Arto Luukkanen

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

Mitä se on jos joku esiintyy sinuna ja vaikka tilailee netistä tavaraa?

Sen sanotaan olevan identiteettivarkaus.

Entäs sellainen, joka esiintyy sinun puolestasi ja kertoo mitä kantaa olet?

Suomen ev.lut.kirkko Pridessä – sinun kirkkosi?

Luinpa tässä hämmästyksekseni, että Helsinki Pride 2019 -viikon tukijoista löytyy tänä vuonna Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Minä ne ole antanut siihen valtuutusta. Ei myöskään minun seurakuntani. Eikä myöskään kirkolliskokous.

Kirkolliskokous torjui ns. homoavioliitto ajatuksen vaikka sitä yritettiin juntata läpi hyvin epäkristillisillä keinoilla enemmistön kannaksi. Meno oli kulisseissa kovaa ja joskus peräti pelsepuupimaista

Nyt kuitenkin jonkinlainen kähmäkabinetti otti vallan kirkossa ja julisti, että ev.lut. kirkko tukee Pride-2019 kirkkoa.

Mitä se Pyhä Raamattu sanoo?

En ole näissä eettisissä asioissa mikään asiantuntija. En myöskään ole eksegeetikko mutta minä muistan lukeneeni Pyhästä Raamatusta, että Paavali ei oikein hyväksynyt tätä asiaa. En myöskään halua olla mikään moraalinen tuomari mutta ajattelen, että kirkolla on oikeus julistaa omaa sanaansa omasta lähtökohdastaan. En tietenkään tuomitse ketään enkä rupea päsmäröimään – jokainen saa Jumalan tuomioistuimen edessä vastata omista asioistaan. Herra hoitaa omansa ja immeisyys pittää säilyttää.

Nyt tilanne on vain muuttunut kummalliseksi ja nurinkuriseksi.  

Jotkut kirkon pastorit, jotka eivät enää koe oloaan hyväksi sen vanhan lain ja evankeliumin julistamisen kanssa, ovat ottaneet elämäntehtäväkseen tämän uuden evankeliumin levittämisen.

He ovat ilmeisesti Pride-uskossa ja haluavat, että tehdään niin kuin he haluavat. Ilman kirkolliskokouksen lupaa.

Tästä seuraa anarkia. Otaksun, että kirkkokansa on tässä asiassa sillä vanhalla kannalla.

Tilanne muistuttaa kovasti sitä miten kommunismin vallan aikana kirkot Itä-Euroopassa joutuivat kovan paikan eteen kun valtio tivasi uskollisuutta. Samoin kävi myös Natsi-Saksassa. Hitlerin tukijat kristityissä perustivat ns. "saksalaiset kristityt" ryhmän. "Saksalaiset kristityt" korosti Hitlerin olevan osa Jumalan säätämää elämänjärjestystä. Suurin osa pastoreista riemuitsi tästä uudesta evankeliumista, lipesi, tunnusti virheensä, antautui, liehakoi ja ymmärsi natsiaatetta.

Syntyi myös ns. tunnustuskirkko. Vuonna 1933 syntyi spontaanisti "Papiston hätäliitto", joka pyrki olemaan sillä vanhalla kannalla. Näille ei käynyt hyvin; selkärankaisten kristittyjen tie kävi irti viroista, töistä ja lopulta vankilaan ja keskitysleirille.

Mitenhän sitä käy meille?

Tavallisille vanhakantaisille syntisille kristityille?

**

Saapihan sitä marssia. Antakaa mennä. Mutta...

kysyn nyt tuomitsematta ketään ja halventamatta ketään: ovatko kaikki pastorit, seurakunnat ja seurakunta-aktiivit Pride-uskossa?  

Onko siellä vielä joku sillä vanhalla kannalla?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän MikaelHalleen kuva
Mikael Halleen

Sen sijaan, että tuomitsisin, pyydän vastavuoroisuutta. Voisiko edes joku kirkon papeista tulla liperit kaulassa Jeesus-marssille ensi kerralla 01.05.2020? Ja voisiko senkin tapahtuman julkaisuihin tulla merkintä, että kirkko tukee tapahtumaa? Jos ei, niin katson, että kirkko on puolensa valinnut eikä ole suvaitsevainen.

Käyttäjän pekkasevanto1 kuva
Pekka Sevanto

Hyvä kommentti. Eipä ole tosiaan näkynyt julkisuudessa, että Suomen Ev.Lut. kirkko tukisi, tai olisi mukana, Jeesus-marsseilla. Odotan mielenkiinnolla ensi vappua.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Päätöstä tuskin on tehty ohi arkkipiispan kuitenkaan? Kyllä tämä raskaalta tuntuu, kun Kari Mäkinen ei ollut minun arkkipiispani eikä taida haluta olla tämä nykyinenkään. Ainoa positiivinen näkökulma on, että jospa tämä oli kirkolta jihadismin vastainen kannanotto ilman islamofobia-leimaa.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

"Hetero vaietkoon seurakunnassa" on laajentunut muotoon 'ei kuulu hetskuille' mutta no, tosiaan, kiinnostaisi kenen mandaatilla (voin jo kertoa että selitys on että joku rivivirkamiespappi kun on niin mitätön asia ja kohu tästä tuli kysymättä ja yllättäen)

Käyttäjän TeppoAnnala kuva
Teppo Annala

Ei varmasti kaikki, ei varmaan edes suurin osa tosin en tätä osaa arvioida. Ev.Lut. kirkolla on epäkiitollinen asema siinä mielessä, että sillä on jäseninä huomattava määrä ihmisiä jotka eivät ole aktiivisia. Tätä porukkaa kun halutaan pitää remmissä mukana maksamassa veroa, pitää mennä sieltä mikä massoja miellyttää, tai ei ainakaan suututa.

Niin kauan kuin Ev.Lut. kirkko on valtionkirkko se myös tulee olemaan progressiivinen. Jopa ristiriitaisuuteen saakka.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

vihervassaritaivas:pridemarssitaan,kasvissyödään ja hoetaan puoitoista-astetta,puolitoista-astetta,,-siellä taivaassa ei lihaa syödä eikä ajeta autolla eikä lämmitetä öljyllä,,vaan sysätään helvettiin kaikki toisinajattelijat !

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Jos juutalaiset onkin oikeassa niin ketkähän valejumalan palvojat sinne helvettiin joutuukaan?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Minä ne ole antanut siihen valtuutusta. Ei myöskään minun seurakuntani. Eikä myöskään kirkolliskokous."

No eroa sitten ja perusta oma kirkko jos asia jotenkin häiritsee. Vielä toivottavampaa olisi, että ev.lut kirkon tukeminen valtion rahoilla lopetetaan että uudet kirkot voivat paremmin kilpailla markkinataloudessa jäsenistään.

"muistan lukeneeni Pyhästä Raamatusta, että Paavali ei oikein hyväksynyt tätä asiaa"

No ei se hyväksynyt naisten äänioikeuttakaan.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Neuvostoliitossa ei ollut tätäkään ongelmaa.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Tasa-arvo on onneksi teema, jota kirkko haluaa tällä lailla tukea. Jos vastustaa tasa-arvoa, voi erota kirkosta. Tuskinpa Luukkanenkaan niin merkittävä tekijä on, että häntä joku jäisi kirkkoon kaipaamaan.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Toisaalta Suomessa ei ole käytännössä minkäänlaisia tasa-arvo-ongelmia, joten tasa-arvo tuskin on sellainen teema, joka edes tarvitsisi tukea kirkolta tai muiltakaan toimijoilta. Saattaa jopa olla, ettei mistään löydy maailmankolkkaa joka olisi vielä enemmän tasa-arvoinen kuin Suomi on.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Tasa-arvo ongelmat paljastuvat tavallisesti siinä kohtaa kun joku rajoittaa ihmisiä tekemästä asioita ilman hyväksyttäviä perusteita.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #14

Näin saattaa olla asianlaita esim. Irakissa tai Jemenissä. Jos siis on huolissaan tasa-arvon toteutumisesta niin kannattaa aloittaa sieltäpäin.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #15

He voivat hoitaa omia ongelmiaan.

Suomessakin vähän väliä tulee vastaan kaikkea kummallista rajoitusta ja toisten elämään puuttumista.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #16

Aina ei saa omaa tahtoa läpi vaikka haluaisi. Mutta ei se yleensä sitä tarkoita, että kyseessä olisi tasa-arvo-ongelma.

Mika Lindholm

No ei varmasti ihmisenä kaipaakaan. Mutta euroja kaipaavat kovasti.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kansankirkko tukee kuulemma ihan arkkipiipansa suostumuksella Prideä. Joten jokainen vetäköön tästä omat johtopäätöksensä...

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Natsikortin ja Neuvostoliitto. Suomen evl.. kirkko on osoittanut ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja sinä pelkäät joutuvasi vankileirille?

Minusta vaikuttaa siltä, että te tavalliset vanhakantaiset syntiset kristityt elätte erityisen pelottavassa maailmassa. Toivottavasti usko antaa teille rohkeutta ja toivoa.

Pekka Ranta

Tom of Finland on uusi uskonpuhdistajamme. Lutherin heterojutut on laitettava piiloon.

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Arto, saanko kysyä sinulta, uskotko Kristukseen ja Jumalaan?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Aika erota kirkosta.. Pitkään kestin kirkon muutoksia, ja aina kuin joku pien muutos tuli niin ne pääarvot kumminkin pysyi.
Homo parien siunauksen katsoin vain muutaman papin tekosiksi jotka ovat jostain syystä tuota mieltä ja he ovat evl.kirkon vastaan asettumassa jne. Ja kirkko korjaisi heidät pois virasta loppuenlopuksi. Mutta nyt on selvä evl.kirkon asema/linja ja se ei ole se kirkko johon haluan osallistua! En tarvitse kirkkoa uskoakseni jumalaa jos sellainen on edes olemassa! Kirkko oli hyvä perusasia/arvoja huolehtiva instituutio. Elämässä nainen + mies + avioliitto =lapsia.
Luonnollinen/turvallinen/lapsille paras vaihtoehto!
Mutta kirkko itse ei tähän enää usko, joten arvoni ei ole enää samat..

Eroakirkosta.fi sinne siis!

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Aika jännää että tällä kertaa Räsäsen ulostulo ei ole antanut vauhtia tuolle eroakirkosta.fi -vinkkaukselle. Yleensä sen avautumiset aiheuttaa tuon Luojan tähden paetkaa! -reaktion, vaikka hän ei mikään kirkon edustaja olekaan. Ei ole Luukkanenkaan, ja kuten hän itsekin myöntää, hän ei tunne teologiaa kovin hyvin. Kirkko on moniääninen, ja kyllä siellä järjen äänikin kuuluu, esim. körteillä. Jaakko Elenius on analysoinut hienosti Paavo Ruotsalaisen ajattelua esseessään ”Viimeisten kiusausten teologia” (teoksessa Vakavin kasvoi iloisin mielin. Jaakko Eleniuksen kirjoituksia herännäisyydestä, 1996): ”Ristin koulussa, murhehuoneessa, jossa kaikki ihmiset suurimman osan elämäänsä ovat, väijyy kaksi kiusausta. Toinen näistä on pakeneminen uskontoon. Ihmiset ovat Paavon mukaan taipuvaisia pakenemaan kärsimyksen yrttitarhasta ’pyhiin harjoituksiin, kuka veisuulla, kuka rukouksilla ja näillä välikappaleilla tukahduttavat jumalallisen murheen’. Näitä hän kutsuu huikentelijoiksi, hempeämielisiksi, hekumallisiksi, luulohengellisiksi, tekopyhiksi. Yhteistä näille on se, että he ovat kadottaneet viheliäisyyden tunnon. He eivät enää lakkaamatta huuda avukseen Jumalaa eivätkä tarvitse joka hetki Kristusta auttajakseen.”

Lisää Eleniuksen ajattelusta tässä: http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277469...

Käyttäjän PetriPeltonen1 kuva
Petri Peltonen

Kirkkohan on ollut mukana Helsinki Pridessä jo monen vuoden ajan, ei tämä ole ensimmäinen kerta. Mitenkäs se nyt on päässyt tarkkavaisen silmän ohi livahtamaan? Olisikohan se se malka?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Voisiko kyse olla siitä, että yksittäiset äärikiristilliset piirit kirkosta ovat aiemmin olleet mukana, mutta nyt arkkipiispa Luoma on ottanut koko kirkon mukaan tähän touhuun?

Vertailuksi normaalikristillinen Inkerin kirkko:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006147357.html

Matti Pietilä

Pelaat natsikortin tasa-arvon puolesta järjestettävää Pride-marssia vastaan.
Kuitenkin itse kuulut ns sateekaarikansaan.
Jotain rotia kirjoitteluun!

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Entäs sellainen, joka esiintyy sinun puolestasi ja kertoo mitä kantaa olet?"

ja sen varaan rakennettu.

Erikoinen heitto. Ideologia asettautuu sanomaan jotain kantoja ja tästä vedetään sitten mukaan se, että jotenkin edustetaan sinua.

Mikäli argumentti oletetaan päteväksi, miten logiikan mukaan pitäisi suhtautua siihen että Suomalaisuus ja Kansallismielisyys usein sisältävät erikoisia kannanottoja joissa tietyt ihmiset ovat "väärää mieltä" ja "mädättäjiä". Ja siitä sitten syntyy keskustelukonteksteja joissa esimerkiksi ateistien tulisi ymmärtää että "Suomi on kristillinen maa" ja siksi pitää tavat ja vakaumukset ottaa jonain jossa esimerkiksi opetellaan "omaa vakaumusta" vaikka se olisi lähinnä kastevakaumus johon itsellä ei ole osaa eikä arpaa?

Onko tämä identiteettivarkaus?

Jos ei niin miksi käytät huonoa argumentaatiota?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Onko käynyt mielessä mennä Tukholman homoklubille ilman paitaa taputtelemaan svenssonin takapuolta?

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Itä-Suomen Sorsakoskelle 1800-luvulla perustetusta Hackman-yhtiöstä äitinsä perintöinä saamiensa osinkojen kautta savolaisuuden tuntijana itseään pitävä Hjallis Harkimo on päättänyt tarjota uuden alun elinkelvottomaksi osoittautuneelle LiikeNyt: lle.

Hän oli käynyt yhdessä Mikael Jungnerin kanssa Kuopion torilla vakuuttelemassa, ettei ketään pääkaupungissa unohdeta vaan kaikista pidetään huolta, että jokaiselle on oma tehtävä isdänmaan palveluksessa. Siksi ääni LiikeNyt:ille.

(jos sitten lopulta kohtalo johtaakin katoamiseen tulimyrskyssä niin ketään ei silloinkaan jätetä vaan tuodaan ikuiseen lepoon isänmaan sankarimultaan)

Näitä lukiessaan esim. Jean-Paul Sartre, yksi sodan jälkeisen ajattelun suurista läntistä kehittäjistä, tuskailisi eikö mitään ole opittu. Perintöomaisuuksien sijaan pitää puolustaa jokaisen ainutkertaista ihmisarvoa. Marxilainen yksityisomaisuuden sosialisointi ei enää ketään uhkaa. Marx ei tuntenut ihmisluonnetta.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Kenen etua tämä vastakkainasettelu ajaa? Heterosta ei voi tehdä homoa ja homosta heteroa, niin on luoja luonut. Se on hyväksyttävä, niin kuin se on, eikä yrittää vääntää asiaa siihen muottiin, kun se aikoinaan poliittisesta tahdosta toisin väännettiin Raamattuun. Sieltä napsitaan näitä lauseita, joilla hyökätä toisia vastaan. Ihmisten kirjoittaman kirjan, niin kuin nykyään nämä blogit, pyritään panemaan Jumalan kirjoittamiksi sanoiksi. Väärin ja törkeää valhetta sanon minä !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset