Arto Luukkanen

Miksi poliisi salli kiipeilyn eduskuntatalolle?

Tänään 6. maaliskuuta eduskuntatalon edessä järjestettiin mielenosoitus ”Suoraa toimintaa”. Aktivistit ryntäsivät esille ja kiipesivät eduskuntatalon pylväisiin kiinnittelemään banderollejaan.

Järjestäjinä olivat Greenpeace, Ilmastovanhemmat, Maan ystävät ja Extinction Rebellion- ryhmän jäsenet. Tapahtuma kannusti omien sanojen mukaan kansalaistottelemattomuuteen ja ”muihin paikalla määriteltäviin arvoihin” (Voima 2/2019).  

Kyseessä on ilmeisesti vihreiden vaalitaistelusta, jonka he hoitavat välikäsien kautta. Suomen eduskunnan tiloja verhoillaan omalla vaalipropagandalla ilmeisen luvatta.

Laittomuus

Kyseessä on laiton teko, joka on tuomittava. Se on myös anarkistinen teko, ja sotii demokratian henkeä vastaan. Ja samalla symbolinen loukkaus Suomen kansaa vastaan.

Se kuitenkin uskallettiin tehdä kuin tiedetään, että poliisi ei halua puuttua vihreiden toimintaan.

Nyt täytyy kysyä: miksi poliisi salli tällaisen kiipeilyn ja eduskunnan loukkauksen?

Nyt ei tarvita hybridikeskusta sanomaan, että suomalainen demokratia on vaarassa.

Hulina vaaliaseena

Tämä mielenosoitus osoittaa, minkälaiseen vaalikampanjaan vihreät aikovat turvautua. Aggressiivinen ja laittomuuden rajoja lähestyvä vihreä toiminta saa julkisuutta ja samalla se inspiroi vihreitä ja anarkistisia ääriaineksia kaduille.

Eihän tästä laittomuudesta ole kuin kukon askel väkivaltaan ihmisiä kohtaan? Ennen vihreät jakoivat kadun kulmissa karkkeja mutta nyt mennään jo eduskuntatalolle mellakoimaan.

Ei ole suomalaista toimintaa

Suomen historiassa tällaista suoraan toimintaa on yleensä kaihdettu vaalitaistelussa. Ajatuksena on ollut se, että pitää kunnioittaa toisia puolueita ja että vaalien aseina käytetään argumentteja.

Oppia on nähtävästi saatu ulkomailta ja sitä tuodaan nyt tänne. Mistähän tämä koululaisten ilmastoprotesti on keksitty ja löydetty?

Se ei sovi meille sillä suomalainen demokratia on vanhastaan kunnioittanut Arkadianmäen eduskuntataloa. Sitä ei ole häpäisty banderolleilla eikä sinne ole kiipeilty. Nyt se tapahtui ensimmäistä kertaa. Vaikka sen edessä on pidetty mielenosoituksia, niin taloon ei ole kajottu eikä sinne ole kiipeilty.

Ainoastaan punaviher-anarkistien porukat ovat pyrkineet eduskuntataloon aseiden kanssa (lipputangot). Poliisit suojelivat silloin tehokkaasti eduskuntataloa.

Nyt on toisin. Miksihän?

Olisikohan tällä jotain yhteyttä siihen, että ympäri Eurooppaa on päästetty koululaiset vapaasti poistumaan oppitunneiltaan osoitellakseen mieltään ilmastoasioissa?

Mitähän vielä näemme ennen huhtikuuta?

Vihreät ja heidän kummisetänsä aikovat todella tehdä näistä ilmastovaalit – väkipakolla!

Arto Luukkanen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (76 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

''anarkistinen teko, ja sotii demokratian henkeä vastaan. Ja samalla symbolinen loukkaus Suomen kansaa vastaan.''

Päivän paras vitsi, dosentillakin on huumorivaihde päällä.

Nuoriso on viisasta, ja vaikka persut tulevaisuutta pelkäävätkin, koettakaa kestää, sillä seuraava hallitus tekee lisää ilmastotekoja.

Väkivallaton mielenosoitus ja juuri oikeassa paikassa.

Persut voisivat ottaa oppia väkivallattomuudesta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

petteri taitaa syödä hattunsa kun ps nousee))) osta mahdollisimman sulava hattu)))

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Siinä vaiheessa alkaakin olla jo kaikki muut toimivan yhteiskunnan eväät olla syöty jos niin huonosti pääsee käymään. Toivottavasti niin ei käy. Muuten sitten voidaankin kauhulla seurata miten nopeasti tämä entinen toimiva yhteiskunta muuttuu Itä-Euroopan diktatuurien suuntaan. Demokratiaan kuuluu tuollainen toiminta mitä blogissasi kritisoit, mutta vaikka eivät sitä tietenkään koskaan myönnäkään, Perussuomalaisillehan ei demokratia kelpaa. Se on jo nähty näiden kaltaisten puolueiden toimissa maailmalla.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #23

Riku hyvä. Sinulla on asenne. Ei muuta. PS perustuu demokratiaan))) vähän sivistystä ja kognitiivinen dissonanssi pois. Kyllä se siitä.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #34

Kognitiivinen dissonanssi on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että tälläisissä poliittisissa asioissa se on aina katsojan silmässä. Vai luuletko että olet itse immuuni ilmiölle?

Kaikki ihmiset näkevät maailman omalla tavallaan, ja jokainen meistä luulee näkevänsä sen oikein, mutta kukaan meistä ei ole siinä oikeassa. Se, jos ei ymmärrä toisen näkökantaa ja pitää toista typeränä näkökantansa perusteella, kertoo lähinnä siitä että omassa ymmärryksessä on parantamisen varaa.

Minä ja asenteeni vastustavat sitä kehitystä, mihin näen kaltaistesi Perussuomalaisten oman asenteen, katsontakantojen ja politiikan meidät vievän. Minusta sellainen yhteiskunta on kaukana ihanteellisesta, ja oikeastaan suorastaan pelottava ja oksettava. Sellaisessa Suomessa en haluaisi elää.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen Vastaus kommenttiin #34

Vähän surullista että dosenttimies ei pärjää argumentoinnissa menemättä ad hominemiin. Koita skarpata nyt hyvä mies!

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Juu, ei ennen vanhan kunnon SMP:n aikoihin moista kurittomuutta olisi sallittu-vaikka nyt kerran Veikko Vennamo kannettiinkin tuolin kanssa ulos!

Muistan kun E-18 moottoritien jossakin kinkerissä yksinäinen luonnonsuojelija yritti kytkeä itsensä betonipaaluun, niin SMP:n valpas kansanedustaja, entinen painija ja ulosottomies, Hannu Suhonen "iski" juhlayleisöstä häirikön kimppuun ja esti kytkeytymisen!
- Sanoi että puuttuu aina peliin jos näkee laittomuutta.

...Aika nynnyjä nuo nykyiset, poliisikansanedustajatkin...?!

Kannattaa varmaan pyörittää pylväiden ympärille piikkilankaa...?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Sakot jokaiselle kiipeilevälle henkilölle.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Olihan tuo aika ekstreemiä, mutta vielä ei ole silmiin sattunut suoraa yhteyttä mihinkään puolueeseen, jonka "välikäsinä" kiipeilijät olisivat mieltä osoittaneet, vaarantaen turvallisuuttaan.

Kiipeilyä sinänsä on nähty Eduskuntatalon liepeillä ennenkin. Edustaja Hakkarainen käytti välikätenä Audiaan: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005598352.html

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Onhan näitä traktorimarsseja jne. ennenkin ollut. Kiipeilijät eivät tainneet vahingoittaa mitään?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Nämä "tiedostavat vasemmistolaiset" saavat tehdä Suomessa melkein mitä tahansa ilman, että poliisi puuttuu asiaan. Katumielenosoituksissakin poliisi sallii kaupungin keskeisten valtaväylien tukkimisen, ja tyytyy ohjaamaan liikenteen kulkemaan kiertoteitä pitkin.

Mitä enemmän näille anarkokommunisteille antaa siimaa, sitä röyhkeämmiksi ne käyvät. Tavallinen lainkuuliainen veronmaksaja joutuu todella nykyään ihmettelemään, miksei hänen etujaan enää tunnu ajavan kukaan. Tätä soisi itse kunkin miettivän, ennen kuin antaa äänensä tulevissa eduskuntavaaleissa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suosittelen alustavaa perehtymistä aatehistoriaan. Anarkismi ja kommunismi siinä mielessä, kuin oletettavasti tarkoitat, eivät ole ollenkaan samoja aatteita. Sitäpaitsi anarkistit pääsäänötisesti kokevat parlamenttiin vaikuttamisen turhaksi.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Itse olen ollut '99 järjestämässä tuollaista katumielenosoitusta keskustan autottomuuden puolesta. Autoilijoille asiasta syntyi minimaalista haittaa ja joutuivat käyttämään läheistä kiertoreittiä, mitään järjestyshäiriöitä ei ollut ja kaikki sujui muutenkin ongelmitta ja rauhallisesti. Kaikilla oli kivaa musiikin soidessa auringonpaisteessa ja illalla kaikki oli ohi. Poliisi oli myös etukäteen tietysti tietoinen asiasta, ja asiat sujuivat heidän kanssaan yhteisymmärryksessä.

Mitenköhän kommentoijan mielestä asia olisi pitänyt hoitaa? Pampuilla ja käsiraudoilla? Kyynelkaasulla ja putkalla? Rikosseuraamuksilla? Sellaistako yhteiskuntaa kommentoija kannattaa, että väkivallattomaan mielenosoitukseen pitäisi vastata väkivaltaisin toimin? Kansalaistottelemattomuuden ei pitäisi olla sallittua?

Yksi toimivan demokratian tärkeimmistä kulmikivistä on, että mielipiteensä saa esittää, myös sääntöjen rajoja hipoen, näkyvästi ja toisinaan myös muita ihmisiä haittaavasti tai häiritsevästi. Itse näkisin että siinä vaiheessa kun tämä oikeus otetaan pois ja estetään, asiat ovat tolalla, jossa on paljon suurempiakin huolia kuin hetkellinen epämukavuus jollekin sivulliselle. Silloin kansalaisyhteiskunta on syvässä kriisissä, tai pahimmassa tapauksessa, kuollut.

Muutenkin vääristelevä ja puolueellinen mielipiteesi on siis sen yksisilmäisyyden lisäksi myös sisällöltään täyttä roskaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Minä olin 80-luvulla valtaamassa Tampereen Virastotaloa, jota uhkasi purku. Ketään ei vahingoitettu, ja joukkovoimalla talo säästyi. Opiskelija-asuntoni siinä lähellä toimi nk. esikuntana. Siellä se seisoo edelleen, ei kaduta yhtään.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #24

Olin -87 mukana osoittamassa mieltä Oslossa vankilassa nälkälakossa olleen totaalikieltäytyjän vapauttamiseksi. Menimme hallitusrakennuksen ala-aulaan ja lukitsimme itsemme kettingillä kiinni aulassa olevien pylväiden ympärille.

Olimme jättäneet tekemättä mielenosoitusilmoitusta poliisille, mutta lehdistön olimme kutsuneet paikalle. Seuraavana päivänä oli mielenkiintoista verrata eri lehtien raportointia asiasta.

Aftenposten kirjoitti, että poliisi tuli 5 minuutissa kantamaan mielenosoittajat pois. Arbeiderbladet kirjoitti, että poliisi tuli paikalle noin puolessa tunnissa. Klassekampen kirjoitti, että kesti noin tunnin ennen kuin poliisi tuli paikalle. Oman kelloni mukaan puoli tuntia oli lähellä totuutta.

Poliisi siis kantoi meidät mustamaijaan ja piti putkassa 4 tuntia. Sen jälkeen palasimme jatkamaan mielenosoitusta. Se oli sellainen viikkoja kestävä ympärivuorokautinen laiton (koska emme olleet tehneet ilmoitusta poliisille) mielenosoitus hallitusrakennuksen ulkopuolella. Silloin tällöin poliisi korjasi meidät talteen 4 tunniksi, minkä jälkeen palasimme taas paikalle.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Juu, kyllä sota-Jussinkin ehdottamia, vapaaehtoisia uus-suojeluskuntalaisia, kodinturvajoukkoja ja apupoliiseja ehdottomasti tarvittaisiin, yhteiskunta-ja vaalirauhaa turvaamaan-eik va?

- Ehkä Jussi pääsee yksin läpi ja saa tutun ministerin salkkunsa, vaikka luopumis-ja surutyötään kuulemma jo tekeekin?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mellakoimaan?

”Mellakka tarkoittaa väkijoukon suorittamaa väkivaltaa, joka on yleensä mielipiteenilmaus tai reaktio johonkin epämiellyttävään tapahtumaan.”

Mitä väkivaltaa on tehty?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Mellakasta tuomitaan lain mukaan se, joka väkijoukon selkeästi aikoessa käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai aiheuttaa omaisuuteen kohdistuvaa huomattavaa vahinkoa osallistuu teoillaan väkijoukon toimintaan, ja tällöin jättää noudattamatta viranomaisen antaman hajaantumiskäskyn.

RL 17:2

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@11. :D Joo, varmaan suoraa väkivaltaista tekstiä pläjäytettiin kansalaisille silmiin ja suuri joukko nyt jonottaa silmälääkäreille. :)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

”Kyseessä on laiton teko, joka on tuomittava.”

Tuomita saa ihan rauhassa, mutta mikä siinä oli laitonta?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Todennäköisesti poliisin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi antaman käskyn tai kiellon noudattamatta jättäminen.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kahdeksan pylväspyhimystä otettiin kiinni ja päästettiin myöhemmin takaisin vapauteen kuulustelujen jälkeen.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård Vastaus kommenttiin #27

Hyvähän se on, että höpöheikeillä on harrastuksia ja kiipeily on hyvä harrastus.
Siitä nämä Greenpeace -ihmiset ovat kyllä vekkuleita, että ovat aina valmiita itse laventamaan laillisuuden ja hyvien tapojen rajoja, mutta jos heidän itse pitäisi ottaa toisia huomioon tai heidän toimintaansa rajoitetaan lakiin perustuen, niin siitä aiheutuvaa itkua ja parkua ei jaksa kuunnella kukaan.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sanoisin, kyllä persujen eduskuntaryhmästä kuullut ihmisvihamieliset puheenvuorot enemmän ovat häväisseet eduskuntaloa ne kun ovat tapahtuneet eduskuntatalon sisäpuolella. Ei suomalainen demokratia ole sentään niin heikolla kantimessa, että tuollaiset mielenilmaisut sitä horjuttaisi.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

kaima hyvä - tiesitkö, että varhaiskristittyjä haukuttiin "ihmiskunnan vihollisiksi"...kun eivät olleet samaa mieltä kuin eliitti))) sen ajan kaikenlaiset tahvot toistelivat sitä)))

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persut nousee, mutta greenpeace saa tulevassakin eduskunnassa enemmän ajamiaan asioita läpi, kuin oppositiossa mököttävät persut.

Se jos mikä persuja harmittaa, mutta sellaista se ääriliikkeeseen kuuluminen on.

Tuskaa ja blogeja, onneksi poissa päättävistä asemista.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Persut ovat seuraavassa hallituksessa Kokoomuksen Keskustan ja Rkp:n kanssa. Taitaa Ritalalle koittaa pitkät neljä vuotta kestää sitä.
Siinä on ainakin se hyvä puoli, että Ritalalle riittää aiheita mistä itkeä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Taas osoitus siitä, että vihapuhe on se ongelma ei rikollinen vihateko suomalaista parlamentarismia vastaan. Vihapuheen kohdalla jokaisen persun olisi kuulema irtisanouduttava jokaisen varavaltuutetun vuoden 2012 öisestä kännipostauksesta kun taas vihervasemman laidan vihatekoa ei tarvitse. Olihan juuri se lentokoneattakkikin minkälie hihhulin toimesta.

Eduskuntatalon edessä moni on osoittanut mieltään mutta tähän ei taas kerran oltu lupaa haettu. Sinänsä kai propsit kun itse en olisi uskaltanut silpata tolppaan tms. siellä riehua mistään syystä mutta aivottomilla vihervassareilla ei kai pelkoa poliisin pampusta tai pahemmasta ole.

Äärimmäisen törkeää ja hullua toimintaa jossa olisi voinut huonostikin käydä jos jotkut osallistujat olisivat vaikka kemikaalien vaikutuksessa koittaneet rynnätä eduskuntataloon sisälle tmstms.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#12
Äärimmäisen törkeää ja hullua toimintaa
..................

Kannatatko mieluummin väkivaltaista toimintaa?

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

"Vaikka kemikaalien vaikutuksessa koittaneet rynnätä eduskuntataloon sisälle..." Niin, ja huonosti olisi voinut käydä jos äärioikeiston itsenäisyyspäivän paraati olisi ottanut mukaan rynnäkkökiväärit ja alkanut ampumaan poliiseja ja kaikkia vastustamiltaan tahoilta näyttäviä vastaantulijoita.

Jossittelu on kivaa, eikös?

Nyt on taas typeryys-, vääristely- ja mustamaalausmittarin asteikko ylitetty.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Hyvin mielenkiintoista! Sallia eduskunnan, Suomen kansan suoran edustajan, töhertäminen siihen kiinnitetyillä banderolleilla tarkoittaa tosiaan symbolisesti, että eduskunta ei suvereenisti päätä Suomen asioista.

Ja huomion arvoista on myös, että itse Merkel Münchenin äskeisessä turvallisuukonferenssissa sanoi puheessaan, että ei voi kuvitella että koululaisten lintsausmielenosoitukset eivät olisi keskitetysti johdettuja. Mutta, simsalabim, kun hän oli saanut tästä ilkeitä kommentteja kotimaan lehdistössa kansainvälisen lehdistön vaietessa, niin siirtyikin ylistämään lintsareita!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kyllä on Suomen demokratia vaarassa:

1) Ihmiset osoittavat mieltään.
2) Jotkut puolueet ovat keskenään jostain pikkuasioista eri mieltä.
3) Äänestysaktiivisuus jää alle 100%.

Oikeat demokratian ystävät haluaisivat tietysti päinvastaista:

1) Mielenosoituksia ei ole.
2) Kaikki puolueet ovat täysin samaa mieltä kaikesta.
3) Äänestysaktiivisuus on 100%.

YLE:n artikkelissa https://yle.fi/uutiset/3-10635205 pari päivää sitten kerrottiin hybridisuurlähettilään suulla, miten Venäjä uhkaa Suomen demokratiaa kylvämällä tänne eripuraa ja heikentämällä vaali-innostusta. Eli yrittävät murentaa tuon ihannelistan kaikkia 3 pykälää.

Onneksi valtamedia sentään valistaa meille, että erimielisyys ei kuulu demokratiaan, vaan parasta demokratiaa on sellainen, jossa kaikki ovat samaa mieltä ja jossa kaikki silti äänestävät innokkaasti ilmaistakseen varauksettoman tukensa vallanpitäjille.

Yksipuoluejärjestelmä: Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue

EU:lle mallia Pohjois-Koreasta informaatiosodalta suojautumisessa?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Ulkomaalaiset agentit ovat levinneet Venäjältä jo Suomeenkin. Länsimainen demokratia on uhattuna ja Eduskuntatalo on häpäisty! Koululaiset ovat huolissaan tulevaisuudestaan, vaikka persutätien ja -setien mielestä se ei ole heidän ongelmansa. Ja poliisi ei tee mitään.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Huhupuheiden mukaan eduskuntatalon rappusille on jopa heitetty vettä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Osoita, että kyse on vihreiden vaalityöstä. Se, että sinä hoet sitä muutamaan kertaan ei tee sitä todistetuksi.

Todella vastenmielistä, että tuollaiset hyväsilavaiset sedät möyhäävät tällaisesta ohimoverisuonet pullottaen, mutta mitään läheskään vastaavaa tomeruutta ei löydy ilmastonmuutoksen suhteen.

Menneisyyden setämiehet pelkäävät tulevaisuutta, mutta eri syistä kuin nuoret....

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sä vaadit liikaa, katsos perussuomalaiseen käsitykseen kuuluu se, että greenpeace on sama kuin vihreät ja venezuela on sama kuin Suomen vasemmistoliitto.

Ei näille kannata mitään yrittää selittää, sivistystaso on perussuomalaisessa puolueessa merimakkaran tasolla.

Dosentti tai opettaja, sama lopputulos :)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tuhmasti sanottu merimakkaroista. Ne ovat sentään mestareita ympäristöön sopeutumisessa.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Minä Ritalan sijassa puhuisin hyvin säästeliäästi sivistystasosta.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #63

elä ny...petteri on meidän puolen kävelevä ja hönöjä kirjoittava vaalimainos))) sitä pitää vaan innostaa ja provosoida niin se pulputtaa enemmän)))

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On kyllä todella vaikea uskoa, että city-vihreät pystyisivät pylväisiin kiipeämään.

Alkujaan maalaisliittolainen Kekkonen kylläkin kiipesi tasavallan presidenttinä palmuun joten olisikohan tässä sitten taustalla pääministeri Sipilän ( kesk.) kannattajat ?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Yleisesti tiedetään, että Greenpeacella on läheinen yhteys vihreisiin. Ilta-Sanomat on selvittänyt asiaa aiemmin tässä jutussa.

”Vihreille heidän ajamiensa asioiden yhtäläisyydet Greenpeacen kanssa ovat yhtä luonnollinen asia kuin Sdp:n ja ammattiyhdistysliikkeen tai kokoomuksen ja elinkeinoelämän suhteet.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000673768.html

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Se nyt on ihan selvää, että Suomenkin greenpeacelaiset ovat vihervasureita. Kuinka moni heistä saa rahansa kelasta ja sossusta?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Urokefaalin tietolähteeksi riittää Ilta-Sanomat?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #45

Oliko tuossa Ilta-Sanomien artikkelissa joku virhe? Lue ensin ja osoita sitten virhe, jos sellaisen löysit niin ei tarvitse kysellä enempää.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Olen kyllä samaa mieltä Luukkasen kanssa.

Edit: Venäjällä ollessani 90 luvulla, he kertoivat että Neuvostoliitossa valehtelusta tehtiin tiedettä ja kun katsoo näitä vassari heebojen kommentteja, kiistetään, kiistetään, kiistetään kiistetään, olen vakuuttunut.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Ihminen uskoo helposti siihen joka tukee hänen valmiiksi olemassa olevia käsityksiään. Ihan samalla tavalla se toimii toisinkin päin. Kyllä minunkin näkökannaltani oikeisto on täynnä roistoja, nilkkejä ja lähestulkoon pahuuden ruumiillistumia. Totuus lienee jossain siellä puolivälissä.

Mutta ihan turhaa tehdä yhdestä mielenosoituksesta härkästä, mitään vahinkoa kun ei ole tapahtunut, joten tapahtuman kauhistelu ja paisuttelu vaikuttaa lähinnä säälittävältä äänten kalastelulta ja "oman puolen" epätoivoiselta pönkittämiseltä.

Paljon pienempi juttu tuo oli vakavuudeltaan kuin esimerkiksi Soldiers Of Odinin käynti anarkististien vallatulla talolla uhkailemassa ja pelottelemassa jokunen vko sitten (varastivatpa samalla banderollinkin, eli voisi sanoa että harrastivat omaisuusrikollisuutta ja sananvapauden rajoittamista). Tässä nyt tapahtuneessa tapauksessa kukaan ei kärsinyt mitään, äärioikeiston (vaikka et sanaa hyväksyisikään) toimet taas tuossakin tapauksessa aiheuttivat suoraa vahinkoa.

Ehkä aika sinunkin vaihtaa värittömämmät lasit silmille.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Ei pidä tosiaan unohtaa vassuanarkistien Itsenäisyyspäivän riehuntoja, Suomen lippujen polttamisia ja virkavallan vastustamista. Minäs vuonna se oli kun lätkivät poliisihevosia jääkiekkomailoilla jne.

Toissa vuonna taas anarkot polttivat kuorma-autoja Tampereella, vahingot satojatuhansia euroja, että sellaista se vasurien "suora toiminta".

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #41

Niin, vasurit tuhoavat pääasiassa omaisuutta. Oikeisto sen sijaan käyttää väkivaltaa ihmisiä kohtaan (jos nyt halutaan vetää suoraan oikeisto-vasemmisto-akselille tämä). Vai mitenkäs oli se nuori mies, joka pahoinpideltiin ja kuoli myöhemmin rautatieasemalla, puukotusisku Jyväskylässä, jne. Ja tietty monet rasistisen motiivin omaavat väkivaltarikokset. Itse näkisin että on paljon inhimillisempää toimintaa kohdistaa turhautumisensa omaisuuteen kuin hakata tai tappaa ihmisiä. Vai mitä mieltä sinä olet?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Oletko sinä sellainen "mutku" tyyppi vähän? Sellainen "vänkääjä"?.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #44

Vaikka sitten. Tiedän mihin ne "mutkut" johtavat, joten käännän kaikki kivet kun siihen on tarveta. Onko se ongelma yksinkertaistuksillesi?

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

miettikääpä hyvät ystävät miten täällä vaadittaisiin suu vaahdossa ankaria rangaistuksia, jos PS nuoret olisivat kiivenneet pylväisiin? Yrittäkää päästä siitä kognitiivisesta dissonanssista irti ja perustakaa käsityksenne argumentteihin.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Ehkä jos PS-nuoret kerrankin onnistuisivat esittämään jotain fiksuja argumentteja, eivätkä jotain ihmisryhmiä loukkaavia tai halveksivia asiattomuuksia. Jos heillä on jotain järkevää sanottavaa, joka ei yritä aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua ja levittää vihaan, odotan innolla.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Ai miten niin vaahdottaisiin? Tässä suunnilleen vastaava esimerkki pers-Einarien junioriosastolta: Sebastian Tynkkynen konttaili vaipoissa Helsingin Tuomiokirkon portaita. Kansallispyhättö, ajatella! Kaikki vain nauroivat hänelle.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Tulee näistä keskusteluista mieleen, kun bloggari esittää 2+2=4, niin Liberaali kommentoi: Onko se noin? ja vihervasemmisto kommentoi: Populisti

:D

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #49

Niin, tuo 2+2=4 on suurinpiirtein se monimutkaisuustaso millä persut tykkäävät käsitellä asioita, vaikka äärimmäisen harvoin noin yksinkertaisia. Mutta saahan sillä aina vedottua ihmisiin, jotka eivät asioista kovin paljoa tiedä tai ymmärrä. Siksi sitä kutsutaan populismiksi. Oikea maailma vain on huomattavasti monivivahteisempi ja -mutkaisempi.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #50

Yleensä te vassarit sorrutte ihmishalveksuntaan argumenteilla "te ette tajua monimutkaisia asioista, ette ymmärrä monisyistä ja monimutkaista maailmaa". Näillä väitteillä ei ole mitään totuuspohjaa.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki Vastaus kommenttiin #50

Antero Vartia (vihr) juuri vastikään esitti ilmaston muutoksen (olettamaansa) aiheuttajaa vesilasilla joka vuotaa yli kun siihen (oletettu ihminen) kaataa vettä.
Aika yksinkertaista?

http://anterovartia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26955...

Yksinkertaistukset eivät ole persujen erityispiirre, vaan nimenomaan ilmastonmuutosta yritetään yksinkertaistaa johonkin tiettyyn ominaisuuteen kuten hiilidioksidin määrään.

Eilen kun oli paljon vieraita, niin normaalisti viileässä kämpässä tuli nopeasti hyvin tukalaa ja piti aukoa ikkunoita. Kai sekin "ilmastonmuutos" johtui hiilidioksidin lisääntymisestä huoneistossa. Ainakin viherkasvit tykkäävät.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ilmasto muuttuu Arto Luukanen ei. Mitään kovin uhkaavaa ei ole siitä että noi kiipesivät pylväsiin. Jopa poliisi tiesi sen eikä lähtenyt kiipeämään perään. Eikä kai karhuryhmään tarvittu paikalle.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

ilmasto muuttuu koko ajan...aamulla oli kylmempää))) tämän ilmastovouhotus-pelottelu on nykyajan taistolaisuutta...siinä mielessä olet oikeassa että eihän niitä tuttuja Kruunuhaan hyvinvoivia kullannuppuja voinut pidättää)))

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Ilmastonmuutoksen, tai ihmisen vaikuttamisen siihen, kieltäminen on niin perustavanlaatuista vastuuttomuutta, että pikkulapsetkin tietävät paremmin.

Vaikka ylivoimainen enemmistö tiedemiehistä ja tutkijoista on sitä mieltä, että ihmisen toiminta vaikuttaa vaarallisesti ympäristöön ja aiheuttaa ilmastonmuutosta, ollaan nyt ihan argumentoinnin takia reiluja, ja sanotaan että on 50/50 mahdollisuus onko asia näin, vai onko se huuhaata.

Panokseksi pistetään kuitenkin totuudenmukaisesti triljoonien arvoinen infrastruktuuri, miljardien ihmisten henget, maapallon tulevaisuus, jne. Tuo on siis panoksesi mitä häviät jos olet väärässä veikkauksessasi siitä, että ilmstonmuutosta ei ole olemassa tai ihminen ei vaikuta siihen. Vastapuolella voittonasi on se, että voidaan jatkaa elämää entiseen malliin, ei tarvitse sietää jonkinasteista epämukavuutta ja panostuksia esimerkiksi uudenlaiseen energiantuotantoon ym. ylimääräistä rahanmenoa.

Kuka tahansa konttaamaan oppinut ymmärtää kumpi pino on suurempi. Ja edes tuolla enemmän kuin reilulla 50/50 mahdollisuudella voittosi ovat murto-osa siitä mitkä tappiosi voivat olla. Edes pahimmat peliriippuvaiset eivät sortuisi tekemään yhtä typerää vetoa.

Suomeksi sanottuna, ilmastonmuutoksen kieltäminen ja siihen reagoimatta jättäminen edes silloin jos uskoo ja toivoo ettei se ole totta, on äärimmäisen vastuutonta. Ei se vaadi kuin hieman laskutaitoa ja riskianalyysiä.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki Vastaus kommenttiin #53

Jos ilmastonmuutoksen tuoma maailmanloppu on ihmisen aiheuttamaa, niin kyllä kaikki tietävät sen ainoan oikeasti toimivan ratkaisun, mutta sitä ei ilmaista ääneen.

Kaikki muu on lillukanvarsia, oireiden hoitamista tai pohjaveden pilaavan kaatopaikan maisemointia.

Luulisi vihervasemmiston yrittävän kieltää ihmisen vaikutuksen ilmastonmuutokseen viimeiseen asti, solidaarisuuden nimissä. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan päädytä.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Riku hyvä. Holoseenikausi alkoi (se missä elämme) ilmaston lämmetessä viimeisimmän jääkauden jälkeen noin 11 560 vuotta sitten. Se on pitkä aika - ihmisen kulttuurinen historia jäljitetään 10 000 vuoden päähän. Se on Riku hyvin piiiitkä aika. (Meidän ajanlaskumme alkoi noin 2000 vuotta sitten) Sitä edeltävänä aikana - pleistoseeni (2,588 miljoonaa - 11 560 vuotta sitte) aikana kylmät jääkaudet (glasiaalit) ja niiden väliset interglasiaalit (jääkausia erottavat lämpökaudet) vuorottelivat. Eli kuten paleoklimatologit tietävät ilmasto on vaihdellut kovastikin.

Yritän nyt sinulle rautalangasta laittaa sen: meidän päällämme Etelä-Suomessa on ollut 1,4 kilometrin jäätikköä ja joskus taas hyvinkin lämmintä. Se hyvä Riku - vaihtelee. Se ilmasto.

Sitten: holoseenin ilmasto on vaihdellut jaksollisesti. Ts. säännöllisesti. Lämpötilan muutokset ovat olleet huomattavia myös viimeisen tuhannen vuoden aikana. Ihmiset vaikutus on vaihdellut ilmastoon ja tietenkin mitä enemmän on ihmisiä - sitä enemmän sen vaikuttaa. Mutta kuten termostaatissa - kuten varmaan ymmärrät - siinäkin itse ekosysteemi ja ilmasto on säädellyt itseään. Samoin hiilidioksidin määrä on vaihdellut - kt. hiilenkiertokulku.

Ja tiesitkö Riku hyvä - kasvit käyttävät hiilidioksidia hyväkseen yhteyttämisessä. ))) laitan sen näin yksinkertaisesti - se on niiden ruokaa. )))

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Perussuomalaiseen tapaan todellakin pistit asian yksinkertaisesti. Itsestäänselvää ja faktuaalisesti todistettua on että ilmasto vaihtelee. Mikään todisteissasi ja kirjoituksessasi ei kuitenkaan puuttunut varsinaisesti mitenkään siihen varsinaiseen asiaan, eli miten ihmisen toiminta siihen nykyään vaikuttaa, muuten kuin kuitaten sen sivulauseessa ohimennen. Otaksun että et kuitenkaan ole ilmastotieteilijä tai omaa suurempaa koulutusta aiheesta? Tuskin ainakaan olet asiassa maailman johtavien tiedemiesten tasolla, eli olet ilmeisesti ottanut vastaan sen tiedon joka sopii käsityksiisi ja uskomuksiisi, ja hylännyt muun. Toisin sanoen, sinä heität arpaa. Ja kuten aiemmin totesin, se on äärimmäisen vastuutonta. Mutta tämähän on persujen yleinen kanta, että ei sillä ilmastonmuutoksella väliä, joten haistan kognitiivista dissonanssia.

Ja kiitos vain lopun yrityksestä vähätellä, se on aina mukavaa. Olen oppinut nauttimaan siitä vuosien varrella, ja nauranut melko säännönmukaisesti aina viimeisenä.

Pistettäköön nyt vielä yksi linkki tähän perään:
"Todennäköisyys sille, että ihminen ei aiheuta ilmastonmuutosta, on yksi miljoonasta, kertoo tutkimus"

https://tekniikanmaailma.fi/todennakoisyys-sille-e...

Toki, eihän tutkimuksiin tarvitse uskoa jos ei halua. Aina voi heittää sitä kolikkoa. Koko perustelusi oli kuitenkin täysin pointiton ja yksinkertaisesti typerä. Säälittää niiden puolesta jotka noin yksinkertaiseen ansaan vajoavat.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

yritin olla yleistajuinen niin, että sinäkin Riku ymmärtäisit. Tieteen popularisointi on vaikeaa ja yritän olla sinun kohdallasi tulevaisuudessa vieläkin yksinkertaisempi sanomassani)))

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #62

Oiskohan kuitenkin parempi antaa alan tutkijoiden hoitaa se tieteen popularisointi.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #62

Arto, kiitos vain, mutta ei tarvitse. Sen sijaan jos joskus puhuisit jotain älykästä, luultavasti ymmärtäisinkin paremmin höpötyksiäsi. Mutta jään odottamaan sitä päivää.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen Vastaus kommenttiin #72

voe voe Riku. Kyllä se siitä vielä joskus. Olen kyllä kohdannut kovapäisempiäkin mutta sinä olet ihan parhaasta päästä))) Opettajan täytyy vaan jaksaa....)))

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #73

Toivottavasti niitä löytyy runsaasti muitakin. Ikäväähän se olisi jos opiskelijasi ovat niin lampaita, että hyväksyvät kaikki tämän keskustelun tapaan reikiä täynnä olevat väitteesi ja perustelusi kyseenalaistamatta niitä. Toivottavasti olet kuitenkin loogisempi ja asiantuntevampi omilla asiantuntemusalueillasi.

Olet ehkä tottunut siihen, että luokkahuoneessa sinulla on auktoriteettia ja johtajan asema, jota ei kysenalaisteta. Se ei kuitenkaan päde minulle tai täällä, joten jatkan kyseenalaistamistasi silloin kuin näen puutteita logiikassasi ja argumentoinnissasi.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Se on nobelin brinikan arvoinen suoritus kun todistat aukottomasti että juuri ihmisen päästämä pieni osuus hiilidioksiidista muuttaa ilmastoa joka kaaottisena "järjestelmänä" muuttuu ihan koko ajan.
Ikävä kyllä täällä pohjolassa taitaa tulla vilu kun merivesi Islannin ympärillä on jäähtynyt lähes koko tämän vuosisadan.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Jätetään nyt politiikka tämän tärkeän asian ulkopuolelle. Tieto on pääomaa, jota ei voi ulosmitata.

Oheinen linkki on sopusoinnussa aikaisemmassa kommentissani olevien linkkien kanssa.

https://fi.sott.net/article/24-Lustotutkija-epaile...

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Haa! Tämähän meni hupaisaksi.
Historiantutkija vääntää rautalankaa alueelta mistä ei näyttäisi ymmärtävän hölkäsen pölkäystä.

Nyt täytyy historiantutkijan puolustukseksi sanoa ensin alkuun, että hän on tottunut liikkumaan alueella missä aikayksiköt ovat satoja, korkeintaan tuhansia vuosia. Geologin näkökulma taas on vallan toinen: aika ja sen tarkastelu on sovitettava ihmismielellä ymmärrettäväksi, joudutaan välttämättä käyttämään asteikkoa mihin sopii sekä miljardeja vuosia vanhoja tapahtumia - ja miljoonien vuosien kestoja, että myös varsin äskettäisiä tapahtumia, alle miljoonan vuoden takaa, jopa sadoissa ja kymmenissä vuosissa laskettuina. Päädytään logaritmiseen asteikkoon. Aivan välttämättä.
Tästä huolimatta tapahtumat ovat vieneet aikansa. Samaa tahtia mitä nytkin.

Ilmasto on todellakin vaihdellut suuresti. Elämän ensi askeleet taaperrettiin pelkistävässä ympäristössä. Siellä happi oli myrkkyä. No, sinilevien kaltaisten eliöiden askellus ei liene ollut kovin näkyvää. Ja aikaakin kului. Mutta niin vain kävi, että tämä eliöiden vallankumous sai lopulta aikaan mullistuksen Maan kaasukehässä. Vapaata happea. Ja eliöt alkoivat äänestää hapen käytön puolesta toiminnoissaan, siitä anaerobisesta touhusta tuli vanhanaikaista.
Kotvanen siinä kuitenkin kulahti. Melkoinen siivu maapallon koko iästä.

Mutta niinpä kuitenkin siirtyminen aerobiseen touhuiluun johti ennennäkemättömään kuhinaan maapallon vesissä, lopulta jopa maalla. Tuota kehitystä sitten kesti - ja jatkuupa se toki vieläkin.

Nyt jos otetaan hyvin karkeasti paalu miljardi vuotta sitten mistä ponnistetaan, niin tuo pleistoseeni mistä Luukkanen kertoo on kestänyt pari (miljoonasosaa) öö... tuhannesosaa tästä. Maapallon ilmasto tosiaan alkoi muuttua, kylmemmäksi ja vähemmän vakaaksi. Keli saattoi muuttua kohtalaisen nopeastikin, muutamassa sadassa vuodessa, ja saattoi tulla yllätyksiä, joskus tuolloin ja enempi tällöin: valtavia meteoriitteja tai suuria tulivuorenpurkauksia. Näille on aina ilmeinen selitys, kunhan se löydetään. Valtava meteoriitti, suuria tulivuorenpurkauksia jossain päin maailmaa. Näiden vaikutusten kesto lasketaan vuosissa; yleensä tapahtumat meidän pleistoseenillä ja holoseenillämme vievät satoja tai tuhansia vuosia - ja niiden syyt tiedetään.

Nyt kuitenkin se ilmastonmuutos mitä nyt eniten ihmettelemme on tapahtunut maapallon skaalassa räjähdysmäisesti. Jotain epämääräistä sadan vuoden takaa, jotain ilmeistä ja ennennäkemätöntä muutaman kymmenen vuoden aikana.
Valtavia meteoriitteja ei ole tipahdellut, vulkaanisessa toiminnassa ei ole ollut mullistavia muutoksia, auringon säteilyn muutoksetkaan eivät selitä - kaikkea näitä on nähty.
Nykyiselle, hyvin nopeasti syntyneelle tilanteelle ei ole selitystä. Ellei nyt joku höyrypää rupea vaahtoamaan ilmakehän kasvihuonekaasuista.

Propagandaa, tietysti. Kalibrointivirheitä ja aivopestyjä tutkijoita, tuhansia ja taas tuhansia. Epäilen ulkoavaruuden olentoja.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ympäristöhaittayritys Greenpeace ei ole vielä turvautunut kovaan terrorismiin, joten olisin ollut yllättynyt, jos pylväisiin kiipijät olisivat räjäyttäneet reppunsa. Mutta koska tämä sallittiin Greenpeacelle, pitäähän se sallia islamilaiselle Isiksellekin. Muuten tuomitaan syrjinnästä.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Huolestuttavaa tässä on se, että nämä Greenpeacen ”pylvästelijät” eivät tunne minkäänlaista kunnioitusta sitä instituutiota kohtaan, jossa säädetään tämän tasavallan lait. Röyhkeydellä ei tunnu olevan enää mitään rajaa.
Kiipeilijöiden on syytä katsoa niin nyt kuin myös säännöllisesti jatkossakin Aurinkoon liittyvää linkkiä. Auringon toimintaan, joka on nyt kääntynyt kylmempään suuntaan, eivät mitkään kiipeillyt auta.

https://sohowww.nascom.nasa.gov/

Maunderin tyyliseen minimiin ollaan menossa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maunderin_minimi

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Näiden aktivistien ja vihreiden suhde näyttää olevan samanlainen kuin IRA:N ja Sinn Fein välinen suhde.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

En ole seurannut tilannetta, mutta sattuiko nyt rappusilla taas jotain natsitervehdyksiä vai mistä Arto on niin huolissaan? Törkeäähän se on.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Eduskunnan puhemies on huolissaan ja kertoi tänään, että eduskunnan turvatoimia joudutaan lisäämään kyseisen mielenosoituksen vuoksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset