Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Verot

Unohdettu kansa maksaa

Työministeri Harakka ”pörssihai” sätti maan hallitusta alkuvuodesta, miksi hallitus haluaa pahentaa kaikkein vähäosaisimpien tilannetta ja katsoi öljylämmityksen kallistumisen rankaisevan köyhiä eläkeläisiä. Veronmaksajien Keskusliitto arvioi tuolloin, että öljylämmitteisen omakotitalon vuosittaiset lämmityskulut kasvavat noin 42 euroa.

Hallituksen talousyhtälö vailla realismia

Maamme tuleva hallitus on julkistanut ohjelmansa. Hallitus antaa runsaita lupauksia sinänsä kannatettavien asioiden toteuttamisesta (tai selvittämisestä), mutta niiden toteutuksen taloudellinen perusta on epämääräinen ja vinoutunut.

Veropopulismi on kevään ensi kukka

Politiikkaa tehdään hyvin paljon mielikuvilla ja maalaamalla niiden kautta uhkakuvia. Näiden vaalien yhdeksi suureksi aiheeksi on noussut verotus ja siihen liittyvät mielikuvat. Kysymys on itse asiassa vanhasta kunnon vasemmisto – oikeisto asettelusta. Mitään järkeä tässä keskustelussa ei tässä muodossa ole, mutta silti suuri joukko tekee äänestyspäätöksiä keskustelun ja varsinkin uhkakuvien perusteella. Kun arvuuteltiin tuleeko näistä hoivavaalit, sotevaalit niin ei tullut kumpaakaan. Tuli oikeisto – vasemmisto vaalit ja sitä kautta verovaalit. 

Suomi on yksi maailman raskaimmin verotetuista maista

Suomi on yksi maailman raskaimmin verotetuista maista. Palvelumme heikkenevät koko ajan sekä meidän tulotasomme on heikompi kuin muiden länsimaiden ja silti verot jatkavat nousuaan. Suomalaisten osalle on langennut moninkertainen verotus, jota ei muualla länsimaissa tunneta. Meillä on progressiivinen tulo-, arvonlisä-, kiinteistö-, vakuutusmaksu-, sähkö-, makeis-, auto-, polttoaine- ja alkoholiverotus sekä monia muita veroja ja muita välillisiä maksuja.

Roboteista ja veroista

Vaalit ovat lähellä, joten tämä lienee toiseksi viimeinen vaaliblogi. Vaalipuheissa on jaettu rahaa sinne sun tänne. Harva on kertonut, mistä ne rahat otetaan. Minä kerron.

Tuloeroista menoeroihin – tulevat suuret negatiiviset vaikutukset yhteiskuntaan

Tuloeroista menoeroihin

 

Perinteisesti vasemmisto on tukkanuottasillaan ns. oikeistoksi mielletyn suomalaisen vähän oikeammalla olevien poliittisten ryhmittymien kanssa. Vaikka välillä eroa ei juuri ole. Ja se iänikuinen aihe on tuloerot ja niiden mahdollinen muutos – yleensä kasvu.

Maksullinen pysäköinti - jäänne ajalta, jota ei enää ole

Yhteisten resurssien oikeudenmukainen jakaminen on aina ollut hankalaa. Garrett Hardin pohti asiaa kuuluisassa esseessään "Tragedy of the Commons." Yhteismaan ongelmana tunnettu pulma seuraa siitä, että ilmaiset resurssit tulevat käytetyksi nopeimmin ne käyttöön ottavan tahon toimesta, mutta kustannukset resurssien ylläpidosta jakautuvatkin sitten kaikille.  Yksittäisen käyttäjän kannattaa siis käyttää ilmaista resurssia niin paljon kuin vain on mahdollista, oli se järkevää tai ei, koska muut joka tapauksessa maksavat viulut.

Ehdotan haittaveroa poliitikoille

SDP:n kestävän kehityksen arvonlisäveron lisääminen maidolle, lihalle ja ties mille muulle on hulluutta. Kestävän kehityksen nimissä ehdotankin myös poliitikoille haittaveroa. Määrä kuukaudessa heitetään nopilla ja kerrotaan 1000€ sen verran paljon haittaa näistä herroista kansalle on. Kuinka hölmöksi tämän maan johtajat voivat mennä? vastaus on että rajaa ei ole ja kansahan sen lopulta päättää, mutta joku joka on jo mennyt Rinteen puolesta lyömään vetoa, että on tuleva pääministeri niin tässä vaiheessa voin jo pahoitella häviötä. Väyrynen voittaa vinkkinä.

Joulupukki kävi kylässä

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne piipahti vaalikiertueellaan lauantaina 16.3. Lappeenrannassa. Etelä-Saimaan mukaan puhetilaisuudessaan Rinne lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Lupauksissa rahaa sinkoili sinne tänne ja huolestuttavaa oli monen muun asian ohella entisen työväenpuolueen puheenjohtajan halu korottaa useita työntekoon kannustamattomia sosiaalitukia

Suurten kaupunkien välisiin nopeisiin juniin tulee suhtautua varauksella

 

Asiantuntija oli haastateltavana suurten kaupunkien välisiin nopeisiin junayhteyksiin liittyen. Hän sanoi, että kyseiset junat ajavat vaikka välin Helsinki-Turku, tai välin Helsinki-Tampere pysähtymättä ja matka-aika saadaan tämän ansiosta todella lyhyeksi. Helsingistä Turkuun tai Tampereelle on tarkoitus päästä tunnissa.

Asiantuntijan mukaan huippunopea junayhteys jopa haittaa näiden yhteyksien välillä olevien paikkakuntien asemaa, kun niillä pysähtyvät junat eivät voi olla nopeiden ja suurten kaupunkien välillä suihkivien junien tiellä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä