Venäjän sisäpoliittinen värinä
Syyrian ilmatorjunta ampui tiistai-iltana 17. syyskuuta klo 23 paikallista aikaa venäläisen tiedustelukoneen Il-20 koneen alas. Koneessa oli 15 hengen miehistö, 14 heistä upseereita, eikä kukaan pelastunut.
Israelin asevoimat toi esille seuraavassa tiedotustilanteessa ”surunsa” kuolemantapausten takia. Myöhemmin, ensin twitterissä, sitten virallisesti Israelin asevoimat ilmoitti, että Syyrian presidentti on kuitenkin kokonaan vastuussa tapahtumasta.
Tilanne oli räjähdysherkkä, sillä Israel suoritti samaan aikaan pommituksia vieressä oleviin iranilaisten asemiin samalla kun Syyria yritti ohjuksilla torjua Israelin koneita.
Venäjälle tiedustelukoneen tuho oli kova arvovaltaisku. Pian tapahtuman jälkeen Venäjän puolustusministeriö syytti Israelia siitä, että se ilmoitti Venäjälle omista iskuistaan vain minuuttia aikaisemmin ja että se käytti Venäjän konetta ”kilpenä”. Lopuksi virallinen Venäjä varasi itselleen oikeuden vastata Israelin ”vihamieliseen” toimintaan.
Tilannetta mutkisti kuitenkin se, että presidentti Putin, jolla on loistavat suhteet pääministeri Benjamin Netanjahuun, pyrki silittelemään tilannetta. Hänen mukaansa kyse oli ”traagisten olosuhteiden ketjusta” eikä pitänyt loppujen lopuksi Israelia syypäänä.
Syyrian topelointi?
Venäjän liberaalilehdissä on arveltu Israelin lehdistöä myötäillen, että Syyria ei ole osannut käyttää Venäjältä saamiaan SS-200 ilmatorjuntaohjuksia oikein. Nyt Venäjä on ilmoittanut, että se sittenkin lähettää Syyriaan S-300 ohjuksia.
Virallinen Venäjä on nyt vaikeassa välikädessä. Se ei voi julkisesti syyttää Syyrian armeijaa topeloinneista ja sen on tai olisi siksi syytettävä Israelia siitä, että se on yrittänyt käyttää venäläisen tiedustelukoneen tutkajälkeä oman toimintansa peittelyyn. Tai kolmantena vaihtoehtona yrittää painaa unohduksiin koko ”tapaus”, kuten presidentti näyttäisi toivovan.
Tiedustelukone tippuessa alkoi Venäjän sisäpoliittinen värinä
Poliittisesti Syyrian harhalaukaus on myös ikävä töytäisy presidentti Putinille, joka on joutunut omassa maassaan kohtaamaan kiukkuisia eläkeprotesteja. Pahimmat näistä olivat 9. syyskuussa pidetyt maanlaajuiset protestit, joista levisi vastenmielisiä kuvia mellakkapoliisien silmittömästä väkivallasta ja lähikuvia lasten ja alaikäisten pidätyksistä.
On huomattava, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mielenosoittajat vastustivat aktiivisesti poliisia. He eivät tyytyneet vain passiiviseen vastarintaan vaan rimpuilivat ja käyttivät painiotteita kun yrittivät vapauttaa tovereitaan. Mielenosoitusten aktiivit näyttivät olevan hyvin nuoria henkilöitä, joiden ei luulisi olevan huolissaan omista eläkkeistään.
Tietyllä tavalla pamputtaessaan nuoria mielenosoittajia Venäjän pamputtaa lyttyyn omaa tulevaisuuttaan.
Mielenosoituksissa pidätettiin noin 900 henkeä ja useita loukkaantui – näyttää myös siltä, että ne jatkuvat yhä ärhäkkäinä.
Poliittisesti nämä mielenosoitukset ovat kääntyneet kommunistisen puolueen hyödyksi kun liberaalit ovat tukeneet vihattua ”reformia”. Toisaalta myös kenraali Viktor Zolotovin ”you tube kaksintaisteluhaaste” oppositiopoliitikko Aleksei Navalnylle herätti huumorimyrskyn Navalnyn puolesta.
Tässä harvinaisessa videossa Zolotov herhisteli gansterimaisesti nyrkkiä ja oli valmis tekemään Navalnyistä ”kotletin”. Reaktio oli kuitenkin päinvastainen: tavalliset ihmiset ovat intoutuneet lähettämään Zolotoville omia humoristisia kaksintaisteluhaasteitaan. Näyttää siltä, että valta ja kansalliskaartin johtaja menettivät arvovaltansa ihmisten silmissä. Yleinen nauru on totalitaristiselle hallinnolle myrkkyä.
Putinia syytetään Syyrian tappioista
Potentiaalisesti vaarallisinta lienee kuitenkin se, että armeijan piirissä Putinin hypermonimutkaista Syyrian-politiikkaa on alettu kyseenalaistamaan.
Esimerkkinä tästä on armeijaa lähellä olevan lehden ”Zavtran” artikkeli, jossa maan puolustusministeri kertoo virallisen kantansa venäläisen tiedustelukoneen alasampumiseen.
Lehti kuitenkin siteerasi pitkään lehden sotakirjeenvaihtajaa ja vaikutusvaltaisen Izborskin klubin jäsentä Vladislav Shuryginia.
Shuryginin mukaan syyllisyys ”meidän Il-20 koneen turmaan…lepää korkeimman poliittisen vallan harteilla, joka on leikitellyt ”erityissuhteilla” Israelin kanssa” (ts. viittaa presidenttiin henkilökohtaisesti). Venäjä ei ole hänen mukaansa sulkenut Syyrian ilmatilaa vierailta koneilta vaan on sallinut, että Israel on tehnyt enemmän kuin 30 ilmaiskua Syyriassa. Israel on toiminut, kuten on halunnut.
Hänen mukaansa Venäjä voi nyt ”iskeä ukkosta ja salamaa juutalaisten päälle mutta oikeassa elämässä me itse olemme syypäät tapahtumaan”. Lehti näyttää olevan ainoa, joka uskalsi surra kaatuneita venäläisiä; sen sivuille oli kuvattu muistokynttilöitä.
Puolustusministeriö vahvisti itsepäisesti 23.9 näkemyksensä Israelin syyllisyydestä julistaen, että Israelin ilmavoimat olivat paitsi viivästyneen myös virheellisen tiedottamisensa kautta estäneet turmakoneen siirron turvaan. Kyse on merkittävästä mielipide-erosta presidentin ja armeijan välillä.
Monet korkeat putinistiset poliitikot ovat myös vaatineet toimenpiteitä Israelia vastaan eikä ole itsestäänselvää, että presidentti itse olisi hyväksynyt ne. Tilannetta kiristää vielä, että Israelin hallitus sisäpoliittistensa perinteiden mukaan ei koskaan voi julkisesti myöntää minkäänlaista ulkopoliittista virhettä ja ylpeästi torjuu jokaisen moitteen.
Tilanne Venäjän Syyrian-politiikassa on paradoksaalinen. Venäjä on suurvaltapelissä saamassa siellä jonkinlaisen tilapäisen ja niukan voiton. Parin vuoden sisällä on sen onnistunut nostaa tuhoon ajautumassa ollut liittolaisensa Bashar al-Assad jälleen Syyrian koko ydinalueen kiistattomaksi isännäksi, ylipelata aivan hakoteille joutuneet Yhdysvallat ja Englanti ja näyttää kaapin paikka suurista vaikutussuunnitelmista unelmoineelle puoliliittolaiselleen Turkille.
Mutta menestyksetkään aivan vieraaksi koetussa Syyriassa eivät saa pääosaa venäläisiä uskomaan, että näistä johtuvista mittavista kuluista olisi ”vastiketta”.
Ukrainassa Venäjä on sotatoimillaan hankkinut itselleen päinvastoin lähinnä ikävyyksiä, mutta kansa Venäjällä ei edelleenkään juuri kuluista valita – vielä – asia koetaan ”omaksi” vaikka toivottomaksi.
Mihin näin Venäjän troikka kiitää näin sekavien virtausten vauhdissa –maailmanpolitiikan mennessä samanaikaisesti yhä pahempaan Gordionin solmuun. ”Ei vastausta” vastasi aikanaan nerokas kirjailija Nikolai Gogol, jonka mietteet ovat yhtä ajankohtaisia nykyaikana.
Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Helsingin yliopisto
Jutun runko ilmestynyt TS:ssa 22.9.2018.
"Voi hevot! Hevot! Tuulispäätkö teidän harjoissanne asuvat. Herkkä korvako se puhuu jok´ainoassa suonessanne. Kajahti ylhäältä tuttu laulu. Yhtäaikaa he ponnistivat vaskiset rintansa ja maahan tuskin kajotenkaan he jo ovat juoleina juovina vaan ilmassa ja niin troikka kiitää jumalan innostamana. Oi Venäjä. Minne kiidät. Vastaa! Ei vastausta. Suloista helyä soittavat tiukuset. Ilma jyrisee ja myrskyt siliytyy. Ohi lentää kaikki mikä maan päällä on. Karsaasti katsellen syrjähän väistyvät ja tietä tekevät muut kansat ja valtakunnat."
ps. Olin jo vuonna 2009 huolissani venäläisten maakaupoista. Nyt kaikki ovat niistä huolissaan. https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selvitys-venalaisten-maakau…
Syyrian olisi pitänyt ottaa käyttöön venäläinen strategia. Kukaan ei ole nähnyt mitään, kukaan ei ole kuullut mitään eikä kukaan tiedä mitään koko asiasta. Lännen propagandaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Friendly fire” on käsite, joka tuli maailmalle hyvin tutuksi Irakin sodan alkuaikoina, kun USA harva se päivä ilmoiti, että jokin koneista oli saanut ”friendly fire” osuman. Irakin hallituksen tiedotusedustaja (lempinimeltään koominen ALi) sai maailman sympatiat osakseen naureskellessaan moisille ilmoituksille kerta toisensa jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Jospa kyse on Lähi-idän Mainilan laukauksista.
Ilmoita asiaton viesti
Nurmi tuossa ylempänä, heitti hyvän hyperlinkin Arton mainioon blogiin. Pääkysymys on aika yksinkertainen. Kuinka stabiili valtio Venäjä on sisäisesti?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kysymys, Antti, Arton syvälle menevään blogiin!
Kumpa tietäisi, ei sitä kokeilun puutteessa edes Venäjän isännät kunnolla tietäne!
Arvelen, että siinä on enemmän stabiiliutta kuin monet sen vastustajat uskovat, mutta myös enemmän instabiiliutta kuin monet sen kannattajat uskovat.
Stabiiliutta lyö syvä, erittäin laajalle eri kansanryhmiin ulottuva pettymys länteen ja sen nopeasti muuttuviin arvoihin 1990-luvun alun suuresta länsi-innostuksesta. Nyt joka puolelta kuulee, että vain me itse pystymme ratkaisemaan omat kysymyksemme ja ongelmamme. Yksinkerataistettu käskysysteemi ylhäältä alaspäin helpottaa myös hallinnointia näissä oloissa.
Mutta instabilitiittia luo, että se systeemi ei todella ratkaise Venäjän aitoja ongelmia, vaan pikemminkin lakaisee ne maton alle. Varsinkin häviäjäalueitten jatkuvan alaspäinmenon. Jos tyytymättömyys, jolta vielä puuttuvat positiiviset mallit, pääsee muotoutumaan konkreettiseksi ohjelmaksi, voi stabiliteetti jäädä kauaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jopa kuuluu kauhea jytinä, kun Venäjä kaatuu. Tänäänkin raakaöljyn barrelihinta nousi 80 dollariin ja maakaasu seuraa perässä. Kremlin vararahastotiloihin on jouduttu rakentamaan uusi huone, kun entisestä repesi seinä.
Neuvostoliitto/Venäjällä ja sosialistisella Syyrialla on kymmeniä vuosia vanha puolustus- ja yhteistyösopimus. Syyrian laillinen hallinto otti sopimuksen syksyllä 2015 käyttöön. Loppu on sitten pian historiaa.
USA/EU:n johtama länsi on jo hävinnyt laittoman sotansa Syyriassa. Yrittävät vielä Ranska kärjessä löytää jonkin tekosyyn loppupommituksilleen.
Arvaan, että porvareita harmittaa Suomessakin.
Ilmoita asiaton viesti
Ellen aivan väärin muista niin dosentti lupasi politiikkaan tullessaan tukea nimenomaan Timo Soinin aseman vakiintumista, ja kun Soini on nyt kiitellyt esirukoilijoitaan, niin katselinpa netistä taustaa lestadiolaisuudelle.
Yllätyksekseni rauhansanalaisuus, johon Juha Sipilän sanotaan lukeutuvan, ei olekaan marginaaliporukka lestadiolaisuudessa, vaan suorastaan hallitsevaa Oulun seudulla ja nimenomaan Länsi-Lapissa. Heillä on aatetovereita Ruotsin lisäksi myös Pohjois-Amerikassa.
Kirjanoppinut Lestadius yhdisteli vanhan testamentin karuja kielikuvia saamelaisten perinteisiin sanontoihin kietoakseen pimeydessä vaeltaneen kansan pauloihinsa. Moni tykkää että kurmotetaan, yhäkin.
Vihaa, tulta ja tulikiviä kansan niskaan syytävä Lestadius tuo heti mieleen Timo Soinin puhetavat uudemman ajan populistina.
Ilmoita asiaton viesti