Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Niqab

Tanska kieltää musliminaisten burkat

Suomen tulisi pikimmiten olla mukana mm. Itävallan, Tanskan, Belgian, Ranskan ja myös Norjan tasa-arvoa kunnioittavassa joukossa ja kieltää musliminaisten naamioituminen. Laki koskisi myös muita kasvojen peitteitä, kuten huppuja tai kommandopipoja. 

Tietenkin asia herättää ylireagoivat kiistelemään aiheesta, mutta toisaalta ihan aiheestakin.

Ymmärtämättömät kieltävät tällaisen kiellon asettamista mitä huterimmilla kommenteillaan ja yleensä taustalta löytyykin se mamuttamisen ihanuus tai oma etu. Yleisintä lienee käyttää jotakin argumenttia liittyen uskontoon.

Mikä kasvot peittävässä huivissa provosoi? – Radikaali Islam

Vuoden 2012 itsenäisyyspäivän aattona perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti oikeusministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa vaadittiin niqab- ja burkahuntujen kieltämistä julkisessa tilassa. Puoli vuotta myöhemmin toukokuussa 2013 hän jätti eduskunnalle lakialoitteen rikoslain 17 luvun muuttamisesta. Lakialoitteessa, jonka allekirjoitti enemmistö perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansanedustajista, vaadittiin täyshunnun käytön kieltoa sakkorangaistuksen uhalla. Myöhemmin Saarakkala puolusti lakialoitettaan Uuden Suomen blogissa.

Malka silmässä

Viime päivinä olen osallistunut muutamaan ihmisten pukeutumista tai pukeutumattomuutta sivuavaan keskusteluun, ja olen melko hämilläni. Ihmiset näyttävät todella luulevan, että länsimaissa jokaisella on oikeus pukeutua kuten haluaa. Sehän ei ole totta.

Se ei ole ollenkaan totta. Meillä on lukuisia eri pukeutumissääntöjä, tabuja, jotka ovat niin syvään juurtuneita, että emme edes ymmärrä niiden olevan tabuja.

Sanavapaus-postimerkkisarja pitäisi julkaista

Postin verkkosivuilla kirjoitettiin tammikuussa 2016 seuraavasti:

”Posti on suunnitellut julkaisevansa toukokuussa postimerkkiarkin, jonka teemana on sananvapaus, tärkeä demokratian peruspilari ja tärkeä arvo Suomessa…Postimerkkiarkissa on viisi sananvapauteen liittyvää teemaa, jotka ovat eläinten oikeudet, tuloerot, kulttuuriarvot, maahanmuutto ja energiamuodot. Aiheet ovat suomalaisia puhuttavia, ajankohtaisia aiheita…”

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä