Arto Luukkanen

Kepu siirtyy politiikasta talouteen

Näyttää siltä, että Kepun toiminta siirtyy politiikasta talouteen.

Sipilä pyrki hallitustaipaleen alkuvaiheessa siirtämään valtion yli 30 miljardin arvoiset yhtiöomistukset pitkälti oman päätäntävaltansa alaisiksi.

Lyhyesti: Kepu haluaa kaapata haltuunsa valtion omaisuuden poliittisilla perusteilla ja näin siirtää kepun poliittisesta toiminnasta taloudellisen vallan haltijaksi.

Tällainen "yksityistäminen" tapahtui Venäjällä 1990-luvulla ja se johti omaisuuden ja poliittisen vallan uusjakoon. Suomessa sitä ei ole tehty aikaisemmin sillä poliittiset puolueet ovat käsittäneet roolinsa toisella tavalla.

On kunnioitettu äänestäjiä. 

Tämäkin asia on nyt muuttumassa. Kepu haluaa rahat ja maakunnat. Ja tässä uudessa hallituksessa se saa ne.

Seurauksena on se, että kepu menettää äänestäjät, kannattajat ja aktiivit, jotka ovat kiinnostuneet isänmaan asioiden hoitamisesta ja vastuusta.

Kyseessä on eräs merkittävimmistä muutoksista sitten puoluejärjestelmän syntymisen.  Syitä tähän siirtymään voi vain arvailla.

Kun kepu poistuu jättää se poliittiselle kentälle tyhjiön, joka kyllä täyttyy luonnollisesti. Maaseudun vähäväkisten, ruuantuottajien ja syrjäseutujen ihmisten ongelmat ovat sellaisia, että niistä on pidettävä huolta.

Samoin alkiolaisuuden velvoittava perintö siirtyy nyt muille: tasa-arvo, yritteliäisyys, oikeudenmukaisuus, laillisuus kelpaavat kyllä.

Tervetuloa kansanliikkeeseen!

**

Lukekaa!

(https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006083598.html)

(https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006125094.html)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Sipilällä lienee taas massi valmiina ostoksille valtion myydessä omaisuuttaan, eikä kepu näe tässä sitten mitään erikoista ?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Pääministeri Siplä haluaa / halusi omalla toiminnallaan auttaa :

-Kepuleita pysymään hallinnossa, soittelemassa siltarumpuja.
-Valtion omaisuuden yksityistämistä ’sopivasti’.

Pääministeri ?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Mitäs perussuomalaiset tuolloin läpsyttelivät hallituksessa?

Muistaakseni äänestivät hallituksen luottamuksen puolesta, ja olisivat vielä 2017, jos olisi otettu mukaan.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sipilä ja Soini näyttävät päässeensä unelmiensa hommiin sumpliessaan suomalaiselle Euroopan keskuspankin pääjohtajan virkaa. Vaikka he väistyisivätkin parrasvaloista, rahamaailman lankojen vetelijät pysyvät.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Riskinä yllä olevalle toiminnalle (tänään juttu Hesarissa) on että poliitikot voivat siirtää rahaa helpommin oman intressiryhmän/lähipiirin yrityksille. Näin on tapahtunut ennenkin varsinkin maakunnissa. Uskon että maakuntahallintoa edistetään juuri helpottamaan tämän kaltaisia toimia. En ymmärrä mihin Suomea oikein viedään?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Mitä hyötyä maaseudun asukkaille on persujen pääpyrkimyksestä rakentaa korkea aita Suomen ympärille?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ei mitään, koska laittomasti maahantulevien virrat pysähtyvät suurkaupunkeihin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Missä näitä "virtoja" esiintyy?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #13

Meitä lähinnä: Torniosta etelään päin

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #19

Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.

https://yle.fi/uutiset/3-8890819?fbclid=IwAR2kMmTS...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #20

Maahanmuutto hyödyttää tietenkin niitä maita, jotka onnistuvat saamaan ne tulijat, jotka ovat taipuvaisia työntekoon.

    Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.

ja kyseisen ilouutisen meille toi meidän kaikkien oma YLE.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #21

Se on hyvä että Ye on olemassa. Sieltä kun tulee oikeita uutisiakin, toisin kuin Suomen uutisista, josta tulee vain persupropagandaa.

Hallituskauden loppuun mennessä tavoitellaan 60 000 työpaikan lisäystä ja 75 prosentin työllisyysastetta. Kannustavia toimia kannattaa suunnata niin, että tänne saadaan lisää osaavaa työoimaa. Turun telakan tilauskirja on täynnä vielä hallituskauden päättyessäkin.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Hallitusneuvotteluissa aina päädytään niihin kuuluisiin kompromisseihin, mutta tämä on kyllä aika huippusuoritus siitä, että kepulit hallitukseen menevät. Tällaista hallituskiimaa ei joka pellolla ole nähty miesmuistiin jos koska.

Lyhyesti.

Joogalentäjät pelastavat maailmaa jossei jo koko universumia ja kepulit virnistävät ja vievät rahat.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sekä Nallella että Sipilällä toimii Yhteys omistajaan, joka saa dosentitkin takaamaan työrauhan Åbolle sivistyksen nimissä. Onhan tämä sentään Suomi.

Nallen vaimo kuuluu olevan itäsuomalaisen kirkkoherran tytär, siksikin piispa Laajasalo kutsui hänet keskustelemaan yhteydestä omistajaan, kuten myös Halla-ahon.

Läntinen rauhanprojekti perustuu henkilökohtaiselle vastuulle: mitä teet jos vierestäsi viedään? kysyivät juutalaiset, liian myöhään. He, joilla oli mielestään ollut valituista valituimpina luottamuksellinen "yhteys omistajaan".

Jokainen on filosofi, kukin tavallaan. Toivo ja unelmat elättävät, ei pelkästään konkretia.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Hallitusneuvottelussa ymmärretään tarkoituksellisesti väärin tämä "mörkö" menestys, pelataan hyvin yhteen, annetaan niin saadaan itsekin. Jääkiekko pelissä tuli maailman mestaruus, mutta ei tuo valtion varojen jakamisessa tuota yhteiskunnan kannalta tulosta. Kansa ei Kepun hyvä veli politiikkaa hyväksynyt, tappio vaaleissa oli ennen näkemätön, mutta hommaa jatkettaisiin nyt Rinteen johdolla. Rinne on sotkeutunut tuulivoima bisnekseen ja lobbaa venäläisen sijoittajan hankkeen onnistumista Porin Ahlaisten asukkaiden kiusaksi.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Sipilä ei vastannut Taloussanomien kommenttipyyntöön Nesteen myynneistä."

Eikö tässä vaiheessa olisi syytä ottaa ministerivastuulaki käyttöön, jotenkin tämä valtion luonnollisten monopolien yksityistäminen pitäisi saada loppumaan. Muuten ei hyvä heilu.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Öljynjalostus ei taida olla luonnollinen monopoli.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

on se "ihan luonnollinen" jos on sellainen monopoli))))

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Lue sinäkin, dosentti Luukkanen, edes joskus jotain pohjatietoa aiheesta, ennen kuin päästelet. Edes wikistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnollinen_monopoli

Vesilaitos, lankapuhelinverkko, raideliikenne ja sähköyhtiö ovat olleet esimerkkejä luonnollisista monopoleista. Yhteiskunnan varoin rakennettua infraa ei ole kannattavaa kilpailusyihin nojaten kahdentaa.

Öljynjalostamo ei ole luonnollinen monopoli. Nesteen öljynjalostamon toimituksia koko maan kattavana kanavana on yritetty kyseenalaistaa. Mm. Shell toimitti jonkin aikaa myymänsä polttonesteen laivarahtina. Kokeilu taisi kestää vuoden. Kannattavaksi se ei käynyt.

Käyttäjän artoluukkanen kuva
Arto Luukkanen

aikoinaan umpiluupää stalinistit eivät ymmärtäneet satiiria....heille elämä oli vakava juttu aina äidin sylistä kirkkomaalle....hankitut ominaisuudet eivät kuulema periydy? Mutta olenko väärässä

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Tarkoitatko, että Kepu menettää äänestäjät, mutta saa rahat? Eikös Sinisille käynyt samoin, menetti äänestäjät, mutta piti säätiön rahat?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mutta säätiö voi avata rahakirstunsa vasta vuonna 2022.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/perussuomalai...

Ehkä jakavat sen jälkeen joululahjapaketteja?

https://yle.fi/uutiset/3-6366056

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Tätä tilattiin kun valittiin puoluejohtajaksi ja pääministeriksi yritysjohtaja-omistaja-insinööri vailla poliittista kokemusta.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Antti Rinteen romaani julkaistaan kirjasto Oodissa joka on suomennossana ruotsin/englannin sanasta "Ode", so. Odes bibliotek, jonka johtajana toimii Osmo "Ode" Soininvaaran rouva. Kyseltiin miksi keskustakirjastoa tarvitaan, vastattiin että Claes Andersson oli ideoinut sen. Sitten epäiltiin syyllikseksi kulttuuriaatelisia, onhan aatelin erityisyys säilynyt kielenerityisyytenä varsinaisten etuoikeuksien tultua puretuksi valistuksen ihanteiden vaatimuksesta myös Suomessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset