Kiihkoilu pois Suomen kouluista!

Totalitarismi rakastaa lasten ja nuorten aivopesua ts. indoktrinaariota.

Väkivaltaan, vihaan, suvaitsemattomuuteen ja ideologiaan uskova ”propaganda-valtio” ei voi sallia, että tulevan sukupolven käsityksiä voisi muovata kukaan muu kuin se.

Historiassa on monta esimerkkiä tästä toiminnasta. Käytän esimerkkinä stalinistista järjestelmää, joka pyrki systemaattisesti muovaamaan lasten käsityksiä luokkataistelun, tieteellisen ateismin ja marxilaisen ihmiskäsityksen puolesta.

Aivopesua Neuvostoliitossa

Neuvostojärjestelmä pyrki alusta asti kieltämään väärien ideologioiden kuten kirkon ja ”porvarillisten agenttien” toiminnan koululaitoksessa. Erityisesti humanistiset alat joutuivat tiukkaan paikkaan; tiedekuntia ja tieteenaloja suljettiin. Tilalle ympättiin ”sosiaalitieteitä” sekä ns. ”punaisten professorien” opetusta. Turhat porvarilliset opettajat joko tuhottiin tai karkotettiin kuten vuonna 1922, jolloin 155 Venäjän akateemisen elämän tärkeää vaikuttajaa ja ajattelijaa laivattiin ulkomaille.

Lapsille ja opiskelijoille haluttiin antaa ”tieteellisen marxilaisuuden” kyllästämää opetusta, joka tähtäsi ”käytännön aloille” ts. insinööreiksi, agronomeiksi ym. asiantuntijoiksi, jota sosialistinen järjestelmä voisi käyttää hyväkseen. Samaan aikaan työläisille perustettiin omia korkeakoulujaan (rabfak, krestfak), joiden kautta nämä taatusti ideologisesti oikeat ihmiset olisi mahdollista kouluttaa.

Ilmiannot vanhempia vastaan ovat ihan ok!

Koulutusjärjestelmän lisäksi nuoriso istutettiin ”Lenin-lapsiin”, pioneeriliikkeeseen ja nuorisokommunistien (Komsomol) joukkoon, joissa ideologista indoktrinaatiota harjoitettiin vapaa-ajalla. Tarkoituksena oli luoda uusi Neuvosto-ihminen, joka tuntisi ”syvää rakkautta” tovereita kohtaan, sekä ”hehkuvaa vihaa” luokkavihollisia kohtaan. Stalinin aikana tähän liitettiin myös ”patrioottisuus”, joka tarkoitti rakkautta synnyinmaata – Neuvostoliittoa kohtaan. Hyökkäyssotia vasten luotiin myös termi: ”internationalismi”, joka tarkoitti sitä, että neuvostonuorten piti olla valmiita ”vapauttamaan” kapitalistisen ikeen alla olevia ihmisiä.

Kommunistisen kasvatuksen korkeimmat kukkaset syntyivät ehkä silloin kun ns. näytösoikeudenkäynneissä lapsia kuljetettiin oikeussalien eteen huutamaa heleillä lasten äänillä ”kuolema hulluille koirille”. Tai kun lapsille kerrottiin uudesta sankarista Pavlik Morozovista, joka oli vuonna 1932 antoi NL:n salaiselle poliisille ilmi oman isänsä ”dokumenttien väärentämisestä ja niiden myymisestä neuvostovallan vihollisille”. Pojan sukulaiset tappoivat Pavlikin ja hänestä tuli ihanne ja sankari, jolle laulettiin ylistyslauluja.

”Pirkkalan moniste” ja yritys Suomen lasten politisoimiseksi

On meillä Suomessakin osattu.

Suomessa ajatus yhteiskunnan muuttamisesta lasten avulla syntyi vasemmiston mielissä 1970-luvulla. Taistolais-vasemmiston edustajat olivat päässeet tällöin liimautumaan virkakoneistoon ja demari-ministerien suosiollisella avustuksella nämä aloittivat tehokkaan aivopesun Suomen lasten tietoisuuden muuttamiseksi.

Eräs mielenkiintoisimmista kokeista, oli ns. Pirkkalan moniste-kokeilu joka kykeni opetusministeriön, kouluhallituksen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen avulla keittämään kokoon historian opetusmateriaalia, jossa pyrittiin viidennen luokan lasten tietoisuuden mobilisoimiseksi kapitalistista ja porvarillista yhteiskuntaa vastaan.

Kyseessä oli maisteri Antti Penttilän laatima, Kouluhallituksen ylitarkastaja Kari Koukkusen valvoma projekti, jonka käytännön toimintaa päsmäröi Tampereen yliopiston psykologiaprofessori Tapio Nummenmaan johtama PETO (peruskoulun toimivan opetussuunnitelman projekti) -tutkimusryhmä.

Tämä yritys kaatui kun asiasta nousi häly ja eduskuntakysely vuonna 1975.

Demari ja aikoinaan maan nuorin ministeri Ulf Sundqvist joutui nöyrtymään. Toinen opetusministeri – kuten silloin sanottiin ko. hallituksen ainoa mies – opetusministeri Marjatta Väänänen – piti kokeilua skandaalina ja eduskuntakeskustelun jälkeen reagoi asiaan lopettamalla tämän yrityksen.

Samalla myös Tampereen yliopisto joutui luopumaan pitkin hampain tämän ”menestyksellisen” kokeilun jatkamisesta. Vasemmistolle tämä oli kova paikka. Esimerkiksi vuonna 1976 Kasvatusalan Sosiaalidemokraattinen Yhdistys toi esille harminsa oikeiston toimista ja totesi, että ”porvariston taantumuksellisin osa yritti edelleen pysäyttää koulu-uudistusta hyödyntämällä taloudellista lamaa ja kampanjoimalla peruskoulua vastaan”. Se ennakoi myös ”oikeistoyhteistyötä” tässä asiassa. (Ville Okkonen: Peruskoulua vastaan, yksityisoppikoulut ja yhteiskuntajärjestys, 1966-1975, Turun yliopisto, opinnäyte,  s.278).

Pirkkalan kokeilu kuihtui yhtä aikaa Teiniliiton ja kouluneuvosto-kokeiluiden kanssa. Aivopesu ei edennyt sillä Suomi ei kerta kaikkiaan kääntynyt sosialismiin eivätkä silloin porvarilliset puolueet – kokoomus ja keskusta lämmenneet lasten ”ideologisille ristiretkille”.

Myös kouluneuvostovaalit osoittivat, että näitä rakenteita kehränneet taistolaiset eivät saaneet enemmistöä lasten keskuudessa. Lapset eivät tehneetkään vallankumousta – kiväärit jäivät jakamatta, porvareita ei tapettu ja ne 20 perhettä saivat jatkaa toimintaansa.    

Laura Huhtasaari – Marjatta Väänänen

Kuten tiedämme, kansanedustaja Laura Huhtasaaren esille tuoma epäkohta ideologisen opetuksen vaaroista kehitti harvinaisen somemyrskyn.

Huhtasaaren toimintaa on paheksuttu ”maalittamisena” kunnes pian paljastui, että kyseinen kuva oli jo sosiaalisessa mediassa. Sitten keksittiin, että koulu on vaarassa ja sinne pitää saada turvamies.

Kyse näyttää olevan itsekehrätystä skandaalista ja jonkinlaisesta orgastisesta anti-Huhtasaari refleksistä, joka vallitsee maamme mediassa. Älylliset pohdinnat eivät ole häirinneet tätä yhteistä hurmaa. Esimerkiksi iltapäivälehdet ovat kuvanneet asiaa sellaiseksi, että ”Huhtasaari pelästyi lasten piirrustuksia” ym.

Todellisuudessa Laura Huhtasaari toimi aivan samanlaisella motiivilla kuin aikoinaan ministeri Marjatta Väänänen. Tämäkin sai aikoinaan päälleen vasemmisto p-myrskyn.

Isot kysymykset

Nyt torstaina kun tämä väärään puolueeseen ja väärään ihmiseen kohdistunut syväpöyristymisen ihanuus on haihtumassa, ovat nämä ”gut-mensch” piirit havainneet, että he joutuvat nyt sitten ottamaan kantaa pääkysymykseen: voiko Suomen kouluissa harjoittaa poliittista vaikuttamista ja indoktrinaatiota.

Ongelmana on se, että valtakunnallinen opetussuunnitelma on tässä asiassa yksiselitteinen: koulussa ei voi politikoida tai propagoida omia aatteita (kt. vuosien 2004 että 2014 OPS/ https://www.oph.fi/ops2016/perusteet).

Näyttää kuitenkin siltä, että ns. piilovaikuttamista tapahtuu.

Esimerkiksi Jani Toivola on ahkerasti ja kiitettävästi kulkenut (taksilla) koulusta kouluun ja kertonut omista elämän kokemuksistaan. Seurasin itse tällaisen luennon Järvenpäässä ja jokaiselle ajattelevalle kuulijalle tuli selväksi, että kyseessä oli vaalityö. Hänen hieno agendansa oli loppujen lopuksi tiettyyn ideologiaan ja maailmankuvaan johdatteleva puheenvuoro, joka tietenkin myös sponsoroi hänen omaa suuntautumistaan erilaisiin asioihin.  Se, että hän sai tästä rahaa useilta tahoilta ja että hän toimi tässä sairaslomansa aikana, ei häirinnyt tilaajia. Ainakaan silloin.  

Vielä kerran. Saako koulussa politikoida?

Minun mielestäni ei saa. Jätetään koulut rauhaan. Puhutaan muilla foorumeilla, ei demonisoida vastustajia tai niitä tahoja, jotka eivät ajattele kuin me. Kunnioitetaan toista eikä vääristellä toisen sanoja tai mobilisoida näitä syväpöyristymis-orgioita välittömästi. Ennen kaikkea jätetään kerta kaikkiaan tämä viholliskuvia luova poliittinen jaarittelu: puhutaan terävästi ja kriittisesti mutta toista kunnioittaen.

Toinen kysymys kuuluu: onko meillä poliitikkoja – kuten suomettuneisuuden synkimpinä vuosina oli – jotka uskaltavat tuoda tämän asian esille? Minun mielestäni on.

Laura uskalsi.

Ikävä kyllä nykyinen opetusministeri ei selvästikään näe indoktrinaation vaaroja. Hänen mukaansa poliitikot eivät saa puuttua näihin asioihin. No…vuonna 1975 puututtiin ja koulut pelastettiin. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että Sanni Grahn-Laasonen ei selvästi ole Marjatta Väänänen.   

Vielä kerran. Arvoisat ei-viher-vasemmistolaiset. Miettikää järkevästi. Nyt vihollisena, natsina ja rasistina on perussuomalainen puolue mutta jossain vaiheessa viholliskuvaa muutetaan ja silloin viholliseksi voi tulla kokoomus tai keskusta. Tämä moderni Lapuan Liike ei usko kyyneliin – kuten ei Moskovakaan uskonut.

ps. Keskustelusta

Arvoisat keskustelijat,

Harvoin on kiihkottumuutta, rauhallisuutta ja ei-demonisoimista toivova blogi saanut näin raivokasta ja epä-älyllistä palautetta. Joukossa on tosin ollut aivan hyviäkin kysymyksiä. Rauhallisia kysymyksiä ja kommentteja kirjoittavat henkilöt ovat pysyneet poissa – ymmärrettävistä syistä. Ei kukaan halua laittaa lusikkaansa tällaiseen huuto ja herjaussoppaan.

Politiikassa mukana olevana on tietenkin totuttava näihin ja tulkitsen, että monet näistä asiattomista kommenteista olivat oman pahan olon "sielun hätähuutoja". Perussuomalaiset on leimattu kertakaikkiaan niin, että heistä on aina esitettävä se ilkeä ja pahantahtoinen tulkinta. En syyttele heitä vaan sanon suvaitsevasti: "he eivät tiedä mitä he tekevät".

Tällaisen noitavainomentaliteetin lietsomisesta pidän vastuussa ennen kaikkea toimittajia ja tässä tilanteessa US:n päätoimittaja Markku Huusko kunnostautui notoorisesti kun lähti täysin rinnoin Laura Huhtasaarta vastaan varsin heppoisin perustein. Hän ikäänkuin näytti esimerkkiä ja usutti ihmiset raivoon. Toimittajien esimerkki vihapuheen käsittelyssä on tärkeää. Heillä on enemmän vastuuta kuin muilla.

Toisaalta toimittajiakin pitää ymmärtää. Suomalaisessa politiikassa on aina ollut ns. syntipukkeja, jotka ovat toimineet ns. vanhurskaan vihan kohteita. Kommunistit ja sosiaalidemokraatit olivat tätä ennen II maailmansotaa ja sen jälkeen kokoomus aina 1980-luvulle saakka. Nyt perussuomalaiset ovat sen kohteena. Syy on yksinkertainen: perinteiset wanhat puolueet näkevät uuden tulijan sietämättömänä kilpailijana, joka pitää tuhota mahdollisimman pian – syöttökaukalolle ei haluta uusia kärsiä.

Sitten näihin argumentteihin. Ensiksi, mitään tilastotietoja tai tutkimusta siitä harjoitetaanko koulussa poliittista indoktrinaatiota ei minulla ole. Historialliset esimerkit kertovat siitä, että sellainen on mahdollista. Se myös alleviivaa sitä, että vallanpitäjän pitää olla valppaana ja estää koulun politisoituminen.

Minun hypoteesini perusteella ovat vain arkikokemus ja ihmisten kertomukset, jotka ovat minun mielestäni määrällisesti suuria ja joissa on kaikissa sama toistuva sanoma: jotkut opettaja/opettajat harjoittavat täysin laillista puoluetta vastaan armotonta ja vastuutonta kiihotusta ts. ja samalla kiihottavat oppilaita.

Minusta tästä asiasta pitäisi tehdä puolueeton tutkimus. Ei ole savua ilman tulta. On syntynyt perusteltu epäilys, että opetussuunnitelmaa ei noudateta todellisessa elämässä. Tutkitaan ja katsotaan pitääkö tämä paikkaansa.

Näin yleisesti todettuna: tässä blogissa esiintyneet tulehtuneet reaktiot ja raivossa vihan aalto, joka seurasi tästä maltillisuuteen kehoittavaa blogia ovat ikävän ajan merkki. Suomen poliittisessa keskustelussa on jotain vialla. Onko todella näin, että tämä vanhurskas viha on se ainoa mahdollisuus keskusteluun? Kohdistan tämän kysymyksen median edustajalle ja erityisesti Markku Huuskolle, joka on ottanut sydämelleen hyvän puolesta tapahtuvan taistelun. Onkohan se ihan viisasta ja journalistisesti perusteltua? 

Kunnioittavasti ja rauhalliseen dialogiin pyrkien

Arto Luukkanen

artoluukkanen
Perussuomalaiset Järvenpää
Ehdolla europarlamenttivaaleissa

EU-ehdokas. Täysillä Kotiinpäin!
www.artoluukkanen.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu