Arto Luukkanen

Dead man walking – Merkel kaput?

USA:n vankilaslangissa varoituksella “Dead man walking” ilmoitetaan ihmisestä, joka on jo tuomittu ja jota viedään teloituspaikalle.

Tämän termin tarkoituksena on alleviivata sitä, että kyseinen henkilö voi tehdä mitä tahansa koska hän on jo valmiiksi kuollut.

Vertaus on tietysti makaaberi ja vertahyytävä mutta sitä voi soveltaa poliittisessa mielessä Angela Merkeliin. Hän kärsi tiistaina kohtalokkaan ja kirvelevän tappion parlamentin CDU/CSU ryhmän puheenjohtajan vaalissa. Hänen läheinen liittolaisensa ja ehdokkaansa Volker Kauder ei tullut valituksi salaisessa lippuäänestyksessä tämän ryhmän puheenjohtajaksi.

Kauder on johtanut CDU/CSU:n ryhmää jo 13 vuotta. Siitäkin huolimatta, että Horst Seehofer (CSU) and Alexander Dobrindt suosittelivat Kauderia hän kärsi tappion. Merkelin luottomiehen sijasta valituksi tuli Ralph Brinkhaus. Heti valintansa jälkeen voittaja riensi muistuttamaan siitä, että hänen ehdokkuutensa ei ollut epälojaalisuuden merkki Merkelille.

Tappiota ei voi kuitenkaan valkopestä. Olipa niin tai näin, Merkel on nyt poliittisessa umpikujassa. Joulukuussa kokoontuva CDU:n puoluekokous tullee suurella todennäköisyydellä valitsemaan jonkun muun puolueen puheenjohtajaksi.  Ainakin on selvää, että mikäli Merkel selviäisi, ei hänellä olisi kanslerina uskottavuutta eikä auktoriteettia.

Merkel on poliittisesti ”dead man walking”.

Suuri koalitio – kuolleiden laiva?

Ja samaan suuntaan kulkevat myös hänen hallituskumppaninsa CSU:sta ja SPD:stä. Horst Seehofer on vain varjo itsestään alistuttuaan ensin pakolaispalautusasiasiassa kaksi kuukautta sitten ja nöyrryttyään nyt äärimmäisen nolosti alentamaan luottamustaan nauttivan tiedustelujohtajan Hans-Georg Maaßen’in ”aamiaistirehtööriksi” päätetyn ylennyksen sijaan turvallisuuspoliittiseksi valtiosihteeriksi.

Häntä odottaa varma suurtappio, jossa CSU menettää puolivuosisataisen ehdottoman enemmistön Baijerin paikallisvaaleissa. Sen jälkeen hänen puolueensa väistämättä tarvitsee syntipukkia.

Sosialidemokraattienkin puheenjohtaja Andrea Nahles selvisi puolueensa kapinasta vain tiukalla itsekritiikillä ja anteeksipyynnöillä hänen vastustajiensa riemuksi. Kannatuksen romahdus ja AfD:n ohiajo siitä tuskin kuitenkaan korjaantuvat - joten johtajanvaihdos näyttää täälläkin olevan edessä.

Koko hallitus muistuttaa saksalaisten tarinoiden Totenschiff’iä, kuolleiten laivaa, joka pysyy pinnalla miehistön menehtyessä yksi toisensa jälkeen.

Voittaja Brinkhaus

Voittaja Brinkhaus on todennut, että aikoo tehdä yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa ja on ottanut yhteen Merkelin kanssa kaksi kertaa. Vuonna 2018 hän esimerkiksi hyökkäsi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin suunnitelmia vastaan Euroopan tulevaisuudesta. Kaikesta lojaalisuuden vakuutteluista huolimatta, Merkelin ja Brinkhausin linjaerot ovat varsin suuret.

Suurpolitiikan äkkikäänteet suosivat nyt Brinkhausia. Britannian brexit on lässähtämässä Theresa Mayn jo tähyillessä varmasti tappiollisiin uusiin vaaleihin ainoana ulospääsynä umpikujasta. Saksan finanssipiirit haluavat riemulla ohjata ”eksyneen lampaan” takaisin karsinaan Edellytyksenä sille on kuitenkin, että Ranskan suurista EU:n keskittämissuunnitelmista luovutaan ainakin toistaiseksi liian kovana palana Britannialle.

Vielä kerran näyttää hyvin todennäköiseltä, että - niin tai näin - Merkelin auringonlasku on alkanut. Hänen suosiotansa söi viimeksi ”Causa Maaßen”, soutamisineen ja huopaamisineen. Asian epäonnistunut ”koplaus” tehtiin SPD:n ja CSU:n johtajien kesken ja Merkel hyväksyi sen nopeasti.

Kyseinen vääntö tulkittiin kuitenkin mahtavien taustavoimien taholta kansan tahdon ylitse kävelyksi.  Samoin Saksan mahtava teollisuusliitto, eräänlainen EK haluaa näyttää, että ulkomaalaisvirtaa ei saa yrittää hillitä. (http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/deutschland-bdi-verliert-gedul...)

Merkelin suurin ongelma on ollut kuitenkin Saksan avoin turvapaikkapolitiikka. Tavalliset kansalaiset ovat saaneet siitä tarpeekseen poliittisen kentän joka puolella. Tulijoiden määrä ja heidän tuomansa sosiaaliset ongelmat puhumattakaan rikollisuuden kasvamisesta ovat kerta kaikkiaan pelästyttäneet saksalaisen keskiluokan. ”Täti Merkelin” miltei täydellinen mahtiasema on nyt sulanut, sillä CDU:n kannattajat ovat alkaneet äänestämään AfD:tä enemmän ja enemmän.

Hieman luettavaa: (https://www.bild.de/bild-plus/politik/inland/politik-inland/kanzlerin-verliert-abstimmung-5-gruende-fuer-die-merkel-klatsche-57471492,view=conversionToLogin.bild.html).

Mitä se merkitsee Suomelle?

Suomen terminaalivaiheessa olevalle Sipilän hallitukselle Merkelin lähtö olisi myrkkyä.

Sipilän hallitus on ulkopoliittisesti peesannut Saksaa. Sipilän kabinetti on ollut kaiken kaikkiaan Merkelin uskollinen aseenkantaja – sivuajatuksenaan, että mikäli me olemme tottelevaisia niin ”Täti Merkel” on sitten lojaali meille isoissa pöydissä, jonne Suomea ei kelpuuteta. Salaisena toiveena on ollut, että Täti Merkel suojelisi Suomea aggressiiviselta Venäjältä.

Vuoden 2017 Suomen hallituskriisissä Merkel siunasi tapahtuneen ”Arvo-Pohja kumouksen.” Oli alusta asti selvää, että Merkel ei olisi halunnut saada Suomen ulkoministeriksi nuivaa suomalaista vaan suosi tottelevaisempaa käskyläistä.

TIetyllä tavalla Merkelin mahtiaseman romahtaminen merkitsee sitä, että Saksan ja Ranskan väliset kaavailut federatistisemmasta EU:sta joudutaan hautaamaan.

** 

Merkel itse kommentoi äänestystä viisaasti hänelle tuhoisan äänestyksen jälkeen.

”Näin demokratia toimii. Joskus on häviöitä eikä ole mitään mahdollisuutta sokeroida sitä.”

Se toimiiko demokratia Suomessa, nähdään keväällä 2019.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Varmasti täti Merkel'in tulevaisuus (lähtö) vaikuttaa Suomenkin vaaleihin. Täti May lähtee kumminkin, ainakin EU:sta. Macron'sta tuskin tulee ylijohtajaa.
Hillitön hässäkkä on edessä. Maa "järisee" muuallakin kuin EU:ssa. Kuka hakee Nostradamusta, kuka muuta "asiantuntijaa". Varmaan äänestäjille tarjotaan tuttua ja turvallista, tai sitten on edessä helvetin lieskat.

Ei ku tulta päin tai ainakin etteenpäin -sano mummo lumessa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

" Merkelin suurin ongelma on ollut kuitenkin Saksan avoin turvapaikkapolitiikka. Tavalliset kansalaiset ovat saaneet siitä tarpeekseen poliittisen kentän joka puolella. Tulijoiden määrä ja heidän tuomansa sosiaaliset ongelmat puhumattakaan rikollisuuden kasvamisesta ovat kerta kaikkiaan pelästyttäneet saksalaisen keskiluokan. ”Täti Merkelin” miltei täydellinen mahtiasema on nyt sulanut, sillä CDU:n kannattajat ovat alkaneet äänestämään AfD:tä enemmän ja enemmän. "

Suomessa sama ilmiö, kansa ei enään luota nykyisen hallituksen turvapaikkapolitiikkaan.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Martti. Näin on. Aina on kuitenkin selvittävä ja selvitettävä nämä herrain sotkut.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Luukkain kertoo asiota, ei ota mitää vastuuta, ihmitä

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Ari - en ymmärtänyt lausettasi. Mikä on ihmitä?

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Olen samaa mieltä edellisen analyysin kanssa.
En ole ymmärtänyt mikä Merkeliä on pitänyt pinnalla näin kauan. Ainoa selitys on, että häntä on siellä tuettu ikään kuin jättiläisten olkapäillä.

Tässä Artolle uusi vinkki metaforaksi:
Miracle Mike: the Headless Chicken Who Wouldn't Die
https://www.youtube.com/watch?v=E7wYqRF-mVU

Olen kyberneetikkona itse käyttänyt sitä vertauskuvana eri toimijoista. Hyvin toimii, suosittelen.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Es heisst "kaputt"!

Hochachtungsvoll Dr. med. Besserwisser.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

Olet väärässä. Se on "kaput" englannin kielessä, tosin laina saksan kielestä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Itä-Saksan kansalainen Angela (später 'Mutti') Merkel oli 35-vuotias tarmokas kommunisti (!) Berliinin muurin kaatuessa 9.11.1989. Päivä sattui olemaan torstai, Angelan saunapäivä. Miten suomalaista!

1989: Nothing beats a good sauna
When the Berlin Wall came down on November 9, 1989, many East Germans rushed to the border to celebrate. But Merkel, as she did every Thursday evening, went to the sauna with a friend and joined the celebrations only afterward.

“It was Thursday, and Thursday was my sauna day so that’s where I went — in the same communist high-rise where we always went,” Merkel told the Guardian.

Paljon on tapahtunut Angelan elämässä tuon saunapäivän jälkeen. Sic transit gloria mundi, niin menee mainen kunnia. Sen tulee kohta kokemaan myös Angela, DDR:n lahja yhdistyneelle Saksalle. Uudet post-Merkel tuulet alkavat puhaltaa Euroopassa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Papin tyttären ihmeellinen ura...ja erikoinen oli isänsäkin ura. Mitenkähän papin tytär pääsi FDJ:n johtoon?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Tuhansia vuosia kestääneellä kikalla "laulamalla" ;)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Onhan se aika merkillinen tuo Merkelin 'Lebenslauf'. Syntyi 1954 Hampurissa, josta muutaman viikon ikäisenä muutti pappi-isänsä mukana Itä-Saksaan. Muuton erikoisuutta on joku verrannut samalle tasolle kuin olisi muutto Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan.

"Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon." Wikipedia

Lahjakas papin tytär piti taitavasti oikeaa profiilia ja saavutti luottamusta DDR:n koneistossa. FDJ:n ykkösjohtajana hän ei kaiketi ollut. Agitprop-spesialisti hänestä joka tapauksessa FDJ:ssä tuli. Innokkaan nuorkommunistin, eräänlaisen DDR-valistusupseerin pesti.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Tärkeitä huomioita Arto! Kumman vähän mainintoja Suomen mediassa romahtavasta Merkelistä ja myös lässähtävästä brexitistä. Vaikka ovat Euroopan suunnanoton keskeisimmät asiat! Mitenkäs silmät ummessa kulkeva Suomi ymmärtää valita tiensä näissä koukeroissa?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Pekka. Näin on. Olen hämmästynyt. Joko eivät osaa kieliä tai sitten kukaan ei ole "käskenyt" ottaa selvää. Mainio juttu.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kommentaattorit näyttävät joutuneen vähitellen dosentin taikapiiriin ja alkaneet enemmän ja enemmän ymmärtää DDR-muistoja?

Jos Tiitisen DDR-lista joskus paljastuu, sieltä löytyy niitä samoja kulttuurihenkilöitä jotka riensivät Kekkosen lastenkutsuille Tamminiemeen. Voidaan sanoa UKK:n päästäneen heidät lähelleen taikapiiriin eikä päästänyt enää irti.

Niin toimii kulttuurihegemonia. Taiteilijoiden, kirjailijoiden ja muiden henkisen alojen työntekijöiden (toimittajat!) toimeentulo riippuu apurahoista ja prenikoista. Niitä varten heidän on pakko kuulua ammattijärjestöön saadakseen sen suositukset.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Somessa on väitetty, että Rooman "citta aperta = avoin kaupunki" vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on kansallista, toisin sanoen "natsionalist": teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, sekä kaksi kansallista kieltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset