, vaikka hallituksessa on maatalousväestöä oletettavasti puolustava puolue. Meillä on vain väsyneesti todettu, että siitä voisi keskustella budjettineuvottelujen yhteydessä. Hohhoijaa!

Kysyn: mitä järkeä tässä kaikessa on? Eikö Suomi voisi toimia oman kansallisen etunsa ja kansalaisten puolesta varsinkin EU:ssa omiakaan resursseja unohtamatta? Ei meidän tarvitse olla hyvä oblasti.

Pennas-gate jatkuu

Kuten jo viittasin blogeissani aikaisemmin, Vihreät – De Gröna on omalaatuinen puolue. (http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258593-syvapoyristymisen-syndrooma-ja-kaikkia-vihapuheita-kaihtavat-vihreat; http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258511-vihrean-vihan-hedelmat). Se nähtävästi hyväksyy ”periaatteen salaisuudessa” väkivallan ja myös laittomuuden ihan ylimmällä tasolla. 

Nyt vihreät on aloittanut puheenjohtajansa johdolla vimmatun taistelun kansalaistottelemattomuuden puolesta. Sen mukaan lakia voi rikkoa kun se ei miellytä.

Empatia on hyvä asia mutta hyväksikäytölle ja ihmiskaupalle sanotaan ei

Tietyssä mielessä vihreät käyttävät hyväkseen naisten luontaista empatiakykyä. Mutta, mutta….tämä luonnollinen tunne voi kuitenkin palvella vääriä asioita, jos ihminen on naivi ja hämmentynyt. Pitää käyttää myös järkeä. Luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään on yhteiskuntarauhan edellytys. Ihmiskauppaa ja rikollisuutta ei voi hyväksyä.

Pennasgate saanee jatkoa, kun selviää kuka tämä karkotettu oikein oli ja mitä hän oli täällä tehnyt.

Kansan silmissä häiriköintiä

Suurelle yleisölle tämä sirkus ja häiriköinti näyttäytyy siltä, että lakeja säätämään halajava puolue ei sitten paljoa perusta laillisuudesta. Miksi sitten äänestää heitä?

Yhteiskuntarauhan kannalta olisi tärkeää, että vasemmisto, joka on todennut haluavansa tämän puolueen hallitukseen, tekisi selvän pesäeron väkivaltaan ja laittomuuteen nähden. Nyt vain SDP ja vassarit vakuuttamaan ihmiset siitä että ei ole olemassa parempaa väkivaltaa!

Suuri enemmistö meistä on sitä mieltä, että Suomen laki puolustaa kaikkia ja mahdollistaa sen, että ihmiset voivat elää rinnakkain. 

ps. Tukholmasta tuli kuvia. En minä enää ihmettele miksi Touko ei vastusta väkivaltaa niin herkästi. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kyllä tämä Pennasen performanssi saattoi tahtomattaan tuoda esiin eräitä mm. palautettavan kahlitsemiseen ja lääkitsemiseen liittyviä epäkohtia. Reittilennot eivät myöskään välttämättä ole paras keino hoitaa kuljetukset.

Aivan varmasti asiasta keskustellaan myös eduskunnassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tuo toi asiaan keskusteluun ja se on tietysti hyvä asia. Pennasen toimia voi arvostella, siitä voi tykätä ja sitä voi inhota, mutta keskustelua ainakin syntyy.

Finnairillehan tuo on melko vaivaannuttava asia, mutta valtio-omisteisena varmaan keinot ovat vähissä

Loppujen lopuksihan tuo itse Pennasen teko ei nyt mikään maata mullistava tapaus ollut, täysin verrattavissa greenpeacen katoilla ja laivoissa roikkumiseen.

Rangaistus tulee, ja sen hän nyt on varmaan ymmärtänytkin, asian ydin jää kuitenkin elämään.

Toni Tamminen

Voisitko pitää vaikka 6 kuukauden tauon, syy miksi itse lähdin täältä oli sinun sairaat kommenttisi, joten ymmärtäisit nyt yskän, dear Petteri!!

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #23

Ritala tuo huumoria Uuteen Suomeen tai on jopa perussuomalaisten trolli pyrkien kierosti nostamaan heidän suosiotaan älyvapailla kannoillaan. Antaa Ritalan elää ja vaikuttaa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Lakiteknisessä mielessä tässä saattaa olla hyvinkin vähän venytetty jo äärimmilleen pingotettua suomalaista itsemääräämisoikeutta. Meillähän hoivapuoli on helisemässä juuri avohoitopotilaiden, mielenterveysporun, pyskoosisakin, deliirium porukan, sekakäyttäjien, huumehörhöjen sun mun populan kanssa jotka täyttävät suuren osan päivystyksistä ja joilta on vaikea suojautua ja joille ei oikein mitään voi (ottaisiko setä tämän rauhoittavan diapamin ja laittaisi sen kirveen lattialle?) ... eli koska Suomessa mennään Suomen lakien ja sääntöjen mukaan niin kaikille palautusta odottaville 9. negatiivisen oleskeluluvan saanneille tarvitsee sitten hommata oma yksityinen lento kotimaahansa joka tarkoittaa sitä, että eduskunta pohtii sitten kuinka monta nollaa uudessa lisämäärärahassa sitten onkaan ...

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Paras olisi jos maahanmuuttoministeriö vuokraisi tuota varten Finnairilta tai puolustusvoimilta tai joltain muulta taholta noita palautettavia varten oman koneen ja lennättäisi heitä sitten takaisin kotiin kun kone on täysi. Ja vaikka lennolle tulisi monta eri pysähtymistä eri paikoissa niin paljon kustannustehokkaampaahan tuo olisi kuin nykykäytäntö. Tällöin myös muille matkustajille ei noista (tai vihreistä) syntyisi häiriötä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #9

Yle:llä näköjään tuore juttu aiheesta jossa vaihteeksi pelkkää, kiihkotonta faktaa. Turvapaikanhakijoiden palautukset eivät todellakaan toimi jos hakija ei itse halaja vapaaehtoisesti palata. Jonossahan on tuhansia, eilisen jutun mukaan tilanne vok:eissa ei ihan paras mahdollinen

https://yle.fi/uutiset/3-10333687

Ahdistus vastaanottokeskuksissa kasvaa – Turvapaikanhakijat aiempaa väkivaltaisempia henkilökuntaa kohtaan

https://yle.fi/uutiset/3-10336746

Poliisihallitus eritteli viestissään kymmenen palautusten yleisintä kohdemaata. Suurimmat kohdemaat olivat Viro (387 henkeä), Venäjä (128 henkeä), Italia (122 henkeä), Irak (115 henkeä) ja Romania (70 henkeä). Erikseen mainittiin myös Afganistan, johon on tänä vuonna palautettu vain 17 henkilöä.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Tuohon Pennas-caseen liittyen nyt pyörii netissä tällainen huhu siitä karkoitettavasta. En tosin ole pystynyt mistään varmistamaan onko näin oikeasti vai ei? Tosin ei lainkaan yllättäisi jos olisi... FB:stä löydettyä:

"- Nyt on paljastunut että koneessa palautettavana ollut henkilö oli todennäköisesti 24-vuotias Muhammad Algharbi Mughtasib. Mughtasib oli tuomittu alaikäisen tytön pakottamisesta seksuaaliseen tekoon Raumalla vuonna 2016. Mughtasib oli todettu vaaralliseksi, joten sen takia häntä oli saattamassa 4 poliisia."

Jos oli kyseinen henkilö niin ilmeisesti Vihreiden mielestä näitä ei saa karkottaa?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

asiaa pitää tiedustella viranomaisilta)))

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Ei ne varmaan vastaisi mitään? Vaikka tuon tuomio yli 2v olikin ollut jolloin nimi pitäisi saada julkistaa. Eli se on varmasti tiedossa että tuon niminen henkilö on saanut tuomion ja karkoituspäätöksen, mutta siitä ei täysin varmoja olla, että oliko hän juuri hän tuossa kyseisessä koneessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jos oli kyseinen henkilö niin ilmeisesti Vihreiden mielestä näitä ei saa karkottaa?"

Nämähän ovat kulttuurin rikastuttajia.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Näin meille mm. Stubb on kertonut! ;)

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Tuli vain mieleen. Pitäisikö Touko Aallon erota puheenjohtajan toimesta? Tunnen useita vihreitä ja he eivät kannata tällaista kansalaistottelemattomuutta. Eikö olisi kunniallisempaa toimia jossain kansalaisjärjestössä mikäli haluaa uhmata lakia? Aallon leppymätön halua uhmata laillisuutta voi vahingoittaa vihreitä?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Tukholmasta tuli kuvia. En minä enää ihmettele miksi Touko ei vastusta väkivaltaa niin herkästi."

Luulin niitä Touko-kuvia ensin photoshopatuiksi. Mutta ei kai Seiskakaan julkaise aivan tarkastamatta?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Minä en uskonut myöskään aluksi. Luulin että oli jotain arvotonta herjaa. Mutta...((( oli surullinen päivä demokratialle.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #13

Tässä olen kyllä eri mieltä. Jos nyt haluaa käväistä homobaarissa ja ottaa siellä pari tarkoin harkittua kuvaakin julkisuuteen niin mikäs siinä soisin sen jopa Sipilälle ja jopa pääministerin ominaisuudessa. Kansa saa sitten vapaasti ottaa kuviin kantaa, viime kädesssä kun tekee seuraavan äänestypäätöksen ko. henkilöiden suhteen (jos kokee asian tarpeeksi merkittäväksi)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #13

Mites Toukon läpsimiset Arton demokratiaa kalvaa? Eikö demokratiassa kuka tahansa saa käydä homobaarissa läpsimässä homoja persposkille? Tietenkin kohteen suostumuksella.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Touko läpsäytti vapaaehtoista persua sulassa sovussa. Ministeriainesta.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

No nyt vasta itsekin käsitin mistä tässä puhutaan. Touko ei ole syyllistynyt vain läpsimiseen vaan myös #metoo menoon! Jos kuka tahansa muu paitsi Touko olisi noin toiminut niin vihapuhepoliisi olisi jo pidättänyt rasisimista ja kaikesta muusta. Mutta koska Touko on virheä niin kaikki mitä hän tekee on ihanaa. Tuolla enempi kuvia:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/20180803220111...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mäkin tunnen monta vihreetä, joiden mielestä oli hyvä juttu.

Kysytäänkö vielä Matti Nykäseltä mitä mieltä se on?

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Sitä en lainkaan epäile että tiettyjen vihreiden mielestä toi on tosi siistiä Mä kyllä luulen että suuren yleisön mielestä toi lentokonecausti ja Toukon touhuilut ei kumminkaan ole niin siistejä ja mielenkiinnolla odotankin seuraavien galluppien lukuja! ;)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Palautettava oli matkalla amerikkalaisten valvomaan kotimaahansa.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Performanssi pyörii jatkuvin uusin "huippukohtauksin" samalla kun kuivuus jatkaa kiristymistään! Kun Saksan vihreät kypsyyttä osoittaen puuhavat katohätäapuvaatimusten parissa niin katkaistaisiinko näytelmä "buu-" ja "katsokaapas kollegoitanne etelänsuunnassa, Aalto ja kumppanit" -huutoihin!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset