Arto Luukkanen

Eduskunnan ”sikailu” varmistaa PS:n vaalivoiton

Tänään eduskunnan istumajärjestystä muutetaan niin, että ruotsalainen kansanpuolue kiikutetaan keskustaan ja PS-puolue heitetään – sen tahdon vastaisesti – oikealle.

Kysymyksessä on harvinainen operaatio, joka halventaa eduskunnan arvovaltaa.

Sitä voi muuta kuin hämmästellä.

Kyseessä on toiseksi suurin puolue ja se sai yli puoli miljoonaa ääntä juuri äsken vaaleissa. Nyt sitä kohdellaan kuin huonossa koulussa kiusaajat kohtelevat kiusattua.  

Tämän ”pikku-sikailun” motiivia voidaan etsiä pahasta mielestä. Siitä, että PS oli vaalien suurin voittaja.

Väärien ihmisten vaalivoitto harmittaa ja siksi sitä halutaan rangaista. Tai sitten halutaan, että PS joutuu lehdistön ja kameroiden ulottumattomiin.

Suurin syypää ”sikailuun” on kuitenkin sosiaalidemokraattinen puolueen johto-klikki, joka tällä tavalla valmistaa suurta yleisöä omaan ”hyvä-täyteiseen” hallitukseensa.

Suomalaisten terve oikeudentunto

Suomalaisia ei voi kuitenkaan huijata.

Meillä on terve oikeudentunto ja se herää herkästi, mikäli jotain ihmistä kohdellaan huonosti tai epäreilusti.

Niille ihmisille, jotka äänestivät PS puoluetta tämä ele tai ”sikailu” on märkä rätti kasvoihin. Tämä on loukkaus ja herja, niitä kohtaan, jotka äänestivät meitä.

Tämä sikailu ei kuitenkaan johda haluttuun lopputulokseen.

PS:n eurovaalivoitto varmistettu

Perussuomalaiset ovat tätä ennen yleensä äänestäneet laiskasti eurovaaleissa. On ajateltu, että on ”isänmaallinen” velvollisuus äänestää eduskuntavaaleissa mutta jättää protestiksi äänestämättä eurovaaleissa.

Nyt tähän tulee muutos.

Ihmiset ovat soitelleet minulle ja lähettäneet viestejä siitä, että ”pitääköhän sitä äänestää ihan Antti Rinteen kiusaksi teitä”.

Näyttää siltä, että kun vielä äsken arvioitiin, että PS saa realistisesti 2 edustajaa niin nyt niitä tulee 7 kappaletta.

Sikailu saa palkkansa)))) PS väki rientää äänestämään.

”Hyvä-täyteinen” koalitio syö toisensa

Hallitusneuvottelut ovat siinä vaiheessa, että ”hyvä-täyteinen” hallitus, jossa on SDP ja KOK plus vihreät ja ruotsalaiset alkaa kehkeytyä.

Siinä on vielä paljon vastuksia mutta sen Kummitäti Euroopassa odottaa sen syntyvän.

EU:n puheenjohtajuus painaa päälle ja Suomi-rengin on oltava silloin kuosissa.

Saksan esimerkki SDP-KOK akselista on kuitenkin pelottava. Saksassa ne ovat syöneet toisiaan ja suurin kärsijä on tässä liitossa ollut sosiaalidemokraatit, jotka ovat nyt kääpiöityneet.

Onko tässä Suomen poliittisen tulevaisuuden kuva? Että seuraavan vaalikauden jälkeen SDP on kääpiö ja Kokoomus keskisuuri?

Arto Luukkanen

ps. Jaaha. Nyt tässä näyttää, että päättäjille tuli hivenen järkeä. Ja muutenkin tilanne näyttää nyt hieman muuttuneen...jollain lailla parempaan suuntaan istuma ja ehken muissakin asioissa...))) 150 kertaa hyvää viikonloppua)))

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (79 kommenttia)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Persujen paikka keskustan vieressä oli aikoinaan hyvin perusteltu, koska persut jatkoi SMP:n työtä, ja SMP oli alunperin keskustasta irronnut kapinaryhmä. Persujen sinisiipi edusti tätä SMP:n perintöä, mutta kun halla-aholaiset kaappasivat puoluekokouksessa vallan ja kaikki johtopaikat ja sen jälkeen äänestäjät hylkäsivät siniset kokonaan, niin ei persujen äärioikeistolaisuudesta enää ole mitään epäilystä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Kekkosen aikana kuitenkin Vennamoa nimitettiin äärioikeistolaiseksi, ja muistaakseni jossain vaiheessa SMP:lle tehtiin sama kiusanteko kuin persuille nyt eli siirrettiin oikeaan laitaan eduskunnassa. Asia "korjattiin" sitten Koiviston aikana, ellen väärin erehdy. Jos muistan väärin, korjatkoon se, joka muistaa paremmin.

EDIT. Ilmeisesti muistin oikein:

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4566119/Fasistei...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Enpä kyllä itse semmoista muista. Ei siihen aikaan kukaan äärioikeistosta puhunut.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #26

No tosiaankin puhuttiin äärioikeistosta, ja siihen luettiin yleensä kaikki, jotka eivät Kekkosen yksinvaltiutta nielleet, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Vennamo. Puhuttiin myös fasisteista; katso linkki, jonka lisäsin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #27

No niinpäs oli. Ei se nyt toisaalta ihme ole etten moista muistanut, vuonna 1979 olin 14-vuotias. Silloin en vielä piitannut politiikasta pätkääkään.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Muistit oikein, eli erehdyit väärin...

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Ohhoh. Kävipä pikkuasia tunteisiin. Itse en ainakaan viitsi nähdä validiteettia tahoille jotka pitävät tämän mittaluokan meteliä asiasta. Temppu on korkeintaan symbolinen jos sitäkään.

Koulukiusaamisesta Te ette taida tosin mitään tietää muuta kuin kiusaajan puolella.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kyllä kai pian kiehnätään rkp-läisten ympärillä salissa supisten että miten ei tullutkaan meille mieleen!, vaan jouduitte itse ottamaan esille näin selvän asian.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eihän persuja ole "heitetty" minnekään.

Perussuomalaiset sijoittavat itsensä istuntosalin keskelle, ja kaikki muut puolueet sen vasemmalle puolelle.

Ongelma ratkaistu!

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tuttu kikka yritysmaailmasta ja kouluista: Jos on kovia paineita tehdä isoja uudistuksia, mutta ei pysty tai huvita, silloin vaihdetaan pulpettien paikkoja. Syntyy vaikutelma, että uudistuksia on tehty ja on haettu avoimesti uusia näkökulmia. Osakkeenomistaja kiittää, tai ainakin rauhoittuu vuodeksi.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Eduskunnassa taitaa olla vallalla vuoden 2011 vaalien jälkeiset tunnelmat. Silloin ei voinut välttyä ajatukselta, että perussuomalaiset on väen väkisin puskettava oppositioon. Sen seurauksena syntyi sixback, joka oli yksi kelvottomimmista pitkään aikaan. Ei haluttu jäädä persujen kanssa samaan oppositioon. Nyt on samat ainekset ilmassa. Näyttää, että yritetään kaikin keinoin, vaikkapa istumapaikkoja järjestelemällä kaiken muun ohessa. Viimeksi siitä ei seurannut mitään hyvää, eikä seuraa nytkään.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Luukkanen ei siis kannata demokrtaiaa enää?

Eiköspäätös tehty demokraattisesti?

Huomaa, kyllä, että persuille demokratia käy, jos päätökset ovat heille sopivia.

Sitä saa, mitä tilaa, sillä äärioikeiston paikka on oikealla.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

TUOTA tuota! Taisivat perussuomalaiset somessa ja näilläkin palstoilla liikaa "piruilla" demareille siitä kuin yksi heidän kansanedustaja paljastui umpi rasuistiksi. Sen vuoksi he esittivät kostoksi tätä istumajärjestystä eduskunnassa.

Mielestäni istumajärjestys ei tehe perussuomalaisista äärioikeistolaisia.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Tuotatuota, eikö se ollut RKP joka itkupotkuraivareilla halusi pästä muualle istumaan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Minnepäin istuntosalia ne äänivyöryllä valittavat mepit asettuvat Europarlamentissa istumaan?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Markka takaisin , Suomi konkurssiin !!!

Vaahto suupielessä huudettava slogani vapaaseen käyttöön ..

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Suomi menee konkursssiin ihan sujuvasti ilman markkaakaan, Euro liukuu hyvin.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Suomel menee hyvin nytten . Yli 90% maailman väestöstä menee huonommin .
Ja yltäkylläiset porsaat keikuttaa venettä kun Oikeasti vaikeista ajoista ei ole tuntumaa .

Oikeen kuin keikutetaan ja talous kuralle niin ..

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kokoomus ilmoitti jo kauan sitten olevansa 'työväenpuolue', Kepu taas on EU:n rattaissa ollut 'pakkokollektivisoimassa' maataloutta ja sdp on joka vaalissa ilmoittanut menevänsä aina sen 'piirun verran' vasemmalle. :-)

Nyt pitää vain siirtää media-aitio toiselle puolelle salia, jotta PS tulee nähdyksi TV-uutisissakin, jolloin koulukiusaajien siirto-operaatio onkin ollut turha.
Luukkanen saattaa olla oikeassa siinä, että tämä naulaksi arkkuun ajateltu kopaus sataa PS:n laariin EU-vaaleissa? Ihmisillä on ainakin kuukauden mittainen muisti.

Lisäys:
Muutosta on perusteltu onnettomasti MEP-istumajärjestyksellä eli EU:n käytännöllä.
Suomen eduskunta ei kuitenkaan ole EU-parlamentti. Meillä on huomattavasti pitemmät perinteet... (s) :-)

Juha Uotinen

Jos Perussuomalaiset ovat äärioikeistolaisija, ovat muut puolueet vasemistolaisija ja äärikommunisteja tai stalinisteja.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Se varmaan hiukan jarruttaa perujen intoa EU-vaaleissa, kun yli 70% suomalaisista pitää EU:ta hyvänä.

Hakkaraista kyllä kannatan, sillä EU-parlamentti tarvitsee yhden ''selkävaivaisen'' lisää Junckerin lisäksi.

Ei ole EU:n käytävät entisellään, kun Teuvo pääsee irti, ja kannattaa naistenkin varautua nopeisiin halauksiin, niskatuet tekevät varmaan hyvin kauppansa Brysselissä, jos Teuvo siellä vaikuttaa.

Voiko parempaa Suomikuvaa lähettää maailmalle, kuin Huhtasaaren ja Hakkaraisen, siinä yhdistyvät viisaus ja toimeenPANO.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edesmenneen Veikko Vennamon yksi lausahduksista oli ”kyllä kansa tietää.” Tämän voi kääntää nykymuotoon ”kyllä kansanedustaja tietää.” Kansanedustaja tietää paremmin kuin tavallinen tallaaja monista asioista. Moni tavallinen tallaajakin teki havainnon, että Perussuomalaiset siirtyivät Jyväskylän 2017 ”värisuoran” seurauksena selvästi oikealle politiikassaan. Edesmenneen Veikko Vennamon perinnön vaalijana toimineelle Perussuomalainen-puolueelle laitettiin piste. Nimi säilyi, mutta arvot ovat muuttuneet johdon muuttumisen myötä.

Käsitykseni mukaan istumapaikkojen muutos on täysin oikein ja siitä on turha vetää ”hernettä nenään.” Perussuomalaiset ovat politiikassaan enemmän oikealla kuin perinteinen oikeistopuolue Kokoomus. Sitä todistaa tämä puolueen edustajan osallistuminen Matteo Salvinin kokoon kutsuman äärioikeistolaisten puolueiden kokoukseen huhtikuun alussa Italiassa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Sitä minä vain ihmettelen miksi tämä Hussein al-Taee on demari, eikä persu. Hän sopisi paljon paremmin olemaan persu, ainakin puheidensa perusteella.

Mutta persut kai eivät häntä olisi huolineet, koska hän on mamu. Olisi mennyt uskottavuus koko kansanliikkeeltä jos mamu olisi kansanedustajaehdokas.

Miksi sitten SDP on ottanut tämän Hussein al-Taeen ehdokkaakseen taustoja tutkimatta? Kaardinaalimunaus demareilta. Toivottavasti ottavat opikseen.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#16

Ehkä ne demarit ei olekaan niin kaukana persuista, kuin haluavat ihmisten kuvittelevan.

Kyllähän moni äänestäjäkin miettii persujen ja demareiden väliltä ja valitsee toisen.

Nyt näköjään jo ehdokkaatkin alkavat mennä aatemaailmoissaan sekaisin.

Nyt näyttää että arvopohjakin lähenee toisiaan.
Enää ei puutu kuin talousohjelmaan pieniä viilauksia, niin puoluethan voisivt vaikka yhdistyä yhdeksi suureksi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Rasismi erottaa ja tulee aina erottamaan.

Ja jos nyt joku viittaa Al-Taeen tapaukseen, kysessä on yksi edustaja, en nyt viitsi tähän listata perujen rasistisia ulostuloja ja tuomioita, tulisi liian pitkä kommentti.

Yhtään demaria ei ole vastaavista möläytyksistä ja kirjoituksista tuomittu, paitsi tietysti täällä puheenvuorossa, mutta tällä ei taida olla vielä sentään lainvoimaa.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen Vastaus kommenttiin #18

#14

Rasismi on vain yksi asia, mutta nyt näyttää että silläkin saralla aletaan ottamaan lähestymisaskeleita.

Eikä pidä unohtaa, että molemmilla puolueen johto antaa anteeksi ja tukee möläy... siis kommentoijaa ahdingon hetkellä.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Heille riitti samat jutut kun aiemmistakin , samantapaisista edustajakokelaista. Ukko veti ääniä naisäänestäjiltä kun hunaja mehiläisiä. Sen varaan ne demarit on sen asian laskeneet.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Kun Suomessa on enää vain yksi kansallismielinen oikeistopuolue, niin missäpä sen paikka eduskunnassa olisi parempi kuin mahdollisimman kaukana vihervasemmistosta? Olisiko tässä nyt kyse kuitenkin siitä lehdistölehteristä jonka alapuolelle perussuomalaiset salissa osin jäävät? Omasta mielestäni uusi paikka on kunniaksi perussuomalaisille.

Jouni Avara

Ei se Rinne mitää hallitusta saa aikaa.

Jouni Avara

Ei se Rinne mitään hallitusta saa aikaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Neljän vuoden jälkeen täytyy tehdä korjaus, SDP istumaan vasempaan laitaan. Kivvoo olla ääärrriiii :D

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

RKP esitti vaatimuksen päästä pois laidasta jo vuosi sitten, toukokuussa 2018: ”Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaatii muutosta, koska sillä on suuri symbolinen arvo” (HS 25.5.2018). Muutos ei siis voi johtua viime kuun vaalituloksesta.

Perustuslaissa turvatun kaksikielisyyden nojalla RKP:llä on ensisijainen oikeus valita paikkansa valtiopäivillä. Puolueista Perussuomalaiset valitsee viimeisenä, ja kaikista viimeisenä saa jakkaransa asetella seinän viereen persujen varakansanedustaja, sikäli kun asia ajankohtaistuu.

Jore Puusa

Kun RÄP:in ( Rasistinen Äärioikeisto Puolue) tekstiin vastataan on RÄP kommentti
"Mika - höps pum." tai Tilulii tai mikäsenytoli. Oksettavaa kansalaisten aliarviointia.

Nuo kaksi tiluliitä riittävät ainakin minulle yli 30 vuotta eduskunnassa istuneelle lehtikuvaajalle merkiksi siitä - että on syntynyt uusi normaali. Takavuosina edustajat ja hännystelijät kykenivät vastaamaan perustellusti väitteisiin. Nyt riittää höps pum..Puistattavaa typeryyttä, tuolla kansaa villitään. Uskalletaan muka näyttää halveksuntaa establishmentia kohtaan.
-
Kirjoitin aiemmin - että äärioikeistolle kaikkein oikein paikka on propagandan kannalta hankala, koska se on kuvaajaparven alla. Näyttää Arto lukeneen juttuni- Mutta sopii katsoa kuinka paljon on enää kuvia istuntosalista lehdissä. Kerran kuussa ehkä.
Kun niitä otetaan, osaavat edustajat muodostaa ns kombinaatioita noin viiden minuutin ajan kuvaajien optiikoiden edessä, he tarkistavat että kuvaajat ovat parvellaan ja sitten hakeutuvat elehtimaan toistensa kanssa, näytelmähän se on.
-
Äärioikea paikka on RÄP:ille hyvä - koska siitä on lyhyn matka kuppilaan. Sinne kaikki kuitenkin menevät kun on ilmoittauduttu duuniin. Ekat saavat parhaat pullat. Nähty on satoja kertoja.

Mutta.
MITÄ merkitystä politiikan teon suhteen on sillä, missä joku ressukka täysistuntosalissa istuu.
Suurin osa edustajissa on muualla talossa työssä ja käy vain painamassa paikallaolonappia tai äänestämässä kun ryhmyri siitä huomauttaa. Valiokunnat toimivat kokoajan, siellä niinsanottu työ tehdään.
Päätökset on jo tehty ja äänestystulos selvillä - kun saliin tullaan vahvistamaan kaikkien tietämä lopputulos.
Sitä voi rationalisoida kuten Sasi ja Zysse jotka kiilasivat tulitikuilla nappulansa alas takavuosina.

-
Muistutan hra varakansanedustajaa siitä että yleisölehteriltä näkyy parhaiten vinosti sinne minne te kuuluttekin. Eikös kansa ole tärkein eikä lehtikuvaajien 300 milliset.
Mutta omiaan kannattaa valistaa. Takaa katsottuna kun Te olettekin äärivasemmalla. Ettei vain jollain kannattajalla
mene suunnat sekaisin.

Post Scriptum.
Olen aidosti sitä mieltä että sahuri teuvon pitää päästä strasbourgiin ja brysseliin, kun hän taatusti mokaa kunnolla villapaidassaan ovat seuraukset juuri sitä mitä pitääkin. Suomi palautuu takaisin ruraaliin tasoonsa kyntöhevosen ja pierunhajun alkulähteelle eurooppalaisten mielessä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Paikka puoluetta myöten. Ääri mikä ääri.

Kummallista muuten että Li Andersson ei ole pahoittanut mieltään siitä että istuu äärimmäisenä vasemmalla. Ei kai se ole tolkun ihminen? Eikös sen pitänyt olla kiilusilmäinen punikkihuora? Jotain sellaista mölyä on joskus korviini kantautunut. Saattaa toki olla että muistan väärin, enhän minäkään ole erehtymätön.

Kyllä kaikkien, aivan kaikkien pitäisi saada istua ihan siinä keskellä... tai vaikka maata. Tehdään eduskunnasta 200-paikkainen kerrossänky. Sitten tietysti tulisi riitaa siitä kuka saa olla yläpetillä. Kristillisdemokraatit tietysti luopuisivat siitä, koska se joka itsensä ylentää, se alennetaan, kuten Sanassa sanotaan.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Mistä nuo kaikki halventavat juttu kumpuavat? Ihmisten pelosta perussuomalaisia kohtaanko? Oletteko jotenkin arvokkaampia ihmisinä?
Sinäkin ajattelet vain sitä, että miltä suomalaiset näyttävät MUITTEN MIELESTÄ.
Sekö se tärkein asia on, muitten mielipiteet. Noh senhän näkee jo toimittajien kirjoituksissa ja joittenkin kansalasten ulostuloissa. Itsetunto on ahterissa, juurikin siellä, mistä ne pierunhajun alkulähteet ovat.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Onneksi tähän tulee muutos seuraavien eduskuntavaalien jälkeen kun koulukiusatut persut saavat sen suuren vaalivoiton: sata prosenttia äänistä ja kaikki kansanedustajapaikat! Sen jälkeen persut istuvat niin vasemmalla, keskellä kuin oikeallakin, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista.

Kyllä jämpti on niin!

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mikä mahtaisi olla oikea paikka Perussuomalaisille, joiden mielestä kaikki muut puolueet edustavat vihervasemmistoa?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Arto Luukkanen voisi lukea oman puolueensa ohjelmat niin niiltä sivuilta kyllä ilmenee syyt miksi persut kuuluvat eduskunnan oikealle laidalle. Konservatiivinen, jossain asioissa jopa äärikonservatiivinen puoluehan persut on, et kai sitä kiistä Luukkanen.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Persut pitää siirtää oikealle Suomessa ja RKP keskelle.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Ei kun RKP voisi siirtyä lehterille, sinne muita ylemmäs.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Päätöksen lykkääminen tiistaille tässä pohjattoman naurettavaa on. Mitä puhemiesneuvosto voi tehdä, jos kukaan ei suostu istumaan persujen oikealla puolella? Kuka valitsi Juho Eerolan diktaattoriksi? Jos kokoomus haluaa oma-aloitteisesti oikeaan laitaan, asia on tietysti toinen. RKP sinne ei kuulu missään tapauksessa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ei istumapaikka häirinnyt ruotsalaisia yli sataan vuoteen. Turhaa kikkailua koko tuolileikki.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tuskin sataa vuotta sentään. Käsittääkseni RKPn vasemmistosiipi on tuosta jupissut niin kauan kuin muistan. Sanotaan vaikka 35 vuotta, joten jäljelle jää korkeintaan 75.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #39

OK, uskon, että tunnet asian paremmin kuin minä; tuo jupina ei ollut kantautunut meikäläisen korviin. Olin olettanut, että kyseessä on ikään kuin hyväksytty perinne, jota perinteenä ehkä jopa arvostettaisiin.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #39

Nyt on muistettava, ettei RKP istu oikealla ainoastaan siksi, että se on äärioikeistolainen puolue, vaan myös siksi, että tulkit olivat aikoinaan tuolla reunalla. Asialla ei tietenkään enää ole merkitystä, kun puhe siirtyy lankoja pitkin ja jopa ilman lankoja.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #41

Arvatenkin juuri teknisten rajoitteiden vuoksi asia on hyväksytty aikanaan. Kunhan korjasin väitteen, ettei se olisi heitä häirinnyt.

Oikeistolaisuudesta en menisi takuuseen. Onhan siellä pari fiksuakin edustajaa, mutta puolueena näyttäytyy yhtenä sosialidemokratian versiona.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jaaha. Nyt tässä näyttää, että päättäjille tuli hivenen järkeä. Ja muutenkin tilanne näyttää nyt hieman muuttuneen...jollain lailla parempaan suuntaan istuma ja ehken muissakin asioissa...))) 150 kertaa hyvää viikonloppua)))

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Voi olla sijoittelu myös ihan riskien minimoimista. Kun tiedetään entuudestaan persuedustajien "käytös"tavat, voi olla heidän mieskaartin vaikea pitää limaisia näppejään erossa viehättävistä vihreistä kaunottarista.

Sikäli patsasrivistö on turvallisempi vaihtoehto vieruskaveriksi, jotteivät persuedustajien tunteet pääse kuumenemaan ja kähmintä alkamaan.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Tulit nyt kirjoittaneeksi sitä vihapuhetta perussuomalaisia miehiä kohtaan ja tulit leimanneeksi kaikki samaan pinoon. Taitaa olla aika paljon ennakkoluuloja päässäsi.
Kyllä eduskunnassa on ollut seksuaalista häirintää varmastikin kaikki vuodet mitkä se on ollut pystyssä, mutta uskallatko väittää, että se on ainoastaan perussuomalaisten miesten "oikeus"?
Vihreistä naisista sen verran, että täysiä justiinoita ovat.Näkevät kaikenlaisia mörköjä asioissa, joita ei todellisuudessa edes ole.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olipa tältä Minna-Maarialta poikkeuksellisen rumaa käytöstä, jota en täällä Usarissa ole useinkaan edes nähnyt. Peukuttajatkin lähinnä häpäisivät itsensä samaan kastiin kuuluviksi vihapuheen suosittelijoikai.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Voimme olla tyytyväisiä niin kauan kun äärioikeistolaiset joutuvat häpeämään äärioikeistolaisuuttaan.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kai asian voi noinkin nähdä. Itse näen, että perussuomalaiset taas vaihteen vuoksi kitisevät turhasta. Ja jostain syystä iltapäivälehdet uutisoivat nämä kitinät.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Itse näen, että perussuomalaiset taas vaihteen vuoksi kitisevät turhasta."

Mitenniin vaihteen vuoksi?
Onko ne joskus kitisseet aiheesta jostakin?

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Miksei siirrytä brittiläiseen systeemiin, jossa kaikille ei riitä edes tuoleja ja ainoa järjestys on: oppositio ja hallitus vastakkaisilla puolilla? Loppuisi tämä kitinä istumajärjestyksestä!

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

On se kun uudenkarheat tuolit ei kelpaa demokratialla valituille. Ainut mitä tästä voi päätellä, on ettei tule helpolla uusia lakeja.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Näyttäisiväthän nuo kelpaavan 161:lle valitulle.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

No eihän kelvannut, kun niistä piti alkaa kitisemään.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #50
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Pitäisikö persut laittaa sinne eduskuntatalon portaille? Siellä saisivat vapaasti valita ovatko keskellä vai jommassa kummassa laidassa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Miksei tehdä persuista jonkinlainen ylähuone ja rakennetaan heille oma palatsi, missä saavat järjestäytyä miten itse haluavat.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Persujen siirtäminen keskeltä jonnekin muualle on herättänyt paljon kysymyksiä. Esimerkiksi herra Hakkarainen on kysynyt, kumpi on oikea ja kumpi vasen. Hänen mukaansa kysymys on sinänsä helppo, sillä kun tietää mikä on vasen, niin sitten se toinen on oikea. Hän ei vain muista, mistä se alkaa. Selvinpäin hän sen on joskus muistanut ihan oikein.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Alkaa jo naurattaa tämä persuraukkojen mollaaminen joka mahdollisessa käänteessä. On se ollut kovaa monille saada nähdä, että persut voittivat toisen sijan vaaleissa... Eikö olisi jo fiksumpaa myöntää, että eletään nyt tämä seuraava vaalikausi näillä eväillä ja pulinat pois.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Eikö olisi jo fiksumpaa myöntää, että eletään nyt tämä seuraava vaalikausi näillä eväillä ja pulinat pois"

Joo, olen samaa mieltä siitä että elämä olisi paljon tylsempää jos ei olisi näitä persuraukkoja, joita on kiva mollata.

Persuilla puolestaan olisi varmasti ikävää jos ei olisi niitä mamuja mollattaviksi, ainakaan vaalimenestys ei olisi nykyisenkaltainen.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Just, "on kiva mollata" näinhän se on kaikilla koulukiusaajillakin, ja monilla on itsellään vielä lisäksi vaikea lapsuuskin. / Persut ovat nyt oiva kohde heille kaikille. Ja jokainen uusi päivä tuntuu taas ihan kivalta elää, kun on elämälle joku kiva tarkoitus.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ja jokainen uusi päivä tuntuu taas ihan kivalta elää, kun on elämälle joku kiva tarkoitus."

Joillekin elämän tarkoitukseksi riittää persuilu, eli vihapuheet vähemmistöjä kohtaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyökkäys on joskus ihan hyvä puolustus, mutta täällä Usarissa näyttää persuhaukunta olevan aina vain ykköstilalla! Itse persut ovat taas lähinnä vain puolustuskannalla blogista toiseen:)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Itse persut ovat taas lähinnä vain puolustuskannalla blogista toiseen:)"

Sitä hommaa kyllä varmasti riittää.
Mutta riittääkö se elämäm tarkoitukseksi?

Pitäisi varmaan ainakin välillä päästä hyökkäämään mamujen kimppuun
jotta elämän tarkoitus täyttyisi. ;)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kerro minulle missä on näitä mamujen hyökkäyksiä? Huomautan vain sen, etten lue muita keskustelupalstoja kuin tätä Usaria... / Ei minulla ole niihin aikaa, eikä tietysti täälläkään tule luettua kuin näitä suositumpia blogeja. Niistäkin vain osan, joten kerro missä nyt näkisin mamujen haukkujaisia?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #68

"kerro missä nyt näkisin mamujen haukkujaisia?"

Jokapaikassa missä persut pitää blokia.
Ei ne ole juuri muusta kiinnostuneitakaan
kuin suvakkien ja mamujen haukkumisesta.
Mamujen haukkuminen on siis persujen pääaihe.

Ennen ne haukkui vähän myös EU:ta ja haikailivat markkaa takaisin,
nykyisin sen EU:n haukkumisen tilalle on tulleet vihreiden arvojen haukkuminen ja mollaaminen.

Vähän vaikuttaisi siltä ettei persut tukkää oikein liito-oravistakaan, eikä saimaannorpista, kotkista ja susista.

Tehtaat pitäisi saada taas kannattamaan antamalla niiden tupruttaa ilmaan nokea ja rikkiä, eikä varmaankaan jätevesiäkään kannattaisi puhdistaa, se kun on niin kallista ja haitallista kilpailukyvylle.

Tuotanto siirtyy Suomesta muualle, sinne missä tehtaat saa vapaasti tupruttaa nokea ja rikkiä ja missä paskavedet lasketaan suoraan vesistöihin ilman mitään puhdistamista. Se on persujen ympäristöpolitiikkaa se.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #71

Vihavainen, halusin nähdä vain jonkun Usarin blogistin kirjoittaman blogin, jossa näitä persujen kamalia ”mamujen haukkujaisia tapahtuu”. Nyt näen täällä vain jatkuvasti persujen mollaamista toinen toisensa perään.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #73

Vihavainen ei voi vastata, koska toinen Arto bannasi hänet.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #74

Tämmöistä se on se perussuomalainen keskustelu. Ole samaa mieltä kuin minä tai ole hiljaa.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

ei muuta kuin 201 lappua lottokoneeseen ja pyörimään ja jaetaan paikat koneen arpomana

sitten kääritte hihat siellä eduskunnassa ja alatte töihin

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Arto Vihavaiselle. Saat nyt 30 päivän bannin tämän blogin yhteisönormien rikkomisesta. Et ole ollut asiallinen ja sinulla on ollut kovasti vihapuhetta täällä. Kun Huusko ei hoida hommiaan niin annan nyt sinulle didaktisen muistutuksen, jonka aikana saat miettiä sitä miten näissä blogeissa käyttäydytään. Muista tänä koetusaikana lähimmäisenrakkaus ja empatia)))

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos kuuntelet kerrankin Ylen ruotsinkielisen Vegan aamuhartauden, kuulet puhuttavan kauniisti totuudenpuhuja Jeesuksen pelastussanomasta, ja saat armon sallimalla RKP:n päästä keskelle.

Ja jos olet kiertänyt muutakin kuin Senaatintorin, saatat ihmetellä onko suuri läntinen sanoma yhä varattu valituista valituimmille.

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Arto Luukkaselle ja Arto Vihavaiselle: Että, olipas' suuri Jumalan varjelus, ettet sitä "kakkaa" enempää sinne kommenttiin "laskenut". Sydämen kyllyydestä suu puhuu ja käsi kirjoittaa. Saasta ja kakka kuuluvat pelloille, varsinkin nyt, kun Suomi on uuden edessä ja veneet, kohta jo vedessä. Lämpimästi Siunaten, Lasse.

Heikki Sakari

Mielenkiintoista on ollut huomata , että kaksi Anttia vasemmisto puolueessa ovat havainneet
5000000: n suomalaisen äänestäneen väärin. Kummallista kansan vallan väheksyntää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset