Arto Luukkanen

#Näytetään eduskunnan koulukiusaajille- liike

Tänään tehtiin typerä poliittinen päätös.

Eduskunnalle ja Suomen poliittiselle järjestelmälle tämä oli arvoton päivä.

Jokainen kansanedustaja, joka osallistui tähän ilveilyyn äänestämällä PS nurkkaan, saa itselleen stigman, joka ei häviä. Te voitte onnitella itseänne. Pääsitte historiaan. Hyvä-ihmissignalointi juhli ja epämääräinen yhtye: Arvo Pohja & Pojat lurautti seuraavaksi 4 vuodeksi ikävän makuisen alkufanfaarin.

Hyvät äänestäjät - äänestäminen kannattaa!

Hyvä äänestäjä! Toivottavasti tämän päiväinen lapsellinen sirkus ei vie teidän uskoanne poliittiseen järjestelmään. Oli hyvä, että äänestitte meitä. Kiitos siitä. Se kannatti. EIhän tätä operettia olisi näytelty ilman meidän suurta vaalivoittoamme.

Hyviksen turhautuivat siihen, että me saimme paljon ääniä  ja raivo piti vain purkaa jonkinkin. Signaalin tarkoituksena on vihjata, että meidät itseasiassa pitäisi panna istumaan eduskunnan ulkopuolelle - oikeesti.

Samalla kun nämä "Hyvä-Kansanedustajat" äänestivät meidän nurkkaan, he osoittivat mieltään myös Teitä vastaan.He mököttivät väärin äänestäneitä suomalaisia vastaan ja läiskäisivät märällä rätillä yli puolta miljoonaa äänestäjää naamaan. 

Muistakaa äänestää perussuomalaisia!

Siksi ehdotan seuraavaa. 

Perustetaan #Näytetään Eduskunnan Koulukiusaajille-liike. Siihen voi osallistua äänestämällä - ja äänestämällä perussuomalaisia.

Sanon tämän nyt #150 kertaa ääneen: Suomen herrat eivät usko, ennen kuin me näytämme mitä se kansanvalta on. 

Nyt äänestämään!

Antaa muiden nukkua! Ei mennä mökille, ei torkuta 26.5. 2019.

Äänestetään!

ps. Kiitos kun jaksoitta lukea tätä hieman kiireessä laitettua blogia. Niin. Näyttää siltä, että kyseessä on vähän samanlainen nöyryytys, jonka natsit tekivät juutalaisille kun pakottivat nämä aluksi pitämään Daavidin tähteä. Vai olisiko mahdollisesti ihan EU:sta tullut käsky, joka painottaa sitä, että Suomen eduskunta on EU:n ala-parlamentti.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (58 kommenttia)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Et sitten kuitenkaan kansalaisaloitetta ryhdy väsäämään edellisen menestyksen innoittamana?

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Uhriutumiskultin nelivuotiskauden ensimmäinen näytös nähty. Näitä nähdään tiedätkö paljon, kun itkupotkuraivariporukka alkaa päästä polvihousuistaan eroon :)

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Eipä siinä uhriutumisia kaivata. Sinäkin "kuulema" olet joku diibadaaba-tasa arvoihminen, niin tällätavallako se näkyy ulospäin? Mollaat ihmisiä puoluekannan ja yhdellä palstalla uskonnon vuoksi? Vaikka juuri niidenkään asioitten takia ei perustuslain mukaan saa sorsia ihmisryhmiä.
Ihan hyvä, kun sanoit polvihousuista eroon, sillä siellähän on suurin osa vielä vaipat pöksyissä olevia, jotenka kiitosta vaan, että arvostit perussuomalaiset hieman kehittyneimmiksi yksilöiksi, polvihousuineen.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Ei kai siellä suurimmalla osalla ole vaippoja.

Käsittääkseni Tynkkynen onn ainoa joka on esiintynyt vaipoissa.

Voit toki korjata jos olen väärässä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Pilasin kauniin keväisen iltäpäivän seuraamalla suorana Ylen Areenasta eduskunnan täysistuntoa ja kyllä arvottoman näytelmän pääosan esittäjät tulivat perussuomalaisten ryhmästä, siksi ala-arvoista kielenkäyttöä sieltä suunnalta kuultiin. Ihmetystä herättää, kun persut ihan itse ovat asemoinut itsensä Eu-parlamentissa ja pohjoismaiden neuvostossa oikeaan laitaan, niin miksi sama asemointi ei käy Suomen eduskunnassa. Persut tuntuvat harrastavan kaksinaamaista pelinpolitiikkaa, Suomen rajojen ulkopuolella ystäviksi ja yhteistyökumppaniksi kelpaavat poliittisen laidan oikeistopopulistipuolueet, mutta Suomessa ollaan olevinaan poliittisessa keskustassa, keitä uskotte huijaavanne?

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

"...kyllä arvottoman näytelmän pääosan esittäjät tulivat perussuomalaisten ryhmästä..."

Ethän nyt tarkoita Tynkkysen arvokasta näkemystä asiaan?
See oli kuule tärkeä yhteiskunnallinen viesti, jonka hän Instasta luki eduskunnan puhujanpöntössä.
Veikkaan hänelle kirkasta tulevaisuutta politiikan parissa.

Seuraavaksi viesti tai pari omasta tinderistään.

Kyllä se siitä lähtee!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olihan siellä myös Juvosen käsittämätön analogia retroaktiiviseen lainsäädäntöön ja Niikon Pandoran lipas, sun muuta. Mieti mitä Saturday Night Live -käsikirjoittajat saisivat aikaiseksi tällaisesta materiaalista.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen Vastaus kommenttiin #8

Istuntosalin lattialta oli Niikko kuulemma etsiskellyt sitä lippaan avainta tunnin verran istunnon jälkeen...tuloksetta.

Juvosella lähti vähän laukalle joo, mutta annettakoon anteeksi...kauden ensimmäinen istunto.
Eikun Juvosellahan alkoi jo kolmas kausi....ei annetakaan.

Tynkkysen kovan avauksen johdosta päätin laittaa kaverin seurantaan.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #10

Onneksi saatiin Tynkkynen eduskuntaan, kun Hakkarainen lähtee kohta Rysseliin. Viihdettä piisaa taas. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan ketään satuteta.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren Vastaus kommenttiin #18

Jos nyt puhut Veera Ruohosta niin ihmetellä täytyy että millä ansioilla hän on sen mustan vyön saanut taistelulajissa? Johan tuollainen iso nainen olisi heittänyt Hakkaraisen lennossa vaikka minne. Onkohan sillä Veeralla mitään vyötä edes olemassakaan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #25

Uhrin syyllistäminen onkin aika tyylikästä. Ei tosin yllätä.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen Vastaus kommenttiin #27

Tottakai on, jos uhri on 20cm pitempi ja arvokilpailumitalisti kamppailulajeissa, niin todella on syytä kysellä onko jotain "pahoinpitelyä"edes tapahtunutkaan kun "vastustajana" on ollut Herra Hakkarainen,

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #29

Kai nämä kommentit sitten edustavat ”laki ja järjestys -ajattelun” syvintä olemusta.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen Vastaus kommenttiin #29

Mikähän olisi Jarmon mielipide, jos esim Ano Turtiaisen kimppuun käytäisiin?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #25

Tokihan sitä ihmisen pitää olla työpaikkansa kahvilassa valppaana, koska milloin tahansa voi känninen persu käydä kiinni. Tuskin Veeralla mitään mustaavyötä onkaan, kun ei nuijinut Hakkaraista parkettiin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Tällä jupakalla on eräitä yhtymäkohtia:

Claes Andersson on kehaissut Paavo Lipposen arvostavan hänen neuvoja. Mikael Jungnerin ideoimana on valtaan sokeasti pyrkiville luotu Liike Nyt (koska hra K ei ollut mennyt koivistolaiseen Tärkeintä on Liike Ennen. Harkimo sai mukaansa eduskunnan ex-puhemies Maria Lohelan.

Gorbatshov sentään poisti psykiatrit laitoksineen politiikasta. Täällä tosin kaikki pyörii toisin päin; voi joutua tahdon vastaisesti ehdolle eduskuntaan, kuten kävi Hussein Al-Taee'lle, jonka jäämisellä huilimaan toimittajien ulottumattomiin on yhtymäkohtia sekä Olli Immosen lähtemiseen useamman viikon kaukomatkalle pois Meillä on unelma- mielenosoituskohusta kesällä -15, että Touko Aallon strippaamiselle seurauksineen Tukholman homoklubilla viime kesänä.

Koko tuolishow oli ajoitettu testaamaan Antti Lindtmania ja muitakin hallituskipeitä demareita. Nimittäin, jos olet kuunnellut Ylen ruotsinkielisen radio Vegan "Andrum" aamuhartautta, olet kuullut puhuttavan kauniisti totuudenpuhuja Jeesuksen pelastussanomasta.

Niinpä saat armon sallimalla heidän päästä keskelle, ja jos olet kiertänyt muutakin kuin Senaatintoria, saatat ihmetellä onko suuri läntinen sanoma ihmisen pelastumisesta yhä pisteytetty valituista valituimmille.

Suomessa "psykiatriaa" käytetään absoluuttina korvaamassa armon antajan, eihän kukaan viitsi uskonnoista modernina aikana politiikassa höpistä?

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa
Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Luoja miten lapsellinen ja läpinäkyvä tämä persujen vaalitempaus oli – ja on edelleen.

Koulukiusaamisen kanssa persujen tättäröinnillä on yhtä vähän tekemistä kuin seksillä on näkkileivän kanssa.

Kaikki keinot nähtävästi kelpaavat – itsensä häpäisyä myöten,

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Jahas, RKPn halu istua keskellä ei ollut lapsellinen ja läpinäkyvä? Hyvä Mark, ja moni muu täällä, osoititte täydellistä syy seurassuhteen sivuuttamista! No, se ei ole yllätys!
Sitä olemme nähneet jo vuosia eduskunnan päätöksissä ja näissä toilailuissa!

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tuosta vuodatuksesta ei ota selvää erkkikään. Enkä tarkoita Tuomiojaa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Kyllä tässä lapsellisia osapuolia on ollut enemmän kuin yksi. Naurettavaa, että moiseen tuolileikkiin on ryhdytty ja että persuille on taas ehdoin tahdoin annettu kannatusapua.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Sanoisin että on kyse työpaikkakiusaamisesta ennemminkin.Sitä ei voi kiistääkään. Eikä taida olla ensimäinen tapaus eikä viimeinenkään.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kyllä sen voi kiistää.

Miten voivat aikuiset ihmiset saada itkupotkuraivareita, jos valtava enemmistö ei suostu heidän perusteettomiin vaatimuksiinsa?

Jos tuota nimitetään kiusaamiseksi niin sitten minuakin kiusataan jos en saa jonkun mersua, vaikka haluaisin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

En malta olla kopioimatta eduskunnan pöytäkirjasta edustaja Rydmanin pitämää puheenvuoroa, jossa tiivistyy se, ettei puhemiesneuvoston ehdotus istumajärjestyksen muutokseen ole peruste verrattuna eu parlamentin istumajärjestykseen. Puhumattakaan siihen toiseen ehdotuksen perusteeseen, joka ei edes kokoonnu kuin harvoin.

"14.59 Wille Rydman kok

Arvoisa rouva puhemies! Puhun täältä salin oikealta puolelta, koska koen olevani siellä aivan kotonani eikä se itseäni leimaa millään väärällä tavalla. Kuitenkin täytyy todeta se, että vaikka tässä salissa on nyt käytetty monia aika provokatiivisiakin puheenvuoroja, joiden sisältöön pääsääntöisesti en usko, niin tämä olkoon sellainen instituutioihin ja traditioihin uskovan konservatiivin puheenvuoro.

Meillä on olemassa määrättyjä instituutioita, määrättyjä traditioita, joiden tehtävä nimenomaisesti on suojata meitä, itse kutakin, mielivallalta, jotta olisi olemassa jonkinnäköisiä selviä pelisääntöjä, minkä mukaan edetään. Yksi tällainen instituutio on eduskunta, ja eduskunnalla on myöskin ylimpänä lakia säätävänä toimielimenä tietysti keskeinen rooli huolehtia omasta arvokkuudestaan ja arvovallastaan.
Meillä on täällä tiettyjä traditioita, jotka liittyvät istumajärjestykseen, ja katson, että tämä istumajärjestys on sellainen asia, jolla sen enempää ei pitäisi tehdä poliittista profiloitumista kuin myöskään leimata poliittisia kilpakumppaneita. Tässä puhemiesneuvoston esityksessä ja sen taustalla olleessa prosessissa on merkkejä molemmista. Siinä on merkkejä yhden eduskuntaryhmän halusta profiloida itseään uudella tavalla, enemmän keskelle tässä salissa. Siinä on toisaalta sellaisia merkkejä, jotka kaikuivat esimerkiksi edustaja Kiljusen puheenvuorossa haluna leimata toista eduskuntaryhmää sellaisella tavalla, jota tämä eduskuntaryhmä ei omaksi luontevaksi poliittiseksi paikakseen miellä

Nyt ilmeisestikin on niin, että tästä istumajärjestyksestä, joka täällä on ollut traditionaalinen, on kuitenkin päässyt muodostumaan erimielisyyttä. Ei olla oltu samaa mieltä siitä, missä kuuluisi istua, ja voi olla, että oltaisiin joka tapauksessa jouduttu tällaiseen tilanteeseen, jossa eduskunta ei pysty yksimielisesti päättämään siitä, millä paikoilla mitkäkin poliittiset ryhmät sijaitsevat tässä salissa. Kuitenkin katson, että mikäli tämä sali, tämä joukko, ei pääse yhteisymmärrykseen siitä, yksimielisyyteen siitä, missä järjestyksessä istutaan, niin silloin nähdäkseni tulisi noudattaa traditionaalista järjestystä.

Olen toiminut kaikilla niillä areenoilla, joilla minulla yksittäisenä kansanedustajana ja ryhmäni jäsenenä on ollut mahdollista toimia, sen puolesta, että täällä oltaisiin joko päädytty yksimieliseen ratkaisuun tai jos ei yksimieliseen ratkaisuun, niin sitten oltaisiin kunnioitettu traditiota. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että eduskunnan enemmistö äänestää sellaisen istumajärjestyksen, joka ei vastaa eduskunnan traditiota ja on vastoin nimenomaisesti yhden tietyn poliittisen ryhmän toivetta omasta istumapaikastaan, sen säilyttämisestä. Se on mielestäni aika lailla ikävä ennakkotapaus, ja vähän pelkään, että jos tämä eduskunta, niin kuin nyt näyttää, avaa tämän pelin, niin samanlainen näytelmä tultaneen näkemään neljän vuoden päästä ja kahdeksan vuoden päästä ja näin edelleen, ja tällaisia pandoran lippaita ei mielestäni tulisi avata. Nyt se pandoran lipas kaiketi sitten ollaan avattu, ja tällaisia äänestyksiä tullaan vastaisuudessakin näkemään, ja voi olla, että moni, joka nyt kannatti tätä istumajärjestyksen muutosta, harmittelee tätä asiaa sitten, kun tästä seuraavan kerran äänestetään, kun tästä nyt sitten tämmöinen äänestyksellinen tapa näyttää tulevan. Tämä on kovin valitettavaa.

Kuitenkin yhtenä kuriositeettina, joka ei mielestäni hirveästikään liity tähän itse substanssiin, haluan todeta sen, että kun täällä on useammissakin puheenvuoroissa vedottu siihen, että nyt tänne ollaan tuomassa sellainen istumajärjestys, jollainen on Euroopan parlamentissa ja Pohjoismaiden neuvostossa, niin tuotapa soppii eppäillä, koska eipä tämä esitetty järjestys nyt varsinaisesti Pohjoismaiden neuvostoa tai Euroopan parlamenttiakaan vastaa. Nimittäin, näissä monikansallisissa parlamentaarisissa organisaatioissa on myöskin tietyt pelisäännöt sille, millaiset ryhmät ylipäätään voivat muodostaa määritelmällisesti ryhmän. Siihen edellytetään tiettyä määrää edustajia, siihen edellytetään tiettyä määrää puolueita ja kansallisuuksia ja näin edelleen, jotta voisi muodostaa näissä monikansallisissa parlamentaarisissa organisaatioissa puolueryhmän, ja jolleivät nämä ehdot täyty, niin sitten nämä, jotka eivät ole onnistuneet ryhmää muodostamaan, sijoitetaan itse asiassa kaikista oikeimmaisimpaan laitaan sekä Pohjoismaiden neuvostossa että Euroopan parlamentissa. Jos tämä järjestely sellaisenaan haluttaisiin tuoda Suomeen, niin sehän itse asiassa taitaisi tarkoittaa sitä, että Liike Nyt, joka ei ole puolue laisinkaan, määriteltäisiin tällaiseksi ryhmättömäksi ryhmäksi, joka sitten istuisi täällä oikeassa laidassa. Eli ei tämä vertailukohtakaan kyllä nyt paikkansa pidä, ja minusta on aika valitettavaa, että me olemme tällaisessa tilanteessa.

Tämän puheenvuoron halusin pitää historiankirjoja varten, jotta tulisi tiedetyksi se, että itse en tällaiseen ratkaisuun kovin myötämielisesti suhtautunut."
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiako...

Rydmanin puhe oli ja on osoitus jonkin asteisesta mielivallan käytöstä muutosta äänestäneitä kohtaan. Sitä ei ole vielä kerrottu kenen aloitteesta tämä PS:n muutos nyt sai alkunsa, sillä vain rkp oli vaatinut muutosta istumajärjestykseen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No, melkoisella ääntenenemmistöllä tuo uusi istumajärjestys kuitenkin hyväksyttiin. Ei sitä vastaan enää kannata pulista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Totta. Perustelut vain ontuvat istumapaikan muutosta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #15

Tässä ne perustelut, RKP taisi maksaa pottuja pottuina:

RKP haluaa vaihtaa istumapaikkaa eduskunnassa: "perussuomalaiset joutavat salin oikeaan laitaan"

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ma...

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #15

Eiköhän se perustelu ole se että persujen mielestä kun kaikki muut ovat heitä vasemmalla niin silloin kaikkien muiden mielestä persujen paikka on oikealla.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Rydman osoitti pelkuruutta ja selkärangattomuutta, jättämällä tuon puheenvuoron jälkeen äänestämättä. Miten tuonne valitaan ihmisiä, joilla ei ole lainkaan integriteettiä?

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

Totta puhut. Rydman on puhdasverinen, etten sanoisi jalosukuinen opportunisti.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Sekö on pelkuri joka ei tee niinkuin "käsketään" ?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #35

Se on pelkuri ja kaksinaamainen, joka ei toimi puheidensa mukaisesti. Mistään käskyistä en tiedä mitään, joten valistanet, jos tiedät.

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

"Hyviksen turhautuivat siihen, että me saimme paljon ääniä ja raivo piti vain purkaa jonkinkin. Signaalin tarkoituksena on vihjata, että meidät itseasiassa pitäisi panna istumaan eduskunnan ulkopuolelle - oikeesti."

Minne? Eduskunnan ulkopuolelle? Nyt taas Dosentilla vauhtipyörä rullaa ylikierroksilla!

Jos Persuporukka olisi sijoitettu istumaan vaikka Ravintola Lasipalatsin terassille, ymmärtäisin Luukkasen raivarin.

Suosittelen Luukkaselle rauhoittumista ja myös korrehtuuria eli oikolukua ennenkuin julkaisee raivopäissään kirjoitettuja blogeja. Kirjoitusvirheet pistävät silmään ja kertovat siitä että sormet laukkaavat näppäimistöllä kuin hevosen kaviot jossain ihme Derbyssä.

Voi teitä pieniä ihmisiä jotka kuvittelette olevanne jonkun suuren äärellä.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Oli tuolla jollain blogilla ehdotus siitä, että voitaisiin laittaa istumaan eduskunnan rappusille. Se oli mielestäni epäasiallinen kommentti noinkin isosta puolueesta.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Ettei vain olisi mukana hallituspeliä, jolla perussuomalaiset ( joiden äänestäjistä suurin osa edustaa pienipalkkaisia ja eläkeläisiä) halutaan asemoida kokoomuksen ( rahavallan) oikealle puolelle!!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Blogisti Arto epäilemättä muistaa edellisen "psykiatrian" suuren näytöksen suomalaisessa politiikassa Juha Sipilän vetäistessä hihastaan Anne Bernerin.

Joku keskustan johtohenkilö taivasteli närkästyneenä, että kyllähän ihmsellä saa olla vakaumus jota pitää kunnioittaa, kun oli epäilty Sipilää vedätettävän lestadiolaisena.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Melkoinen farssi kieltämättä, kuten tuo Wille Rydmanin puheenvuoro osoitti. Myös Hjallis Harkimo twiitissään kertoi tämän olleen täydellinen farssi, mitä ei voi hyväksyä.

Mutta eipä se mitään, ääneni menee näissä EU vaaleissa Perussuomalaisiin.

Shokkihoitoa: https://www.express.co.uk/news/politics/1123322/fr...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Samat lukemathan noissa molemmissa artikkeleissa oli Le Penille. Macronille vaan toisessa kerrottiin vaaliliittokannatus.

Jos Le Pen ottaa perusuomalaisen loppukirin, niin ohihan se menee heittämällä.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Arto Luukanen osui mielestäni juuri nappiin, osoittamalla, miten Eduskunnassa on vallalla itkupotkuraivari -fiilis. Ei toki perussuomalaisten riveissä vaan demarien, joiden galluppien mukaan piti saada ainakin 23 prosentin kannatus, vihreiden, josta piti tulla jopa pääministeripuolue, vasemmistoliiton, joka galluppien mukaan piti hakata persut 6-0 ja kepu, jossa pääsatraappi odotti kansan iskevän pelkästä kiitollisuudesta otsaansa lattiaan ja ristin kiesus laskeutuvan etuajassa Kempeleen raitille. Sitten vaan nuo peevelin persut lanasi kaikki kunnon ihmiset! Kyllä siinä on kestämistä.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kun persut ovat jo ennen kuin eduskunta ehtii edes kunnolla aloittaa istuntokautensa, näin "koulukiusattuja" uhriutujia, niin mitähän on vielä odotettavissa. Seuraava suuren valituksen ja koulukiusatuksi tulemisen aihe on tietysti, jos ja kun eivät pääse hallitukseen. Sen jälkeen aina, kun persujen hyväätarkoittavat kansallismieliset eduskunta-aloitteet eivät mene läpi jne. jne. Tätä ulinaa saamme kuunnella seuraavat neljä vuotta.

On täysin mahdollista, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persut on - kunnolla kannattajiensa silmissä uhriuduttuaan - suurin puolue. Mutta saako persujen hallitustunnustelija, oli sitten Halla-aho tai seuraaja, hallitusta kasaan, onkin sitten toinen juttu …

Mistä alkaakin aikanaan sitten oikein superuhriutuminen ja koulukiusaamisen kohteena olo: Ope, noi ei halua leikkiä mun kanssa ... enkä mä muuta kun kutsuin niitä alhaisiks matelijoiks ...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Nyt on ollut niin paljon jaloa puhetta yhteisymmärryksestä ja toisten huomioimisesta, että luulisi perussuomalaisten pystyvän toimimaan yksin vähemmistöhallituksessa. Kyllä muut tukevat, kun rakentavassa hengessä sovitaan asioista, huomioiden muidenkin toiveet.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

Jaaha...näitä kommentteja kun katsoo niin tuntee myötähäpeää. Se tunne sekoittuu myös suruun ja säälivään häpeään suomalaisten päättäjien puolesta. Ja uskon, että tätä päätöstä vielä joskus hävetään niiden "gut-mensch" poliitikkojen joukossa, jotka olivat tästä vastuussa. Häpeä, häpeä, häpeä! Miten tällaisesta ruvetaan luomaan yhteistä luottamusta? Sama häpeä kohdistuu myös ns. mediaan ja sen "Hyvä-Journalisteihin" jotka ovat keittäneet serviilisti tämän sopan. Taistolaiset eivät voisi olla onnellisempia - he ovat löytäneet itselleen soihdunkantajat! Typeryys & matalamielisyys ovat lyöneet kättä toistensa kanssa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miten tällaisesta ruvetaan luomaan yhteistä luottamusta?

Yksi tapa voisi olla ilmoittaa häpeävänsä muiden puolesta ja kutsua heitä matalamielisiksi typeryksiksi. Sillä se varmaan lähtee kehittymään.

Käyttäjän pkaka kuva
Pekka Kauppala

Hyvin mielenkiintoista on, että SDP-Lindtman, varmaankin uuden "järjestyksen" pääarkkitehti, toteaa että istumajärjestys "ei määritä minkään puolueen paikkaa poliittisella kartalla". Jos kerran se ei sitä määritä, niin ei ollut siis mitään poliittista mieltä perussuomalaisten pakkosiirrossa äärioikealle. Joten tosiaan, Lindtmanin logiikan mukaan ainoa syy olikin, että niin oli tehty jostain syystä europarlamentissa.

Ja siis, jos kerran europarlamentti päättää jotain, niin Suomen eduskunnan pitää välttämättä sitä apinoida, yrittämättä turhaan ymmärtää jotain syistä.

Taitaapa olla, että tässä Lindtman päästi totuuden suustaan. Hallituskin näyttää muotoutuvan EU-pohjalta: "suuri koalitio" demareiden ja konservatiivien välillä aina maistuu EU:lle parhaiten -maistuupa se sitten kuinka pahalta koalitiopuolueiden kentän suussa. Uuden eduskunnan suuren konsensuksen, josta äänestyskäyttäytymisen pohjalla vain perussuomalaiset poikkevat, entistäkin kirkkaampana johtotähtenä on EU: 'Seurataan sitä, ei kysellä miksi'.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Eiköhän ratkaista tämä niin, että rakennetaan istuntosaliin 199 istumapaikan sijasta 399 istumapaikkaa vähän penkkejä pienentäen ja tiivistäen. Kaikki voivat silloin istua keskiviivan vasemmalla puolella, tyhjän oikean puoliskon ollessa varattu sille kuvitteelliselle oikeistolle. Minkään puolueen tarvitse näin tuntea itseään hävettävästi oikeistolaiseksi.

Plussana olisi vielä, että maamme ja kansanedustuslaitoksemme saisi kosolti kansainvälistä julkisuutta, maailman tiedotusvälineiden tullessa tänne hirnumaan suomalaisten kekseliäisyyttä :D

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Svenskatalande-eliitti määrääkin ääniosuuttaan suuremmalla painolla? Olipa miten oli, niin paras tapa äänestää eliittiä vastaan on antaa EU-parlamenttivaaleissa äänensä Perussuomalaiset-puolueen ehdokkaille. Minusta blogistikaan ei ole huono valinta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Millä elitismin määritelmällä Helsingin yliopiston Dosentti ei kuulu eliittiin, mutta vanha vallankumouskommunisti kuuluu?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

No hyvänen aika, vanhassa Neuvostoliitossakin eliitti oli pelkästään kommunisteista koostuva. Ei ollut yhtään persua mukana.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #57

Et ole ehkä kuullut, mutta siellä vallankumous onnistui.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #60
Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Turvallisuusnäkökohta: Turvallisempaa olla lipan alla, mahdollisemman kaukana antisemiitistä, joka saattaa Mossadin lisäksi olla Saudien turvallisuuspalvelun, Egyptin vastaavan "maalitettu" kohde terrori-iskulle. Ei näistä kaheleista ota selvää... Jos alkaa eduskaunnassa paukkumaan, tulkkikoppien kautta huitsin Nevadaan...Kiitosmessuun RKP:n halusta eturintamalle...

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Minä kunnioittaisin toisten puolueiden oikeutta asemoida itsensä persuista vasemmalle. Ei kai tässä muusta ole kysymys ja taisivathan iikollitkin siellä kokoomuslaisista oikealle istua kolkyt-luvulla.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Näyttää siltä, että kyseessä on vähän samanlainen nöyryytys, jonka natsit tekivät juutalaisille kun pakottivat nämä aluksi pitämään Daavidin tähteä."

Jos tältä sivulta myötähäpeää pitää hakea niin ehkä tuo kommentti aiheuttaa sitä eniten. Ennätysnopea ja -herkkä natsikortti.

Käyttäjän TapaniVara-Pollari kuva
Tapani Vara-Pollari

Suurin yrittäjäpuolue eduskunnassa, ja muummuassa sairaanhoitajia ja poliiseja.

Onko nämä arvot edellytys oikealla ololle? Oikiasti!!.

Mutta jos syynä on isänmaallisuus niin siinä tapauksessa erittäin hyvä paikka olla oikealla, kaikki vasemmalla puolella olevistahan haluaa myydä omaisuutemme ja itsemääräämisoikeutemme muille kuin suomalaisille.
Tyhjä penkkirivi sopis vielä olla välissä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Menivätkö alter egot sekaisin?

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Suurin yrittäjäpuolue eduskunnassa, ja muummuassa sairaanhoitajia ja poliiseja.

Onko nämä arvot edellytys oikealla ololle? Oikiasti!!.

Mutta jos syynä on isänmaallisuus niin siinä tapauksessa erittäin hyvä paikka olla oikealla, kaikki vasemmalla puolella olevistahan haluaa myydä omaisuutemme ja itsemääräämisoikeutemme muille kuin suomalaisille.
Tyhjä penkkirivi sopis vielä olla välissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset