*

Arto Luukkanen

Kiinteistövero

Sampsa Katajan kiinteistöveroideassa on mittakaavavirhe

Aamukahvi meni väärään kurkkuun, kun luin Sampsa Katajan mielipidekirjoituksen kiinteistöverosta (HS 15.10.2017). Tekstiä lukiessa tuli mieleen, että eikö kirjoittaja ymmärrä, mistä hän puhuu, vai sekottaako hän asioita tarkoituksellisesti.

Hän väitti mm. seuraavaa:

  • kiinteistövero on varallisuusvero
  • on oikein, että ökytalossa asuva maksaa luksuksesta
  • kiinteistöveroa voisi korottaa ja tämä mahdollistaisi työn verotuksen alentamisen.

 

Sipilän hallitus mahdollisti Vapaavuoren veronkevennysesityksen Helsingissä

Vapaavuori on esittänyt kunnallisveron alentamista. Vapaavuori perustelee kunallisveron alentamista kaupungin hyvällä taloustilanteella. Totuus on toinen: kunnallisveron alentaminen on mahdollista Keskustan johtaman hallituksen ansiosta.

Miten niin?

Sipilän hallitus on korottamassa kiinteistöveron alarajaa. Se tarkoittaa sitä, että Helsingin kiinteistöverotulot tulevat nousemaan huomattavasti ja kunnallisveroa voi alentaa (ainakin) puoli prosenttia, kuten Vapaavuori esittää.

Veronalentaminen onkin perusteltua, jotta helsinkiläisten ostovoimaa voidaan tukea.

Järjetön kiinteistöveron nosto

Halitus aikoo nostaa kiinteistöveroa ja vapaa-ajan kiinteistöjen veroa.

Kyse on varainsiirrosta, jolla ei ole vastinetta. Sen tarkoituksena on ainoastaan parturoida rahat tavallisilta ihmisiltä - juuri kun taloudellinen lama on hellittämässä hieman.

Tätä veroa ei käytetä suinkaan valtion tukemaan asumisen fasilitoimiseen eikä erityisesti kuntien kunnallistekniikan parantamiseen tai edes siihen, että talvella lumet häviäisivät tehokkaammin. Ei. Kyse on vain rahan imuroimisesta.

Olikin jo korkea aika...

Oli korkea aika ryhtyä suunnittelemaan uudistuksia kiinteistöjen verotukseen.  Kyseinen vero on yksi maan vihatuimmista, ainakin maaseudulla asuvien mielestä. Se nousee vuosi vuodelta kuin pullataikina hellalla, antamatta mitään vastinetta.

Verotuksen pohjana käytettävät kiinteistöjen arvot ovat täysin hakoteillä. Maaseudulla sijaitsevista asumattomista ja asuinkelvottomistakin kiinteistöistä on pakko maksaa vero, jonka määrä useimmiten on aivan kohtuuttoman suuri.

Kiinteistöverosta valtion tulonsiirtoautomaatti

Vuonna 2015 kiinteistöveroprosenttien alarajoja korotettiin ja sen jälkeen kiinteistöveroista on tullut raha-automaatti jokaiseen tarpeeseen. Kun rajoja nostetaan osa kunnista joutuu nostamaan kiinteistöveroa, vaikka sille ei olisi muuta pakottavaa tarvetta.

Valtio haluaa korvata kunnille aiheuttamaansa taakkaa lisäämällä taakan kiinteistöjen omistajille. Tämä nostaa tietysti liike- ja asuintilojen kustannustasoa, rakentamattomien tonttien omistajille se myöskin tuo kuluja. Kaikki tämä vain sen vuoksi, että hallitus haluaa jakaa rahaa enemmän kuin heillä on mahdollista.

Kuntavaalit Helsingissä osa 3: Tontinvuokraa vai kiinteistöveroa?

Tontinvuokran roimat korotukset nostavat tuhansien helsinkiläisten asumiskuluja (HS 13.2.2017), Helsingin virkamiehet keksivät, miten voi romuttaa asuntojen arvot (TE 15.2.2017) on kaksipiippuinen juttu - toisaalta kaupungin pitäisi vuosikymmenien aikana nostaa tontinvuokransa markkinahintojen tasolle, mutta tämä ei saa johtaa Talouselämän kuvaamaan markkinahäiriöön.

Valtion budjetti 2017, verotus, eläkeläiset

Hallitus on keventämässä kansalaisten tuloverotaakkaa. Tällä kerralla se koskee myös eläkeläisiä. Eläkeläisetkin ovat saamassa 0,6%:n prosenttiyksikön verohyödyn tuloistaan. Keskivertoeläkeläiselle tämä tarkoittaa vajaan 100 euron ostovoiman kasvua vuositasolla, eli vajaan kympin kuussa.

Vaihtoehto Vantaan pakkolunastukselle

Vantaan kaupunki sai viime viikolla oikeudelta hyväksynnän aikeilleen pakkolunastaa Saraksen perikunnan tilan Vantaan Kivistössä. Rakennusyhtiö SRV on perikunnan mukaan tarjonnut 43 hehtaarin tilasta 10 miljoonaa euroa muutama vuosi sitten, mutta tarjous raukesi koska Vantaan kaupunki ei suostunut kaavoittamaan aluetta. Nyt Vantaan kaupunki haluaa pakkolunastaa alueen 1,5 miljoonalla eurolla – perusteena tarve kaavoittaa se asuntorakentamista varten.

Kiinteistövero on myrkkyä kaupungin kehitykselle ja oikeudenmukaisuudelle

Politiikan kesätauko lähestyy loppuaan, joten pian on edessä jokavuotinen talousarvion laadinta. Kuntatalouden tilanne on haasteellinen myös Tampereella. Kestävä ratkaisu haasteisiin löytyy jatkuvien veronkorotusten sijaan rakenteellisista uudistuksista ja menoleikkauksista. Tilannetta ei yhtään helpota hallituksen valitettava ja vastuuton päätös kiinteistöveroprosenttien korottamisesta.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä