Arto Luukkanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Ukraina

Emme saa unohtaa Ukrainaa, tai olemme itse seuraavia

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee parhaillaan Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön vieraana. Suomi on perinteisesti profiloitunut rauhanrakentajana maailmalla, ja tänään olisikin hyvät mahdollisuudet ylläpitää mainetta rauhan ja vakauden rakentajana. Tämänpäiväisissä keskusteluissa tuleekin vaatia Venäjää poistumaan miehittämiltään alueilta eli Krimiltä ja Itä-Ukrainasta.

Putinin päänsärkynä Zelenskyi – ja Lenin

# On mainio asia, että Sauli Niinistö tapaa 21.8. Helsingissä Vladimir Putinin. Kun vilkaisee karttaa, ymmärtää heti, miksi Suomelle Venäjä on tärkeä naapuri. Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, jonka kakkoskaupunki Pietari sijaitsee aivan Suomen nurkilla Suomenlahden pohjukassa.

   Suomi on myös Venäjälle tärkeä naapurimaa. Se on jopa niin tärkeä, että pääkaupunki siirrettiin Pietarista Moskovaan, kun Suomen raja oli aivan liian lähellä.

Volodymyr Zelenskyi

Volodymyr Zelenskyistä on puhuttu varsin vähän valtamediassa.  Tiesin vain että hän on entinen koomikko, joka valittiin suurella äänten enemmistöllä Ukrainan presidentiksi, joka perusti uuden puolueen ja sai sen menestymään vaaleissa, niin että se saavutti yksin Ukrainan parlamentissa enemmistön.

Viimeiset tiedot kertovat että Presidentti Volodymyr Zelenskyin puolue otti parlamentin hallintaansa.  

Siitä en ole nähnyt mitään uutisia miten Ukrainassa hallituksen muodostaminen sujuu.

Mikä on poliittisen rohkeuden hinta?

Valtavirrasta poikkeavasta poliittisesta vakaumuksesta pitää yleensä maksaa joku hinta.

Meillä Suomessa väärä valinta voi pahimmillaan merkitä työpaikan menetystä tai bannia sosiaalisessa mediassa.

Tai kuten 1970-luvun Suomessa suomettumisen vuosina – naurunalaiseksi tulemista.

”Mitä se maksaa” kysymys on kuitenkin tärkeä ja ajankohtainen. Mitä maksaa ajatella toisin? Mikä on vakaumuksen hinta?

Krimiläisaktivistin tuomiota pidetään poliittisena

Huhtikuun 19. päivänä Jevgeni Karakašev tuomittiin Rostovissa kuudeksi vuodeksi vankilaan syytettynä ”kiihottamisesta terrorismiin”. Tuomio tuli Facebookia vastaavassa venäläisessä sosiaalisessa mediassa, Vkontaktessa jaetusta vanhasta videosta, jossa ”Primorjen partisaanit” selittivät toimintaansa.

Tämä virkavallan kaltoin kohtelema kuuden nuoren ryhmä julisti vuonna 2010 lyhyeksi jääneen sissisodan Venäjän kaukoidässä. Syyte tuli myös viesteistä chatissa, jossa oli 25 osanottajaa.

Venäjä alkaa myöntämään passeja Luhanskin ja Donbassin alueiden asukaille

 

 

Mikäli tämä päätös vahvistuu todeksi, on tämä todellakin mielenkiintoinen peliliike Venäjältä. Tämä on selvä signaali siitä että Venäjä haluaa noudattaaa hajoita ja hallitse politiikkaa Ukrainan suuntaan. Syrjäytetty presidentti Janukovits aikoo palata Ukrainaan heti kun uusi presidentti on vannonut virkavalansa.

 

Google kumartaa Venäjän markkinoita - viis kansainvälisestä laista

Googlen Venäjällä ylläpitämissä karttatiedoissa Krim näytetään osana Venäjää.

Google sanoo "kunnioittavansa Venäjän lakeja". Siksi se sanoo muuttaneensa karttanäkymäänsä niin, ettei Krim enää ole osa Ukrainaa.

Näin kertovat Interfax ja Tass. Venäjän perustuslaki tuomitsee valtakunnan rajojen esittämisen väärässä muodossa separatistiseksi toiminnaksi ja esittäjän ulkomaiseksi agentiksi.

"Malliesimerkki Venäjän häikäilemättömästä valtapolitiikasta"

Iltasanomat : "Krimin valtaus viisi vuotta sitten oli malliesimerkki Venäjän häikäilemättömästä valtapolitiikasta. IS:n toimittaja Jouko Juonala oli paikalla seuraamassa, kuinka se tehtiin. " https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006023692.html


Ilta-Sanomien julkaisujen luotettavuus

"Ilta-Sanomat ei vastaa sivujen sisällöstä, oikeellisuudesta, täsmällisyydestä tai luotettavuudesta eikä tietojen käytön välittömästi tai välillisesti aiheuttamista vahingoista."

Viisi vuotta Maidanista: Isoäiti Antonina

 

Antonina Dvorianets (os. Nechyporenko) syntyi upean luonnon ja työteliäiden ihmisten Tšernobylissä 23. maaliskuuta 1952. Kaupunki mainitaan ukrainalaisissa kronikoissa jo 1100-luvulla, mutta parhaiten se tunnetaan vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta. Antonina vietti kasvuvuotensa paikallisessa lastenkodissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä