Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansainvälinen naistenpäivä

Kirjoitukseni sinulle moderni nainen

Naistenpäivän kunniaksi ja viime viikonlopun elokuvavalintani "Ylpeys ja ennakkoluulo" innoittamana lähdin tutkimaan tänään 8.3. naisten aseman historiaa suomessa. Me nykypäivän modernit naiset saatamme mieltää monet asemamme virstanpylväät pitkälle menneisyyteen, mutta asiaan tänään perehtyneenä voin todeta viimeisen reilun sadan vuoden olleen kannaltamme todella merkittäviä. Me emme saisi pitää tämänpäiväistä asemaamme itsestäänselvyytenä vaan tämä kaikki on pitkäaikaisen ja kovan työn tulosta.

Naistenpäivä ja Jethron pukukoppipuheet

Naistenpäivänä suuri osa suomalaisista miehistä kirjoittaa Facebookiin kauniita sanoja äidistään, puolisostaan, siskoistaan ja ystävistään. Naistenpäivän aamuna Twitterissä nähtiin kummallinen episodi, kun kuntavaaliehdokas Jethro Rostedt päätti kirjoittaa naistenpäivän asemesta “suihinottopäivästä”. Ja kun tuli mahdollisuus pyytää anteeksi, hän toisti saman sanan.

Naistenpäivän aattona vakavien asioiden äärellä

Tänään vietämme Kansainvälistä Naistenpäivää. Osallistuin eilen eduskunnan naisverkoston varapuheenjohtajan roolissa ”Kaduilla – Kotona – Netissä – TURVASSA!” -seminaariin, jossa käsiteltiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Seminaarissa käsiteltiin erityisesti teknologian ja Internet-maailman kehittymisen vaikutuksia tässä asiassa. Parisuhdeväkivallan henkiset puolet voivat löytää uusia ilmenemistapoja Internetin välityksellä, mutta tietoverkkojen kautta voi myös saada apua ja vertaistukea näissä vaikeissa tilanteissa.

Hyvää Naisten - päivää !

 

 

             H y v ä ä  N a i s t e n – p ä i v ä ä !

 

                        Ja voimia lukuisille

 

             kohtuuttoman taakan kantajille.

 

 

Naistenpäivän lupaus

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä ja kuukauden kuluttua äänestämme kuntavaaleissa.

Suomessa naisten asiat ovat hyvin verrattuna muihin maihin, mutta haasteita vielä on. Tänä päivänä 40 prosenttia suomalaisista kansanedustajista on naisia ja kunnanvaltuutetuista vain noin 36 prosenttia.

Tutkimusten mukaan miehet äänestävät miehiä ja naiset äänestävät sekä miehiä että naisia. Sen lisäksi, edellisissä kuntavaaleissa naisten äänestysprosentti oli noin 60% ja miesten noin 56%.

Rakkauskirje suvakeille

Tulin Suomeen vuonna 1994. Ensimmäistä kertaa koin rasismia oltuani maassa kolme viikkoa. Kyse oli siitä, että jotain täkäläistä, yli viisikymppistä ukkoa häiritsi se, että olin tummaihoinen ja puhuin väärää kieltä. Tämän kokevat melkein kaikki ei-ihan-perinteisiltä suomalaisilta näyttävät.

Runo naiselle (8.3.2016 Naistenpäivän kunniaksi)

NAINEN
__________________________________________


Nainen, mikä lie?

Pitkä on ollut kivinen tie!

Kohti tasa-arvoa,

Kohti yhteistä eloa

__________________________________________
 

Nainen, tuo miehen parempi puoli,

Elämän luoja,

Elämän varjelija,

Uraa tekevä nainen,

Vapautunut nainen.

__________________________________________
 

Kauas on tultu,

Ajoista Minna Canthin.

Unelma on käynyt toteen,

Minna Canthin Suomi - tasa-arvon Suomi

Minna Canth oli omaan rakastavaan ja vihaavaan rintaansa sulkenut kaiken, minkä alla sorrettu naissuku tietäen tai tietämättään huokasi…”

Ylläoleva kaunopuheinen lainaus on peräisin vuonna 1909 ilmestyneestä ”Oma maa. Tietokirja Suomen kodeille” (IV nidos) kirjasta. Maila Mikkolan artikkeli oli aikalaisen näkemys, jossa ei vielä osattu nähdä selvästi sitä mitä vastaan Canthin kirjallinen protesti oikein suuntautui ja minkälaista tulevaisuutta hän oikein toivoi.

Työttömät/Ravensbrück, naisten keskitysleiri

Työttömien kohtelussa on kaikki vainon merkit. Myös viimeinen eli lyhyt elinikäodote.

 

Tuttu paikka, naisten keskitysleiri Ravensbrück

Kannattaa käydä Berliinin lähellä Ravensbrückissä. Euroopan sydämessä. Paksu savupiippu, yllättävän pienet ruumisuunit, äitien lapsilleen ompelemia nukkeja, vangeilta takavarikoitua tavaraa. Pisimpään pysyy mielessä vaatimaton metalliteos, joka esittää mullasta kurkottuvaa käsiparia.

 

 

Tappopoliitikko, jolla pakkoliikkeitä ja maneereja

Nainen, ole mies!

“Kärjistettynä sukupuolten välinen tasa-arvo on tarkoittanut demareille sitä, että tullakseen tasa-arvoisiksi naisten kannattaisi pyrkiä olemaan vähän niin kuin miesten.” Ylioppilaslehti 3/2015

 

Naistenpäivän alla Ylioppilaslehti uudelleenmääritteli sosialidemokraattisen tasa-arvokäsitteen. Eikö nykyinen opiskelijasukupolvi tosiaan ole päässyt tasa-arvoajattelussa tämän pidemmälle?

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä