Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta hallitus

Älä usko feikkipersuun

Viime aikojen turvapaikkataustaisten maahanmuuttajien tekemät rikokset muun muassa Oulussa ja Arabianrannassa ovat olleet siinä määrin vakavia, ettei mediakaan ole niitä voinut jättää huomiotta. Tämä on saanut poliitikot puhumaan turvapaikanhakijoiden tai jo oleskeluluvan saaneiden rikoksiin syyllistyneiden karkottamisten helpottamisesta.

Soten maksajat paljastuvat - eihän tässä näin pitänyt käydä!

 

Tiistaina 7.1.2019 edukunnassa on lähetekeskustelussa kauan odotettu ja tärkeä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksulakiesitys.  Vihdoinkin ja viime hetkellä. Hallitus on esitystään hautonut kolme vuotta. Ensimmäiset maakunta-soteuudistukseen kuuluneet esitykset annettiin eduskunnalle jo maaliskuussa 2017.

Herää epäilys, että hallitus on tarkoituksella lykännyt sote-palvelujen käyttäjille erittäin tärkeän asiakasmaksulakiesityksen antamista. Ovathan nämä maksut yksi keskeinen osa sote-järjestelmää.

Vetoomus Juha Sipilälle

Suomen 65. pääministeri Juha Sipilä vetosi suomalaisiin uudenvuodenpuheessaan. Sipilä vetosi kansalaisiin ettei Oulussa tapahtunutta seksuaalirikosten sarjaa käytettäisi vihan lietsontaan. Sipilä kantaa huolta vihapuheen viljelystä, omankädenoikeudesta, yhteistyökyvyn puutteesta, historian tapahtumista ja ääriliikkeistä.

Enemmistö- vai vähemmistöhallitus - molemmat mahdollisia Suomessakin

 

Eduskuntavaalien lähestyminen herättää keskustelua tulevasta hallituksesta. On selvää, että vaalien tuloksen pitää näkyä hallituspohjassa ja tulevan hallituksen politiikassa. Siksihän vaalit pidetään ja puolueet ovat olemassa.

 

Meillä saattaa tulla eteen samantapainen tilanne kuin on Ruotsissa 9.9.2018 pidettyjen valtiopäivävaalien jälkeen. Pian neljä kuukautta on kulunut eikä hallitusta ole onnistuttu muodostamaan. Kansan tahtoa eivät kaikki hyväksy.

 

Maatalouden kriisi on nyt fakta

 

Suomi neuvotteli Euroopan unionin (silloin EY) jäsenyydestä 1993-94. Vaikeimmat kysymykset olivat maatalous ja aluepolitiikka. Ei ihme, koska EU on maailman suurin maatalousrahasto ja myös koheesiopolitiikka on sen keskeinen osa. Toisaalta Suomessa oli Keskusta-johtoinen Ahon hallitus, jolle maatalous ja aluepolitiikka vielä tuolloin olivat tärkeimmät asiat.

 

Keskustan ongelma on Sipilän hallitus

Keskusta unohtanut maaseudun ja maanviljelijät. Tällä hallituskaudella monet tilat lopettaneet.

Suomen pitää huolehtia omavaraisesta maataloudesta.

 

Tämä hallitus on ajanut politiikkaa, joka vienyt köyhimmiltä ja siirtänyt rikkaille ja yrityksille.

KIKY oli järjetön, siinä siirrettiin yrityksille ilman velvoitetta investoida.

 

Muisteloita kaivoslain käsittelystä

 

Kaivoslaki puhuttaa. Syystäkin.

Olin eduskunnan talousvaliokunnan jäsen 2007-2011. Vaalikauden lopulla 25.2.2011 saimme lopulta valmiiksi mietinnön hallituksen esityksestä uudeksi kaivoslaiksi. Esityksessä oli 188 pykälää ja useita liitännäislakeja.

Satusetä Antti Rinteen puheenvuoro

Tässä video 3.5.2017 eduskunnasta. Siinä Antti Rinne tietää kertoa, että hallitus tulee epäonnistumaan työllisyys- ja velkaantumisasiassa.

Tämän päivän luvut osoittavat, että Rinteen saarna meni niin metsään, että vieläkin kuusikko pölisee. 

 Video Rinteen puheesta alkaa kohdasta 00.43.34.

https://bit.ly/2ByRdOo

Antti Rinne tuomittiin työriitalainsäädännön rikkomisesta

Syyskuussa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että Suomen suurin työmarkkinahäirikkö on Sipilän hallitus. Tänään Rinne on tuomittu työriitojen sovittelussa annetun lain rikkomiseen, tässä tapauksessa laittomiin lakkojen pidennyksiin, ammattiliitto Pro:n puheenjohtajana.

Ylisukupolviset työttömät ja pääministeri

Pääministeri Juha Sipilä puhui taannoin ylisukupolvisesta työttömyydestä ikäänkuin se olisi hyvinkin tavallista. Toimittaja Lauri Nurmi avaa iltalehden Näkökulmassa työttömien rakenteen siivuihin kuin mattimeikäläinen appelsiinin. Eikä näkymä juuri tue Sipilän tai hallituksen viestintää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä