Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

Suru ja murhe suomalaisten lapsien takia

Oulun tapahtumat ovat pysäyttäneet jokaisen suomalaisen, jolla on myötätuntoa ja oman kulttuurimme oikeuskoodisto. Oulun uhrit, perheet, omaiset ja ystävät ovat varmasti jokaisen rukouksissa ja ajatuksissa. Sitä surun ja pahanolon määrää on vaikea edes ajatella.

Toinen tunne on järkytys ja hämmästys. Oulun tapahtumat ovat paljastuneet tiedotusvälineissä pikkuhiljaa ja karusti. Kuka on maksanut maahanmuuttajien kännykät, tietokoneet ja nettiyhteydet, ne, joilla he toteuttivat saalistustaan? Oliko se suomalainen veronmaksaja?

Turvapaikantekijät ovat pyyhkineet Suomen heille tarjoamalla turvalla lattiaa ja vielä käyneet häikäilemättömästi – ja välittämättä siitä, että he tulevat väistämättä jäämään kiinni – saalistamaan suomalaisia tyttöjä. Ihmisten raivo on ymmärrettävä ja luonnollinen reaktio siihen mitä on tapahtunut.

Asian analysoimisessa ja hoitamisessa raivon tunteet on kuitenkin laitettava sivuun. On toimittava järkevästi, päättäväisesti ja ripeästi. On katsottava tosiasiat, miksi näin tapahtui, sekä toimittava kaikin voimin uhrien ja heidän läheistensä auttamiseksi ja ryhdyttävä yhteiskunnallisiin ratkaisuihin, joissa tällaista ei enää voi tapahtua.

Miksi näin kävi?

Tämän ongelman syyt ovat vuoden 2015 suuressa koplauksessa. Kokoomus halusi yksityistää terveydenhoidon. Kepu halusi taas maahan oman ”varjohallituksensa” – maakuntauudistuksen, joka tekisi sen asemasta horjumattoman ikuisiksi ajoiksi. Soini sai ministerinpaikan. Oli suuren saaliinjaon aika, jota ei saisi häiritä pikkujutuilla.

Tämän suuren saalistuksen aikoihin keväällä 2015 tuli tietoa, että etelästä on tulossa suuri aalto ihmisiä, jotka pyrkivät tänne. Hallitus ei reagoinut vaikka se oli tietoinen kaikesta. Ulkoministeri, joka varmasti oli tietoinen asioista, ei halunnut toimia, vaan kävi juttelemassa Ruotsin ulkoministerin kanssa käytännön toimista kuinka ”Suomi hoitaisi oman osansa”.

Kaiken takana oli Saksa, joka halusi päästä omista ”ongelmallisista” tapauksista eroon ja rohkaisi muuttoa kauemmaksi. Se orkestroi tätä muuttoliikettä ja suomalaiset tottelivat. Silloinen sisäasianministeri Orpo heilutti vihreää lippua ja kertoi haastattelussa, että olemme varautuneet 30 000 tulijaan ja pääministeri kertoi antavan oman talonsa heille käyttöön. Tervetuloa!

Sen jälkeen media aloitti valtavan rummutuksen ihmisten väärän tietoisuuden muuttamiseksi. Kaius Niemi ja Ylen johtaja Atte Jääskeläinen (Ylen aamu-TV:ssä 11.9.2015) näkivät tehtäväkseen kasvattaa suomalaisia (”kotimaisen ilmapiirin muuttaminen”) uuteen tietoisuuteen. Lopuksi silloinen sisäministeri Orpo totesi, että se, joka epäilee muuttajien vääränlaisia motiiveja, on rasisti.

Kuka on syyllinen?

Ihmiset ovat Oulun tapahtumista raivoissaan ja syystä. Kysymys ei ole vihapuheesta, vaan raivosta, jonka on saanut aikaan systemaattinen tyttöjen hyväksikäyttö Oulussa. Turvalliseen maahamme päästettiin yhteiskunnan suojiin ja sen kustannukselle elämään suuri joukko maahanmuuttajia. Oulu oli jäävuoren huippu ja nyt näiden hirmutekojen koko kuva tulee esille. Skandaali osoitti, että paratiisi ei kuitenkaan ollut vielä laskeutunut maan päälle eivätkä kaikki ihmiset olekaan samanlaisia.

Pakolaisvirran tullessa Suomeen tosimaailman realiteetit ja suomalaisten suojelu unohtuivat. Maahanmuuttokriittiset äänet yritettiin vaientaa ja kyseenalaistaa kriitikoiden eettisyytensä, jopa ihmisyytensä, kun he ”vastustivat” pakolaisia. Ne, jotka olivat kyllin realistisia ennakoidessaan pakolaisvirran tuottamia ongelmia, olivatkin rasisteja ja vihapuhujia. Hyssyteltiin.

Oli äärettömän lapsellista uskoa, että maahamme tulleet 32.476 pakolaista, joiden taustat jäivät selvittämättä, eivät olisi olleet turvallisuuriski.

Oulussa lapsiin kohdistunut seksuaalinen väkivalta on Juha Sipilän hallituksen toimien ja ratkaisujen mahdollistamaa ja seurausta hallituksen tekemistä päätöksistä. Ilman pakolaisvirran avointa vastaanottoa näiden Oulun ”turvapaikanhakijoiden” rikokset olisivat jääneet tekemättä.

Suomen perustuslaki määrää, että ”jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Tämän perustuslaillisen suojelun täytyy kattaa myös Suomen lapset ja naiset. Lain toteutumisesta huolehtiminen on maan hallituksen asia. Nyt on viimeistään, Oulun tapahtumien myöstä, käynyt ilmi, että hallitus on tässä epäonnistunut.

Kyse on siitä, että Suomen hallitus on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään – kansalaisten turvallisuuden varjelemisessa. Valtiovallan tehtävä on suojella oman maansa kansalaisia eri viranomaisvoimin esimerkiksi suojelemalla maan rajoja ja päättämällä kuka on turvapaikanhakija ja kuka ei. Mikä on hallituksen vastuu omista aiemmista toimistaan sekä turvallisuustilanteen korjaamisesta tässä Oulun tapahtumien tilanteessa?

Mitä on tehtävä?

Tästä ei voi selvitä eteenpäin poliitikkojen hymistelyllä tai toistelemalla omaa järkytystään, vaan rauhallisesti ryhtymällä päättäväisiin toimiin erityisesti lasten suojelemaksi yhteiskuntamme elättämien maahantulijoiden rikoksilta. On hoidettava niin, että seulomme tänne tulevat ja poistamme ne, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin.

Tässä tulevaan lainsäädäntöön ohjenuoria.

  1. Tänne turvapaikkaa hakeneet ihmiset ovat osoittautuneet turvattomuustekijäksi. On luotava järjestelmä, jossa vakaviin rikoksiin syyllistyneet henkilöt on nopeasti karkotettava joko maan sisällä johonkin paikkaan, jossa he eivät voi syyllistyä rikoksiin tai sitten nopeasti saatava ulos maasta. Lainsäädännön on muututtava kansan turvaamiseksi.
  2. Poliisille on annettava välittömästi lisää vuosittain 400 virkaa, jotka suunnataan normaalin poliisityöhön. Nettipoliisien toiminta on suunnattava netin seksuaalisten saalistajien kiinniottajiksi. Seuraamaan sitä kuinka nämä saalistajat kommunikoivat toistensa kanssa.
  3. On lähdettävä ”kansallisiin turvallisuustalkoisiin”, johon kaikki puolueet voivat osallistua. Turvallisuuskysymyksissä ei ole demaria, kokkaria, vassaria tai perussuomalaista. On vain suomalaisia.
  4. Lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan rangaistukset ja koko oikeuskäytäntö suhteessa lapsiin kohdistuviin rikoksiin on uudistettava perusteellisesti. Jokaisesta rikoksesta tulee seurata ehdoton tuomio. Heti kun syyllistyy lapsen hyväksikäyttöön siitä seuraa oikeasti linnaa. Uhri kantaa rikoksen henkistä taakkaa koko elämänsä – rangaistuksen pituuden tulee vastata tätä.
  5. Turvapaikanhakijan tekemän väkivaltarikoksen tulee olla kansalaisuuden saamisen este sekä kansalaisuuden menettämisen peruste.
  6. Turvapaikantekijöille on tehtävä selväksi, että rikos johtaa karkotukseen Suomesta ja maahantulokieltoon.
  7. Rajatarkastukset tulee ottaa käyttöön niin että rajatarkastus voi todellisuudessa varmistaa, ettei maahantuleva henkilö ole uhka yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle. Säilöön ja tutkintaan. Jotain rajaa Suomessa!

Ennen kaikkea: näpit irti suomalaisista lapsista!

Ps. Pahuuden kerä purkautuu vähitellen kun suomalaiset lapset uskaltautuvat kertomaan tilanteesta. Totuus ja hallituksen välinpitämättömyys paljastuu. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005964179.html?.

Onneksi on perussuomalaiset!

pps. Muilla puolueilla näyttää nyt syntyneen yhtä-äkkinen tarve ”perussuomalaistua”. Mikäpä siinä. Tärkeintä on se, että suomalaisia suojellaan. Yhteisessä kodissahan tässä eletään.

ppps. Kansalaisaloite, joka voisi ehkäistä Oulun tragedian. Laita nimesi: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592. Nyt on jo 17 909.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

24Suosittele

24 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (89 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mihin jäivät kansanedustaja Packalenin keskitysleirit Lapissa ja missä se oli?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman
Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman
Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #10

Nuo joidenkin esittämät eivät ole keskitysleirejä (lukekaa edes vähän historiaa), ja on vaikea käsittää millainen ihminen häpeämättä luonnehtii noin...

Samaa tehdään lukuisissa maissa mm. Tanska, Australia jne. Ei tuossa ole mitään uutta. Plus ja miinus kannat esille ja katsotaan kellä on parhaimmat argumentit - vai eikö kaikille kelpaa?

Tosin edustaja Packelenin joidenkin mielipiteiden kanssa itsellänikin on .... no sanotaan yksinkertaisesti että joskus hän on vain turhan pihalla.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #15

No ehkä historiansa lukenut Ovaskainen voi valaista, mitä tarkoittaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #41

Varmaan sitä, ettei keskitysleiri voi olla keskitysleiri, jos se on australialaisten organisoima. Toisenlaista näkemystä edustavat monet länsimaiset journalistit:

https://www.nytimes.com/2017/08/08/opinion/austral...

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Oon muutamissa kuntien järjestämissä keskustelutilaisuuksissa ollut kun kuntalaisilta kysytty tai niille saneltu kuinka tärkeää on saada turvapaikanhakijoita kuntaan, kun se tuo rahaakin.

Siellä selitelty kuinka ne on kovia tekemään töitäkin, ja vertaavat muihin maahantulleisiin.
Maatalouskin tarvitsisi tekijöitä ja osaavaa porukkaa tarjolla, näyttää siementenviljely onnistuvan.

Syyttää voi ihan meidän sinisilmäsiä päättäjiä jotka valheilla uskotteli vaikka ja mitä.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Rikoksiin syyllistyneiden lisäksi vastuullisia on myös päättäjämme ja virkamiehemme jotka ovat piilotelleet ja vähätelleet turvapaikahakijoiden tekemiä rikoksia. Uskon että näitä tapauksia on paljon enemmän ja muuallakin kuin Oulussa. Uskon että monessa tapauksessa viranomaisemme ovat saaneet uhrin tuntemaan syyllisyyttä ja vaikenemaan. Osa syllisiä ovat myös järjestöt jotka ovat kehoittaneet nuoria ja lapsia tutustumaan turvapaikanhakijoihin ja jopa organisoineet tapaamisia. Miksi feministit, metoo väki, punavihreät ja muslimiyhteisöt ovat hiljaa?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

poliittiset päättäjät kohtaavat vastuun paikan huhtikuussa - silloin kansa voi hoitaa nämä "vastuunkantaja" sivistyneesti ulos.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

tälle muulle jengille edessä on järkyttävä kognitiivinen dissonanssi ja huonon omantunnon ääni, joka kertaa että "tein väärin".

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oikeat puolueet hoitavat tämänkin ongelman, ja tekevät varmaan päätöksiä heti ensi viikolla.

Sitten saadan korjattua tämä keskustan, kokoomuksen ja persujen tekemä huono hallitusohjelma.

Mutta ei syytellä menneitä, asiat varmaan tästä selkeytyvät, persuilta viedään nyt tikkari suusta, kun kaikki muut puolueet tekevät tarvittavat päätökset.

Perussuomalaiset tehdään turhaksi puolueeksi.

Mutta pääasiahan on lasten turvallisuus.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

"Oikeat puolueet hoitavat tämänkin ongelman"

Tarkoitatko niitä oikeita puolueita, jotka muodosti tämänkin ongelman?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

petteri...tämän on sinulle varmaan vaikeaa aikaa. Yritä toipua)))

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edesmenneellä isälläni oli sanonta ”on olemassa syyn ja seurauksen laki.” Syy saatiin aikaan vuonna 2015, kun silloinen sisäministeri Orpo ei saanut muka valtuuksillaan rajoja kiinni. Sisäministeri on ylin virkamies, joka huolehtii rajavalvonnasta. Valtuudet kyllä riittivät.
Mihin jäikään rajojen vartiointia koskevat asiat, kun Torniossa olivat ”avoimien ovien päivät.” Päähuomio kiinnittyi vastaanottotiloihin, jota käytiin jopa ulkomaita myöten ihastelemassa. Nyt on sitten seurauksien aika.

Nykytilanteessa ei ole mitään mahdollisuutta saattaa tätä turvapaikkapolitiikkaa järkeville raiteille. Ei tämän hallituksen aikana. Edusmiehemme pitävät siitä huolen. Heille on kaikkein tärkeintä se, että Suomi-neito toimii mallioppilaana EU:n ”isokenkäisten” silmissä ja istuu illallispöydissä.

”Maahanmuuttovirastoon tuli vuonna 2017 vireille 122 957 asiaa, kun edellisenä vuonna 2016 vireille tuli 86 686 asiaa ja vuotta aiemmin 90 721 asiaa.” Jo pelkästään tämän tiedon perusteella on todettava, että Suomi-neito joutuu nostamaan ”kädet pystyyn.” Nämä luvut ovat suuruudeltaan sanalla sanoen mielipuolisia.

Terveellä ihmisellä on itsesuojeluvaistoa ja terveellä kansakunnalla on itsenäisyydensuojeluvaistoa. Unkari ja Itävalta tuntuvat osoittavan toimillaan itsenäisyydensuojeluvaistoa. Sen sijaan Suomi-neito istuu lautalla matkalla kohti ”Niagaran putouksia.”

http://migri.fi/documents/5202425/5915665/Maahanmu...

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Niin- VANHEMMILLAHAN ei ole mitään vastuuta lapsista, vaan kaikki on tuupattu viranomaisten syliin.
Paras poliisi on vanhemmat, jotka vahtivat tyttöjen kännykän käyttöä ja tilejä- pakolla, ulkona oloaikoja, seuraa, vaatetusta jne.. Siis kysymys on vanhemmista ! Heti ja nyt !

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

"11

Tuossa tilien vahtimisessa pakolla on pieni, mutta hankala onkelma.

...se on laitonta...

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Joku yläasteikäisten suosima kuvanjakopalvelu voisi olla semmoinen taho mikä voisi mahdollisesti halutessaan vaikuttaa asioihin lisäämällä jonkinlaista simppeliä tunnistusmekanismia ja ilmoittamalla huoltajille joistakin asioista mistä olisi hyvä tietää ja mikä ei riko lakia.

Ymmärtääkseni huoltajalla on esimerkiksi oikeus tietää lastensa sijainti, että jos joku kuvanjakopalvelu ilmoittaa vaikka omituisesta osoitteesta huoltajille niin ei se ei välttämättä ole väärin.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen Vastaus kommenttiin #68

#68
Miksei miksei...mutta voisihan tuon lain vaikka poistaa ja antaa vanhemmille enemmän valtuuksia omiin alaikäisiin lapsiin.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Hyvä huomiointi Heikki!

Tämä yhteiskunta on mennyt tosiaan semmoiseksi, että kaikenlainen vastuu, kasvatuksesta alkaen, työnnetään yhteiskunnalle. Ja henkilön oma vastuu unohdetaan.
Vanhemmilla on varmasti tänäkin päivänä ongelmia nykynuorison kanssa, mutta heidän ei pidä ainakaan ensimmäiseksi nostaa käsiä asiassa pystyyn.

En varsinaisesti syyllistä yksittäisiä vanhempia Oulunkaan tapauksessa, tiedoillani en siihen pystykään, mutta toimintavastuuta on lähdettävä purkamaan ilman muuta lasten vanhemmista. Sitten vasta tulevat mukaan koulu ja viranomaiset.

Kas, kun demareille on nyt tullut hätä, vaalien vuoksiko?, poliisvirkojen lisäämiseen!? Joitakin aikoja sitten huudettiin äänekkäästi "poliisivaltiosta" kun keskusteltiin poliisivirkojen lisäämisestä.

Millainen poliitinen päättäjä ei ymmärrä poliisivirkojen voimakasta lisätarvetta, maksoi mitä maksoi? Paljon enempäänkin kuin mihin poliisihallinto olisi nyt tyytyväinen.
Kansalaisten henkilökohtainen koskemattomuus ja omaisuuden suoja, enkä tarkoita järjettömiä osinkoja ja optioita, enkä rahasto-omaisuutta, on laitettava ensi sijaiseksi valtion budjetti-priorisoinnissa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Se ei kyllä muuta asiaa puoleen tai toiseen, millaisia raiskatut lapset ovat tai millaiset ovat heidän kotiolonsa.

Ei mitättömien kotien tyhmiä lapsia saa raiskata, eikä myöskään korkeasti koulutettujen fiksujenkaan lapsia.

On täysin luonnotonta yrittää kääntää vastuuta uhrien kontolle tai valkopestä rikoksiin syyllistyneiden osuutta asiassa puhtoisempaan suuntaan.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Ei varmasti kukaan ole valkopesemässä näillä palstoilla raiskausrikoksiin syyllistyneitä. Kaikkea muuta! Puhutaan rikosten ehkäisemisestä.

Lasten raiskausrikoksiin syylliset ovat mitä ovat, ansaitsevat kovan rangaistuksen ja rangaistusasteikon yläpäästä. Miksi sitä ei käytetä!!!
Ei asteikkoa tarvitse muuttaa. Nykyinen maksimirangaistus raiskauksesta on kai kuusi vuotta ehdotonta vankeutta. Törkeästä kymmenen vuotta. Ollaanko yleisesti lähelläkään tätä rangaistusasteikon maksimia?

Mutta kodeista lasten raiskausten mahdollisuuden pienentäminen on lähdettävä. Ellei se syystä tai toisesta onnistu, niin sitten tulevat mukaan koulu, sosiaaliviranomaiset ja virkamiehet. Viimeksi mainittujen pitää tietenkin toimia muutenkin ohessa kaiken aikaa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #29

Toki näin on, että perusteellisella valistuksella kotona tällaisia rikoksia voidaan ennalta ehkäistä ja vähentää lapsen riskiä joutumasta uhriksi. Tämä ei ikävä kyllä päde jo tehtyihin rikostapauksiin.

Kuitenkaan kodeissa, kouluissa, sosiaalitoimessa tai virkakunnankaan toimin ei voida taata mitään, sillä aina on niitä, jotka vain joutuvat uhreiksi kaikista toimista huolimatta väliinputojina. Mikään ei myöskään vakuuta siitä, etteivätkö rikolliset mahdollisesti keksisi uusia tapoja seksuaalirikoksiensa ja raiskauksiensa toteuttamiseen.

On kerrassaan irvokasta, että kodit, koulut ym. joutuvat tai jopa pakotetaan valistamaan lapsia ongelmista, joiden syntysyyt ovat sinänsä kaikkien tiedossa kaiken aikaa.

Raiskaukset liittyvät hyvin paljon vallankäyttöön ja sen osoittamiseen. Voimakkaampi, asemansa takia ylivertainen, uskonnollisen statuksen omaava tai aseistettu voi aina toteuttaa raiskauksen. Afrikassa raiskaukset ovat tavanomaisia ja aseistetut joukot raiskaavat jopa alle vuoden ikäisiä lapsia voimiensa tunnossa aiheuttaen lapsille mittavia sisäisiä vaurioita.

Viime syksyinen toinen Nobel Rauhanpalkinto ojennettiin lääkärille, jonka elämäntyönä on ollut raiskattujen lasten kirurginen hoito raiskaustapausten jälkeen.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Järkytysten järkytys. Suvaitsevaiset voisivat ihan kiertelemättä ehdottaa naisten hunnuttamista.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #47
Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #51

Ei minulla ainakaan ole tarvetta ehdottaa kenenkään hunnuttamista, vaikka suvakki olenkin. Ei kierrellen eikä kiertelemättä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #52

Kolleegasi (peukuttamasi) tuossa ehdottaa tyttöjen pukeutumiseen rajoituksia. Pitäisikö Suomessa rajoittaa tyttöjen pukeutumista, kuten joissakin sivistyksestä jäljessä kulkevissa maissa? Mikä olisi riittävä aste rajoituksille?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #57

Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että vanhempien olisi ihan hyvä olla tietoisia lastensa tekemisistä. Tarvittaessa kannattaisi puuttua niin seuraan, netin käyttöön kuin pukeutumiseenkin. Onko sillä sitten mitään vaikutusta, onkin toinen juttu.
Joku voisi kertoa, että vesirajahame, josta pyllistäessä persvako näkyy, ei välttämättä kuitenkaan anna hyvää kuvaa kantajastaan. Siinä on kuitenkin vielä paljon vaihtoehtoja sen ja hunnuttamisen välillä. Kohauttava pukeutuminenkin on taitolaji, jossa epäonnistumisen vaara on suuri.
Jos sitten aikuinen nainen pukeutuu niin, että keski-ikäisillä ja vanhemmilla äijillä kuola valuu, se on enemmän äijien ongelma. Paras tapa varmaan pudottaa miesten aivot muniin...

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #60

Niinpä tietenkin. Laitettaisko raja ihan kerralla vaikka nilkkoihin, niin ei tartte ens vuonna käydä samaa keskustelua? Ja miks vain naisilla?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #70

Tolkullinen pukeutuminen on yleensä se oikea vaihtoehto. Kohauttava pukeutuminen vaatii taitoa. Hunnuttaminen sopii vähän huonosti Suomeen mutta menköön sekin omana lajinaan kohauttavaa pukeutumista.

Pitkä, nilkkamittainen mekko on todella tyylikäs, jos hyvä suunnittelija on sen suunnitellut kantajansa vartalolle ja tyylille sopivaksi. Huivi on tyylikäs asuste, jos sen käytön taitaa. Kaikki pukeutumisen tyylit vain eivät sovi jokaiselle vartalolle. Eikä se miehilläkään aina onnistu yhdistää kaljamahaa ja hyvää pukeutumista.

Jos hautajaisiin tullaan lyhyessä bilemekossa, niin kyllä silloin joku asia ei ole ihan kohdallaan… Olen senkin nähnyt.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että vanhemmat voivat ihan hyvin ohjata niin tyttäriään kuin poikiaankin pukeutumisessa. Arvelisin jopa, että suvakeille on usein ominaista kauneuden taju, joten he ovat viimeisinä vaatimassa yleistä hunnuttamista…

"Have you a son you must be worried about one boy. Have you a daughter you must be worried about all the boys..." sanoi Amerikan tuttuni Roy, joka ajoi mieluummin Camrylla kuin amerikkalaisella autolla.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Mielenkiintoinen muutos. Alpakat ovat unohtuneet eikä tukikonserttia ilmeisesti järjestetä. Muut puolueet "vaalipersuuntuvat" silmissä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Muut puolueet "vaalipersuuntuvat" silmissä."

Kiihotustoiminta on huipussaan.
Persut on riemuissaan.
Tätä tilaisuutta he ovat odottaneet.

Seuraavien vaalien jäkeen Suomessa ryhdytään noudattamaan rotuerottelupolitiikkaa.
Sitten Suomessa vallitsevat aparheid lait, aina maailman tappiin asti.
Blogistin onni on syvää ja pysyvää.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

pedderinkin näyttää "persuuntuneen" - ei enää alpakkaa)))

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Sekin alpakka sekoilu aiheutti voimakasta myötähäpeää somea seuraaville kuten moni muukin. Mutta järkiintyville ihmisille pitää tarjota reitti takaisinpäin ilman häpeää. Tarkoitushan on parantaa tilannetta. Ja useimmat ovat olleet naiivisti "hyvää tekemässä".. kun moiset voimavarat aidosti saadaan kohdistettua aitoon auttamiseen, niin sehän on mahtavaa. Pulma tietenkin on mm. rajallisten voimavarojen mahdollisimman tehokas käyttö ihmisten auttamiseksi.

Nyt esim. otamme lainaa auttaaksemme muita vaikkemme ole kunnolla auttaneet edes omia vanhuksia/nuoria/lapsia/jne. Valtion könttäsummasta + lainat muiden auttaminen aina vie jotain... sitä ei voi estää helpolla... toki valitettavaa, mutta arvovalintoja. Se auttaminen vie pois sitten suomalaisilta ja tämä on mitä on haluttu syystä tai toisesta. Muiden auttaminen olisi paljon helpompaa mikäli emme joutuisi auttaaksemme lainaamaan ja jäämään velkaa muille auttamishalustamme....

En nyt sano ettemmekö velaksi voisi auttaa muita vaikka vuodesta toiseen... sehän on vain valinta.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Poliisien määrän lisäämistä esitetään ratkaisuksi puolin ja toisin. Eli ensin päästetään potentiaalisia rikollisia maahan ilman papereita ja sitten kustannetaan verovaroin kotouttajia, asianajajia, poliiseja, vanginvartioita ja terapeutteja. Sääliksi käy suomalaista veronmaksajaa ja rikollisten uhreja. Poliisien määrän lisääminen ei ongelmaa ratkaise. Kaikki laittomasti maassa oleskelevat ja tp päätöstä odottavat tulisi pitää lukkojen takana. Oleskelulupien tulisi olla määräaikaisia ja ehdollisia. Turvapaikan saaneiden oleskeluluvat pitää voida perua jos syyllistyvät rikoksiin tai matkustelevat lähtömaahansa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Oulun juttu alkoi muutamasta, oliko niitä kolme tapausta. Mitenkähän laajaksi hesan tapaukset vielä kasvavat?

Käyttäjän JennyLatvala kuva
Jenny Else-Maj Latvala

...ja tuskin paikkakunnat jäävät vain tähän (Ouluun ja Hesaan)?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Milloinhan Migri kertoo, kuinka paljon maahantulijoista on paperittomia ja täten näiden kohdalla on täysin mahdotonta tietää, keitä nämä ovat ?

Maahan ei olisi saanut laskea sen ensimmäistäkään henkilöä, joiden alkuperästä ei ollut mitään varmuutta, eikä nähtävästi ole vielä nytkään.

Sisäministeri kertoi eilen televisiossa, että muuttoaalto ja sen suuruus ylläyti niin EU:n, kuin myös Suomen housut kintuissa.

Näinhän ei todellakaan ollut, vaan kyllä tapahtumat olivat hyvinkin tiedossa jo viimeistään täällä pohjolan perukoilla. Saksalaisilla oli varsin hyvä käsitys siitä ja osasivatkin lonia virrasta itselleen jo hyvissä ajoin mm. koulutetut syyrialaiset

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

2.3.2016 A2 turvattomuusilta:

https://youtu.be/OlMoHL_AbN8

Päivi Nerg tietää...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Voi hel...ti kuinka vastenmielistä on lukea näitä jälkiviisaita blogeja joita Sipilän hallitukseen osallistuneen puolueen rivistä nousee kuin sieniä sateella, Itse Pontius Pilatuskin olisi kateellinen tästä persujen käsienpesusta. Itse, kolmen pienen pojan pappana, en koskaan toivoisi, että heistä kasvaisivat ihmisvihamielisiksi ihmisiksi millaiseksi persujen politiikka väittämättä johtaisi.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Silti on hyvä lapsillekin, vaikka papan opettaa, etteivät kaikkea höttöä elämässä usko. Säästyvät monelta murheelta.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#21

Eikö kuitenkin ole vähän niin, että tämä sama porukka on muutaman vuoden jauhanut että tällaisia ongelmia on luvassa?
Kaikki on tuomittu pelotteluna ja rasismina.

Nyt kun osa näistä ongelmista on konkretisoitunut, niin syytetään tekopyhästä jälkiviisaudesta.

Eihän se ole jälkiviisautta, jos asiasta varoitellaan etukäteen, joten eiköhän kannata unohta ne höpinät jälkiviisaudesta.

Kyllähän näissä jutuissa juuri nyt laineet hakkaa aika kovasti rantakivikkoa, mutta kun miettii mitä on tapahtunut, niin eiköhän se ole vähän ymmärrettävääkin.
Ei tämän mittapuun lastenraiskauksia ihan joka vuosi ole tähän mennessä suomessa ollut.

Toisaalta voiko tällaisten uutisten keskellä sanoa ihmisille, ettei ne saisi olla vittuuntuneita tällaisiin juttuihin....mielestäni ei voi.
Ehkä se kansan vitttuuntuminen johtaa siihen, että päättäjät alkaa oikeasti miettimään asioita.

Ei tämä kaikille ole mikään mamut vs me juttu....joillekin on, mutta useimmille tämä on lapset vs raiskaajat asia.
Ainakin allekirjoittanut olisi valmis kuohitsemaan jokaisen joka tämän paskan ympäriltä syylliseksi paljastuu...olipa suomalainen tai minkä maalainen tahansa.

Oma veikkaus on että kunhan tämä paljastuu ihan koko komeudessaan, niin kyllä täällä moni pääsee vielä sanomaan "raiskaa se suomalainenkin"....jos se nyt jotain helpottaa.

Jarkko Mynttinen

”ihmisvihamielisiksi”
Miten tähän ”ihmisvihamielisiksi” määrittelemääsi ihmisryhmään mielestäsi sitten suhtautuvat nämä lasten raiskaajat ja tämän kaiken sallivat läpi sormien asiaa katsovat ja suhtautuvat poliitikot, mihin ihmisryhmään he kuuluvat?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

ArtoG vanha kamu. Tällä aukealla aiheesta on kirjoittanut blogin 10 sit, 5 sossua, 5 Perussuomalaista, 1 kok, 1 Kansalaispuolue, 1 liberaali. Lisäksi Ritala jotain huttua, joten sitä ei lasketa.

Tiedä tuosta jälkiviisaudesta. Samanlaista kritiikkia maahanmuuttoasioista jäsenistöltä ja aktiiveilta kansanedustajia myöten tuli jo hallituksessa olon aikana. Ei siinä mitään eroa sitä edeltäneeseen eikä nykyisenkään aikajanaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Painu rotta koloosi", sanottiin venäjällä sosialisteista, jotka eivät koskaan myöntäneet politiikkansa hirvittäviä seurauksia. Kyseessä oli perhepolitiikka, joka ajoi perheitä väkivallan, juopottelun ja "katulapsi" ilmiöön.

Itse istuin monet kerrat Viipurin kaupungin "kerman" järjestämässä tervetuloa tilaisuudessa ja luennoivat syy seuraus suhteista. Itse nimittäin tein vapaaehtoistyötä näiden katulasten ja naisten turvatalon parissa.

Joten painu sosialisti Granlund koloosi, kaikkine syyttelyinesi. Olet ollut kannattamassa tätä skeidaa, joten nyt näemme mistä sinun "sydämmesi" on tehty.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Ei kai jälkiviisautta ole se, että voi todeta asioiden menneen juuri ennusteiden mukaisesti?

Arto & kumppanit ovat olleet vain yksinkertaisen lapsellisia ja antaneet ideologiansa sumentaa järjellisen ajattelun. Mies kykenee myöntämään virheensä. Tässä tapauksessa ei kannata liikoja odotella.

Käyttäjän SuneKristerSahlstedt kuva
Sune Sahlstedt

Hyvin sanottu! Mutta mitä mieltä te olette siitä, että Pekka Haavisto on nyt herännyt tähän ongelmaan ja haluaa antaa tulijoille "laillisuuskasvatusta"? Tässä tapauksessa Haavisto on kyllä traaginen hahmo, ihan kuin kreikkalaisesta murhenäytelmästä. Nämä nuoret muslimimiehet ovat täysin varmoja oman kulttuurinsa ja uskontonsa ylivoimaisuudesta ja siihen ei saada muutosta millään "laillisuuskasvatuksella"!
Sitä paitsi Helsingissä toimivat imaamit opettavat jotain aivan muuta, muun muassa, että muslimitytöllä ei ole oikeutta päättää omasta elämästään, kenen kanssa hän seurustelee tai menee naimisiin. Ja miten nämä imaamit sitten suhtautuvat Haaviston "laillisuuskasvatukseen"? Yksi heistä on vaatinut homoille kuolemantuomioita, joten homona Haavistolla on kyllä kivinen tie edessään!

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

laillisuuskasvatusta))) päivän paras

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"Kuka on syyllinen?"
Minulle on syntynyt mielikuva Kokoomuksesta, että kun se on möhlinyt, vakiolause on: "Nyt ei ole aika etsiä syyllisiä." Nyt mielestäni on juuri oikea aika etsiä syyllisiä ja saattaa nämä äänestäjien tietoon.

Esimerkiksi vihapuhelainsäädäntö ehkäisee tehokkaasti varoittamasta islamin rasismista ja raiskauskulttuurista.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Kuka on syylllinen? No raiskaaja tietysti.

Missähän sellainen raiskauskulttuuri mahtaa olla? Intiassa sellaisesta voi ehkä puhua, mutta voiko Suomessa? Tietenkin lestadiolaisuuteen pätee sama kuin kaikkiin uskonlahkoihin: mikään niistä ei hyväksy seksuaalista väkivaltaa, kaikkien piirissä sitä tapahtuu. Kun joku nettikirjoittelija puhuu "pedofiiliuskonnosta", hän puhuu kaikista maailman uskonnoista ja ateisteista myös, myönsipä hän sitä tai ei.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isisin-seksior...
Tämä uutinen oli jo ennen valepakolaistulvan huippua Suomessa.

https://www.independent.co.uk/voices/rotherham-gro...
Raiskaavien muslimien rasistisuus tulee hyvin ilmi.

Mitä taas anti-islamilaisuuden islamilaista ilkivaltaa lisäävään vaikutukseen tulee, niin ei se ainakaan Unkarissa näyttäisi vaikuttavan. Siis tämä vaikutus tulee esille, ellei islamia alisteta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #49

Hyvä termi tuo valepakolaistulva. PITÄISI VARMAAN PUHUA MYÖS VELEPAKOLAISKRIISISTÄ, KOSKA MITÄÄN KRIISIÄ EI OLE OLLUT EIKÄ TULVAAKAAN.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Miksi kristityissä maissa raiskataan enemmän kuin islamilaisissa maissa?

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sharian mukaan raiskauksella tulee olla vähintään neljä silminnäkijää. Naisen todistusarvo on oikeudessa vain puolet miehen todistuksen painoarvosta.

Mikäli nainen vieläpä todetaan sattumoisin raiskauksen yhteydessä ja sijaan vieläpä uskottomaksi miesten todistuksin, saattaa tuomiona olla hengiltä kivittäminen tms.

Eipä saata juuri raiskattua innostaa poliisille meno rikosilmoitusta väsäämään.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Ihanko vakavissasi kysyt?

Kannattaa tutustua muslimimaiden oikeuskäytäntöihin...ja naisten asemaan siellä.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Tietysti näin kävi. Itäkeskuksessa 2000-luvun alussa asuneelle se oli selvää. Ei ollut mitään syytä olettaa, että Suomi olisi kehityksessä erilainen kuin muut maat.

Tähän päälle on n. kymmenkunta omakohtaista kokemusta, kun pikkutytöt tuossa 2000-luvun alkupuolella pyysivät viikonloppuiltaisin minua hätistelemään liian innokkaita kosijoita matkoihinsa kun olin menossa metrolla ytimeen ryypp.... siis viettämään iltaa. Ja olin hyvin satunnaisesti metrolla liikenteessä niin aika kovalla prosentilla verrattuna vietettyyn aikaan näitä pyyntöjä tuli.

Nämä Itiksen yli-innokkaat nuoret miehet eivät muuten olleet kertaakaan kantasuomalaisia ja näitä kansalaisuuksia oli maassa huomattavasti vähemmän. Siinä on se ero, että kun suomalaiselle sanotaan 'ei', niin se painaa leukaa rintaa ja jatkaa matkaa, nämä vaan innostuvat ja liimaantuvat entistä tiukemmin.

Meno oli jo silloin hyvin aggressiivista niin voi vain kuvitella mitä se on nyt ja Itäkeskus on levinnyt muuallakin maahan.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

32 000 maahanmuuttajaa ja "vain" 20 raiskaajaa.

Turhaa vouhotusta.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Yleensä, rikoksesta riippumatta, suorituksia on huomattavasti enemmän kuin kiinnijääntejä. Olettaisin, että tilanne on tässäkin sama.

"Raiskauskriisikeskuksen juristille päivittäin puheluja alaikäisiin kohdistuneista seksirikoksista: Nuorimmat soittajat noin 10-vuotiaita"

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005964478.html

Toki tässä massassa on varmasti mukana myös kantasuomalaisten ahdistelmat.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Menes Keijo kertomaan tuo raiskatuille sekä itsemurhan tehneen tytön omaisille.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Britanniassa suuri osa vanhemmista kuskaa lapsensa kouluun. Eivät rohkene päästää yksin kävelemään koulumatkaansa.

"Vain noin puolet alakoululaisista kulkee kouluun jalan. Vanhemmat eivät halua tinkiä turvallisuudesta. Kouluautorallia hoitaa usein äiti, jonka pitää tinkiä omista töistään."

Itselläni on lapsenlapsina, 10 v. ja 8 v. tytöt, jotka kulkevat kouluun kävellen 1,5 kilometrin matkan. Onpa tässä tullut jo mieleeni, että kuinka turvallisia nuo matkat ovat. Ja nyt en puhu pelkästään liikenteen vaaroista.

En kuulu ylihuolehtijoihin, mutta kyllähän nuo Oulun ja Helsingin tapahtumat saavat rauhallisenkin mielen levottomaksi.

Onneksi tytöillä on vanhemmat, jotka valistavat netinkäyttöä ja varoittavat lähtemästä ohikulkeviin autoihin.

Aion ottaa asian myös puheeksi heidän kanssaan, kun käyn hoitamassa heidän vuoden ikäistä pikkusisartaan. Mikään valistus ei ole turhaa ja isovanhemmallakin on vastuunsa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

En tiedä taustoja näissä mutta on varsin todennäköistä, että näihin liittyy joku nettipalvelu.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kannattaa vaihtaa koko eduskunta tulevissa vaaleissa ja aloitetaan kaikki puhtaalta pöydältä ja laitetaan lainsäädäntö kuntoon, ettei ainakaan siitä ole kiinni.

http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267450...

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Vesa...koko eduskunta? Mitäs se Juha tästä?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Suomenkieli on tunnetusti kieli, jossa jokaisella sanalla on oma merkityksenä. Viime päivien tapahtumien perusteella esitänkin ilman mitään vihapuheita ja rasismia sanaa ”turvapaikkasaalistaja” rikkaaseen äidinkieleemme.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Juuri tämän vuoksi kummastuttaa, miksi noista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on nyt otettu esiin vain ulkomaalaistaustaiset tekijät.

Ai niin, ne vaalit...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Helsingin Sanomat haluaa näemmä esitellä vain ja ainoastaan 'ulkomaalaisten' seksuaali- ja raiskausrikollisuusprosentteja 'suomalaisiin' verraten. Siksikö, ettei kaikkien 'ulkomaalaistaustaisten' rikosprosenteista ole tilastotietoja saatavilla, vai siksikö, että se ei halua ottaa esiin mahdollisuutta, että kotoutuspolitiikan ilmeinen epäonnistuminen näkyisi jotenkin myös jo maassa jonkin aikaa asuneiden ja kansalaisuuden saaneiden ulkomaalaistaustaisten maahanmuuttajien eli 'uussuomalaisten' kohdalla? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267494-h...

Käyttäjän KalervoKassuBjrkbacka kuva
Kalervo Björkbacka

Hyvä lista Artolta toimenpiteistä. Lisäisin kuitenkin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista minimirangaistuksen nostamisen korkeammalle. Sitten ehdottaisin 8 kohtaa ja turvapaikkatekijöiden huoltaminen. Jos SPR on keksittynyt vokkien ylläpitämiseen veronmaksajien piikkiin, lakkautetaan veronmaksajien kurittaminen ja siirretään koko vokki touhu kolmannensektorin hoidettavaksi ja he keräävät vapaaehtoisilta rahoittajilta varat toimintaansa.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Kassu. Kuullostaa varteenotettavalta ajatukselta.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

"näpit irti suomalaisista lapsista!"

Samaa mieltä, mutta koskeeko tämä myös muita kuin maahanmuuttajia? Meinaan kun et pukahda suomalaisista seksuaalirikollisista, vaikka he ovat tässä lajissa enemmistönä, ja heistä ovat olleet huolissaan enimmäkseen ne, joiden väitetään lilluvan punavihreässä kuplassaan. Eivätkä persut vaikuta olevan heistä edes kiinnostuneita.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Höpö höpö!

Eiköhän persut ole korkealla poliisien määrällä kokoomuksen rinnalla se puolue, joka on eniten kaikista ajanut rangaistusten koventamisen puolesta raiskaajille.

Persuthan olisivat kommenttien perusteella valmiita vieläkin radikaalimpien rangaistusten käyttöönottoon.

Se ettei yritykset ole välttämättä tuoneet haluttua tulosta, voi johtua useammasta asiasta.
Yksi voi mahdollisesti olla vasemman laidan vastustus.

Nyt puheissa olevassa casessa ei ole vielä ilmennyt ns. kantasuomalaisia osallistujia, mutta veikkaan että pääset vielä nauttimaan heistäkin jos maltat hetken odottaa

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Mark Andersson: "koskeeko tämä myös muita kuin maahanmuuttajia?"

- Maahanmuuttajista ei kyllä juurikaan ole Oulun ja Helsingin raiskausuutisissa puhuttu, vaan ulkomaalaisista ja ulkomaalaistaustaisista.

Miksiköhän esim. Hesari puhuu lapsenraiskausjutuissa osoittelevasti nimenomaan 'ulkomaalaisista', toisin kuin poliisi, joka käyttää termiä 'ulkomaalaistaustaiset'? 'Ulkomaalaisten' rikosprosenteissahan korostuu harhaanjohtavasti nimenomaan turvapaikanhakijoiden osuus. Turvapaikanhakijat kun ovat ulkomaalaisia samoin kuin turistitkin, koska heillä ei ole Suomen kansalaisuutta. Syyllistetäänkö näin tilapäisesti maassaolevia epäoikeudenmukaisesti samalla kaunistellen vakinaistuneiden maahanmuuttajien mahdollista osuutta ja kotouttamisviranomaisten vastuuta eäonnistumisestaan? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267494-h...

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

Twitterissä törmäsin tämmöseen:"

"Jos kaikki Suomessa asuvat ihmiset tekisivät yhtä paljon seksuaalirikoksia kuin irakilaiset ja afganistanilaiset, niin näitä rikoksia tapahtuisi noin 75000 vuodessa, eli 200 päivässä. Mietitäänpä tarkkaan, millä tämä kehitys voitaisiin pysäyttää."
http://prntscr.com/m6odtc
(Lähde:Tilastokeskus/Poliisi)

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Yksi tärkeä tieto Oulusta puuttuu, ja se on tekijöiden tausta ennen Suomeen tuloaan. Näyttäisi siltä, että tekijöiden nimiä ei kunnolla pidetä salassa, mutta tärkeämpi olisi tietää taustat vaikka anonyymeinä.

Turun terroristista mm. jo tiedetään että hän oli ennen tuloaan Suomessa rötöstellyt runsaasti Saksassa. Tämä oli kyllä poliisin toimesta kirjattu ylös mutta ryhtymättä mihinkään toimiin! Avointen rajojen Euroopassa tällainen merkitsee ongelmien kaatamista muiden päälle. Ehdottomasti pitäisi selvittää vastaavat asiat Oulun "sankareitten" suhteen.

Ja saman tien pitäisi tarkistaa muidenkin pakolaisehdokkaiden edeltävät seikkailut EU:ssa. Jos ei Suomella ole uskallusta Dublin-sopimuksen mukaan palauttaa heitä edeltävään EU-maahan tai sallittu aika siihen on ylitetty, voitaisiin tällaiset kokeneet rötöstelijät ainakin siirtää jonnekin syrjäseuduille pieniin yksiköihin. Väkivaltaisten turvapaikanhakijoiden siirtoa syrjäseuduille ilman myöhäisillan bussiyhteyksiä ovat muuten vaatineet jopa Saksan Baden-Württembergin osavaltiota hallitsevat vihreät hyvänä perusteluna, että tämä voitaisiin tehdä ilman mitään lainmuutosta. Liittohallitus ei tietenkään ole reagoinut mitenkään.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Niin... turvapaikkaa hakevien taustat pitäisi kyllä saada viranomaisten tietoon. Rikollinen toiminta tai osallistuminen sotatoimiin aiemmin on täysin pätevä syy evätä turvapaikka.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Helppoa. Soitto Päivi Nergille riittää. Hänellä on KAIKKIEN turvisten taustat tiedossa. Ihan itse kertoi ja ylpeili tuolla tietämyksellään.

Juha Tyyki

Sen verran jyrkästi sanon nyt, että te jotka itseänne suvakkeina pidätte, olette kanssarikollisia niiden kanssa, jotka näihin hirvittäviin rikoksiin ovat syyllisiä. Teidän suvaitsevaisuutenne on tämän mahdollistanut.
Me "rasistit" oleme koko näiden vuosien ajan olleet oikeassa, mutta paskaa niskaan olemme teiltä suvakeilta koko ajan saaneet.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

40-kertaista riskitason nousua melko suuri joukko ei edelleenkään näe ongelmana.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että 1.5 promillen humala auton ratissa kasvattaa liikenneonnettomuuden riskin noin 25-kertaiseksi. Jos humalataso on 2.0 promillea, on riskin kasvu tuolla 40-kertaisella tasolla.

Jos nyt yht'äkkiä suuri joukko, esimerkiksi 30 000 koulutaksin kuljettajaa alkaisi liikennöidä säännöllisesti 2.0 promillen humalassa, olisiko se ongelma?

Puututtaisiinko asiaan nopeasti ja kovalla kädellä vai kirjoitettaisiinko lehteen "Suurin osa kolareista on kuitenkin selvien kuskien aiheuttamia (tilasto joltain tilannetta edeltävältä vuodelta)" tai "Suomalaiset ovat aina olleet humalassa" tms? Haastettaisiinko oikeuteen ja parjattaisiin ihmisiä, jotka pitävät 2.0 promillen humalassa ajoa riskinä? Puolustelisiko lehdistö kuljettajien ajo-oikeutta kritiikittä? Mitä tehtäisiin?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Onko nyt jokin 30 000 hengen joukko alkanut "säännöllisesti" rötöstellä, vai mistä riskitasosta luulet puhuvasi?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ei. Riskitason kasvu ei tarkoita sitä, että riski realisoituisi jatkuvasti. Se tarkoittaa vain, että riskin realisoitumisen todennäköisyys on suurempi.

Jos 30 000 taksinkuljettajaa ajaa aina kaikki matkansa 2.0 promillen humalassa, heidän riskitasonsa on noin 40-kertainen muihin verrattuna. He eivät aja kolareita koko ajan - he ajavat niitä vain 40 kertaa todennäköisemmin kuin muut.

Ymmärrän, että sinulle tuollainen riskitason kasvu on täysin samantekevä, mutta yhteiskunnalle se ei ole.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #81

Kysyn uudelleen: mistä 30 000 hengen joukosta puhut? Onko kyseessä jokin taksinkuljettajiin verrattava ryhmä?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #81

Puhut esimerkistä, jossa 30 000 kuljettajaa ajaa "aina" k a i k k i matkansa 2.0 promillen humalassa. Löydätkö esimerkiksi jonkin 30 000 hengen ryhmän, jonka jäsenistä kaikki ovat koko ajan ainakin rötöstelyriskin rajoilla? Et ymmärrä riskitason käsitettä ollenkaan.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren Vastaus kommenttiin #84

Ajatus on humaani. Kukaan ei ajattele, että yleensä nyt vaikka irakilaiset ajelesivat 2.0 kännissä aina, vaan se menee niin, että turvapaikkaturisteissa on paljon Irakin pohjasakkaa, rintamakarkureista ja ties mitä pään leikkaajia joka ei kerro mitään Irakin kansasta yleensä mutta joka kertoo tämän pienen Suomeen tulleen osan tekemisistä paljon (ja vielä enemmän Suomen turvapaikkapolitiikan epäonnistumisesta)

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Petteri Orpo oli sisäministerinä 29.5.2015 – 22.6.2016. Orpo ei saanut invaasiota tulpattua, vaikka valtuudet olisivat olleet siihen hänelle olemassa. Esimerkiksi kaikki paperittomat olisi voitu jo heti käännyttää rajalla takaisin Ruotsiin. Perusteluna olisi voinut sanoa, että tulijat ovat vaaraksi maan sisäiselle turvallisuudelle. On jo itsestään selvää, että ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa, ei myöskään matkusta ilman asianmukaista passia. Vahinko on nyt tapahtunut. Suomi-neito on joutunut ”Orpo-pojan valssiin.”

Vuonna 2008 Katainen totesi haastattelussa, että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä, mikäli työvoimapula pyrittäisiin ratkaisemaan ainoastaan korvaavalla työvoimalla. Vuonna 2015 Suomeen tuli 32 476 turvapaikanhakijaa Migrin tilaston mukaan. Orpo jatkoi Kataisen linjalla.

Maarit Rantala

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2674...

Unkarilla ja Itävallalla on itsesuojeluvaistoa, mutta näinhän on myös Saudi-Arabialla, Emiraateilla jne. Siellä olisi rahaa hyysätä näitä,mutta eivätpä halua pelastaa "omiaan".

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ei tietenkään ole itsestään selvää, että "ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa, ei myöskään matkusta ilman asianmukaista passia." Erittäin suuri osa pakenevista pakenee juuri niitä väkivaltaisia viranomaisia, joilta niitä papereita pitäisi pyytää.

Täysin tähän liittymättä: tietenkin kaikki ilmiselvästi ulkopuolelta Schengen-alueelle tulleet olisi voitu käännyttää siihen Schengen-maahan, josta Suomen rajalle tulivat. Tämä ei ole ainoa asia, jossa nykyhallitus on kaikkien aikojen epäpätevin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Ei "metoo" vaan "Katsoa saa, mutta ei koskea" on suomalainen malli, kuten "luonto tikanpojan puuhun ajaa" ja " "Eivät suuret sanat suuta halkaise".

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kun lopetetaan yläpuolelta ohjattu "wetoo" kampanjointi yksittäisen olennon, tuon totuudenpuhujan, etsimiseksi, voidaan Suomestakin alkaa hiljalleen puhua modernina länsimaana, jossa yksilöiden suhteet syntyvät omien aistien välittämiin havaintoihin perustuen, pikemmin kuin joissakin täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneisiin ison silmän teksteihin. Sellaisessa Petteri Orpon ei tarvitse maksaa "luottakaa neuvostojen valtioon!" ilmoituksista.

NL:ssa naisasioilla liikkuneet tietävät tyttöjen osanneen varoa hotellihuoneiden valaisimiin piilotettuja mikrofoneja. Tsekki Milan Kundera on kirjoittanut kommunistien pyrkineen todellisena päämääränään yksilöllisyyden sulauttamiseen täydellisessä ihmistyyppissä jonka tarpeista järjestelmä kaikin tavoin huolehti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset