*

Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Aktiivimalli

Yhteiskuntavastuun aktiivimalli

Työttömyysturvan aktiivimalli on tyrmätty työntekijäpuolella työntekijöiden kyykytyksenä. Sitä se hyvistä tarkoitusperistä huolimatta onkin. Molemmat osapuolet niin työntekijä- kuin työnantajapuolella korostavat oikeudenkukaisia ratkaisuja ja luottamuksen tärkeyttä keskinäisissä suhteissaan. Aktiivimalli ei täytä kumpaakaan näistä vaatimuksista eikä uskoa hallituksen kykyyn löytää yhteiskunnan kannalta tärkeitä ratkaisuja, jotka olisivat myös työntekijäpuolen hyväksyttävissä.

Perustulo tekee työnteosta ja yrittämisestä riskittömämpää

Kai Mykkänen: Entä perustulo työhaluisille? (Verkkouutiset 12.01.2017) avaa ulkomaankauppa ja kehitysministerin ajatuksia aktiivimallista ja perustulosta. Hän toteaa, että jonkinlaisen perustulon suuntaan ollaan menossa, mutta pitää suurta kertamuutosta liian haastavana.

Uskon, että syy tähän on virheellisessä ajatusmallissa, jossa nyt voimaan tullut aktiivimalli tai perustulo ovat toistensa vaihtoehtoja. Allaoleva lainaus Mykkäseltä indikoisi tätä:

Työtön tarvitsee kannustusta - ei sanktioita

Hallituksen työttömien aktiivimalli on herättänyt runsaasti keskustelua viime viikkoina. Vaikka talous ja työllisyys kohenevat, itse aktiivimalli ja aiheen ympärillä käyty keskustelu kertoo arvojen kovenemisesta. Työttömyys on teemana sellainen, että niiden joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta kannattaisi esiintyä hyvin varoen asiantuntijoina aiheessa.

Tutkivan ja kriittisen journalismin lama - esimerkkinä aktiivimalli

Minua korpeaa ankarasti tutkivan journalismin vähentyminen uutisvirran hektisyyden ja klikkien perässä juoksemisen yhä lisääntyessä. Työttömien aktiivimalli on hyvä esimerkki siitä, kuinka jo syksyllä olisi ollut tietoja mallista sekä sen seurauksista käytettävissä yhtä paljon kuin nyt lain hyväksynnän jälkeen, mutta asiasta tuli aidosti kiinnostava vasta, kun kansalaisaloitteen myötä asiasta tuli medialle kiinnostava.

Aktivoiko aktiivimalli "nukkuvat" uurnille?

Niin sanottu "nukkuvien puolue" on ylivoimaisesti suurin puolue Suomessa. Äänestysprosentti on korkeimmillaan 70 %, joten nukkuvat "voittavat" joka vaaleissa jättikannatuksellaan. Voi olla, että nykyinen politiikka, herättelee nukkuvia. Veikkaan, että nukkuvissa on paljon syrjäytyneitä, työttömiä, päihdeongelmaisia, ja muutenkin yhteiskunnasta vieraantuneita ihmisiä. Nyt kun heidän tilannettaan kiristetään aktiivimallilla, se voi aktivoida heidät myös uurnille. Toivottavasti näin myös käy.

Jari Lindström työministerinä on pelkkä lavaste

Aktiivimallista ja muista vastaavista ...

Hallitusjohdossa on ollut joko Kokoomus tai Keskusta viimeiset 14 vuotta ja jälki on sen näköistä.
 
Nämä työttömyyden luojat toistavat samaa kaavaa:
 
Ensin he luovat ongelmia yhteiskuntaan politiikallaan ja sitten he vielä syyttävät ja syyllistävät kansalaisia omista tekemisistään.
 
Se on tuhoisaa ihmisille ja Suomelle.
 

Presidentti Sauli Niinistö petti vähäosaiset ja nauttii rikkaiden vaalituista

Meillä on usein puhuttu nykyisestä Tasavallan Presidentistä Sauli Niinistöstä koko kansan presidenttinä korostaen sitä ?? Nyt varsinkin lyhyen ajan sisällä on tullut julkisuuteen kohtia, jotka kertovat aivan muuta.

Niinistö on pettänyt vähäosaiset Suomen laajenevan ja köyhän kansan osan, koska suostui vahvistamaan lakeja jotka huonontavat entisestään niiden asemaa joilla jo muutenkin menee heikosti. Presidentti ja maan hallitus ovat yhdessä leikanneet pohjaa niiltä, joilta ei missään nimessä saa leikata.

Tämän hallituksen tekemät leikkaukset työmarkkinatukeen

Edellisten eduskuntavaalien vuonna 2015 työmarkkinatuki oli 32,80 euroa päivältä. Noita päiviä, joilta sitä maksetaan on vuodessa 260. Vuoden tuki oli yhteensä 8528 euroa.

Vuonna 2016 tukea laskettiin 32,68 euroon päivältä, joka on vuodessa 8496,80 euroa.

Viime vuonna tukea leikattiin edellisestä vuodesta jälleen 32,40 euroon päivältä eli vuodessa 8424 euroon.

Tänä vuonna, jos ei pysty toimimaan aktiivimallin mukaisesti, niin 65 ensimmäiseltä päivältä maksetaan 32,40 euroa ja lopuilta 195 päivältä 30,89 euroa. Se tekee vuodessa 2106 + 6023,55 eli 8129,55 euroa. 

Aktiivimallin epäilyttävä ehdotus yrittäjyyteen

Aktiivimallin yhdeksi vaihtoehdoksi on tarjottu yritystoimintaa tietyin ehdoin, mutta mielestäni tämä tarjous ei vaikuta ollenkaan vakuuttavalta, vaan saattaa aiheuttaa lisäongelmia työttömän elämään. Ei tarvitse olla työnvieroksuja, jos tämän idean hylkää, koska nopealla järkeilyllä riskit ovat suuret, vaikkakaan ei suurista rahasummista puhuta, mutta työttömän talous kaatuu, eikä velan otto ole niin helppoa, kuin vaikuttaa olevan valtiolla.

Aktiivimallin työllisyysvaikutus. Ainakin käsittelypuolelle.


Onko kukaan nähnyt laskelmia, kuinka monta tuntia menee aktiivimallin vaatimien tietojen  käsittelyyn? Tässä raakaversio. Käytän laskussa valitsemiani arvoja, niitä voi muuttaa oman makunsa mukaan.


Oletetaan, että työttömiä on 300000. Oletetaan, että heistä 200000 onnistuu saamaan töitä täyttääkseen työssäolovelvoitteen. Oletetaan, että yhden henkilön tietojen käsittely kestää 5 minuuttia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä