Arto Luukkanen

Veikko Vennamon perintö. Puhdas ruoka vs. glyfosaatti-myrkky

Muistan ikuisesti Veikon.

Ei… kyseessä ei ole Veikko Vennamo vaan ihan toinen Veikko. Hän oli erään keskisuomalaisen hirviporukan johtaja.

Veikko oli mainio metsämies. Veikko jaksoi väsymättä opettaa nuorempia, kulkea hirvien perässä niin ajomiehenä kuin myös väijyä taitavasti vitjassa.

Hän opetti minulle ja kahdelle pojalleen metsästyskulttuuria asian syvemmässä mielessä; kunnioittamaan luontoa ja arvostamaan metsän asujaimistoa. Metsään ei menty ottamaan vaan katsomaan, mitä sieltä annetaan. Ikävä kyllä Veikko menehtyi nopean sairauden riuduttamana.

Miksi Veikko meni?

Se, miksi joku ihminen sairastuu, on tietysti vaikeasti määriteltävä asia ja varsinkin jälkeenpäin mahdoton selvittää.

Itse mietiskelin silloin sitä, että Veikko käytti surutta ”Roundup”-kasvimyrkkyä omissa viljelyksissään. Kyseisen myrkyn perusainesosa on glyfosaatti.

Oliko tämä sairauden syy?

Yhdysvalloissa jopa tuomioistuimet yhä lujemmin uskovat glofosaatin aiheuttavan sairastumista. Pari päivää sitten tuomittiin glyfosaatin päävalmistaja, Monsanto-yhtiö San Franciscossa syylliseksi glyfosaatin levittäjän syöpään ja miljoonakorvauksiin (https://www.sfchronicle.com/bayarea/article/Monsanto-case-Bay-Area-man-awarded-80-million-13721676.php). 11 200 vastaavaa syytettä odottavat käsittelyään. 

Jo 2015 totesi WHO:n alainen Kansainvälinen syöpätutkimusinstituutti glyfosaatin ”todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi”. Mutta  –”Roundup” on maailman eniten käytetty kasvimyrkky, jonka jättibisnekseen ei niin vain kosketa.

Ainoastaan Hollanti on tähän mennessä rohjennut kieltää sen käytön ja sekin vain puutarhanhoidossa.

Miksi tällaisista myrkyistä täytyy päästä eroon?  

Ihminen on viisas otus ja keksii kaikenlaisia keinoja ja myrkkyjä rikkaruohojen, kasvitautien ja hyönteisten taltuttamiseksi. Jotkut näistä myrkyistä ovat äärettömän tehokkaita kuten DDT. Mutta samalla ne ovat myös vaarallisia elämälle.

Joku varmaan muistaa Rachel Carson’in vuonna 1962 julkaiseman kirjan ”Äänetön kevät”, jossa hän arveli DDT:n tuhoavan ekosysteemin. Tutkimusten jälkeen DDT kiellettiin aikoinaan ja myöhemmin myös tehokkaat myrkyt kuten endriini ja dieldriini.

Nämä aineet ja erityisesti DDT ja sen vaikutus miessukuhormonia vastustavan vaikutuksensa takia olivat äärettömän salakavalia. Petolintujen romahtaneessa lisääntymiskyvyssä näkyi ensimmäisenä niiden suora vaikutus.

Yksi uusi vaarallinen yhdiste, joka keksittiin DDT:n seuraajaksi, oli glyfosaatti . Kyseessä ei ole pelkästään kasveille haitallinen myrkky, vaan se on myös tuhoisa maan pieneliöille. Myrkkyvalmistajan Monsanton itsensä laatimassa käyttöturvallisuustiedotteessa on pitkin hampain jouduttu toteamaan, että aine on myrkyllistä mm. kastemadoille ja maaperäeliöille.

Suositun kaupunkilegendan mukaan glyfosaatti kehitettiin aluksi torjumaan ruostetta teräksen pinnalta mutta pian huomattiin, että paikassa jossa sitä käsiteltiin ei kasvanut enää kasveja ja että joen alajuoksulla kasvillisuus loppui kuin seinään.

Pahinta lienee se, että ko. aine on hyvin haitallista mehiläisille ja maan pieneliötoiminnalle ts. maa kuolee eivätkä pieneliöt muunna ravinteita, esim. hiiltä ja typpeä, käyttökelpoiseen muotoon. Ja kun mehiläiset eivät enää pölytä, olemme todella isoissa vaikeuksissa.

Lisääntymiskyvyttömät petolinnut mieleen, kun siellä täällä, nuivan lehdistön seulan läpi pulahtaa  uutisia ihmisen siemennesteen hedelmällisyyden hiljaisesta laskusta –jo monia vuosikymmeniä Keski-Euroopassa ja viime vuosikymmeninä myös Suomessa saakka.

Suomen maatalous voi nousta myrkyt korvaamalla!

Glyfosaattia ei tietenkään kukaan käytä huvikseen. Sillä säästetään työvoimakuluissa. Suomen maataloudelle ei nyt ole varaa laittaa mitään lisärasitteita.

Kannattavuus on jo muutenkin kellarissa, EU haluaa purkaa maataloustukia, Venäjän-pakotteet ovat riippakivi kaulassa ja kaiken kruununa vouhottaa KOKOVIHERDEMARIEN yhtenäisyyspuolue hömppää Suomen lihansyönnin ja maidonjuonnin turmiollisuudesta maailman ilmastolle.

Mustat pilvet leijuvat Suomen köyhtyvien kylien yllä. Siksi glyfosaattikielto pitää toteuttaa osana suurta Suomen maatalouden elvytys- ja tukihanketta.

Veikko Vennamon testamentti: puhdas ruoka

Mutta samalla tästä nähdään, että viivytystaistelut Suomen maatalouden puolesta eivät enää riitä: tarvitaan uutta näköalaa Suomen ytimen pelastamiseksi.

Ja nyt, jos koskaan, pitää palata Karjalan evakoiden loistavasti onnistuneen asutusjohtajan ’henkiseen testamenttiin Suomelle’.

Veikko Vennamo (1913–1997) viimeisinä vuosinaan näki ja hahmotteli, että puhdas ruoka olisi suomalaisen maanviljelyn tulevaisuudelle ratkaiseva mahdollisuus.

Vennamo piti näissä esityksissään Suomen tulevaisuuden pääasiana siirtymistä "puhtaaseen maatalouteen" ja sen tuotteiden myyntiin Keski-Eurooppaan. Suomi sopisi puhtaan ruuan ideaaliseksi tuottajaksi pohjoisen asemansa ja tilkkutäkkimaisten peltomaittensa vuoksi. Maa on puhdasta ja sopisi puhtaaseen maatalouteen. Raskas koneistus ja myrkyt eivät täällä ole kannattavia. Viileä ilmasto, joka muuten on tuotannon rajoitus, hyvin tehokkaasti hillitsee hyönteisten ja rikkakasvien leviämistä.

Näin nimenomaan myrkkyvapaa ja luomutuotanto ovat ne alat, jolla Suomen maataloudella on kilpailuetu muiden EU-viljelijöiden suhteen. Suomalaisen talonpojan ei tarvitse vaarantaa terveyttään glyfosaattilevityksissä, koska maataloussysteemissä ilman sitä hänestä tulee Euroopan mestari!

Tässä olisi samalla suomalaisen perhemaanviljelyn pelastus. Työpaikkoja luova kivijalka, jota klooribroilerit, hormonilihat ja muut mukavat massatuotteet eivät koskaan pysty valtaamaan.

Vennamon mielestä Etelä-Suomen suurviljelijät hallitsemalla MTK:ta ja vaikuttamalla Kepuun estivät tätä hyvää kehitystä ja ovat tähdänneet toiminnallaan tilakokojen suurentamiseen ja globaalisten metodien käyttöönottoon Suomessa.

Tämä ei Vennamon mielestä kuitenkaan pelasta Suomen maataloutta, koska tällä kemian ja koneistuksen linjalla lämpimämmän ja hedelmällisemmän muun EU:n ja kaukomaitten kilpailu kuitenkin loppujen lopuksi voittaa.

Siirtymistä ei kuitenkaan voi toteuttaa vain maanviljelijän omin voimin ja varoin. On välttämättä luotava valtiollinen tukijärjestely tällaiselle puhtaalle tuotannolle sekä sen tehokkaalle markkinoinnille Keski-Eurooppaan.

Uusiin työpaikkoihin tarvitaan aluksi tukea  –samaan tapaan kuin tukityöpaikoissa työttömille!

Vienninedistys taas kuuluu jo nyt valtion perustehtäviin!

Timo Soini, oman näkemyksensä mukaan Vennamon manttelinperijä, ei ole omana aikanaan halunnut tietää tästä Vennamon perinnöstä mitään ja panttasi muutenkin ihmisten tietoisuutta Veikon toiminnasta.

Nyt olisi kuitenkin sen aika!

Myrkyillä, ”torjunta-aineilla”, on kuitenkin puolustajansa. Ihme kyllä, niin kepu (avoimesti) kuin vihreätkin (kätketysti) – ovat niiden puolella.

Kuka on glyfosaatin puolella? Kepu ja vihreät

Vastaus: kepu ja sen Saksan hihnassa möyrivät maatalousministerit. Sitä ei voida kieltää, sillä jopa EU:n sisällä he ovat ajaneet glyfosaattia puolustavaa linjaa. ”Pelastaen” EU:n päättäviin elimiin niukan glyfosaattimielisen enemmistön.

Glyfosaatin Saksa-yhteys käy yliselväksi kun tiedämme, että  amerikkalainen Monsanto siirtyi juuri EU:n alueelle - Baijerin Müncheniin saksalaisen Bayer-konsernin osaksi. Yhtiöllä on vahva vaikutus Baijerin valtapuolueeseen CSU:hun ja BBV:hen, Baijerin MTK:hon.

Myös Saksan maatalousministeriö on CSU:n hallussa eikä kykene toimiin glyfosaatin korvaamiseksi.

Baijerilaiset ovat kuitenkin havahtuneet tähän ongelmaan ja aloittaneet protestin. Järjellä puhtaan maanviljelyksen ja puhtaan luonnon puolesta. (https://www.theguardian.com/world/2019/feb/14/bavaria-campaigners-abuzz-as-bees-petition-forces-farming-changes).

Yli kymmenesosa Baijerin äänioikeutetuista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka vaatii myrkkykieltoa intensiivisten metodien maanviljelysalueiden ulkopuolelle – ei siis glyfosaatin yhdellä yksipuolisella iskulla kieltäen! Mikäli Baijerin hallitus ei kansalaisaloitetta hyväksy, asia menee sitovaan kansanäänestykseen – eikä hallituksen roskakoriin kuten Suomessa. Ja mielipidetutkimusten mukaan 80 % saksalaisista myös Baijerin ulkopuolella pitää aloitetta hyvänä.

Tässä myös näkyy, että kiinnostus puhtaisiin maataloustuotteisiin Saksassa, Euroopan sydämessä, ei ole suinkaan laantumassa vaan päinvastoin kasvamassa! Ja sinänsä puistattavat uutiset hyönteiskadoista ja sperman heikkenemisestä, joita Saksassa ja Keski-Euroopassa ei niin helposti voi itsesensuroida kuin Suomessa, takaavat että tulevaisuudennäköalat puhtaalla ruoalla voivat vain parantua. Suomalaisen luomuruoan kriteerit ovat muuten paljon tiukemmat kuin Keski-Euroopassa!

Tämä pitää vain saada siellä tietoisuuteen oman valtiomme avulla!

Ja toinen huipputärkeä markkina-alue suomalaisille myrkkyvapaille ja luomutuotteille on Venäjä. Ennen lähes koko maatalousvientimme lamauttaneita pakotteita ehdittiin havaita, että venäläinen kuluttaja on käynyt erittäin laatutarkaksi. Lisäaineet havaittiin ja niitä sisältävät tuotteet rankattiin nopeammin pois ostoslistoilta kuin Suomessa!

Kun ja jos pakotteista päästään, niin vientitulevaisuus tulee olemaan vain puhtailla laatutuotteilla –mutta niillä sitäkin enemmän. Omiin venäläisiin luomuluokituksiin ei siellä luoteta yhtään. Kuten ei läntiseen ilmastohumppaankaan. Puhtaita liha- ja maitotuotteita venäläinen kuluttaja tulee myös tulevaisuudessa syömään täydellä sielunrauhalla.

Vihreitten harharetket ilmastomuutosten ihmemaissa

Ihme kyllä Saksassa vihreät eivät ole halunneet aloittaa tätä kampanjaa.

Sen sijaan ÖDP, Ökologisch-demokratische Partei, jonka ydin on nimenomaan Baijerissa, on järjestänyt luonnonsuojeluliittojen kanssa kansalaisaloitteen. Se on saanut vihreiltä vain laimeaa tukea; sekin sen jälkeen kun vihreät havaitsivat aloitteen kansansuosion. Mutta on ajan merkki, että vihreille kyseinen asia on liian vaikea asia, ’seitsemän sinetin kirja’.

Tämä asia on Saksan julkisuudessa jätetty sivuun mutta jättihuomion sai lasten lintsausristiretki ilmastonmuutosta vastaan. Jopa aluksi Angela Merkel piti asiaa kummallisena ja totesi, että ”Euroopalla on vastustajia”, jotka haluavat hössöttää ilmastosta (https://www.deutschlandfunk.de/aeussere-einfluesse-merkel-irritiert-mit-aeusserungen-ueber.2852.de.html) ja ”että ei voi kuvitella, että äkkiä kaikki saksalaiset lapset, vuosien kuluttua, ilman mitään ulkoista vaikutusta olisivat saanet idean, että tämä protesti pitää tehdä."

Hetkeksi kuohahtanut Merkel joutui kuitenkin pian sulkemaan suunsa.

Niin, joka puolella läntistä maailmaa (muun maailman pysytellessä rauhallisena) soitetaan torvia, paukutetaan rumpuja ja repäistään vaatteitaan ’hirveän hiilidioksidivaaran’ edessä.

Hiilidioksidi kuitenkin on ”kasvien happi” ja elämän peruslähde. Suoraan biosfääriin valutettujen keinotekoisten myrkkyjen sen sijaan uskotaan olevan aika harmittomia, kovimmillaan C-luokan uhkia.

Miksiköhän?

Piireille, jotka omistavat myrkkytehtaita ja tuottavat lisäainesäilykkeitä ja ties mitä keinotekoisen halvalla korvaamalla ihmistyöpaikat myrkkyruiskutuksilla, näyttää teknisesti yhä monimutkaisempaa tuotantoa vaativa ilmastoteoria olevan tosi kiva!

Mutta meille, jotka haluamme omaa ja lähimmäistemme terveyttä elämää pörräävien ja sirisevien niittyjen keskellä, on oman maataloutemme puhtaus, kotimaisuus ja työperäisyys aivan konkreettisesti elämän ja kuoleman asia. Suomen maatilojen, mehiläisten ja viime kädessä omammekin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Niin, Veikko Vennamonhan vahtimestarit kantoivat salista tuoleineen ulos.
- Oppipoika Soininille intohimosalkku oli niin tärkeä ja välttämätön, että hän halusi hinnalla millä hyvänsä säilyttää intohimosalkkunsa"vallankaappauksen" jälkeenkin-teki "kaupat" ja lyö hanskat naulaan ilman vahtimestareiden ja pääministerinkään "ulosheittoa!"

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset