Arto Luukkanen

”Meitillä on vaan toi kärsimys…”

Kuka meistä on niin seniori, että muistaa lapsivähennykset verotuksessa?

Ne vähensivät huomattavasti tavallisten ihmisten verotusta. Yhdessä lapsilisien kanssa antoivat perheelliselle tunteen siitä, että valtiovalta arvosti lapsiperheiden arkea.

Sitten tuli SDP:n ministeri Erkki Liikasen ja kokoomuksen Ulla Puolanteen vetämä verouudistus – ”Verotus kevenee”. Pääoma ja palkkatulot eriytettiin ja henkilökohtaisessa verotuksessa pääomatulojen progressio poistui. Tehtiin ”hallittu rakennemuutos” ja avattiin ulkomaiset luotot, velkaannuttiin.

Suomi astui juuri tällä ”reformilla” ja juuri näinä vuosina - 1987–1991 - päättäväisen askeleen kohti globaalia maailmaa. Sen seurauksena maamme päälle ryntäsi ensin helppo, ulkomainen lainaraha, sitten suuri pankkikriisi ja massiivinen lama, jotka yhdessä mursivat suomalaisen keskiluokan niskan. Pelikortit jaettiin uudelleen yhdessä omaisuuksien kanssa ja siitä lähtien alkoi massatyöttömyys, joka ei ole sen jälkeen sulanut. Ei edes nousukausina.

Globaali kilpa vie suomalaiselta työvoimalta jalat alta

Suomalainen työvoima joutui näiden vuosien jälkeen kilpailemaan yhä kovemmin ja suu veressä.

Käytännössä pakolliset palkattomat ylityöt ja muut vekkulit sukulaisilmiöineen pomppasivat kukoistukseen.

Lopulta kun meidät äänestytettiin EU:n jäseneksi, me pääsimme myös kilpailemaan EU:n työvoiman kanssa. Ay-liikkeen asettamat rajoitukset suomalaisen työn puolustamiseksi pyyhkäistiin syrjään kuin tulva pyyhkii vanhat lehdet. Portit aukesivat: vuokrafirmat toivat halpoja työntekijöitä aliurakoitsijoina ja ali-aliurakoitsijoina niin, että rakennuksilla ei nyt kuule suomen sanaa.

Auta Arto!

Muistan tämän ajan hyvin. Kirjoittelin silloin Rakennusliiton lehtiin kolumneja ja jotkut duunarit ottivat minuun yhteyttä, kun puolueen johtajat eivät enää välittäneet ulkomaisesta kilpailusta. He eivät enää lotkauttaneet korviaan, kun ulkomaiset ja usein veroja maksamattomat reppufirmat veivät urakat. Eipä siinä minunkaan protestini vaikuttanut. Lopulta kolumnejakaan ei tarvittu.

Nyt suomalainen työvoima on ihan uuden uhan edessä. Baltian ja Balkanin työvoima ei ole enää se pahin uhka – nyt EU/ETA:n ulkopuolinen halpatyövoima tulee ja musertaa suomalaisen duunarin.

Saatavuusharkinta eli lainsäädäntö, joka yrittää suojella EU:n omia työmarkkinoita ei enää toimi. Perussuomalaiset sai sen säilytettyä hallitusohjelmassa mutta kepu ja kokoomus vesittivät sen ”poikkeuksilla”. Esimerkiksi Uudellamaalla sitä ei noudateta ja turvapaikanhakijat saavat tehdä työtä (mitättömällä orjapalkalla) niin paljon kuin jaksavat. Sen varmemmaksi vakuudeksi nykyisen hallituksen ministerit vaativat saatavuusharkinnan poistamista kokonaan (Sipilä, Orpo). 

Onpa kokoomuksen super-ay-johtaja Fjäder päästänyt vieläkin suuremman sian säkistä: pakolaisille pitää antaa ”oikeus” vastaanottaa suomalaista pienempää palkkaa!

Minkälainen Suomi meillä on 10 vuoden päästä: kolmen kerroksen väkeä

Kehitys on ollut niin rajua, että se tulee johtamaan kolmenlaisten työmarkkinoiden syntymiseen. Uljas uusi Suomi nähdään 10 vuoden kuluttua. Ei tarvitse olla profeetta nähdäkseen seuraavanlaisen kotomaamme koko kuvan:

*Ensiksi, on aristokraattityöpaikkoja, jotka vaativat korkeaa koulutusta ja kansainvälistä kokemusta. Näiden harvojen onnellisten korvissa soida ruplattavat korkeat palkat.  Jos tulee pipi niin työnantajan maksaa ylenpalttisen yksityisen terveydenhoidon. Joku suomalainenkin voi olla tässä porukassa. Siellä ei puhuta suomen sanaa – paitsi joskus saunassa ja kännissä.

*Sen jälkeen tulee tyhjää tilaa, jonka jälkeen haahuilee eteenpäin harvalukuinen ja heikko järjestäytyneen työvoiman joukko, jota johtaa turvonnut ja ylimitoitettu ay-byrokratia. Palkat ovat laskeneet ja edut vähentyneet mutta jotenkuten porhalletaan vielä eteenpäin jonkinlaisten pelisääntöjen puitteissa yhä synkkenevään tulevaisuuteen. Näiden muinaismuistojen olemassaolo on lähinnä yhtä selvää kuin Vatikaanivaltion olemassaolo. Torvet soivat, hilparit heiluvat ja sveitsiläiskaarti marssii mutta laulun sisältö on kuollut yhdessä vasemmistopuolueiden sanoman kanssa.

*Kolmas työmarkkina on suomalaisten ja ulkomaalaisten muodostama orjamarkkina. Siellä tehdään parin euron tuntipalkkoja. Työaikoja ei ole.

Voimme todeta vain ”Täällä pohjantähden alla” romaanin Preetin mukaan: ”Meitillä on vaan toi kärsimys”.

Annetaanko asioiden olla?

Jokainen tajuaa maailman muuttuvan. On ihan selvä, että jos annamme asioiden olla möllöttää, niin tulevaisuus tulee lopullisesti repimään hajalle suomalaisen lintukodon. Duunarit ja pienet palkansaajat – näiden suuri enemmistö - tietää sen.

Kysymys kuuluu: missä se toivo on ja mitä pitää tehdä?

Ay-liikkeen saavutukset ovat valitettavasti historiassa. SDP on ideologisesti kuollut; siellä ei ole ollut ketään suunnannäyttäjää sitten Tannerin tai Sorsan.

Ongelmana on se, että ay-liike ei halua todella tehdä mitään – aivan kuten silloin 2000-luvun alussa jolloin suomalainen duunari suljettiin pois rakennuksilta. Strutsimainen ay-liike pistää päänsä maakuoppaan samalla kun kepulikonstein Suomeen rynnistävät vapaamatkustajat romuttavat minimipalkat ja työehdot.

Ongelmana on se: mitä pitää tehdä? Viisaita omistajia on harvassa ja täällä olevat kotimaiset saalistajat eivät näe isänmaan kokonaisetua. Nämä meikäläiset yrityshaukat haluavat niin laveat työmarkkinat kuin mahdollista; työväkeä pitää päästä erottamaan pitää päästä heti ja nopeasti. Lopuksi mikään ei riitä ja pettymystä paikataan ostamalla uusi lentokone.

Ainoa toivo on ihmisissä itsessään. Meissä. Lannistumattomissa suomalaisissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persujenkin mukaan kansa ei äänestä väärin, joten kun kansa halusi liittyä EU:hun, niin sehän oli kansan tahto.

Nyt sitten olsi kiva kuulla mitä persut tekevät globaliaastiolle ja vapaille markkinoille?

EU-ero?, vai mitä on tehtävä, se sama kansa ei edelleenkään halua erota EU:sta, joten aika vähän on työkaluja persuillakaan.

Viranomaiset valvovat työsuhteita ja on laitonta maksaa alle työehtosopimusten mukaista palkkaa, joten miten ne orjamarkkinat Suomessa kehittyvät?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Petteri hyvä. Kaikestä päätellen et ole perehtynyt työmarkkinoiden olosuhteisiin ja siellä vallitseviin todellisiin työehtoihin - vallitsevaan "villiin länteen". Petteri hyvä, yritä ottaa selvää asioista ja kirjoita sitten.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Nollatuntisopimukset voisi räjäyttää. Ne eivät ole yhteensopivia aktiivimallin kanssa.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Matti. Kyllä näin on. Pitkään pähkäiltyäni sen kanssa voi sanoa että onhan se ihan järetön ratkaisu.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Kun sanotaan jotta "lottovoitto" syntyä Suomeen . Niin nyt nämä "lottovoittajat" eivät omassa velkaisessa maassaan pärjään hintakilpailussa halvemman elintason kilpailijoille. Näiden "lottovoittajien" piikkiin otetaan lisää velkaa .

Pitäisi olla enemmän hyötyä olla Suomalainen Suomessa . Nostetaan vaikka esim 10% ulkomaisen työläisten veroa sitten tms. Niillä voitais vuosien saatossa paljastuvat esim rakennus virheetkin korjata. Eikä "lottovoittajien" verorahoilla, taas .

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hauska nähdä, mihin asti työntekijäpuolella ollaan valmiita venymään, että edes jotain työtä saa tehdäkseen. Työpaikkojen määrä kun ei ole ollut moneen vuoteen kasvusuunnassa. Päinvastoin. Työnantajalle vastaavasti sopivat kaikki ne toimintatavat, jotka pienentävät kulupuolta ja parantavat tulosta.

Espanjassa kuulemma katsotaan yleisesti läpi sormien maahan livahtaneita tomaatinpomijoita, joiden ansiot ovat muutaman € päivässä. + ilmainen asunto muovikatoksen alla sekä juomavesi talon puolesta. Suomessa vastaavasti työharjoittelun lukuun voidaan taas laittaa ihan mitä vaan. Ilmaistyö on kuitenkin orjatyötä, valitettavasti.

https://yle.fi/uutiset/3-9302231

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Kummasti "vastuulliselle" ilmaston muutoksesta yms huolissaan olevalle kelpaa halpa epsanjan hetelmä lidlin hyllyllä .

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #14

Tottakai kelpaa, sehän on sellainen mitätön lokaali ongelma. Tärkeämpiä juttuja kun on maailma täynnä. Niiden hoitamiseen on ihan heti panostettava 110 prosenttisesti, kyllä. Muuten maailma hukkuu hevosenpaskaan, vai miten se meni ?

Nämä samat päättäjät käyttävät aikansa lentelemällä toisten rahoilla ympäri maailmaa kokoustamaan ihmisen aiheuttamaa ilmastomuutosta vastaan. Kokouksesta tehdään muistio ja sitten yhdessä meilaillaan ja mietitään jo seuraavaa kokoustamispaikkaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomessa ei kuitenkaan ole mitään orjamarkkinoita, eikä ole tulossakaan, normaalia persupelottelua.

Kokonaan vastaamatta jäi, miten persut tämän globalisaation nyt sitten muuttaisivat, ja samalla Suomen linjan, niin, että kansa sitä tukee?

Odotan vaihtoehtoja, enkä pelkkä spekulointia.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

petteri...pinnistä. Lue tästä: Anniina Jokinen and Natalia Ollus. Recruitment, exploitation of migrant workers and labour trafficking
in Finland, Sweden, Estonia and Lithuania: Introduction and research findings. In Natalia Ollus, Anniina Jokinen, and Matti Joutsen, editors, Exploitation of migrant workers in Finland, Sweden, Estonia and Lithuania: Uncovering the links between recruitment, irregular employment practices and labour trafficking, Publication Series No. 75. Julkaisija: European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations, 2013. Sillä on toinen artsu: jossa lisää: Anniina Jokinen and Natalia Ollus. ´’we’ve got people lined up behind the door´’: Placing the trafficking and exploitation of migrant workers in context in the restaurant and cleaning sectors in finland. In Natalia
Ollus, Anniina Jokinen, and Matti Joutsen, editors, Exploitation of migrant workers in Finland, Sweden, Estonia and Lithuania: Uncovering the links between recruitment, irregular employment practices and
labour trafficking, Publication Series No. 75, chapter 2, pages 31–170. European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations, 2013. Ymmärtääkö kirjanmyyjä englantia? Kielitaito auttaa ja lukeminen auttaa kovasti ahistuksia)))

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #9

Luukkanen kielitaitoisena varmaan kertoo meille sivistymättömille, kuinka laajasta ongelmasta on kysymys? Paljonko tapauksia on noiden lähteiden mukaan ollut vuositasolla? Kuinka suurta osaa työvoimasta ne ovat koskettaneet?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

https://www.kimmoriihimakisaatio.fi

Esimerkiksi tämmöisestä veronmaksajilta kerättyjen miljardien eurojen potin päällä istuvat ay-liikkeet voisivat ottaa mallia .

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Petteri hyvä - vielä kerran. Lue, omaksu ja sitten tule tänne puhumaan. Jooko. Niin ei tule sitä trollausta ja tämä sivu säilyy korkeatasoisena.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Korkeatasoisena :)

Sovitaan niin, että Suomeen tulee järkyttävät orjamarkkinat, niin blogistille tulee hyvä uni.

Ne persujen konstit puuttuu edelleen, miten Suomi välttää globaalisaatioin tuomat ongelmat.

Onko vastausta?

Vastaappa tuohon globaalisaation tuomiin ratkaisuihin, joita persuilla on?

Linkkejä voi laittaa vaikka jokaiseen kommenttiin, mutta olisi mukava kuulla miten persut estävät työvoiman liikkumiset ja yritysten kansainvälistymisen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se on ihan yleistä, että persut näkevät kaikessa ongelmia, mutta kun pitäisi jotain tehdä, niin äänestetään tyhjää :)

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Globalisaation tuomien ongelmien edessä ei tarvitse istua tumput suorina EU:n sisälläkään. Unkari on esimerkki siitä, että kansallista talouspolitiikkaa voidaan harjoittaa EU:n laillisten raamien sisälläkin. Tiukasti valvottu minimipalkka, sulku onnenonkijaryntäykselle (oikeiden pakolaisten tullessa hyväksyttyä), tiukka Tobias-vero keinottelun kitkemiseksi ja valtionomaisuuden aktiivinen käyttö työllisyyden ja kansantalouden yhtenäisyyden hyväksi ovat esimerkkejä. Tästä olisi paljon opittavaa Suomelle.

Muuan fiksu eurokansanedustaja totesi kerran, että aina kun sanotaan, että EU edellyttää jotain direktiiveillään jne., kannattaa tarkistaa dokumentit. Hyvin usein ne eivät pakota mitään. Mitä tarvitaan, on valmius EU:n sisällä noudattaa omaa politiikkaansa sen lakeja ja asetuksia mutta ei suinkaan sen saksalaisia ja ranskalaisia mahtimiehiä kunnioittaen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mites Unkari menestyy kansainvälisesti verrattuna Suomeen?

Korruptio on helvetillinen, ja ihmisoikeudet mitä sattuu.

Unkari ei ole mikään mallimaa kenellekään, tottakai se ihastuttaa maahanmuuttopolitiikan kautta persuja, mutta kaikki muut asiat ovat paljon Suomen alapuolella.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Unkari ei muutu Suomeksi yhden hallituksen toimenpiteillä. Tietysti tuottavuus siellä on alempaa kuin Suomessa, vaikka ei välttämättä loputtomasti. Mutta kysymys onkin kuinka käännetään kieroon menevästi globalisoituva, velkoihin hukkuva maa jälleen terveelle kurssille. Ja talouspolitiikka on tässä avainasemassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #20

Nimenomaan talouspolitiikka, ja sitä vaihteohtoista talouspolitiikkaa blogistiltakin kysyin.

Hiljaista on :)

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #20

Unkarilla on kaksi megaluokan ongelmaa:Maastamuutto erityisesti koulutettujen joukossa ja Euroopan alhaisin hedelmällisyyskerroin.Lisäksi työelämän muutos yksinään ilman globalisaatiota vähentää työpaikkoja kaikissa maissa.Unkari ja Slovakia ovat isoja menettäjiä, korruptio on huono katalysaattori.Luin hiljan arvion,minkä mukaan Oslo ympäristöineen menettäisi 2040 mennessä 5% työpaikoista.Bratislavan luku oli 40%.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Suomessa, suomalainen elintaso kulurakenteineen, edellyttää jonkinlaisen palkkatason, tai fattan tukea. Intiassa elää muutamalla eurolla päivässä, kuten monessa muussakin kehitysmaassa. Suomessa koulutetaan työmarkkinoille vuosittain väkeä, paikkaamaan sitä mainostettua työvoimavajetta, tai työllistymään ylipäänsä ja maksamaan veroja Veroja, joilla myös julkinen koneisto elää mukavasti, tuottaen samalla palveluja.

Kannattaako Suomessa globalisoituvan ja rajattomuuteen pyrkivässä maailmassa panostaa sitten ammattikoulutukseen, vai annetaanko esim. vuokratyövoimayhtiöiden hoitaa maahan sopivan hintaisia duunareita. Verotuottohan saattaa hieman kärsiä, mutta so w.. ? Puolitetaan vastaavasti julkinen sektori. Aloitetaan sieltä hallinnosta.

Baronan tj llä on kova huoli.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/263713-toimitusjo...

En muuten yhtään ihmettele, että Suomesta karkaa osaavaa nuorisoa muille maille perhettä perustamaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomessa asuminen on niin jumalattoman kallista, että täällä ei tule sen myötä palkalla toimeen, työt ovat pitkälti keskittyneet uudellemaalle ja etelä-suomeen, ja sitä myötä asuntojen hinnat ovat riistäytyneet käisistä.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Korkeat elinkustannukset, mm ssa kovat asumiskulut ja rankka verotus eivät katoa ainakaan halpatyövoiman avulla, veikkaan. Sosialismia ja julkista sektoria on vastaavasti paalutettu suurella hartaudella korvamerkittyine suojatyöpaikkoineen kymmeniä vuosia.

Viimeinen sammuttaa valot ja hyppää lauttaan.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Täysiverinen velkatalousmalli ajettiin Suomeen muihin "länsimaihin" verrattuna varsin myöhään. Raskaat velat ja niiden korot ja korkojen korot pääsivät puremaan suomalaisten selkänahkaan vasta joskus 1980-luvun lopulla. Velkojen suhteen naiivi ja inflaation myötä niihin suruttomiksi totutelleet suomalaiset suorastaan teurastettiin valuuttaveloilla.

Suomalaisten tulisi tarkastaa suhteensa uudelle koko nykyiseen rahajärjestelmään. Euroopassa oli pitkään koronkiskonta kielletty. Katolisen kirkon aikoinaan tarkasti vahtima kielto kuitenkin purkautui reformaation vuoksi, mikä merkitsi pohjoisessa Euroopassa kirkon ja luostarien omaisuuksien siirtämistä kuninkaille, ruhtinaille ym. aatelisille. Tämän jälkeen kuvaan astuivat mukaan pankkiirit eli koronkiskojat, jotka lainasivat aatelisille rahaa ja vähitellen maa-omaisuutta tai verotusoikeutta talonpoikiin alkoi siirtyä "suurpääoman" hallintaan erityisesti Isossa-Britanniassa. Syntyi uusi raha-aatelisto tai porvarisluokka.

Maatalouden tulonlähteiden ehdyttyä ylimystön oli pakko alkaa sijoittaa siirtomaakauppaan ja teollisuuteen. Kauppakomppanioitten valtaamissa alusmaissa alettiin orjatyövoiman avulla tuottaa uudenlaisia hyödykkeitä kuten sokerimelassia, puuvillaa tai teetä. Orjatyövoimasta itsestään tuli myös haluttua kauppatavaraa. Ajan mittaan syntyi jako teollistuneeseen maailmaan sekä kehitysmaihin. Sosialistiset liikkeet alkoivat jossain vaiheessa ajaa teollisuusmaiden työvoimalle parempaa asemaa ja nopeasti kohonnut tuottavuus sekä kehitysmaiden työvoiman ja raaka-aineiden edullinen saatavuus mahdollisti työvoiman elintason parannuksen. Teollisuustuotteille tarvittiin myös tarvittiin myös laaja ja osto-voimainen kuluttajakunta.

Koronkiskontaan perustuva talousmalli on kuitenkin tulossa tiensä päähän, kun teknologian ja kansainvälisen "työnjaon" avulla saavutettava tuottavuuden kasvuvara on käytetty. Edessä on vääjäämättä kustannusten pienentäminen ja se pyritään tekemään työvoimaa halpuuttamalla. Mallihan tunnetaan sisäisen devalvaation nimellä. Nyt seuraukset ovat käymässä ilmeisiksi. Siinä vaiheessa, kun työvoiman valtaosa oivaltaa roolinsa tulevaisuudessa, ovat edessä melkoiset yhteiskunnalliset levottomuudet. Nykyisten valtapuolueiden naiivius tämän kehityksen edessä on kylläkin jotain aivan uskomatonta. Ehkäpä se ei niin naiivia olekaan.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Pakko koittaa uskoa, että divaristikin taas vain trollaa, koska kai suurin osa on sen verran historiaa lukenut, että tietää kapitalismin hekumaalisen kulta-ajan 1800 - luvulla (Englanti), työvoiman järjestäytymisen ja ay -liikkeiden synnyn. Siis jossain maissa. Isossa maailmassa (kehitysmaissa) taasen ollaan nykyään jo niin pitkällä, että puhtaan vaikka suositellusta (recommneded) vuosipalkasta tai jopa minimi päiväpalkasta. Ja nyt siis porvarit haaveilevat palustaa Impivaaraan, 1800 - luvulle, jossa duunari eli tehtaanomistajan armosta.

Jotkat maat, länsimaat, ottivat askeleen eteenpäin ja nyt tarkoitus on ottaa se tassu takaisin, peruuttaa, globalismin nimeen, muiden maiden tasolle. Tämä siis ei ole ratkaisu vaan uusi uljas harppaus eteen, tulevaan, maailmaan jossa uudelleenmääritetään työ ja sen käsite, otetaan autoamaatio ja robotiikka huomioon ei uhkana vaan mahdollisuutena eikä nyt taannuta tässäkin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kyllä sen nyt jokainen tietää, mikä on tilanne nyt, mutta jos harmittaa, niin odotin vaan blogistilta jotain vaihtoehtoa, sellaista, joka on realistinen, sellaista ei ole kuulunut.

Tällä hetkelläkin on tarveharkinta päällä, ja ollut pitkään, joten onko nyt sitten tilanne hyvä?

Poliitikolta odotan jotain vaihtoehtoa, tämän poliitikon puolueen puheenjohtajakin on sitä mieltä, että ei erota EU:sta, joten mitä muuta sitten tehdään.

Onko tuo tarveharkinnan poisto sellainen, että sitten maailma romahtaa, ja jos se sellainen on, niin nyt sitten on varmaan erittäin hyvä tilanne.

Suomalaiset haluavat olla EU:n jäseniä, yritykset haluavat samoin, joten mitkä ovat Suomen vaihtoehdot globalisaaion kurjimusta vastaan :)

Unkari se ei ole, Unkarin elintasoa Suomi tuskin haluaa, ja Unkarin nuoretkin kovaa vauhtia lähtevät maasta pois, eikä edes Unkarin päättäjät halua erota EU:sta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Vasemmistoliitto on muuten esittänyt jo v.2016 lakiin 10e minimipalkkaa, eipä ole saanut vastakaikua.

Sillähän olisi valtava merkitys tälle orjatyöpelolle.

Äänestäkää siis vasemmistoliittoa, niinkuin minäkin. :)

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

No jos joku ydin Helsingis 10€ tunti , 160 tuntia kk . Sit 1600€ brutto saa . Sit hän saa asumistukea jne 800€ jotta rahat riittäs . Eli 5€ tunti oli oikea palkka ..

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Minipalkka, ei se ole ehdotuksessa maksimi, niinkuin nyttenkin on työehtosopimuksissa minimit.

Tähän blogiin liittyen, ainakin orjatyö vaikeutuisi, siitähän oli kyse.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ritala on siinä täysin oikeassa että esittäkää enemmän vaihtoehtoja. Jatko näyttää karmealta etenkin heikosti palkatuille ja pitkälti keskiluokallekin. Puhumattakaan työttömistä ja monista muista ryhmistä.
****
Mitä nyt aiemmin sanottuihin tulee, niin todellakaan tarveharkinnasta ei pidä luopua eikä maahanmuutto ole mikään pelastus.. pahimmillaan ja huonosti hoidettuna kaikkea muuta. Ikävää myös luonnon kannalta.
****

Enkä Ritalan/vasemmistoliiton kanssa ole täysin eri mieltä minimipalkan käyttöönotostakaan. Jopa jenkeillä on sellainen ja olemme naapurimaan kanssa melkoinen harvinaisuus. Toki tyytyisin jopa pari euroa pienempäänkin kunhan se lakiin saataisiin ja kaiken kattavasti ... Sekin estäisi pahimpia väärinkäytöksiä. Perustulo tietenkin voisi myös toimia.. järkevästi toteutettuna. Yhtään enempää byrokratiaa tänne ei myöskään kaivata. Kännykällä ei jaksa pitkästi naputella, mutta piti nyt Ritalaa kehaista siitä että hän aivan oikein kyselee vaihtoehtoja...... En usko että monetkaan vaihtoehdot hänelle kelpaavat, mutta kuitenkin ;)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mulle kelpaa kaikki, mitä kansa vaaleissa tukee :)

Joskus itkettää, mutta sellaista se demokratia on.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

jaha Pedderi...en ole ehtinyt vastailla. Mutta jos vaihtoehtoa kaipaat niin se on meillä periaateohjelmassa. Se ei ole englanniksi joten sinäkin ehkä voit ymmärtää sen.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Ohjelman toteuttamisen alkuun pääsee neljällä jo mainitsemallani Unkarin EU:ssa toteuttamalla askeleella "Tiukasti valvottu minimipalkka, sulku onnenonkijaryntäykselle (oikeiden pakolaisten tullessa hyväksyttyä), tiukka Tobias-vero keinottelun kitkemiseksi ja valtionomaisuuden aktiivinen käyttö työllisyyden ja kansantalouden yhtenäisyyden hyväksi ..."

Näillä pääsee jo aika pitkälle muutaman vuoden toteutuksen aikana. Sitten voi katsoa miten maailma ja EU on muuttunut ympärillä ja siltä pohjalta valita mihin seuraavaksi voi ja kannattaa ryhtyä.

Suomi ei, kuten Unkarikaan, tule niillä taikaiskusta muuttumaan paratiisiksi, mutta uusorjatalous olisi ohi.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kolmen kerroksen väkeen halutaan dynaamisuutta. Joku vielä vastustaa:

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4142499/Myos+tul...

Rakennustollisuuden buumi on kuulemma hiipumassa. ELY keskus tehtailee lupia. Jääkö vuodessa jo tulijoitakin kortistoon?

Tarvitaan maallekin lisää:
https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2018/10/23/yri...

Jos irtisanominen käytännössä helpottaa, paisuuko kortisto?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset